Lue keskustelun säännöt.
Fobiat rajoittavat kaverin elämää. Pitääkö asia vain hyväksyä?
15.07.2017 |
Kaverilla on erilaisia fobioita, en kaikkia varmasti tiedäkään. Sosiaalisten tilanteiden pelko, koskettamisen pelkoa, puhelinkammo, esiintymiskammo, jne. Nämä rajoittavat elämää, kun on paljon tilanteita, joissa ei pysty olemaan. Pitääkö minun vain hyväksyä asia, sillä hänen elämänsähän se on, joka jää elämättä? Vai onko minulla oikeus rohkaista häntä laajentamaan elinpiiriään ja hakemaan apua fobioihinsa?
Hän itsekin kuitenkin kärsii yksinäisyydestä, joka siitä tietenkin seuraa, kun hän on vähän eristäytynyt.
Kommentit (17)
Mistä sinä kuvittelet sitä apua löytyvän? Tai ainakaan sellaista apua, että ystäväsi saadaan täysin oireettomaksi tai edes lähes oireettomaksi? Toki hänelle jonkinasteista apua saattaisi olla hyvinkin tarjolla, mutta häntä voi ahdistaa, jos sinulla on odotusarvona se, että sen avulla hänestä tulee "normaali".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi rohkaista, mutta ei kannata ahdistella asialla. Siitä on usein apua, että on joku jonka kanssa liikkua, eli jos vaikka joku yhteinen harrastus?
Oot hieno ihminen, kun välität ystävästäsi.
Vierailija kirjoitti:
Mistä sinä kuvittelet sitä apua löytyvän? Tai ainakaan sellaista apua, että ystäväsi saadaan täysin oireettomaksi tai edes lähes oireettomaksi? Toki hänelle jonkinasteista apua saattaisi olla hyvinkin tarjolla, mutta häntä voi ahdistaa, jos sinulla on odotusarvona se, että sen avulla hänestä tulee "normaali".
En nyt haluaisi tuomita toivottomaksi tilanteeksi, ennen kuin sitä on edes yritetty parantaa.
Hyvä muistutus tuo, että on varmasti ahdistavaa, jos hän kokee, että minä odotan hänen muuttuvan toisenlaiseksi. Vaikka enhän minä sitä odota, hän on kiva sellaisena kuin on. Suren vain sitä, miten elämä valuu hänen ohitseen ilman, että hän saa siitä otetta ja pääsee osallistumaan siihen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sä saat kannustaa, mutta samalla kuitenkin tulee hyväksyä ettei hän välttämättä muutu. Hän ei ole itselleen fobioita valinnut. Hankalia ovat noi fobiat. Onneksi niitä on eriasteisia. Jos pystytte niistä puhumaan, niin jos siitä miedoimmasta alottais sen siedätyksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä sinä kuvittelet sitä apua löytyvän? Tai ainakaan sellaista apua, että ystäväsi saadaan täysin oireettomaksi tai edes lähes oireettomaksi? Toki hänelle jonkinasteista apua saattaisi olla hyvinkin tarjolla, mutta häntä voi ahdistaa, jos sinulla on odotusarvona se, että sen avulla hänestä tulee "normaali".
En nyt haluaisi tuomita toivottomaksi tilanteeksi, ennen kuin sitä on edes yritetty parantaa.
Hyvä muistutus tuo, että on varmasti ahdistavaa, jos hän kokee, että minä odotan hänen muuttuvan toisenlaiseksi. Vaikka enhän minä sitä odota, hän on kiva sellaisena kuin on. Suren vain sitä, miten elämä valuu hänen ohitseen ilman, että hän saa siitä otetta ja pääsee osallistumaan siihen. Ap
Joo, ärsyttää vaan itseä, kun sen avunlöytämisen kuvitellaan olevan niin että kun vaan menee, sitä saa. Oma elämäni on varsin rajoittunutta enkä ole löytänyt siihen apua, vaikka olen kokeillut vaikka mitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä sinä kuvittelet sitä apua löytyvän? Tai ainakaan sellaista apua, että ystäväsi saadaan täysin oireettomaksi tai edes lähes oireettomaksi? Toki hänelle jonkinasteista apua saattaisi olla hyvinkin tarjolla, mutta häntä voi ahdistaa, jos sinulla on odotusarvona se, että sen avulla hänestä tulee "normaali".
Tuntuu että yrität viestissäsi sanoa, ettei apua ole mahdollista saada, eikä oireista voi päästä kokonaan eroon, joten parempi antaa olla.
Mitä ihmettä? Ap:n kaverin elämä on todella vaikeaa ja rajoittunutta, joten totta kai ap haluaa kaverin hakevan apua. Ei kai nyt ensimmäisenä yritetä tehdä avunsaajasta "normaalia", vaan hakeudutaan avun piiriin ja katsotaan, millaista apua suositellaan. Se on pitkä, vuosien prosessi, mutta kyllä ihmisestä todella voi tulla "normaali".
Vierailija kirjoitti:
Voi rohkaista, mutta ei kannata ahdistella asialla. Siitä on usein apua, että on joku jonka kanssa liikkua, eli jos vaikka joku yhteinen harrastus?
Tätä on yritetty. Ei hirveän loistokkain menestyksin. En tosin halua vähätellä sitä, että mun mies sai tämän kaverin omaan talviharrastukseensa mukaan. Se oli hyvä juttu. Mutta kesäharrastuksiin ei ole lähtenyt. Kävi minun kanssa viime kesänä tutustumassa yhteen, mutta pelästyi siinä ihmispaljoutta. Sitten keksin tänä kesänä toisen harrastuksen, mitä kohtaan hän on vähän utelias kyllä. Mutta ei ole lähtenyt yhtään kertaa meidän mukaan. Eikä mieheni kesäharratukseen myöskään, vaikka sitäkin joskus sanoi haluavansa kokeilla. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä sinä kuvittelet sitä apua löytyvän? Tai ainakaan sellaista apua, että ystäväsi saadaan täysin oireettomaksi tai edes lähes oireettomaksi? Toki hänelle jonkinasteista apua saattaisi olla hyvinkin tarjolla, mutta häntä voi ahdistaa, jos sinulla on odotusarvona se, että sen avulla hänestä tulee "normaali".
Tuntuu että yrität viestissäsi sanoa, ettei apua ole mahdollista saada, eikä oireista voi päästä kokonaan eroon, joten parempi antaa olla.
Mitä ihmettä? Ap:n kaverin elämä on todella vaikeaa ja rajoittunutta, joten totta kai ap haluaa kaverin hakevan apua. Ei kai nyt ensimmäisenä yritetä tehdä avunsaajasta "normaalia", vaan hakeudutaan avun piiriin ja katsotaan, millaista apua suositellaan. Se on pitkä, vuosien prosessi, mutta kyllä ihmisestä todella voi tulla "normaali".
Enkä minä edes ajattele, että tarvitsisi normaali tulla. Kunhan vain ajattelen, että jospa rajoitteita saisi lievennettyä edes sen verran, että pääsisi kotoa ulos. (Vähän liioiteltua, pääsee kyllä töihin ja kerran viikossa ruokakauppaan). Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä sinä kuvittelet sitä apua löytyvän? Tai ainakaan sellaista apua, että ystäväsi saadaan täysin oireettomaksi tai edes lähes oireettomaksi? Toki hänelle jonkinasteista apua saattaisi olla hyvinkin tarjolla, mutta häntä voi ahdistaa, jos sinulla on odotusarvona se, että sen avulla hänestä tulee "normaali".
En nyt haluaisi tuomita toivottomaksi tilanteeksi, ennen kuin sitä on edes yritetty parantaa.
Hyvä muistutus tuo, että on varmasti ahdistavaa, jos hän kokee, että minä odotan hänen muuttuvan toisenlaiseksi. Vaikka enhän minä sitä odota, hän on kiva sellaisena kuin on. Suren vain sitä, miten elämä valuu hänen ohitseen ilman, että hän saa siitä otetta ja pääsee osallistumaan siihen. Ap
Joo, ärsyttää vaan itseä, kun sen avunlöytämisen kuvitellaan olevan niin että kun vaan menee, sitä saa. Oma elämäni on varsin rajoittunutta enkä ole löytänyt siihen apua, vaikka olen kokeillut vaikka mitä.
Ei mikään ihme, että olet turhautunut. Tuollainen on niin rajoittavaa ja varmaan siinä itsekin tietää, että hyviä ja kivoja juttuja menee ohitse noiden rajoitteiden vuoksi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rauhoittavien avulla siedätys pienin askelin ja ehkä terapia (nettiterapiassakin on siedätysohjelmia) tukena varmaan auttaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä sinä kuvittelet sitä apua löytyvän? Tai ainakaan sellaista apua, että ystäväsi saadaan täysin oireettomaksi tai edes lähes oireettomaksi? Toki hänelle jonkinasteista apua saattaisi olla hyvinkin tarjolla, mutta häntä voi ahdistaa, jos sinulla on odotusarvona se, että sen avulla hänestä tulee "normaali".
En nyt haluaisi tuomita toivottomaksi tilanteeksi, ennen kuin sitä on edes yritetty parantaa.
Hyvä muistutus tuo, että on varmasti ahdistavaa, jos hän kokee, että minä odotan hänen muuttuvan toisenlaiseksi. Vaikka enhän minä sitä odota, hän on kiva sellaisena kuin on. Suren vain sitä, miten elämä valuu hänen ohitseen ilman, että hän saa siitä otetta ja pääsee osallistumaan siihen. Ap
Ymmärrän sua mutta toisaalta tuntuu ettet aivan täysin ymmärrä ystäväsi tilaa. Hän on aivan varmasti itse suunnattoman ahdistunut siitä, ettei pysty elämään normaalia elämää. Terapiaan kannattaa ehdottomasti tsempata hakemaan. Mutta vaikka terapiaan meisikin niin, jotta tilannetta saadaan paremmaksi niin se on pitkä prosessi. Voi olla, että tila myös hetkellisesti huononee, kun asioita aletaan käymään läpi. Ehkä ystäväsi ei ole vielä kaikkeen tähän valmis. Jos ystäväsi ei aio hakea apua tällä hetkellä niin et voi tehdä asille mitään. Olet ensijaisesti hänen ystävänsä et tukihenkilö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä sinä kuvittelet sitä apua löytyvän? Tai ainakaan sellaista apua, että ystäväsi saadaan täysin oireettomaksi tai edes lähes oireettomaksi? Toki hänelle jonkinasteista apua saattaisi olla hyvinkin tarjolla, mutta häntä voi ahdistaa, jos sinulla on odotusarvona se, että sen avulla hänestä tulee "normaali".
En nyt haluaisi tuomita toivottomaksi tilanteeksi, ennen kuin sitä on edes yritetty parantaa.
Hyvä muistutus tuo, että on varmasti ahdistavaa, jos hän kokee, että minä odotan hänen muuttuvan toisenlaiseksi. Vaikka enhän minä sitä odota, hän on kiva sellaisena kuin on. Suren vain sitä, miten elämä valuu hänen ohitseen ilman, että hän saa siitä otetta ja pääsee osallistumaan siihen. Ap
Ymmärrän sua mutta toisaalta tuntuu ettet aivan täysin ymmärrä ystäväsi tilaa. Hän on aivan varmasti itse suunnattoman ahdistunut siitä, ettei pysty elämään normaalia elämää. Terapiaan kannattaa ehdottomasti tsempata hakemaan. Mutta vaikka terapiaan meisikin niin, jotta tilannetta saadaan paremmaksi niin se on pitkä prosessi. Voi olla, että tila myös hetkellisesti huononee, kun asioita aletaan käymään läpi. Ehkä ystäväsi ei ole vielä kaikkeen tähän valmis. Jos ystäväsi ei aio hakea apua tällä hetkellä niin et voi tehdä asille mitään. Olet ensijaisesti hänen ystävänsä et tukihenkilö.
En varmasti ymmärrä ystäväni tilaa täysin. Yritän kyllä ymmärtää, mutta yritykseksihän se väkisinkin jää. Ymmärrän nuo pelot kyllä mielestäni ihan kohtalaisesti. Mutta en varmasti sitä kokonaisuutta mikä niistä muodostuu.
Ja tuo terapian hyvän ajoituksen arviointi on kyllä ihan melkein mahdotonta. Minä puhun siitä enemmän silloin, kun olen enemmän huolissani. Mutta hänelle parempi aika olisi varmaan juuri silloin, kun hän voi paremmin. Silloin kuitenkin saan sitten varaukseksi, että kyllä minä pärjään. No totta kai hän pärjääkin, siltä osin, että saa palkkaa ja palkalla ruokaa. Mutta muilta osin elämä on niin kapeaa, että vähän paremminkin voisi pärjätä... Ap
Olen käynyt kaksi terapiajaksoa eri suuntauksia, muutaman kerran keskusteluja 4 eri tahon kanssa, kokeillut betasalpaajaa, rauhoittavia, ssri:tä ja hypnoosia. Edelleen pelkojen invalidisoima. Jos joku tulisi ehdottamaan avunhankintaa, olisi aika oleellisista että ehdottajalla olisi joku idea, mistä saa toimivaa hoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Olen käynyt kaksi terapiajaksoa eri suuntauksia, muutaman kerran keskusteluja 4 eri tahon kanssa, kokeillut betasalpaajaa, rauhoittavia, ssri:tä ja hypnoosia. Edelleen pelkojen invalidisoima. Jos joku tulisi ehdottamaan avunhankintaa, olisi aika oleellisista että ehdottajalla olisi joku idea, mistä saa toimivaa hoitoa.
Hyvä muistutus. Pitää jutella ystävän kanssa siitä mitä terapiaa on jo saanut. Etten tule ehdottaneeksi itsestäänselvyyksiä ja siten loukanneeksi häntä turhaan.
Tietääkseni hän ei aikuisiällä ole ollut terapiassa, lapsena kyllä. Mutta ei minulla tuosta sataprosenttista varmuutta ole, joten pitää varoa, etten oleta liikaa. Ap
Voit rohkaista, mutta et voi vaatia. Pitää ymmärtää, mikäli tätä ihmistä arvostat.