Vastentahtoisesti sinkuille

Se että ei saa seuraa, läheisyyttä, seksiä.

Se, että ei ole ketään joka välittäisi ja ikävöisi.

Että "hukkaan" hyvät vuodet, kun voisin olla vain kaksistaan naisen kanssa ennen lapsien tekemistä.

Olen ollut sinkku jo 3 vuotta mutta vasta nyt pari kk sillä tavalla vastentahtoisesti, että sinkkuus on alkanut harmittaa. Lähinnä sen takia, että kun ei ole kumppania, on todella "riippuvainen" ystävien seurasta ja tuesta elämän aallokossa. Ja nyt tänä vuonna tuntuu että ystävät on alkaneet katoilla... olen ainoa sinkku porukassa kun pari muuta pitkään sinkkuna ollutta ovat löytäneet kumppanin. Esim. viime vuonna yhden ystävän kanssa nähtiin säännöllisesti lähes joka viikko, matkusteltiin yhdessä ja vietettiin sillon tällön vkoloppuja yhdesssä. Vuodenvaihteessa hän löysi miehen ja tänä vuonna ei olla nähty kuin 2 kertaa lyhyesti ja mies on keskeyttänyt nekin tapaamiset. Hän ei lähde enää edes elokuviin tai työpäivän jälkeen syömään. Olen ehdottanut muutaman kerran (antanut hänelle myös tilaa olla uuden rakkaansa kanssa) mutta aina vastaus on "eikun mies...." tai "eikun miehen kanssa just ajateltiin..."

Kyllä seura sitten varmaan taas kelpaa, jos suhde menee mönkään!!!

Kun ei ole sängyssä vieressä muuta kuin pimeä nurkka.

Puolentoista vuoden sinkkuuden jälkeen asensin Tinderin, ja viikon päästä olin tavannut ihanan syvällisen, herkän, taiteellisen ja syötävän söpön tyypin, joka tuntuu jostakin syystä tykkäävän meikäläisestäkin.

Olen ollut sinkkuna nyt 4v ja 7kk ja viime syksyyn saakka olin onnellinen ja päättäväinen, ettei enää ikinä. Nyt kevään aikana olen muuttanut mieltäni. Taustalla on vuoden alussa tutustuminen mieheen, jota pidän luotettavana ja joka on saanut luottamukseni miehiin takaisin. Mies on minun silmin helmi ja näen hänessä juuri niitä piirteitä, mitä miehessä arvostan ja toivoisin tulevaisuuden kumppanilla olevan. Ongelma vain on se, että mies on päättänyt olla sinkku. Arvostan hänen päätöstään enkä siksi uskalla lähestyä, jos vaikka karkotan hänet. Olemme kuitenkin tavanneet vain ystävinä silloin tällöin eikä mitään halausta romanttisempaa olla tehty.

Ennen en ajatellut, että jäisin mistään paitsi, mutta nyt huomaan kaipaavani taas läheisyyttä, kumppanuutta, arjen jakamista toisen aikuisen kanssa, tunnetta olla jollekin tärkeä ja saada joskus kiukutella. Toinen on se ulkopuolisuuden tunne, kun kavereilla kaikilla on joku, mutta itse pyörin yksinäisenä heidän joukossa. Nyt olisin valmis parisuhteeseen, mutta olen ajautunut tilanteeseen, jossa tavoittelen jotain sellaista, mitä en saa. Lisäksi pitkä sinkkuus on tehnyt minusta aran ja pohdin jatkuvasti, että onko minusta enää parisuhteeseen tai osaisinko olla hyvä puoliso. Kelpaanko kelleen enää jne. Sosiaalisista taidoista ei pitäisi olla puutetta, mutta sisäinen herkkä sisin silti jarruttaa pariutumista.

Vierailija kirjoitti:

Puolentoista vuoden sinkkuuden jälkeen asensin Tinderin, ja viikon päästä olin tavannut ihanan syvällisen, herkän, taiteellisen ja syötävän söpön tyypin, joka tuntuu jostakin syystä tykkäävän meikäläisestäkin.

Tuollaista se on kun sattuu syntymään naiseksi.

Naisella on ihan järkyttävän iso valinnanvara tinderissä. Melkein kenet tahansa sieltä saa treffeille.

Vierailija kirjoitti:

Puolentoista vuoden sinkkuuden jälkeen asensin Tinderin, ja viikon päästä olin tavannut ihanan syvällisen, herkän, taiteellisen ja syötävän söpön tyypin, joka tuntuu jostakin syystä tykkäävän meikäläisestäkin.

Onnittelut, vilpittömästi.

Mutta tätäkö tässä nyt kysyttiin. Älä käännä veistä vastentahtoisesti sinkkujen haavoissa.

Vierailija kirjoitti:

Puolentoista vuoden sinkkuuden jälkeen asensin Tinderin, ja viikon päästä olin tavannut ihanan syvällisen, herkän, taiteellisen ja syötävän söpön tyypin, joka tuntuu jostakin syystä tykkäävän meikäläisestäkin.

Kiva :). Mä oon ollut tasan 20 vuotta vastentahtoisesti sinkku, asunut eri maissa, kokeillut nettiä jne. ilman pienintäkään onnen potkua.

Eniten tosiaan harmittaa tuo että elämä on mennyt ohi (joskin muuten kivasti) ilman sitä toista. Kun joskus hänet tapaan, joudun selittämään koko elämäni hänelle sen sijaan että olisimme jakaneet sen yhdessä.

Joutuu elämään ihan kokonaan ilman mitään läheisempää naiskontaktia. Naisparturin kosketus hiuksiin on intiimeintä, mitä nainen on tehnyt minulle vuosiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolentoista vuoden sinkkuuden jälkeen asensin Tinderin, ja viikon päästä olin tavannut ihanan syvällisen, herkän, taiteellisen ja syötävän söpön tyypin, joka tuntuu jostakin syystä tykkäävän meikäläisestäkin.

Onnittelut, vilpittömästi.

Mutta tätäkö tässä nyt kysyttiin. Älä käännä veistä vastentahtoisesti sinkkujen haavoissa.

Niinpä. Aina pitää tulla esittelemään että voi kuinka helppoa oli mulle, eli teidän muiden sinkkuus on oma vikanne!

Vierailija kirjoitti:

Puolentoista vuoden sinkkuuden jälkeen asensin Tinderin, ja viikon päästä olin tavannut ihanan syvällisen, herkän, taiteellisen ja syötävän söpön tyypin, joka tuntuu jostakin syystä tykkäävän meikäläisestäkin.

:DD

Axl Smithin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolentoista vuoden sinkkuuden jälkeen asensin Tinderin, ja viikon päästä olin tavannut ihanan syvällisen, herkän, taiteellisen ja syötävän söpön tyypin, joka tuntuu jostakin syystä tykkäävän meikäläisestäkin.

Tuollaista se on kun sattuu syntymään naiseksi.

Naisella on ihan järkyttävän iso valinnanvara tinderissä. Melkein kenet tahansa sieltä saa treffeille.

Olen kylläkin kolmikymppinen mies.

Ja pointtini oli se, että aika usein sinkkuuden syynä ovat omat rajoittavat uskomukset. Ajattelee, ettei ole valmis, kukaan ei voi minusta pitää, minun täytyy olla ensin täysin onnellinen yksin ja niin edelleen. Nämä uskomukset näkyvät käyttäytymisessä, ja niin sitä ajaa ihmisiä loitommalle. Ja siitä vain vahvistuu kokemus, ettei voi kelvata kellekään.

Kannattaa suhtautua asioihin uteliaaasti ja antaa hyvän tapahtua. Kun toivoo itselleen hyvää, sen huomaa, ja muut reagoivat siihen myönteisesti. Katkeruutta parempaa karkoitinta ei ole.

Tuntuu että naiset eivät halua suoda minulle rakkautta. He haluavat jättää minut paitsioon. Mitä pahaa olen heille tehnyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolentoista vuoden sinkkuuden jälkeen asensin Tinderin, ja viikon päästä olin tavannut ihanan syvällisen, herkän, taiteellisen ja syötävän söpön tyypin, joka tuntuu jostakin syystä tykkäävän meikäläisestäkin.

Onnittelut, vilpittömästi.

Mutta tätäkö tässä nyt kysyttiin. Älä käännä veistä vastentahtoisesti sinkkujen haavoissa.

Ei ole mitään järkeä takertua tuollaiseen identiteettiin. Minäkin olin "vastentahtoisesti sinkku", kunnes yhtäkkiä en ollutkaan.

Minä olen ollut aikalailla koko elämäni sinkku.. Minulla on ollut pari noin puolen vuoden seurustelusuhdetta (no, ensimmäinen niistä oli 16-vuotiaana ja toinen parikymppisenä) elämäni aikana. Toki sitten joitain sähläämisiä ja tapailuja, mutta ihan sellaista, että sovittaisiin, ettei tapailla muita, minulla ei ole ollut nyt noin kymmeneen vuoteen.

Harmittaa se, ettei saa arjen iloja tai suruja jaettua kenenkään kanssa. Harmittaa, että on aina ulkopuolinen kaveriporukassa. Harmittaa, ettei saa seksiä silloin kun mieli tekisi (mikä on aika usein). Harmittaa tehdä ruokaa aina vain yhdelle, joten usein jätän kokkaamatta. Harmittaa, etten voi mennä ovelle halaamaan töistä kotiin tulevaa miestäni. Harmittaa, etten varmasti koskaan saa kokea, miltä tuntuu asua miehen kanssa. Harmittaa, ettei ole ketään, johon ammentaa kaikkea sitä rakkautta jota minulla olisi jollekulle annettavana.

Suurimman osan ajasta olen sinut sinkkuuteni kanssa. Sitten on joskus näitä tällaisia yksinäisiä viikonloppuja kun tekee mieli itkeä 48 tuntia putkeen.