Vauvat ja nukkumisongelmat, tietoa vanhemmille tietokirjasta
Tavallisin neuvo on panna lapsi vuoteeseen, jättää hänet sinne ja olla palaamatta hänen huoneeseensa kuinka kovasti hän itkeekin. Vanhemmille vakuutellaan, että jos he jaksavat kuunnella tuota itkua kaksi tuntia tänään, he pääsevät yhdellä tunnilla huomenna, puolella tunnilla ylihuomenna ja koko kiusasta sitä seuraavana päivänä.
Lapsi itkee sen vuoksi ettei kestä poistumistanne. Kun pysyttelette poissa, menettelynne ilmeisesti sisältää lapselle viestin: "Huuda mitä huudat, siitä ei ole hyötyä, sillä minä en aio palata luoksesi vaikka olisit kuinka ikävissäsi." Jos lapsi tuntee saaneensa tällaisen viestin, on vaikea uskoa, että hän huomenna nukkumaanmenoaikaan tuntisi olonsa entistä turvallisemmaksi. Se voi vain tehdä hänet vakuuttuneemmaksi siitä että on vaarallista päästää teitä hetkeksikään poistumaan.
Jos itsepäisesti jatkatte tätä menettelyä, kunnes lapsenne todella jättää itkemättä poistuttuanne, olette voittanut taistelun hyvin korkeaan hintaan. Olette onnistunut tekemään lapselle selväksi, että ette piittaa hänestä riittävästi ettekä ymmärrä häntä kyllin hyvin kinnittääksenne huomiota siihen, mitä hän on koettanut ilmaista.
Jatkuu...
Tää on kirjasta vuodelta 1977 ja jatkuu kun jaksan taas kirjoittaa mutta tarkoituksen ois jakaa tietoa vanhemmille jotka ei ymmärrä miksi lapsi ei nuku ja miten sen saisi nukkumaan normaalisti ja helpommin.
Tuo asia on tiedetty kauan, mutta silti jotkut harrastavat tuota. Ei ymmärrä.