Lue keskustelun säännöt.
Lapsena hyväksikäytetty - miten oirehtii aikuisena?
11.07.2017 |
Hei! Olen alkanut miettiä lapsuuttani, ja tämänhetkisiä henkisiä oireitani. Olen epävakaa ja kärsinyt mm. masennuksesta ja syömishäiriöstä (anoreksia).
Lapsena minulla oli dissosiaatioäiriötä (en toki silloin tiennyt, että ne olivat niitä). Nuorena opiskelijanakin muistan kärsineeni epätodellisista tuntemuksista, joissa kehoni alkoi yhtäkkiä mielessäni ikään kuin paisua.
Muistan että jo alle kymmenvuotiaana piirsin todellisia pornokuvia ja ajattelin todella riettaita ajatuksia, joista tunsin häpeää. Minulla ei ole mitään muistikuvaa, mistä moiset ajatukset mieleeni tulivat tai mistä osasin piirtää niin todentuntuisia kuvia. Nykyään uhtaudun seksiin suht hyvin, mutta se on jotenkin häpeällistä minulle ollut aina (tuo on kylläkin varmaan ihan normaalia eikä oire mistään, vai...)
Ehkä en saa selville lapsuudestani lopulta totuutta, mutta mietin, kannattaisiko kokeilla hypnoosia tms. Toisaalta pelottaa, että sekoan lisää jos alitajuntaa ryhdytään kaivelemaan.
Osaako joku kertoa tietojaan, kokemuksiaan?
t. N29
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
Joo, älä ihan vielä tee rikosilmoitusta isästäsi.
Tämä taisi olla trollaamista mutta en epäile isääni. Hän tosin ei välttämättä olisi puuttunut asiaan vaikka joku epämääräinen kaverinsa olisi jotain minulle tehnytkin. Kaikenlaista väkeä meillä on lapsuudessani kulkenut, eikä lapsuuteni ole ollut mitenkään turvallinen ja ns. normaali.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samastuin tähän vahvasti, melkein kylmät väreet, ihan kuin olisin itse kirjoittanut. Ikäkin täsmää. Toivottavasti joku vastailee jotain järkevää.
Mietin, voiko olla jokin yksittäinen uhkaava tilanne, jonka mieli on sulkenut pois. On vaikea kuvitella, että en muistaisi mitään, jos on ollut jotain jatkuvaa kamalaa.
ap
Nostelen vielä. Olisiko kenelläkään kokemusta tuota hypnoosista...?
ap
Pornokuvien piirtäminen alakouluikäisenä on yllättävän yleistä, silloin käsitellään paljon seksiä ja kyllä 10v on jo mediasta, lehdistä, kavereilta kuullut ja nähnyt vaikka jo mitä. Jo alle kouluikäiset voivat leikkiä lääkärileikkejä tai puhua seksistä ilman mitään kokemuksia hyväksikäytöstä. Seksuaalisuus ja seksi ovat kiinnostavia asioita lapsille, mutta aihe on tabu aikuisille, ja harva haluaa aikuisena myöntää mitä kaikkea on tehnyt tai ajatellut lapsena.
Sen sijaan dissosiaatio on varmasti hälyttävä merkki, mutta se voi kai kertoa myös väkivaltaisesta lapsuudesta tai muunlaisista traumoista.
Minä uskoisin, että saattaisit hyötyä joka tapauksessa pitkäaikaisesta terapiasta, kun sanoit että lapsuus on ollut turvaton. Voihan olla, että muistoja alkaisi tulla mieleen, kun saisit luotettavan ja hyvän terapeutin jolle puhua. Mutta se varmasti veisi aikaa.
Jonkinlainenhan syy siinä on, miksi epäilet noin sattuneen. Toki se yleinen turvattomuus lapsuudessa voi saada korostuneesti epäilemään hyväksikäyttöä, mutta kuulostaa kyllä siltä että asiaa kannattaa selvittää enemmänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus lapsena, muistaakseni ala-asteen loppupuolella, aloin syömään salaa. Aloin lihomaan ja terveydenhoitaja huomautteli asiasta, että pitäisi laihduttaa. Pikku hiljaa kaikki alkoivat huomautella painosta ja koulussa luokkalaiset ja muutkin pilkata minua. Olen nyt aikuisiälläkin tunnesyöjä. Kait alitajunnassa halusin olla jotain sellaista, mihin miehet eivät kiinnitä huomiota. Ällöttävä läski.
Teininä sulkeuduin ja olin mielummin kotona, kuin kavereiden kanssa kaupungilla. Olen aina ollut hiljainen ja ujo. Aina silloin tällöin minulla on ollut ahdistusta, en uskalla mennä kauppaan ja mietin vain mitä muut minusta ajattelee. Kaitpa olen masentunutkin.
11v aloitin itsetyydytyksen ja siitä tuli jonkinlainen pakkomielle. Joka kerran jälkeen iski morkkis ja häpesin itseäni.
Vihaan itseäni eikä minulla ole minkäänlaista itseluottamusta. En koe olevani missään hyvä, en halua huomiota enkä ota kiitoksia tai positiivisia kommentteja vastaan. Syytän itseäni kaikista ongelmista ja vahingoista. Jos teen jonkun virhee, muistan sen vuosia enkä anna itselleni anteeksi.
Nuorempana pelkäsin miehiä. Ihan vaikka kaupan kassaa.
En ole kertonut kenellekään hyväksikäytöstä, sillä se pilaisi monta elämää. Riittää, että omani on vaurioitunut.
Anteeksi sekava tekstini, on vain vaikeaa pukea tunteet ja ajstukset sanoiksi.
Vierailija kirjoitti:
Pornokuvien piirtäminen alakouluikäisenä on yllättävän yleistä, silloin käsitellään paljon seksiä ja kyllä 10v on jo mediasta, lehdistä, kavereilta kuullut ja nähnyt vaikka jo mitä. Jo alle kouluikäiset voivat leikkiä lääkärileikkejä tai puhua seksistä ilman mitään kokemuksia hyväksikäytöstä. Seksuaalisuus ja seksi ovat kiinnostavia asioita lapsille, mutta aihe on tabu aikuisille, ja harva haluaa aikuisena myöntää mitä kaikkea on tehnyt tai ajatellut lapsena.
Sen sijaan dissosiaatio on varmasti hälyttävä merkki, mutta se voi kai kertoa myös väkivaltaisesta lapsuudesta tai muunlaisista traumoista.
Minä uskoisin, että saattaisit hyötyä joka tapauksessa pitkäaikaisesta terapiasta, kun sanoit että lapsuus on ollut turvaton. Voihan olla, että muistoja alkaisi tulla mieleen, kun saisit luotettavan ja hyvän terapeutin jolle puhua. Mutta se varmasti veisi aikaa.
Jonkinlainenhan syy siinä on, miksi epäilet noin sattuneen. Toki se yleinen turvattomuus lapsuudessa voi saada korostuneesti epäilemään hyväksikäyttöä, mutta kuulostaa kyllä siltä että asiaa kannattaa selvittää enemmänkin.
Kiitos vastauksesta! On tosiaan niin vaikea tietää, olivatko ajatukseni normaaleja ja en muista ihan tarkkaan minkäikäinen olin kun noita yksityiskohtaisia seksiajatuksia oli (esim. 7 vai 9 tms.). Voihan olla että vaikutteita on tullut tv-sarjoista koska nettiä ei silloin ollut käytössä. Kavereiden kanssa ei koskaan mitään seksuaalista juttua ollut, tai sitten en muista.
Vanhempani eivät todellakaan ole olleet turvallisia aikuisia ja vakavaa henkistä laiminlyöntiä on ollut, ja joskus kovaakin väkivaltaisuutta. Ehkä dissosiaatiot voivat johtua pelkästään siitäkin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus lapsena, muistaakseni ala-asteen loppupuolella, aloin syömään salaa. Aloin lihomaan ja terveydenhoitaja huomautteli asiasta, että pitäisi laihduttaa. Pikku hiljaa kaikki alkoivat huomautella painosta ja koulussa luokkalaiset ja muutkin pilkata minua. Olen nyt aikuisiälläkin tunnesyöjä. Kait alitajunnassa halusin olla jotain sellaista, mihin miehet eivät kiinnitä huomiota. Ällöttävä läski.
Teininä sulkeuduin ja olin mielummin kotona, kuin kavereiden kanssa kaupungilla. Olen aina ollut hiljainen ja ujo. Aina silloin tällöin minulla on ollut ahdistusta, en uskalla mennä kauppaan ja mietin vain mitä muut minusta ajattelee. Kaitpa olen masentunutkin.
11v aloitin itsetyydytyksen ja siitä tuli jonkinlainen pakkomielle. Joka kerran jälkeen iski morkkis ja häpesin itseäni.
Vihaan itseäni eikä minulla ole minkäänlaista itseluottamusta. En koe olevani missään hyvä, en halua huomiota enkä ota kiitoksia tai positiivisia kommentteja vastaan. Syytän itseäni kaikista ongelmista ja vahingoista. Jos teen jonkun virhee, muistan sen vuosia enkä anna itselleni anteeksi.
Nuorempana pelkäsin miehiä. Ihan vaikka kaupan kassaa.
En ole kertonut kenellekään hyväksikäytöstä, sillä se pilaisi monta elämää. Riittää, että omani on vaurioitunut.Anteeksi sekava tekstini, on vain vaikeaa pukea tunteet ja ajstukset sanoiksi.
Kiitos kun kirjoitit! en osaa sanoa muuta kuin voimia sinulle <3
Minullakin on ollut lapsesta lähtien miesten pelkäämistä ja jollain tapaa he, varsinkin humalaiset, ällöttävät. En sitten taaskaan tiedä, johtuuko tuo pelkästään psykopaattisesta (ei kuitenkaan alkoholisti)isästäni
ap
Vierailija kirjoitti:
Joskus lapsena, muistaakseni ala-asteen loppupuolella, aloin syömään salaa. Aloin lihomaan ja terveydenhoitaja huomautteli asiasta, että pitäisi laihduttaa. Pikku hiljaa kaikki alkoivat huomautella painosta ja koulussa luokkalaiset ja muutkin pilkata minua. Olen nyt aikuisiälläkin tunnesyöjä. Kait alitajunnassa halusin olla jotain sellaista, mihin miehet eivät kiinnitä huomiota. Ällöttävä läski.
Teininä sulkeuduin ja olin mielummin kotona, kuin kavereiden kanssa kaupungilla. Olen aina ollut hiljainen ja ujo. Aina silloin tällöin minulla on ollut ahdistusta, en uskalla mennä kauppaan ja mietin vain mitä muut minusta ajattelee. Kaitpa olen masentunutkin.
11v aloitin itsetyydytyksen ja siitä tuli jonkinlainen pakkomielle. Joka kerran jälkeen iski morkkis ja häpesin itseäni.
Vihaan itseäni eikä minulla ole minkäänlaista itseluottamusta. En koe olevani missään hyvä, en halua huomiota enkä ota kiitoksia tai positiivisia kommentteja vastaan. Syytän itseäni kaikista ongelmista ja vahingoista. Jos teen jonkun virhee, muistan sen vuosia enkä anna itselleni anteeksi.
Nuorempana pelkäsin miehiä. Ihan vaikka kaupan kassaa.
En ole kertonut kenellekään hyväksikäytöstä, sillä se pilaisi monta elämää. Riittää, että omani on vaurioitunut.Anteeksi sekava tekstini, on vain vaikeaa pukea tunteet ja ajstukset sanoiksi.
puitteissa itseasiassa tunteeni oikein hyvin sanoiksi. En tiedä, onko itseäni hyvaksikaytetty mutta tunnen juuri kuin sinä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus lapsena, muistaakseni ala-asteen loppupuolella, aloin syömään salaa. Aloin lihomaan ja terveydenhoitaja huomautteli asiasta, että pitäisi laihduttaa. Pikku hiljaa kaikki alkoivat huomautella painosta ja koulussa luokkalaiset ja muutkin pilkata minua. Olen nyt aikuisiälläkin tunnesyöjä. Kait alitajunnassa halusin olla jotain sellaista, mihin miehet eivät kiinnitä huomiota. Ällöttävä läski.
Teininä sulkeuduin ja olin mielummin kotona, kuin kavereiden kanssa kaupungilla. Olen aina ollut hiljainen ja ujo. Aina silloin tällöin minulla on ollut ahdistusta, en uskalla mennä kauppaan ja mietin vain mitä muut minusta ajattelee. Kaitpa olen masentunutkin.
11v aloitin itsetyydytyksen ja siitä tuli jonkinlainen pakkomielle. Joka kerran jälkeen iski morkkis ja häpesin itseäni.
Vihaan itseäni eikä minulla ole minkäänlaista itseluottamusta. En koe olevani missään hyvä, en halua huomiota enkä ota kiitoksia tai positiivisia kommentteja vastaan. Syytän itseäni kaikista ongelmista ja vahingoista. Jos teen jonkun virhee, muistan sen vuosia enkä anna itselleni anteeksi.
Nuorempana pelkäsin miehiä. Ihan vaikka kaupan kassaa.
En ole kertonut kenellekään hyväksikäytöstä, sillä se pilaisi monta elämää. Riittää, että omani on vaurioitunut.Anteeksi sekava tekstini, on vain vaikeaa pukea tunteet ja ajstukset sanoiksi.
Kiitos kun kirjoitit! en osaa sanoa muuta kuin voimia sinulle <3
Minullakin on ollut lapsesta lähtien miesten pelkäämistä ja jollain tapaa he, varsinkin humalaiset, ällöttävät. En sitten taaskaan tiedä, johtuuko tuo pelkästään psykopaattisesta (ei kuitenkaan alkoholisti)isästäni
ap
Kiitos. :)
Minullakin etenkin humalaiset ovat pelottaneet eniten, pelkään oikeastaan vieläkin, vaikka olen 23-vuotias. Lapsuudessa ei ole ikinä ollut alkoholisteja lähipiirissä, tiedä sitten mikä niissä niin pelottaa. En halua olla yksin samassa huoneessa hyväksikäyttäjäni kanssa, vaikka tiedän, ettei hän minulle enää mitään tee. Muistan vain ikuisesti sen ilmeen, joka hänellä oli kun hän "halusi" minua.
Nykyään minua harmittaa, kun haluaisin parisuhteen, mutta miehet eivät kiinnostu. Olen kasannut liian korkean suojamuurin ympärilleni vuosien saatossa. Sekä henkisen että fyysisen (ylipaino).
Toivottavasti sinä löydät apua :)
Psykologia on todistanut, että hyväksikäyttöä tai mitään muutakaan todella traumaattista tapahtumaa ei niin vaan "unohdeta". Muistikuvat voivat olla hämäriä, eikä niille välttämättä ole sanoja. Silti ihminen jollain tasolla muistaa tai tietää, mitä hänelle on tapahtunut. En siis suosittele ap sinulle, että alat väkisin ja tietoisesti kaivaa juuri hyväksikäyttökokemusta mielestäsi. Jos menet terapiaan, terapeuttikaan ei saisi väännellä muistojasi siihen suuntaan.
Suosittelen kuitenkin terapiaa, koska lapsuutesi vaikuttaa turvattomalta. Kuuntele tunteitasi ja anna niiden asioiden nousta mieleen, jotka nousevat.
Paljon tsemppiä sinulle! Itsellä on omakohtaista kokemusta asiasta, ja kyllä aina tiesin, että niin oli käynyt. En vain hyväksynyt sitä tai sille ei ollut sanoja. Mutta harvoin ihminen voi unohtaa tälläistä, ellei ole sitten jotain muuta mielenterveyshäiriötä.
Toivottavasti löydät joskus rauhan asian suhteen.
Joo, älä ihan vielä tee rikosilmoitusta isästäsi.