Lue keskustelun säännöt.
Kysymys: kannattaako hankkia lapsi mieheni kanssa vaikka en haluakaan enää miestäni?
11.07.2017 |
Kertokaahan mielipiteenne, mitä itse tekisitte?
Olen avioliitossa oleva 36-vuotias nainen. Avioliitto mieheni kanssa on vedellyt viimeisiään jo monta vuotta. Arvomaailman erilaisuus ja luonne-erot ovat kasvattaneet kymmenen vuoden aikana välillemme sellaista juopaa ja kaunaa, ettei edes terapia auta.
Olemme käytännössä kämppäkavereita, joilla vaan sattuu olemaan yhteinen asuntolaina ja auto. Nukummekin eri huoneissa, ei varmaan ole yllätys ettei seksielämää ole ollut vuosikausiin. Järjestely on toiminut. Intohimo ja parisuhderakkaus väliltämme puuttuu, mutta arki on tietyllä tavalla helpompaa ja taloudellisesti turvatumpaa kahdestaan kuin yksin. Kummankin näkökulmasta.
Haluaisin silti lapsen, olen aina haaveillut lapsesta ja nähnyt itseni äitinä. Miehenikin haluaisi lapsen.
Iän puolesta mun pitäisi varmaan jo kiirehtiä. En vain tiedä, onko mun järkeä hankkia lasta tällaiseen ns. kaveripohjaiseen suhteeseen?
Pitäisikö vaan erota ja turvautua luovutettuihin siittiöihin? Kun haluan oikeastaan lapsen, en miestä. Toisaalta, mies pystyisi varmaan olemaan hyvä isä lapselle (vaikka ei aviomiehenä samaan pystykään) ja tarjoaisi turvatun tulevaisuuden.
Mitä te tekisitte? En jaksa uskoa enää tässä iässä pystyväni löytämään elämäni todellista rakkautta ja kadonnutta intohimoa jonkun muun kanssa, erityisesti jos biologinen kello tikittää. Täysin epätodennäköinen skenaario että löytäisin puolen vuoden sisällä unelmieni miehen joka haluaisi lasta yhtä nopealla aikataululla. Jos lapsen ikinä haluaisin, vaihtoehdot on nykyinen mies ja jaettu vanhemmuus, tai luovutetut siittiöt ja sinkkuäitiys.
Kommentit (17)
Aika kiperä dilemma. Uskon ettet oo ainoa joka samaa asiaa miettii. Monestihan tilanne on vielä se, ettei mies edes halua lasta.
Ehkä nykypäivänä alleviivataan jopa liikaa intohimoista rakkautta parisuhteen ja vanhemmuuden tärkeimpänä juttuna. Miksipäs ei järkisuhde ja yhteinen vanhemmuus voisi toimia? Kyllä sellaistakin on olemassa vaikka asiasta ei huudellakaan sukujuhlissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Intohimo johtuu siitä, että se takaa mahdollisimman parhaat geenit jälkeläisille. Kun on kemiaa, se on merkki siitä, että kannattaa lisääntyä. Jos ei ole minkäänlaista kipinää voi raskautuminen olla haastavaa jo sinänsä ja lapsi ei saa hyviä geenejä.
Vierailija kirjoitti:
Monet samassa tilanteessa olevat ovat löytäneet nopeastikin uuden miehen, kenen kanssa on kemiaa ja saaneet ihanan perheen.
Aika epävarmaa silti. Ja eikö siinä tilanteessa saata olla ehkä jopa liian epätoivoinen ja halua vain nopeasti saada perheen perustettua?
Minulla (meillä) on monta aivan ihanaa lasta. En ole kosksaan ollut varsinaisesti lapsirakas. En ole edes hoitanut juurikaan lapsia, eikä aihe ole minua koskaan kiehtonut. Satuin vaan tulemaan vanhingossa raskaaksi mieheni kanssa. Siitä se perheen perustaminen alkoi. Nyt en omistani yhtään antaisi pois. Rakastan lapsiani yli kaiken. Lasten teko onnistuu ilman rakkatutta vallan mainioisti. Kieltämättä kaipaan aina vaan useammin rakkautta, jota siis en tällä hetkellä saa, enkä anna.
No mietipä: haluatko olla yksinäinen yksinhuoltaja ilman toisen vanhemman tukea, apua, vastuuta ja taloudellista vastuunkantoa? Vai haluatko lapsellesi kaksi tasaveroista vanhempaa, jotka pitävät lapsesta huolta? Ilmeisesti sun mies hoitaisi isän velvollisuudet kuitenkin kunnolla.
Eihän tuossa ole kuin yksi vaihtoehto, hankit tietysti lapsen nykyisen aviomiehesi kanssa, nykyiseen tilanteeseenne jos molemmat lasta haluatte. Jatkatte elämää kuten aiemminkin, nyt vaan jaatte aikaanne myös lapselle ja lapsenhoitovuorot.
Kannattaa myös keskustella kaikki asiat auki ja sopia asioista perusteellisesti, vaikka ihan kirjallisesti. Ihan vaikka sen varalta, ettei kummallekaan iske viidenkympin villitystä joka saisi perheen ja lapsen edun unohtumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olet jäänyt suhteeseen näin pitkäksi aikaa? Uskotko, että haluat/jaksat olla suhteessa huolimatta siitä, saatteko lapsia? Oletteko puhuneet asiasta aiemmin liittonne aikana ja mihin lopputulokseen olette niissä keskusteluissa päätyneet?
Itse koen, että lapsi on tuonut elämääni aivan valtavasti iloa, onnea ja merkitystä. Eroaminen toki tuntuisi nyt vaikeammalta eli jos uskot kaipaavasi elämääsi jossain vaiheessa uutta parisuhdetta, on sinun punnittava tämä asia nyt.
Ei, älä tee vauvaa.
Tai voit tehdä mutta isättömän.
Kelaa oikeasti että annat kolme vuotiaasi isälle tai kiukuttelee elareista. Jos teet niin totaali yksin, et saa sekoittaa miestä tuohon itse keittämääsi soppaan. Ei ole lapsen paras.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei, älä tee vauvaa.
Tai voit tehdä mutta isättömän.
Kelaa oikeasti että annat kolme vuotiaasi isälle tai kiukuttelee elareista. Jos teet niin totaali yksin, et saa sekoittaa miestä tuohon itse keittämääsi soppaan. Ei ole lapsen paras.
Mitä ihmettä tarkoitat? "Itse keittämääsi soppaan"?
Siis aloittajan mieshän haluaa lasta ihan yhtä lailla. Ei ainoastaan ap. Yhdessähän he ovat tuon keitoksen keittäneet, ei vain aloittaja.
Miksi ihmeessä pitäisi tehdä tieten tahtoen isätön lapsi, jos lapselle on mahdollista saada vastuullinen, taloudellisesti pärjäävä isäkin? Voihan kaikki asiat sopia vaikka kirjallisesti etukäteen.
Useimmat pitkät parisuhteet perustuvat molemminpuoliseen ystävyyteen ja yhteiseen avunantoon.
Sellainen kiihkeä, intohimoinen rakkaussuhde on valitettavasti vain harvojen oikeus. Todellisuudessa useimmissa pitkissä parisuhteissa pysytään yhteisen omaisuuden, lasten, taloudellisten syiden tai muiden velvoitteiden vuoksi, joskus myös puhtaasta tottumuksestakin.
Aloittajan tilannehan on siinä mielessä hyvä, että parisuhteen molemmat osapuolet ovat ilmeisen tottuneita nykyiseen kaveruuteen ja tämä sopii molemmille. Jos molemmat haluavat lisääntyä ja ovat asian jo useilta kanteilta pohtineet, miksei lasta kannattaisi tehdä yhdessä? Parempi vaihtoehtohan se lapselle on saada molemmat vanhemmat kuin olla luovuttajan siittiöillä ikuisesti isätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on samankaltainen tilanne.
Elämme aviomieheni kanssa ihan erillisiä elämiä vaikka kukaan läheinen ei asiaa varmasti arvaisikaan. Siis mentaalitasolla elämme erillisiä elämiä. Nukumme eri huoneissa ja esimerkiksi jo pelkkä ajatus mieheni kosketuksesta tuntuu vastenmieliseltä ja saa ihokarvani pystyyn inhosta. Sinänsähän arki sujuu kuin jossakin kommuuniasunnossa: molemmilla on omat huoneet ja yksityisyys, mutta yhteinen keittiö ja olohuone sekä jaamme kulut puoliksi ja molemmat osallistuu kodin ylläpitoon. Ihan hyvä järjestely ilman intiimiä läheisyyttä tai rakkautta. Tämä on kaikilla tavoilla järkevä ja toimiva ratkaisu.
Lapsi vai valittu lapsettomuus on mietityttänyt minua ääripäinä jo pitkään, vuosia oikeastaan. Molempiin kun olisi mahdollisuus. En voisi kuitenkaan kuvitella että harrastaisin seksiä mieheni kanssa. Jos lapsen haluaisin, pitäisi varmaan turvautua perinteiseen muumimukimenetelmään silloinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei, älä tee vauvaa.
Tai voit tehdä mutta isättömän.
Kelaa oikeasti että annat kolme vuotiaasi isälle tai kiukuttelee elareista. Jos teet niin totaali yksin, et saa sekoittaa miestä tuohon itse keittämääsi soppaan. Ei ole lapsen paras.
Ehdoton ei lapsen hankinnalle jos suhde ei ole kunnossa. Kokemuksella.
Jos on pientäkään epäilyä että ero on edessä niin ei pidä lapsia sellaseen.
Lapsi jonka molemmat haluavat kuulostaa muuten hyvältä,mutta pitäisi se parisuhdekin toimia.Onko teillä mahdollista hankkia sovussa yhteinen Lapsi,mutta erota jotta
a molemmilla olisi parempi olla ja ehkä vielä löytää se onni parisuhteessa?Olisit yh,mutta lapsella isä? Jos ei niin tuo siittiöluovutus parempi varmaan.Itse päädyin siihen vaihtoehtoon,vaikka harmittaa ettei lapselle ole isää.Mutta eipä ole riitojakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minun mielestäni olisi järkevintä jos tekisitte yhteisen lapsen, mutta lapsen ollessa pieni, eroatte ja annatte molemmille mahdollisuuden uuteen rakkauteen ja ehkä vielä toiseen lapseen jonkun muun kanssa, mutta varmistatte sen, että molemmat saa edes sen yhden lapsen. Kun lapsi on vaikka parivuotias on jo helppo hoitaa häntä vuoroviikoin ja lapsi ei muista sitä aikaa kun olitte yhdessä. Lapselle on ihan normaalia että on isin koti ja äidin koti, ja molemmissa on yhtä turvallinen ja rakastava ilmapiiri.
No ei tuohon kannata lasta tehdä kärsimään.
Miten voit edes kuvitella hankkivasi lasta katkeraan suhteeseen? Miten toimitte vauva-ajan univelassa ja muissa ongelmissa, jos jo nyt arvomaailmanne ovat täysin erilaiset? Onko teillä edes samankaltaisia ajatuksia kasvatuksesta vai keskusteletteko mistään?
Monet samassa tilanteessa olevat ovat löytäneet nopeastikin uuden miehen, kenen kanssa on kemiaa ja saaneet ihanan perheen.