Pura tänne se mitä et pysty sanomaan ääneen.

Haluaisin sanoo sulle, että oon ollu rakastunu suhun viimeiset kahdeksan vuotta, mutta en vain pysty siihen, ja haluan sanoa sen, että se oikeesti sattuu mua, kun käyttäydyit mua kohtaan ihan erillailla kuin muita kohtaan. Käyttäydyit just sillain kuin sulla olis tunteita mua kohtaan, oon se ainoo jota halasit pitkään ja tiukasti, ihan erillailla mitä ystävät tekee, jos mulla on oli paha olla, halusit olla mun vieressä etten tee mitään, halusit kattoo vaikka nojatuolissa mua siihen asti että nukahdan, halusit katsoa mun kanssa illalla leffoja kahdestaan, olin se poikkeus joka sai valvoa sun kanssa myöhempään huoneeseen menoajan jälkeen ja jutella, varasit säännöllisesti aikaa että voitaisiin tehdä jotain kivaa kahdestaan. Pari kertaa kun katsottiin elokuvaa, veit mut nojaamaan sua vasten sohvalla, me puhuttiin ihan mitä vain maan ja taivaan väliltä. Huolestuit heti jos tein jotain, ja veit mut vaikka kesken sun työajan sairaalaan jos susta tuntu siltä etten pärjää, vaikka sanoin että menen nukkumaan ja huomenna on uusi päivä. Keitit mulle kahvia kun heräsin kouluun, jota et muille tehnyt, olit ihan erillainen mua kohtaan kuin muita kohtaan. Tiedän että olet naimisissa, mutta silti oon ollut suhun rakastunut pitkään, ja se edelleen sattuu paljon, vaikka ei olla nyt nähty, käyt mielessäni päivittäin. Kerroin sulle joskus että tykkään susta sillain, sillein varovasti kerroin, et sanonut mitään, mutta silti jatkoit, kun olin sairaalassa, ja lopulta pääsin sitä kautta kotiin, soitit mulle säännöllisesti ja kysyit miten menee, sulla on mun numero omassa puhelimessa tallessa, et soittele muille laitosnuorille, mutta mulle soittelet. Nyt soitit taas pitkästä aikaa, ja kysyit jos haluaisin nähdä sua, mennä vaikka syömään ja tekemään jotain kivaa. Aina kun mulla on paha olla ja itken yöllä, toivon vain että tulisit mun huoneen ovesta sisään ja halaisit mua, niin kuin aina siellä teit, se on aina ainoa mitä toivon. Ja se oikeesti sattuu, nyt oikeesti toivon etten olisi koskaan tavannut sua, niin en tuntisi tätä.

Nyt olen aikuinen ihminen, ja silti käyt ajatuksissani ja pidät minuun yhteyttä, pohdin tässä pitkään kysymystäsi tapaamisesta kanssasi, ja olen tullut siihen tulokseen, etten enää halua nähdä sinua. Se tuntuu pahalta ja sattuu, mutta se on parhaakseni, haluan unohtaa sinut, unohtaa tunteeni sinua kohtaan. Haluan jatkaa elämääni ja löytää sen oikean, sen joka tuntee noita tunteita minua kohtaan, se joka auttaa minua saamaan sen kaiken mitä olen halunnut, saamaan unohtamaan sinut lopullisesti, haluan vielä sanoa sen, että olit todella epäammattimainen, kun ajattelen asiaa näin jälkeen päin, jos tiedät miltä ensi ihastuminen tuntuu, se on juuri tätä mitä sinulle haluaisin sanoa, oletettavasti en siltikään tule sinua unohtamaan, mutta toivon että kipu silti lakkaa. Jos saisin valita, toivoisin tosiaan etten olisi koskaan sinua tuntenut, ja minun ei olisi tarvinnut kokea tätä näin, näin vahvana ja kipeänä. Toivon sinulle paljon rakkautta, ja ymmärrystä elämääsi, ja sitä toivon myös itselleni.

Rakkaudella: Tyttö joka tunsi kipeän ensirakkauden.