Oireiden paheneminen terapiassa

Niin ja lisäyksenä -koen että minun on pakko saada ulkopuolisilta vakuutteluja siitä että pärjään, tai että joku asia on niin tai näin, varsinkin terveyteen liittyen (että oire x ei ole vaarallinen, lääkärin on kerrottava tämä minulle ennen kuin pystyn rauhoittua ja unohtaa koko asian). Tännekin kirjoittelu ja netistä tiedon etsiminen ovat varmasti samaa sarjaa, josta minun tulisi pyrkiä eroon, koska mitä enemmän vellon asiassa niin sen enemmän tulee myös eräänlaista "uhriutumista", kokemusta että minussa on niin paljon vikaa ja minut on pilattu niin etten voi parantua. Nämä ajatukset ovat ennen pysyneet kurissa mutta aktivoituivat nyt, luultavasti terapian ja elämäntilanteista kasautuneen stressin yhteisvaikutuksesta. Nyt olen vain yrittänyt ajatella kuten ennen terapiaa, että kaikessa ei ole kyse minusta ja minun hyvinvoinnistani, ja jotkut asiat pitää vain kestää. Terapia auttoi tässä aiemmin mutta nyt tosiaan romahti pahasti.

Ei kokemusta. Mutta kiitos kun kerrot tuntemuksistasi. Olen kiinnostunut tällaisesta, kun haluan ymmärtää myös asioita, joita en ole itse kokenut.

Kyllä tuo minusta ihan normaalilta kuulostaa. Tavallaan terapiassa kuuluu käydä noin, vaikka se ikävää ja raskasta onkin. Siellä nousee esiin kaikki torjumasi asiat, ja monet niistä voivat olla kovinkin vanhoja. Terapiassa käydään läpi ne asiat, mitkä jäivät aikanaan kesken. Olen itse kokenut juuri tuon saman terapiassa monet kerrat, ahdistuksen, pelot, paniikin, kauhun. Mutta ne menevät aikanaan pois ja sitten sinun on helpompi olla pitkän aikaa. Kyllä ne olot siitä helpottavat, se toimii juurikin noin kun kerrot; eli ensin olot pahenevat ja sitten helpottavat. Ota ihmeessä lääkettä, jos se auttaa ja pidä itsestäsi huolta! Keskustele terapeuttisi kanssa myös tuosta kaikesta mitä kirjoitit. Voimis!

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuo minusta ihan normaalilta kuulostaa. Tavallaan terapiassa kuuluu käydä noin, vaikka se ikävää ja raskasta onkin. Siellä nousee esiin kaikki torjumasi asiat, ja monet niistä voivat olla kovinkin vanhoja. Terapiassa käydään läpi ne asiat, mitkä jäivät aikanaan kesken. Olen itse kokenut juuri tuon saman terapiassa monet kerrat, ahdistuksen, pelot, paniikin, kauhun. Mutta ne menevät aikanaan pois ja sitten sinun on helpompi olla pitkän aikaa. Kyllä ne olot siitä helpottavat, se toimii juurikin noin kun kerrot; eli ensin olot pahenevat ja sitten helpottavat. Ota ihmeessä lääkettä, jos se auttaa ja pidä itsestäsi huolta! Keskustele terapeuttisi kanssa myös tuosta kaikesta mitä kirjoitit. Voimis!

Voimia!

Kyllä kuuluu asiaan. Itsekin tiedät, että se ongelmien piilottaminen ja tukahduttaminen vain pahentaa tilannetta ja estää paranemista. Terapiaan kuuluu se, että sitten kun aletaan oikeasti mennä syvemmälle siinä terapiaprosessissa, kaikki sivuun työnnetty ja tukahdutettu alkaa tulla esiin. Terapiassa nämä asiat käsitellään ja olet ammattilaisen hoivassa. Sinun tehtäväsi on ottaa apu vastaan, esim. se annettu lääkitys, jotta voit sen ja terapeutin turvin päästä eteenpäin. Moni lopettaa terapian juuri siinä vaiheessa, kun hankalat asiat alkavat nousta pintaan ja terapia ei olekaan enää kivaa jutustelua ja kuuntelua vaan oikeasti pitäisi käsitellä niitä ongelmia. Kuitenkin tämä vaihe pitää kestää, että pääset elämässä eteenpäin. Osa taudista on häiriintynyttä aivokemiaa ja sen korjaamista ja terapian vastaanottamista lääkkeillä juuri autetaan.

Voit miettiä asiaa myös niin, että läheisen kuolema olisi voinut aiheuttaa sinulle tuon saman reaktion paniikkioireineen ym. ilman terapiaakin. Jos on vaikka hylkäämistraumoja, niin kuolema repii ne auki koska menetit tämän ihmisen, se osuu siihen samaan kipupisteeseen kuin jos hän olisi hylännyt sut. En tiedä kuinka tehokkaasti olisit sitten vain lakaissut tunteesi pois tuollaisessa tilanteessa jos et olisi vielä terapiassa, mutta yleensä tuollaiset läheisten kuolemat jo itsessään saavat ongelmia pintaan jos / kun on traumattinen tausta.

Mulla ei ole sanoa mitään että milloin tuo menee ohi, eikä sitä voikaan kukaan tietää koska se on niin yksilöllistä, riippuu siitä miten kovat traumat sulla on, millaisella aikataululla saat auottua kipukohtiasi terapiassa yms. eri tekijöistä. Sanon siis saman kuin mitä oma terapeuttini aina sanoo mulle, kun tuskailen että toivunko mä koskaan normaaliin elämään kykeneväksi: "Ihan varmasti toivut lopulta, mutta en lupaa kuukautta ja vuotta että milloin se tapahtuu"

Tsemppiä! Tiedän mitä on kun traumat nousee esiin eikä meinaa kestää niitä olotiloja. Mutta työstä niitä vaan terapiassa parhaasi mukaan, niin saat tämän tuskaisen tilanteen etenemään ja menemään ohi. :-) Mitä enemmän jarruttelet (esim. et anna tunteiden tulla), sitä pitempään kestää ennen kuin tilanne normalisoituu. Mutta tietenkin pitää kuunnella myös itseäsi siinä että millaisia ja kuinka paljon tuntemuksia kestät, ei siitäkään oo mitään hyötyä että väkisin repii kaikki kerralla auki ja sitten oot ihan totaalisen hajalla etkä jaksa yhtään mitään, edes käsitellä niitä auki revittyjä asioita. Ja hyvä terapeutti kyllä ymmärtää tämän, ja ohjailee terapiaprosessia etenemään sopivaa vauhtia.

^ lisään vielä

Et kerro että kauanko siitä kuolemasta on aikaa, mutta jos siitä on esim. alle kuukausi, niin voi olla niinkin että  tuo on vain ensireaktiota, joka menee suht nopeasti ohi kun saat itkettyä sitä tarpeeksi. Ei se välttämättä jää päälle pitemmäksi aikaa. Usko vaan siihen että tulevaisuudessa on asiat paremmin, sillä suhtautumisesi myös vaikuttaa siihen että miten asiat tulevat etenemään. :-) Eli jos ajattelet ettet tule selviämään tuosta, niin "tilaat" sitä huonoa oloa ja ongelman pitkittymistä. En osaa selittää paremmin, mutta terapeuttini mukaan tuo oikeasti vaikuttaa jossain määrin siihen miten ihminen tulee toipumaan.