Lue keskustelun säännöt.
Sanotko asiat suoraan vai vihjailetko?
05.07.2017 |
Suora puheisuus on mielestäni reilumpaa.
Se ei aiheuta niin voimakkaita tunteita.
Koska kuulija ymmärtää asian heti eikä siihen jää tulkinnan varaa.
Toki suorapuheisuus ei auta jos siinä on takana valhe ja mustamaalaaminen. Se kyllä tulee aikanaan esille.
Vihjailu sopii tiettyihin tilanteisiin. Jos sen osaa tehdä hienotunteisesti.
Kommentit (29)
Sekä että. Riippuu asiasta, tilanteesta (paikka/aika) ja toisesta osapuolesta/-puolista. Suosin kyllä suorapuheisuutta, senkin voi tehdä monella tapaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on mennyt ihmis- ja sukulaisuussuhteita poikki vihjailuiden vuoksi. Olen itse suorapuheinen mutten mielestäni töykeä ihminen. Vihjailijasta ei saa selvää, paine keräytyy ja tilanne kärjistyy päättyen megalomaaniseen riitaan jonka jälkeen ei ole muuta vaihtoehtoa kuin katkaista välit. Toki minussa itsessänikin on vikaa koska hermostun jos joudun lypsämään toiselta sitä perimmäistä mielipidettä asioista ja erityisesti olen vihainen siksi ettei sitä ole muka voitu sanoa ajoissa.
Olen huomannut elämäni varrella, että suurin osa vihjailijoista ovat itse älyttömän herkkänahkaista väkeä. Heitä pitäisi hellitellä ja kohdella silkkihansikkain vaikka tilanne olisi tosiasiassa sellainen, että pitäisi tehdä todellisia ja konkreettisia toimenpiteitä etteivät asiat menisi keturalleen.
Suoraan, mutta olen aina myös kohtelias. Haluan saada hommat hoidettua ja vieläpä niin, ettei tarvitse jälkikäteen kenenkään kyräillä. Eli suu puhtaaksi silloin, kun se on ajankohtaista!
En sano suoraan, enkä vihjaile. Se on moukkamaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vihjailijalle voi sanoa, että tarkoititkohan nyt tätä? Koska vihjailija säikähtää siitä, että perille meni, niin todnäk hän kieltää asian. Siihen voi sanoa. Että jaa, mulle vaan tuli ihan sellanen tunne, että tätä tarkoitit :D
Loppuu se vihjailu.
Hyväkäytöksinen suorapuheisuus on oikea tapa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä en kumpaakaan. Useimmat asiat kun ei kuulu mulle, eikä mulla ole siis mitään oikeutta puhua niistä millään lailla.
Jos minulla on jokin oikeus ylipäänsä kommentoida asiaa, riippuu silloinkin tilanteesta.
Pyrin siihen, että kun haluan ihmisten tekevän jotain, ja minulla on oikeus pyytää sitä, pyydän n iin selvästi kuin mahdollista. Näin on esim johtajana töissä ja kotona lasten kanssa ja puolison kanssa.
Sitten taas ole. Kirjoittanut esim kirja-arvosteluja, joisa ihan tarkoituksella jätän sanomatta, että "takapuolestahan tämä on", mutta sanon ensin, että "xx esittää että aa sta seuraa bb, --- ja kirjan seuraavassa artikkelissa yy palauttaa mieliin että oikeastaan bb johtuukin ccstä". Tässä on sanottu tavallaan se, mitä pitääkin, eli että xx:n väite ei pidä paikkaansa, mutta sitä ei ehkä huomaa ilman tarkempaa lukemista ja epäilen esim, että xx ei koskaan itse huomannut kritiikkiäni.
Asioissa, jotka on helppo sanoa, olen suorapuheinen. Asioissa, jotka on vaikea sanoa (kritiikki, kieltäytyminen jne.), pyrin olemaan ystävällisen suorapuheinen, mutta se on joskus vaikeaa.
On ihmisiä, jotka teoriassa vaativat suorapuheisuutta, mutta suuttuvat, jos käytännössä onkin suorapuheinen (ilman loukkaamismotiivia).
Ihmiset eivät aina toimi ja reagoi omien periaatteidensakaan mukaan eivätkä reagoi aina samalla tavalla saman tyyppisessäkään tilanteessa, koska ovat ailahtelevaisia, joskus huonolla tuulella, stressaantuneita jne. Herkkänä ihmisenä, joka saattaa säikähtää toisen tunnevaltaista reaktiota, olen päätynyt hieman välttelemään tilanteita, joissa minun pitäisi sanoa suoraan jotain. Jos vaistoan konfliktivaaraa (hyökkäävää tai haastavaa tunnevaltaista viestintää) eikä asia ole tärkeä, jätän sanomatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnollinen suorapuheisuus on kannattavaa. Välttyy taatusti jälkipyykiltä. Luottamus on iso asia.
Mieluummin suoraan, mutta useimmiten en sano lopultakaan mitään. Vähän saatan jupista itsekseni. Ei hyvä tapa sekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen joutunut toteamaan että naiset ei koskaan, siis KOSKAAN sano suoraan nettideittailussa/tinderissä asioita.
Naiselta et tule kuulemaan koskaan sanoja "ei kiitos".
Vaikka nainen haluaisi sanoa ei niin hän sanookin vihjaillen että:
"voinko miettiä asiaa"
"kuulostaa tosi kivalta mutta mun ensi viikko on tosi kiireinen"
"tuli yllättävä työkokous, mennään sitten paremmalla ajalla"
"sairastuin flunssaan joten en pääse huomenna treffeille"
"tuliko sullekin tunne että oltaisiin vain kavereita"
"ollaan yhteyksissä"
Vierailija kirjoitti:
Yleensä en kumpaakaan. Useimmat asiat kun ei kuulu mulle, eikä mulla ole siis mitään oikeutta puhua niistä millään lailla.
Jos minulla on jokin oikeus ylipäänsä kommentoida asiaa, riippuu silloinkin tilanteesta.
Pyrin siihen, että kun haluan ihmisten tekevän jotain, ja minulla on oikeus pyytää sitä, pyydän n iin selvästi kuin mahdollista. Näin on esim johtajana töissä ja kotona lasten kanssa ja puolison kanssa.
Sitten taas ole. Kirjoittanut esim kirja-arvosteluja, joisa ihan tarkoituksella jätän sanomatta, että "takapuolestahan tämä on", mutta sanon ensin, että "xx esittää että aa sta seuraa bb, --- ja kirjan seuraavassa artikkelissa yy palauttaa mieliin että oikeastaan bb johtuukin ccstä". Tässä on sanottu tavallaan se, mitä pitääkin, eli että xx:n väite ei pidä paikkaansa, mutta sitä ei ehkä huomaa ilman tarkempaa lukemista ja epäilen esim, että xx ei koskaan itse huomannut kritiikkiäni.
Mä en nyt ymmärrä sun juttuja.
Ensinnäkin, jos jollekin sanot jotain, niin et sitten sanokaan mitään koska se ei kuulu sinulle??? Eihän tässä ollut kyse mistään sellaisen sanomisesta mikä ei kuulu itselle, vaan tyylistä jolla sanotaan silloin kun sanotaan.
Ja toiseksi, tuo sinun kirja-arvostelujuttusi on todella sekava... ja jos on kyse arvostelusta, niin siitä pitää tulla selvästi ilmi ensimmäisellä lukemisella että mihin se kritiikki kohdistuu, eihän se muuten ole mikään arvostelu kuin pelkkä diiba-daaba-jaarittelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen joutunut toteamaan että naiset ei koskaan, siis KOSKAAN sano suoraan nettideittailussa/tinderissä asioita.
Naiselta et tule kuulemaan koskaan sanoja "ei kiitos".
Vaikka nainen haluaisi sanoa ei niin hän sanookin vihjaillen että:
"voinko miettiä asiaa"
"kuulostaa tosi kivalta mutta mun ensi viikko on tosi kiireinen"
"tuli yllättävä työkokous, mennään sitten paremmalla ajalla"
"sairastuin flunssaan joten en pääse huomenna treffeille"
"tuliko sullekin tunne että oltaisiin vain kavereita"
"ollaan yhteyksissä"
Niin, yrittävät olla kohteliaita. Jos ne sanois sulle aina että ei kiitos, niin kävisit täällä haukkumassa kuinka töykeitä kaikki ämmät on.
Mulle on aina ollut vaikeaa sanoa suoraan negatiivisista asioista toiselle. Jätän mieluummin sanomatta mitään. Huono piirre, inhoan nössöilyäni ja nyt opettelen olemaan rehellisempi. Tykkään itse siitä kun mulle sanotaan reilusti suoraan. Asiat eivät jää silloin epäselviksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen joutunut toteamaan että naiset ei koskaan, siis KOSKAAN sano suoraan nettideittailussa/tinderissä asioita.
Naiselta et tule kuulemaan koskaan sanoja "ei kiitos".
Vaikka nainen haluaisi sanoa ei niin hän sanookin vihjaillen että:
"voinko miettiä asiaa"
"kuulostaa tosi kivalta mutta mun ensi viikko on tosi kiireinen"
"tuli yllättävä työkokous, mennään sitten paremmalla ajalla"
"sairastuin flunssaan joten en pääse huomenna treffeille"
"tuliko sullekin tunne että oltaisiin vain kavereita"
"ollaan yhteyksissä"
Niin, yrittävät olla kohteliaita. Jos ne sanois sulle aina että ei kiitos, niin kävisit täällä haukkumassa kuinka töykeitä kaikki ämmät on.
Olen eri mieltä. Esim tuo nainen joka sanoi että ensi viikko on kiireinen on ikävästi sanottu koska sitten mies odottaa sen viikon ja ottaa uudestaan yhteyttä naiseen. Nainen joutuu keksimään uuden tekosyyn :D
Paljon parempi kun vain sanoo suoraan että ei kiitos niin mies ei saa turhaa toivoa.
Vierailija kirjoitti:
Mulle on aina ollut vaikeaa sanoa suoraan negatiivisista asioista toiselle. Jätän mieluummin sanomatta mitään. Huono piirre, inhoan nössöilyäni ja nyt opettelen olemaan rehellisempi. Tykkään itse siitä kun mulle sanotaan reilusti suoraan. Asiat eivät jää silloin epäselviksi.
Sama ongelma. Pyrin parantamaan, mutta on se vaan mahdottoman vaikeaa kun pelkää jonkun loukkaantuvan.
Riippuu niin tilanteesta, että tähän on vaikea vastata. Sanon kai suoraan, jos asia on sellainen, minkä itsekin haluaisin kuulla suoraan. Eniten ärsyttää, jos ei sanota mitään vaan todellinen mielipide tunnustetaan vasta vuosia myöhemmin, kun se ei ole enää ajankohtainen.
Minä vihjailen. Anteeksi. En osaa sanoa ikäviä asioita suoraan.
Sanon suoraan. Toivon sitä myös muilta.