Yritys onkin vaikeaa :(
Aloitan urani tällä palstalla valituksella. :( tein mielestäni ison henkisen työn siinä että uskaltauduin poikaystävän kanssa heittäytyä lapsen yrittämiseen, mikä meille on tarkoittanut toistaiseksi ehkäisyn poisjättämistä ja seksin harrastamista enimmäkseen fiiliksen mukaan, kalenteria vilkuillen (minä vilkuilen). Mutta en ollut jotenkin kuitenkaan tajunnut, että en välttämättä tule helposti raskaaksi ja siitä alkaa ihan oma henkinen työmaansa. Muutamien kuukausien jälkeen jo ahdistaa aika lailla. Tulee niitä ajatuksia että entä jos minulle tai meille ei ole tarkoitettu lasta. Mulla tämä on aiheuttanut myös angstia parisuhteesta: mitä jos tämä suhde ei olekaan jotenkin riittävän hyvä ja vakaa, tavallaan lapsen arvoinen, ja kehoni jotenkin tietää sen enkä siksi tule raskaaksi. :/ tai jos mieheni elämäntavat ovat se ongelma - niissä kun olisi just nyt vähän parannettavaa. Mies on valmis suhtautumaan yritykseen rennosti vielä nyt kun yritystä ei oikeasti ole takana kauaa. Mutta tottakai minä ajattelen, että mitä jos tilanne on vuoden tai kolmen päästä edelleen tämä eikä mies vieläkään ole valmis aktiivisesti yrittämään ja mä olen jo aika vanha. Tai vielä pahempaa: mitä jos tulenkin raskaaksi ja lapsi syntyy mutta kaikki meneekin jotenkin ihan pieleen, parisuhde kariutuu, masennus iskee ja muutun entistäkin neuroottisemmaksi hulluksi. Toisin sanoen alun ilo, onni ja jännitys on muuttunut jonkinlaiseksi sekavaksi synkistelyksi, jonka pelkään pilaavan sekä parisuhteen että mahdollisesti (toivottavasti) joskus alkavan raskauden. Äh mikä vuodatus tästä tuli, mutta ehkä joku jakaa nämä vaihtelevat fiilikset. :( ja tietysti kaiken sen ahdistuksen vauvamahoista ja kyselyistä ja alkavista kuukautisista...
Hengitä ihan syvään nyt hyvä nainen :) stressaaminen ei edesauta yhtään tilannetta, olettehan te vasta pari kuukautta fiilistelleet mahdollisuutta. Tiedän kyllä sen tunteen kun joka kuukausi onkin uusi pettymys, mutta kyllä toivottavasti teillekin lopussa kiitos seisoo. Ja ei kehosi ole filosofi joka parisuhdettanne arvioisi :D
Itse edellisessä parisuhteessani mentiin löysin rantein ja vaihtelevasti 7 vuotta "tulee jos on tullakseen" -asenteella, muttei koskaan mitään tullut. Lopulta uskottelin itselleni etten vaan varmaan saakkaan luonnollisesti lapsia koska äitinikin joutui käydä kauan hoidoissa että saivat minut aluilleen. Mihinkään hoitoihin en tuolloin kokenut tarvetta lähteä kun ei ollut edes keskenmenoja tmv. Eikä yritetty kovin vakavissaan. Jos oltaisiin oikeasti ryhdytty yrittämään enemmän niin sitten. Parisuhde päättyi avioeroon ja tein itselleni elämäntapaan melkoisia muutoksia ruokavaliossa ja urheilussa, josta matkaan tarttui myös samanhenkinen urheilullinen mies. Vuoden seurustelun jälkeen huomasin tulleeni vahingossa raskaaksi.
En tietenkään sano, että edellisessä parisuhteessa vika olisi ollut, mutta luulen elämäntavoilla olleen suuri vaikutus siihen miksei niin käynyt seitsemässä vuodessa. Miehen elämäntavoissa oli paljon enemmän sanomista tuolloin.
Mutta ihan ensimmäisenä rentoudu ja hengitä. Kaksi kuukautta on vielä todella varhaista sanoa.