Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Haluaisin tavata sisarukseni, mutta en löydä rohkeutta :(

Vierailija
27.06.2017 |

Olen syrjähypyn tuotos ja mt-ongelmaisen äidin kasvattama. Isäni ei ole halunnut koskaan nähdäkään minua. Minulla on kaksi vanhempaa sisarusta, veli- ja siskopuoli. Olen tavannut heidät kerran kun olin n. 2-3-vuotias. Mutta en muista heistä paljoakaan. Sisaruspuoleni ovat minua n. 10 vuotta vanhempia.

Olen löytänyt molemmat (myös isäni) facebookista, mutta kahteen vuoteen en ole uskaltanut ottaa yhteyttä. Minulla on erittäin vaikeat perhesuhteet, en ole väleissä yhdenkään sukulaiseni kanssa.

Minulla on lapsesta saakka ollut tietty kuva sisaruksistani. En tiedä onko helpompaa ylläpitää tuota fantasiaa eikä koskaan tavata heitä oikeasti, koska silloin en ainakaan voi saada pakkeja.

En ole "siisti" tai mielenkiintoinen ihminen. Olen tylsä, ylipainoinen introvertti. Minulla ei ole lapsia eikä mielenkiintoista ammattia. En harrasta mitään erityistä enkä ole saanut mitään mielenkiintoista aikaan.

Facebookista olen huomannut, että siskoni tekee hyväntekeväisyyttä ja vapaaehtoistyötä, hän myös matkustelee paljon ja on taitava piirtämään. Veljeni taas julkaisee tieteellisiä, poliittisia ja yhteiskunnallisia artikkeleita erääseen nettijulkaisuun. Hänellä on myös kaksi lasta.

Mitä ihmettä minä voisin tarjota näille ihmisille? Miksi ihmeessä he haluaisivat tutustua minuun? Heillä on perhe ja vanhemmat. Mihin ihmeeseen he voisivat kaivata minua?

Olen aina ajatellut, että he ottavat joskus yhteyttä minuun, olenhan minä heidän pikkusiskonsa ja tietävät kyllä olemassaolostani. En ole koskaan kuullut heistä mitään tuon yhden tapaamisen jälkeen. :( Miettivätköhän he minua samalla tavalla kuin minä mietin heitä.

Kommentit (12)

Vierailija
1/12 |
27.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi haikailet heidän peräänsä? Tuntemattomia ihmisiä, joilla sattuu olemaan sama isä. Eivät edes ole sisaruksiasi. 

Sulla on mt-ongelmat geeneissä. Kannattaa mennä terapiaan tuon obsession takia.

Vierailija
2/12 |
27.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pelottavaa. Lähestymiskielto voisi olla kohdallaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/12 |
27.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ota ystävällisesti yhteyttä heihin, ei tunkeutuen. Sinulla ei ole mitään hävittävää, joten anna mennä.

Vierailija
4/12 |
27.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äitipuoli voi olla hyljeksivä ja ilkeä, mutta sisarukset ovat varmasti miettineet sinua.

Vierailija
5/12 |
27.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilkeä kommentti tuo edeltävä. Normaali järjen ja tunteet omaava ihminen odottaa kyllä jotain yhteydenpitoa. Ehkä voisit hakea terapiasta neuvoja ja tukea tapaamisiin?

Vierailija
6/12 |
27.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi haikailet heidän peräänsä? Tuntemattomia ihmisiä, joilla sattuu olemaan sama isä. Eivät edes ole sisaruksiasi. 

Sulla on mt-ongelmat geeneissä. Kannattaa mennä terapiaan tuon obsession takia.

Todellakin ovat sisaruksia, jos sama isä. Itselläni jotakuinkin sama tilanne, tosin äitini ei ole mielenterveysongelmainen eikä isälläni ole edes ollut munaa kertoa nuoremmille lapsilleen, että heillä on vanhempi sisarus. Itse en sinänsä haikaile heidän peräänsä, mutta toisaalta itseäni kiinnostaisi kyllä tietää, jos esim. äidilläni olisi joku vanhempi lapsi, josta en olisi kuullut. Toisaalta, jos elämässäni olisi isä, en ehkä haluaisi kuulla, että hän on näin munaton ja että hän kykenee hylkäämään lapsensa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/12 |
27.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ahdistava ajatus, että joku kyyläisi elämääni noin tarkasti. :x Sähän näyt AP varmaan niiden kaveriehdotuksissa jos noin usein stalkkaat! Etkö pelkää että huomaavat?

Vierailija
8/12 |
27.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haluaisin ehdottomasti tietää, jos minulla olisi piiloteltuja sisaruksia. Pitäisin heihin sellaista yhteyttä kun haluaisin piittaamatta kenenkään mielipiteistä tai katkeruuksista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/12 |
27.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rohkaisen ottamaan yhteyttä! Vaikkei tapaaminen johtaisikaan ystävyyteen ja heidän pidempään läsnäoloon arjessasi, voisin kuvitella sinun ainakin saavan vastauksen ja kenties minäkuvallesi vähän lisää rakennuspalikoita heidän perspektiivinsä kautta. Sinulla ei oikeastaan ole mitään hävittävää, koska sisaruksesi eivät tunne sinua eivätkä ilmeisesti tuttujasikaan - vaikka kaikki menisi mönkään ettekä tulisi juttuun, se jää vain omaan tietoosi. Sen sijaan saatat mahdollisesti saada heidän tapaamisestaan paljonkin! Kokeile!

Vierailija
10/12 |
27.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on tuollainen stalkkaaja"sisko". Viimeiset 10 vuotta googlannut tietojani, ottaa yhteyttä facessa ja pari kertaa pyrkinyt kotiini. Ilmoitin, että kerta vielä lapseni päiväkodin aidan takana niin otan yhteyttä poliisiin.

Mutta kun isä kuoli, ei tätä naista näkynyt perukirjoitustilaisuudessa. Isä ei koskaan tunnustanut lapsekseen eikä nainen ole ryhtynyt mihinkään DNA-selvityksiin. Nähtävästi ei edes oikeasti ole sisarpuoleni.

En todellakaan halua tavata!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/12 |
27.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

anna heidän olla

Vierailija
12/12 |
27.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pääasia, ettet ala siipeilemään tai ettet yritä käyttää heitä mitenkään hyväksi. Jos pystyt seisomaan omilla jaloillasi, voit ehdottaa tapaamista. Tietenkin jos tuntuu että on parempi jättää väliin, tee niin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kaksi yksi