Minulla on paha olla enkä moikkaa tai kiitä asiakaspalveljoita asiakaspalvelutilanteissa
Äitini ihmettelee käytöstäni. Hän sanoo että käyttäydyn huonosti. Hän ei vaan ymmärrä millainen olo mulla on koko ajan itseni kanssa. Siinä ei paljon huvita kiitellä ketään.
Miksi on niin kamalaa olla hiljaa kun ei halua sanoa mitään kellekään?
Kommentit (6)
Sitä lienee vaikea tajuta, kun ei ole ollut paha olla. Olen asiakaspalvelija ja itseäni hämmästyttää (huom. en tuomitse) kaltaisesi nuoret. En ole itse kärsinyt fiiliksestä, etten jaksaisi tai voisi kaupassa asioida normaalisti, mutta en kiellä, etteikö niinkin voisi jollain asiat olla.
Minua se ei loukkaa, ja usein ajattelenkin, että kyseinen henkilö lie kärsii, eikä ole tahallaan sulkeutunut. Sulkeutunut on siis seuraus jo olemassaolevasta pahasta olosta.
Äidit n siitä paskoja, että sen sijaan, että olisivat hiljaa TAI auttaisivat, niin he sanovat kaikkea tuollaista hyödytöntä, koska eivät kestä lapsillaan tämän pahaa oloa (koska tietävät liian hyvin antaneensa itse sille aihetta).
Ihan normaalia, ei aspoja ole mikään pakko kiitellä tai tervehtiä. Itse kiitän vain jos palvelu on ollut sen arvoista, eräänlaiseksi palkinnoksi.
Mulla on ollut elämässä jakso jolloin oli huono olo. Noudatin silti peruskohteliaita käytöstapoja.
Jo on heikkoa ainesta jos on niin surkea olo että ei sanoja saa suusta. Voi vi säälikää minua raukkaa kun on rankkaa elämää.
Piikille sellaiset kenestä ei mihinkään ole, mitä iloa teistä on itsellenne tai kenellekään muulle.
Moi!