Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehen halut romahtivat kun ilmoitin lapiluvun olevan ehdottomasti täynnä

Vierailija
18.06.2017 |

Ja tätä romahdusta on kestänyt jo kolme vuotta. Siinä se eniten näkyy, ettei mies tee mitään järjestykseen lapsivapaata aikaa seksille ja kieltäytyy siitä iltaisin lasten nukkuessa. Noin puolen vuoden ajan kuopuksen syntymästä jaksoin yrittää positiivisella mielellä aktivoida seksielämää, mutta vaikka seksiä oli silloin useammin kuin kerran kuussa kuten nykyään, ei mies oikeasti innostunut yrityksistäni, ei vain halunnut olla tyly ja kieltäytyä kun pieni vauvakin oli. En ole enää yli kahteen vuoteen pystynyt ottamaan asiaa esiin ilmaisematta turhautumistani siis syyllistämättä ja mies onkin sanonut ettei halua kuulla koko aiheesta minulta sanaakaan. Haluja on, mutta ei halua minua kohtaan, ainakaan sen vertaa että viitsisi nähdä yhtään mitään vaivaa sen eteen että meillä olisi seksiä. Oikeastaan en enää edes tarvitse sitä enkä oleta että sitä tulee koskaan olemaankaan. Mies taas väittää kyseessä olevan vaihe joita pitkissä suhteissa tulee. En usko. Ja kun en pysty asiallisesti keskustelemaan tästä miehen kanssa enää niin onko ideoita? Terapiaan ei suostu, sehän olisi vaivan näkemistä seksin eteen.

Kommentit (27)

Vierailija
1/27 |
18.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko varma että liittyy lapsilukuun? Ei oikein siltä kuulosta.

Vierailija
2/27 |
18.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Montako lasta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/27 |
18.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uskon että ainakin osittain liittyy lapsilukuun koska seksiä oli enemmän ennen kuin mies todella tajusi etten ikinä suostu kolmanteen lapseen. Toinen syy on tietysti se että on minuun kyllästynyt suhteen kestettyä yli 10 vuotta. Ap

Vierailija
4/27 |
18.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, se kuksii jotain muuta

Vierailija
5/27 |
18.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko mies ollut aktiivisesti läsnä lasten elämässä? Jos on, niin ymmärrän vähän, muuten en ollenkaan.

Vierailija
6/27 |
18.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko mies ollut aktiivisesti läsnä lasten elämässä? Jos on, niin ymmärrän vähän, muuten en ollenkaan.

Siis Hä? Suostuuko nykyään joku naimisissa oleva nainen tekemään lapsia miehelle joka ei ole läsnä lasten elämässä? Eli on ollut ja on läsnä mutta silti kirkkaasti suurin hoitovastuu on ollut minulla, joka aion jatkossa keskittyä maksimaalisen paljon ihan muihin asioihin kuten uraan ja harrastuksiin. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/27 |
18.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis suurin hoitovastuu vauva- ja pikkulapsiaikana. Mies ei esim ollut hoitovapaalla ollenkaan. Ap

Vierailija
8/27 |
18.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kadehdin sinua. Pääset minua Paljon helpommalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/27 |
18.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitkäs on sun mitat nykyään? 160/92?

Vierailija
10/27 |
18.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies mäkeen!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/27 |
18.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos miehesi ottaa päävastuun kolmannesta lapsesta, niin mikä ettei. Toisaalta jos mies käyttäytyy lapsellisesti ja vähemmän sua kunnioittavasti, niin ehkä ei.

Vierailija
12/27 |
18.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos tämä juttu olisi miehen kirjoittama, ja roolit olisivat toisin päin, mies saisi hirveät haukut.

T. N24

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/27 |
18.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten sinä sen lapsilukuasian aikoinaan esitit miehellesi? Töksäytit tuosta vaan vai pohjustelit asiaa? Olisin minäkin sekaisin jos kokisin että omaan lapsilukuun ei sitten ollutkaan ollenkaan päätäntävaltaa.

Vierailija
14/27 |
18.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos miehesi ottaa päävastuun kolmannesta lapsesta, niin mikä ettei. Toisaalta jos mies käyttäytyy lapsellisesti ja vähemmän sua kunnioittavasti, niin ehkä ei.

Siis mitä mä just luin? Miten se kolmas lapsi tulisi ilman että uhraisin jälleen kroppani, keskeyttäisin urasuunnitelmani, menettäisin yöuneni ja niin edelleen? Kolmatta lasta en ikinä tee. Se ei missään tapauksessa ole vaihtoehto tässä. Eikä mieskään onneksi taida enää haluta sitä. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/27 |
18.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten sinä sen lapsilukuasian aikoinaan esitit miehellesi? Töksäytit tuosta vaan vai pohjustelit asiaa? Olisin minäkin sekaisin jos kokisin että omaan lapsilukuun ei sitten ollutkaan ollenkaan päätäntävaltaa.

Olin alusta asti sanonut että korkeintaan kaksi lasta voi tulla kysymykseen. En koskaan ollut enempää luvannut. Hetkellisesti saatoin joskus ajatella ja sanoa (kun suhteessa oli hyvä vaihe ja usein seksiä) että voisin harkita kolmatta. En luvannut sitä koskaan. Ap

Vierailija
16/27 |
18.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirjoitin ehkä vähän sekavasti. Tarkoitin, että läsnä psyykkisessä mielessä. Voihan isä olla läsnä koko ajan, vaikka työtön, olematta henkisesti lapsien kanssa läsnä "lainkaan". Ja näitä on kyllä pilvein pimein.

Vierailija
17/27 |
18.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin ehkä vähän sekavasti. Tarkoitin, että läsnä psyykkisessä mielessä. Voihan isä olla läsnä koko ajan, vaikka työtön, olematta henkisesti lapsien kanssa läsnä "lainkaan". Ja näitä on kyllä pilvein pimein.

Enemmän mies on henkisesti läsnä perheessä kuin minä jota yhä enemmän kiinnostaa ihan muut asiat, etenkin kun edes sitä seksiä en täällä saa. Ap

Vierailija
18/27 |
18.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä se sika!

Vierailija
19/27 |
18.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä tekisin sinuna sen lapsen, jos mies sen hoitaisi.

Vierailija
20/27 |
18.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tekisin sinuna sen lapsen, jos mies sen hoitaisi.

Ei mies sitä hoitaisi! Ja vaikka hoitaisikin, en halua enää koskaan olla raskaana enkä synnyttää enkä vastuussa kolmannesta lapsesta. Ennemmin olen sitten ilman seksiä kunnes nykyiset lapset isompia ja sitten vaihdan mieheen jota seksi kanssani kiinnostaa. Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kuusi viisi