Miten laskea toisten odotuksia?

Sanot että  odotukset ovat hänen oma ongelmansa eikä sinulla ole velvollisuuttaa täyttää  kuin ne odotukset joita itse itsellesi asetat. Toistat sen niin monta kertaa että asia menee perille ja teet kuten itse näet parhaaksi, koska hänellä ei ole mitään oikeutta komennella sinua.

Mä olen tehnyt tuollaisille asiat niin selväksi ettei muhun enää kohdistu tuollaisia.Minä en ole vastuussa sellaisten odotusten täyttämisestä joita toiset omissa mielissään multa kysymättä minuun kohdistavat.Vastuussa ovat he itse. Minä en ole täällä sitä varten että annan muiden mestaroida omaa elämääni.Etkä sinäkään.

Liikojen odotuksien kohdistuminen itseensä on tosiaan paljon ärsyttävämpää kuin liian vähäiset odotukset.

Jos joku sanoo minulle, etten osaa jotain, syntyy edes pieni uho, joka saa mut todistamaan, että hän on väärässä. Jos joku taas uskoo, että pystyn johonkin mihin en itse usko pystyväni, niin koen tarvetta todistaa hänen olevan väärässä.

Ärsyttää, kun sisko yrittää houkutella minut hankkiutumaan yhteen hienoon ammattiin, johon pitää opiskella vuosia. Mitä se musta oikein kuvittelee?! Mulle olis iso juttu, jos pystyisin tekemään edes kaikkein "surkeinta" työtä. Ei jotenkin innosta yrittämään edes vähää, kun se ei ole mitään niiden suurien odotusten rinnalla.

Mieluummin olen aliarvioitu kuin yliarvioitu. Jos onnistunkin toteuttamaan jonkun suuret luulot itsestäni, niin vaivannäkö ja taistelu sitä kohti tuntuisi ihan turhalta, kun toisen silmissä se oli vain itsestäänselvyys eikä mikään suuri saavutus, vaikka itselleni se olisi tosi iso asia.

Mieluummin yllätän muut positiivisesti kuin hirveällä vaivalla pyrin johonkin minkä he olettavat olevan minulle itsestään selvää ja helppoa.

Miksi sinun pitää noteerata mitä joku odottaa sulta? Sano suoraan mitä mieltä oot asiasta. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on läheinen, joka odottaa liikoja suoritustasooni nähden. Odotukset ovat mahdottomia. Hän olettaa minun kykenevän esimerkiksi samanlaiseen fyysiseen suoritukseen kuin huippu-urheilija ja on valtavan pettynyt huomatessaan, etten kykene samaan. Tästä seuraa hänen puoleltaan kiukuttelua, mykkäkoulua ja muuta mielenosoitusta. Joudun kuitenkin tulemaan toimeen hänen kanssaan, enkä halua menettää tätä läheistä. Asiasta on keskusteltu, mutta ei tunnu menevän perille.

Mitä tekisitte tässä tilanteessa? Kuinka pystyisin laskemaan hänen odotuksiaan? Onko teilläkin esimerkiksi perheessä, kavereissa, ihastuksissa tai muissa tärkeissä ihmisissä tällaisia tapauksia?

Jokainen saa elää ja tuntea tavallaan. Ei sen ihmisen myöskään kuulu olla sinulle toisenlainen tai käyttäytyä tavalla kuin sinä tahdot.

Ap, olet todennäköisesti ihminen, jota tämä läheisesi arvostaa. Siksi hän uskoo sinun pystyvän paljoon - eikä ehkä kaikessa ole väärässäkään. Saattaisit pystyäkin, jos itsekin uskoisit ja hakuaisit ja siksi näkisit vaivaa. Sulla on toki oikus ola näkemättä vaivaa sellaisten asioiden eteen, joita et pidä vaivan arvoisina. Sun täytyy vain selittää tälle läheisellesi, että panostat mieluummin asiaan y, koska pidät sitä tärkeämpänä, ja se vie sulta niin paljon, ettet ehdi näitä muita asioita.

Vierailija kirjoitti:

.

Ärsyttää, kun sisko yrittää houkutella minut hankkiutumaan yhteen hienoon ammattiin, johon pitää opiskella vuosia. Mitä se musta oikein kuvittelee?! Mulle olis iso juttu, jos pystyisin tekemään edes kaikkein "surkeinta" työtä. Ei jotenkin innosta yrittämään edes vähää, kun se ei ole mitään niiden suurien odotusten rinnalla.

Mieluummin olen aliarvioitu kuin yliarvioitu. Jos onnistunkin toteuttamaan jonkun suuret luulot itsestäni, niin vaivannäkö ja taistelu sitä kohti tuntuisi ihan turhalta, kun toisen silmissä se oli vain itsestäänselvyys eikä mikään suuri saavutus, vaikka itselleni se olisi tosi iso asia.

Mieluummin yllätän muut positiivisesti kuin hirveällä vaivalla pyrin johonkin minkä he olettavat olevan minulle itsestään selvää ja helppoa.

Ehkä sun kannattaisi yrittää miellyttää enemmän itseäsi ja vähemmän muita. Miksi dun tyytyväisyys saavutuksiisi on noin paljon kiinni muien odotuksista?

Mutta sinänsä sanoisin, että siskosi ei välttämättä ole väärässä. Joskus vaativampia ja opiskelua vaativia, mutta kiinnostavia tai omalle luonteelle sopivia töitä on HELPOMPI tehdä, kuin ns helppa perusduunia, joka ei vaan sovi itselle. Minä esimerkiksi en pysty mihinkään, missä on kellokortti tai edes säännöllinen työaika, tai juuri mitään rutiinia. En vaan pysty, ahdistaa liikaa. Kokeilin nuorena, mutta pieleen meni. Tutkijana yliopistossa olen kuitenkin menestynyt. Nyt kukaan ei katso, milloin olen töissä, katdotaan vain sitä, montako kansainvälistä journaaliartikkelia saan aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Liikojen odotuksien kohdistuminen itseensä on tosiaan paljon ärsyttävämpää kuin liian vähäiset odotukset.

Jos joku sanoo minulle, etten osaa jotain, syntyy edes pieni uho, joka saa mut todistamaan, että hän on väärässä. Jos joku taas uskoo, että pystyn johonkin mihin en itse usko pystyväni, niin koen tarvetta todistaa hänen olevan väärässä.

Ärsyttää, kun sisko yrittää houkutella minut hankkiutumaan yhteen hienoon ammattiin, johon pitää opiskella vuosia. Mitä se musta oikein kuvittelee?! Mulle olis iso juttu, jos pystyisin tekemään edes kaikkein "surkeinta" työtä. Ei jotenkin innosta yrittämään edes vähää, kun se ei ole mitään niiden suurien odotusten rinnalla.

Mieluummin olen aliarvioitu kuin yliarvioitu. Jos onnistunkin toteuttamaan jonkun suuret luulot itsestäni, niin vaivannäkö ja taistelu sitä kohti tuntuisi ihan turhalta, kun toisen silmissä se oli vain itsestäänselvyys eikä mikään suuri saavutus, vaikka itselleni se olisi tosi iso asia.

Mieluummin yllätän muut positiivisesti kuin hirveällä vaivalla pyrin johonkin minkä he olettavat olevan minulle itsestään selvää ja helppoa.

Ap ja tää kirjoittaja ovat kait aika nuoria tapauksia, samoin heikon itsetunnon omaavia. Oletteko jotenkin riippuvaisia vanhemmista vai mistä kiikastaa.