onko muita jotka ei käytä aurinkorasvoja?
Kun aurinkoiset ilmat alkaa niin varovasti hommataan pohjarusketus ja sen jälkeen ei enää pala. Eri asia toki punahiuksiset yms. Mutta muuten en ymmärrä myrkyllisten rasvojen laittamista ainakaan lapsien herkälle iholle jonka läpi nämä kaikki myrkyt menee. Toki vaatteilöa suojataan varoaikana varsinkin.
Kommentit (81)
Taas yksi juntti jonka mielestä uv-säteet ovat "terveellisiä" ja kosmetiikka täynnä myrkkyjä.
Siinäpä sitten näytät 40 täyttäessäsi 70-vuotiaalta hahahahahahahaaaaaa!
En ole koskaan käyttänyt noita suojavoiteita. En ole koskaan polttanut itseäni auringossa ja rakastan aurinkoa.
Ihosyöpään kuolee vuosittain yli 100 000 ihmistä. Näistä ison osan olisi voinut ennaltaehkäistä aurinkorasvaa käyttämällä. Mutta jos siinä rasvassa on ehkä jotain myrkkyjä niin ei kannata käyttää!?
En käytä. Auringolta voi suojautua muutenkin, kuin noilla tököteillä. Hattu päähän ja vaatetta sen verran, että säteet eivät pääse iholle. Aurinkorasva kuitenkin päästää osan säiteilystä läpi.
En käytä enkä ole käyttänyt enää yli 12-vuotiaana. Mieluummin olen ottamatta aurinkoa ja pukeudun peittävämmin kuin jaksan jatkuvasti levitellä jotain tököttejä. Sitä paitsi ihoni on luonnostaan tummempi kuin koko kesän itseään grillanneen keskiverron suomettaren, joten tykkään mieluummin vältellä rusketusta.
En käytä mutta en ota aurinkoa. Vältän auringossa olemista.
Lopetin käyttämisen muutama vuosi sitten. En oo vielä löytänyt voidetta, joka ei aiheuttaisi mulle ihoreaktioita ja kaikenlisäksi palan huolimatta siitä, miten korkeasuojakertoista rasvaa oon mättänyt iholleni. Eli en oo kokenut saaneeni aurinkorasvoista luvattua tulosta.
Joo, minäkään en käyttänyt aurinkorasvoja. Otin aurinkoa, enkä välittänyt ollenkaan jos iho paloi. Mitä pienistä. Minäkin LUULIN ettei aurinkosuojaus koske minua.
Kunnes yhtenä päivänä huomasin oudon luomen. Jouduin tilanteeseen, missä odotin vastausta lääkäriltä. Kahteen kertaan piti leikata luomi, että saatiin tulos. Ei syöpää -- tällä kertaa.
Sittemmin on poistettu epätyypillisiä luomia. Ja diagnosoitu aurinkokeratoosi.
Vain ääliö ja äärettömän tyhmä jättää ihonsa suojaamatta. Vaatetus, aurinkohattu, varjo. Tämä ei riitä. Em. lisäksi aurinkovoidetta aina. Total block. 50+.
Läheinen kuoli melanoomaan. Poltti lapsesta saakka ihoaan. Rusketusihanteen, kauneusihanteen vuoksi.
Muinoin käytettiin lyijyä kaunistautumisessa - huonoin tuloksi.
Tyhmä kysymys, mutta estääkö aurinkorasva ruskettumisen?
Jos aurinkoisena päivänä on ulkona pitkään, niin rasvan haitat on iholle pienemmät kuin auringon. Itse rasvaa käytän, koska on tullut ihosyöpään sairastuneita nähtyä. Tietty jokainen tekee ratkaisunsa itse.
Vierailija kirjoitti:
Joo, minäkään en käyttänyt aurinkorasvoja. Otin aurinkoa, enkä välittänyt ollenkaan jos iho paloi. Mitä pienistä. Minäkin LUULIN ettei aurinkosuojaus koske minua.
Kunnes yhtenä päivänä huomasin oudon luomen. Jouduin tilanteeseen, missä odotin vastausta lääkäriltä. Kahteen kertaan piti leikata luomi, että saatiin tulos. Ei syöpää -- tällä kertaa.
Sittemmin on poistettu epätyypillisiä luomia. Ja diagnosoitu aurinkokeratoosi.
Vain ääliö ja äärettömän tyhmä jättää ihonsa suojaamatta. Vaatetus, aurinkohattu, varjo. Tämä ei riitä. Em. lisäksi aurinkovoidetta aina. Total block. 50+.
Läheinen kuoli melanoomaan. Poltti lapsesta saakka ihoaan. Rusketusihanteen, kauneusihanteen vuoksi.
Muinoin käytettiin lyijyä kaunistautumisessa - huonoin tuloksi.
Itselleni riittää se, että en tarkoituksellisesti ota aurinkoa. Jonkun verran UV-säteilyä on hyväksi, sillä keho saa auringosta D-vitamiinia. Auringon ottaminen ja ihon polttaminen on taas pahasta.
En käytä aurinkorasvaa, mutta en otakaan aurikoa. Olen auringossa vain sen verran kun palamatta pystyy olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Tyhmä kysymys, mutta estääkö aurinkorasva ruskettumisen?
Ei estä. Hidastaa ruskettumista suojauksen vuoksi, mutta ei estä.
Mä palan tosi nopeasti. En voisi oleskella yhtään auringossa ilman sk 50 suojaa. Lasten kanssa kuitenkin uimarannalla jne on oltava.
Aurinkovoide ei suojaa ihosyövältä.
https://yle.fi/uutiset/3-5594608
http://www.is.fi/terveys/art-2000001210127.html?nomobile=2
"Jos kukaan ei oleskelisi auringossa niin 95% melanoomasta jäisi tulematta".
Vierailija kirjoitti:
Taas yksi juntti jonka mielestä uv-säteet ovat "terveellisiä" ja kosmetiikka täynnä myrkkyjä.
Siinäpä sitten näytät 40 täyttäessäsi 70-vuotiaalta hahahahahahahaaaaaa!
Ei aurinkovoide auta ihon vanhenemiseen. Naisten iho vanhenee todella nopeasti kun ottavat aurinkoa. Tämmöiset ihmiset tunnistaa 40-50 vuotiaina jo todella ryppyisestä ihosta.
Naisen ei kannata missään tapauksessa ottaa aurinkoa.
Auringon UV-säteilystä tarpeeksi D-vitamiinia keväästä syksyyn http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/1242379747
Aurinkorasvahan toimii niin, että se luo suojaavan tai heijastavanm kalvon iholle. Eli jos rasvaa ei ole laittanut tarpeeksi, niin se on yhtä tyhjän kanssa. Pitää myös lisätä parin tunnin välein. Itse laitan vain jos menen suoraan auringonpaisteeseen vaikkapa rannalle tai jos lähden pyörälenkille, niin laitan kasvoihin ja käsiin
Auringon ottaminen pitkä aika kerrallaan, ei ole järkevää vaikka rasvaa käyttäisikin, koska edes rasva ei suojaa auringolta täysin.
En käytä, mutta vähän tulee oltua ulkona. Lähinnä pakolliset asioinnit. Lenkillä käyn juuri ennen auringonlaskua, jolloin UV-indeksi on 1 tai 2, joten tarvetta suojautua ei ole. Asun Afrikassa.