4-vuotiaalla syöttötuoli ja potta
Vanhemmat perustelevat niiden käyttöä sillä, että on niin pienikasvuinen. Vähän outoa minusta silti.
Kommentit (24)
koska on tosi pienikokoinen ja pytty iso. Jos jossain on sellainen matalampi/lastenmalli, käy kyllä sillä, mutta kotona on potta.
Meillä on molemmat lapset siirtyneet tavalliselle tuolille istumaan jo alle 2-vuotiaana.
Eikä mikään jättiläinen. Lapsi tekee sitä mihin totutetaan.
jos ei muuten pidetä ihan vauvana.
4-vuotiaalla. Potalla ei ole käynyt enää pitkiin pitkiin aikoihin.
Mutta siis eihän se vieläkään kovin hyvin ylety syömään pöydältä tavallisella tuolilla. Tai ylettyy kyllä, mutta on se vähän hassua. Ihmettelen, miten 2-vuotias voi ylettyä tavalliselta tuolilta istuen.
Meillä laitettiin 4-vuotiaan tuolille paksu tyyny, ylettyypähän vähän paremmin.
Lyhyt kun on niin eihän tuo reppana yltäisi tavantuolilta syömään kunnolla. Lapsellekkin mukava kun yltää pöydälle hyvin. Ja saa tuossa istua niin pitkään on siltä tuntuu, vaikka sinne 5 vuotiaaksi asti. Herranen aika, tälläpalstalla tuntuu olevan että jo 2v pitäisi olla mahdollisimman iso ja osata aikuisten juttuja.
Antakaa lasten olla lapsia. Onko se liikaa vaadittu?
mitä väliä sillä on, kunhan ylettyy syömään. Kyllä meidän 4-vuotias jo itsekin halusi tavalliselle tuolille, mutta ei se sitä syöttötuolia silti mitenkään erityisemmin arvottanut huonommaksi. Siltähän se ylettyi paremmin.
Hyvä etten kuole nauruun kun iso poika ahtautuu pieneen syöttötuoliin istumaan. En ole todellisuudessa edes tajunnutkaan, että jotkut lapset istuvat syöttötuolissa ihan päivittäin. Koko ajatus tuntuu niin naurettavalta.
että koolla on merkitystä ja ikä on sivu seikka.
Tietenkään läskipossut ei mahdu syöttötuoliin enää 2-vuotiaanakaan, kun taas pikkubarbiet mahtuu vielä kouluiässäkin.
t. 13
Vierailija:
että koolla on merkitystä ja ikä on sivu seikka.
Tietenkään läskipossut ei mahdu syöttötuoliin enää 2-vuotiaanakaan, kun taas pikkubarbiet mahtuu vielä kouluiässäkin.
mutta syöttötuoli menee vähän yli ymmärryksen.
ilamn kaarta. käy potalla jos huvittaa. pikkusiskoa varten on potta. aika harvoin käy, mutta helpompihan siinä on kiireessä käydä kuin potalla.
MITÄ VÄLII?
Jos lapsi ei kunnolla ylety syömään normaalilta tuolilta niin kai on järkevämpää käyttää korkeampaa tuolia???
Meidän kohta 3-vuotias (90 cm) käyttää syöttötuolia, koska ruokapöytämme on melko korkea, itse kyllä on jo lähes vuoden verran kavunnut tuoliin ja siitä pois. Sen sijaan potalla ei ole käynyt viime joulun jälkeen kertaakaan, itse laittaa supistimen ja jakkaran avulla kiipeää pöntölle.
Tripp trapissa voi istua vaikka aikuiseksi asti :) Ja mitä järkeä laittaa alle kaksi vuotias tavalliselle tuolille, jos suukaan ei ylety pöydän reunan yläpuolelle?
potalla kävivät johonkin 3v saakka
Ei siis enää siinä syöttötuolissa vaan muuten vaan korkeemmalla. Tavllaisella tuolillakin osaa istua. Potalla käy, pöntölle ei suostu menee, ei edes pienelle, kammoaa niitä jotenkin..
ja ruokalapun laitan kaulaan syödessä ja rattailla mennään kirjastoon.
eikö se lapsi haluaisi jo vaikkapa pyöräillä itse??
Sama potan kanssa. Ei se ikä vaan koko, kai.
Itsellä taas on jättiläinen, joten tosi aikaisin siirrytiin tavissysteemeihin.