Mun lapsi ei pärjää armeijassa! :(

Eipä taida meidänkään keskimmäinen pärjätä. On harvinaisen empaattinen ja ihana nuori mies, mutta hänellä on lievä puhevika. Ei ainakaan koululääkärin ja puheterapeutin mukaan riitä siihen, että voisi välttää armeijan mutta takuuvarmasti riittää siihen, että poika kiusataan intissä ihan rikki. On oikeastaan ihme, että hän on säilyttänyt tähänkin saakka ihanan luonteensa vaikka on todella joutunut kokemaan koulussa kovia. Siihen olen kyllä jo orientoitunut, että tuollaisena hän ei tule säilymään, sillä kova maailma opettaa ja siitä olen suruissani. Tai jos hän ei kasvata kovaa pintaa, niin särkyy henkisesti jossain kohtaa. Näin ei pitäisi olla ja asiasta on minulla jatkuva huoli.

Voihan se lopettaa jos on vaikeaa. Toisaalta luulis että siihen tottuu.

No eihän sinne ole mikään pakko mennä. Kipinkapin tilaamaan aikaa psykologille, sieltä psykoterapiaan ja avot, nuo tiedot kun näkyy terveystiedoissa, niin se on siinä, C-paperit tulee eikä tarvitse siis mennä armeijaan. Ei ne sinne enää nykyään pakota, yli 20 % ikäluokasta ei käy armeijaa. Puolustusvoimilla on rahapula ja sinne halutaan vaan ne, jotka sen oikeasti pystyy käymään ja ehkä haluavatkin. 

:D

No jospa armeija koulisi kestämään vähän komentamistakin ja tekemään jotain itse? Saada uusia kavereita ja pärjätä itse? Ehkä olisi syytäkin vähän karaistua ja purkaa pumpulikerrosta ympäriltä? Miten suuri osuus äidillä on tässä tilanteessa? Eihän äiti itse omalla herkkyydellään sairastuta ja eristä lähes aikuista lastaan elämään kuuluvasta isosta asiasta? Toki armeijaa ei ole mikään pakko käydä, sivarikin on hyvä vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Eipä taida meidänkään keskimmäinen pärjätä. On harvinaisen empaattinen ja ihana nuori mies, mutta hänellä on lievä puhevika. Ei ainakaan koululääkärin ja puheterapeutin mukaan riitä siihen, että voisi välttää armeijan mutta takuuvarmasti riittää siihen, että poika kiusataan intissä ihan rikki. On oikeastaan ihme, että hän on säilyttänyt tähänkin saakka ihanan luonteensa vaikka on todella joutunut kokemaan koulussa kovia. Siihen olen kyllä jo orientoitunut, että tuollaisena hän ei tule säilymään, sillä kova maailma opettaa ja siitä olen suruissani. Tai jos hän ei kasvata kovaa pintaa, niin särkyy henkisesti jossain kohtaa. Näin ei pitäisi olla ja asiasta on minulla jatkuva huoli.

Ei armeijassa ennemuinoin ainakaan kiusattu ketään henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi. Siinä mielessä ainakin oli ennen tasa-arvoinen paikka. Kaikilla silloin tosin oli samat säännöt ja kova kuri koski kaikkia. Ei silloin röyhkeimmät siellä huseeranneet.

Sun lapsi on jäänyt henkisesti jälkeen paapovan äidin takia, joka ei anna pojalle mahdollisuutta kasvaa. On vaikea oppia mitään, jos ympäristö suhtautuu henkilöön asenteella "ei se osaa ite tehdä mitään". Armeijassa kaikki vaadittava opetetaan ensin, joten poikasi kyllä osaa siellä. Armeijassa poikaasi suhtaudutaan kuin mieheen.

jos hyvin käy, niin potkaistaan armeijasta pois. tuota sitten voisitten juhlia jollain tavalla.

En tiedä saanko naisena sanoa tänne mitään, koska itse en ole armejaa käynyt joten siitä minulla ei ole mitään hajua. Itse olen ollut lapsena hyvin samanlainen enkä olisi armeija iässä ollut valmis sinne lähtemään. Täytyy kuitnekin muistaa, kun poika joutuu töihin niin siellä voi tulla ihan mitä vain vastaan ja jossain välissä tämän täytyy kasvaa isoksi. Minun ongelma lapsena oli se, että vanhemmat eivät antaneet toteuttaa itseäni, eivät uskoneet minun pärjäävän yksin missään ja huolehti kaikki valmiiksi tai päinvastaisesti kun en jotain osannut niin nauraa räkättivät ja alensivat minua sen sijaan että olisi opettanut miten asia toimii. Vasta kun jouduin itse ottamaan vastuun itsestäni, monen itkun, moittimisten, epäonnistumisten kautta aloin pikkuhiljaa tekemään asoioita itse. Pyykkäämään, siivoamaan, laittamaan ruokaa, tekemään töitä jne. Ei se äidin helmoissa oleminen muuta tee kuin pahentaa vain tilannetta ja juuri tuo asenne " ei se kuitenkaan pärjää" pahentaa sitä vain lisää. Ennen tuohon uskoin itsekkin, kunnes kokeilin itsenäistyä ja nyt nuo sanat kuullessani mulla alkaa aina keittämään kun joku aliarvioi minua ja haluan näyttää ettei asia varmasti ole noin vaan on asenne kysymys.

Armeija koulii mieheksi. Eikä sun poika omaa huumoria. Huumoria peliin. Ei armeijassa varsinaista kiusausta oo. Tuskin kukaan naljailee puheviasta.

Armeija kantsii käydä jos poika rohkaistuu. Yritä rohkaista poikaa että kyllä sinä pärjäät siellä. Luuletko ettei siellä oo muitakin jotka on empaattisia mutta joilla on myös rohkeutta.

Siellä on kuule niin paljon kynnösten reinoja ja kukkien pössyttelijää ettei sun lutupojalles tuota mitään ongelmaa sulautua siihen joukkoon. Kun kunto kasvaa ja mieshormonit sen mukana niin moni jää kaipaamaan armeija-aikoja myöhemmässä elämässä.

Meidänkin tuvassa vedettiin kerran marisätkää puhaltamalla savut suoraan seuraavan suuhun vaikkei mitään homoja oltu. Ei vaan ollu kun yks sätkä niin piti käyttää tarkkaan.

Poikani palaa siviiliin ensi viikolla. Kertoi tupakaverista, joks ei ole noin 11 kk aikana sanonut sanaakaan muille, ellei ole ylempi sotilashenkilö kysynyt. Toinen ei yksinkertaisesti suostu tekemään mitään. Kolmas on kutakuinkin koko ajan aineissa. Neljäs istuu kännykkä kädessä ja tekee sijoituksia, ostaa ja myy osakkeita.

Ei siellä joku lievästi puhevikainen ole ongelma eikä silmätikku.

Omani menee armeijaan mutta musta sivarit on Ok.

Käskin pakata matkalaukun jos tulee sota. Suomi pieni ja paska maa.

En poikiani uhraisi sodan vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

On niin herkkä ja ujo, reppana. Itkee jos komennetaan. Eikä osaa ite tehdä mitään. :(

Eikös armeijaan mennä vasta aikaisintaan 18 vuotiaana, joskus vasta vanhempanakin. Kannattaa varmaan alkaa antaa lapsen itsenäistyä siinä 16 vuotiaasta alkaen viimeistään, alkaa antaa vastuuta eikä vauvoa toista.

Toki jos koko elämän vanhemmat on vakuuttanu lapselle, että se on ihan reppana eikä osaa mitään voi olla vaikea kehittää itseluottamusta.

Ei kannata jatkaa palvelusta.

Etkö tiennyt että aspergerit vapautetaan automaattisesti. Ei meidän assi pärjää edes pienluokalla, saati armeijassa!

Ei kaikki oo luotuja pärjäämään.