Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Raskaus kaduttaa, helpottaako tämä koskaan?
04.06.2017 |
Raskaus oli erittäin toivottu ja saatu lopulta alkuun IVF:llä. Oli viimeinen "keino", jonka jälkeen päätös oli tehty ettei enää yritetä. Alkuraskaus oli pelkkää paniikkia, että kesken se kuitenkin menee (ei mennyt) ja juoksin vessassa yli neljä kuukautta jatkuvasti katsomassa, että vuodanko (en vuotanut). Ennen rakenneultraa rauhoituin ja aloin olla onnellinen tulokkaasta. Rakenneultrassa oli niin ihanaa ja kivaa nähdä pikkuinen... ja olin niiiin onnellinen.... sitten kätilö toteaakin, että jotain on pielessä, eli jäin siellä "kiinni" ja sikiöllä todettiin ilmeisesti harmiton erittäin harvinainen kysta, jonka kasvua on seurattu siitä lähtien (sen ei pitänyt kasvaa kahden ekan kontrolliultran mukaan, mutta siellä se nyt kuitenkin suurenee...). Kysta ei liity kromosomimuutoksiin (ei ainakaan pitänyt) ja lapsivesipunktiota ei suositeltu sen keskenmenoriskin takia.
Tuon jälkeen on ollut kamalaa. Paniikki alkaa iskeä ja ahdistus alkaa olla lamaannuttavaa. Nyt on menossa raskausviikko 29. Viimeisessä ultrassa todetaan "ettei se nyt niin pahalta näytä" samalla kun diagnoosit vaihtelee pahalaatuisista kasvaimista harmittomimpiin syöpiin tai hyvällä tuurilla vain harmittomaan kystaan. Kadun koko raskaaksi tulemista ja olen varma, että vauvassa on jotain pahasti vialla. Samalla kadun etten vaatinut tuota lapsivesipunktiota ja toivon kohtukuolemaa. En todellakaan halua itselleni sairasta lasta ja viimeisen viikon aikana olen tullut siihen tulokseen, etten oikeasti ylipäätänsä halua lasta. Elämä oli oikeasti aika kivaa ennen tätä raskautumista, joka on ollut yhtä helvettiä ensimmäisestä hormonipiikistä alkaen. Kaikki hankinnat tuntuu turhalta, koska ei tästä kuitenkaan mitään tule.
Saako vammaisen ja/tai sairaan lapsen antaa adoptioon ja ylipäätänsä adoptoiko kukaan jo valmiiksi sekundaa?
Helpottaako tämä ahdistus ylipäätänsä koskaan vaikka lapsi lopulta olisikin terve?
Voiko synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsiä jo etukäteen vai paheneeko tämä tästä?
Kommentit (8)
Jos ajatus vammaisesta tai sairaasta lapsesta on ihan mahdoton, EI PIDÄ HANKKIA LASTA.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tulin raskaaksi todella helposti ja lapsi oli toivottu. Siitä huolimatta mietin raskausaikana, että voi kun tämän voisi vielä perua. Vauvan syntymän jälkeen meni toista kuukautta, ennen kuin äidinrakkaus iski, siihen asti lapsi oli vaan "ihan kiva". Lapsi on hyvin rakas ja on jo täysi-ikäinen.
Teillä on jo raskaus vaatinut paljon ja epäily lapsen sairaudesta raastaa varmasti hermoja. Tarvitset ehdottomasti tukea. Juttele asiasta neuvolasta, toivottavasti he lähettävät sinut vaikka psykologin juttusille. Sinun paniikki näkyy jo kirjoituksestasi. En osaa edes kuvitella, miten raskasta teillä on. Jaksamista!
Tunteesi ovat täysin normaaleja ja sallittuja. Anna itsesi tuntea kaikki tunteet ja keskustele asioista kumppanisi kanssa ja mahdollisesti myös psykologin kanssa.
Käsittääkseni adoptioon voi antaa vauvan kuin vauvan.
Osa tunteistasi on myös hormonien aiheuttamaa, kävin itse samanlaisia tunteita läpi. Siitä helpottaako ahdistus koskaan en tiedä, aina lapsista saa olla huolissaan oli niillä ikää sitten 0 tai 30 vuotta..
Todennäköisesti vauvallasi on vain vaaraton kysta. Yritä ajatella positiivisesti ja muista pitää huoli itsestäsi loppu raskauden ajan.
Harva varmaan pakahtuu rakkaudesta oikeasti (niin kuin usein väitetään) kun lapsi syntyy. Reilu kuukausi siinä taisi itsellä mennä kun ensimmäisen kerran tunsin vahvaa rakkautta lasta kohtaan, sellaista aitoa ja pyyteetöntä. Sitä ennen toki huolehdin ja hoidin, mutta en tuntenut rakkautta lasta kohtaan heti niin voimakkaana.
Mutta uskon että kun lapsi syntyy et toivo enään mitään pahaa hänelle, suojeluvaisto on yleensä kyllä ihan alusta asti.
Minäkin mietin raskaana usein mitä olen mennyt tekemään ja voiko kaiken vaan perua vaikkei mitään ongelmia vauvalla ollutkaan.
Kirjoituksestasi huomaa, että olet aivan tolaltasi. Tarvitset apua ja heti! Olet liian kauan yrittänyt yksin ja voimat loppumassa. Puolisosi on sen verran samassa veneessä, ettei hän ehkä pysty tukemaan sinua paljon, joten tarvitset apua ulkopuolelta. Lähden heti arjen koittaessa hakemaan itsellesi apua. Tsemppiä sinulle <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ajatus vammaisesta tai sairaasta lapsesta on ihan mahdoton, EI PIDÄ HANKKIA LASTA.
Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys.
Voithan itseäsi rauhoitellaksesi asennoitua siten että annat vauvan pois heti kun se syntyy. Katsot sitten muuttuuko mieli kun vauva on maailmassa. Adoptio on oikeasti vaihtoehto, jos tunnet että koko juttu kaduttaa jatkuvasti.
Alue: Aihe vapaa
Vaadi neuvolasta keskusteluapua asian käsittelyyn heti huomenna!