Tulin töistä, lapset keskenään kotona ja mies häipynyt ryyppäämään.

Ei siinä mitään, lapset pärjää ja tiedossa oli bileet joihin mies ehkä menee.

Menin töihin klo 12 ja tulin kotiin 21.30.

Tuona aikana ei yhtään viestiä asiasta. Ei ilmoittanut että lähtee. No, näinhän toki asian sitten Facebookista, kun ilakoi paljussa kavereitten kanssa.

Nyt istun tässä ja mietin.

Lähinnä sitä, että miks ei tunnu missään. Ja että miten me ollaan tällaseen ajauduttu. Ettei kiinnosta, missä toinen menee ja kenen kanssa. Ei ilmoitella, ei kysellä.

Oletetaan vaan.

Ollaan.

Ja salaa mulla hiipii sellainenkin ajatus päähän, että voi kun se löytäisi jonkun muun. Olisi helppo pääsy pois tästä suhteesta. Kaikki olisi sitten selvää.

Olenkohan ihan sairas?

Voimia ei ole eroamiseen vaikka tuntuu, ettei tästä enää mitään tule. Ei kummankaan puolelta. Ollaan vaan.

Ja kun yritän, ajoittain, ottaa asiaa esille, mies loukkaantuu ja sanoo kyllä hän rakastaa ja haluaa olla.

Mutta missä se näkyy?

Liikaa painolastia takana, liian vaikeaa erota. Tarviiko mun ollakaan .. onnellinen?