Miksi nykyisessä tasa-arvoisuutta hehkuttavassa Suomessa lapsille annetaan melkein aina isän sukunimi vaikka ei oltaisi edes naimisissa?

Meillä lapsi on isän nimellä kun a) isä toivoi niin ja b) sisarustensa lapset eivät ns. jatkaneet nimeä.

Mulle taas oli/on yks hailee minkä niminen mun lapsi on.

Oma nimeni on taas osa identiteettiäni, eli en vaihtaisi nimeä vaikka päätyisin naimisiin vaikkapa lapseni isän (tai kenenkään muunkaan) kanssa.

Isä on kyllä hoitanut lääkärikeikkoja tms mutta ei ne mullekaan ylivoimaisia ole olleet.

Hieman nurinkuriseltahan se vaikuttaa. Oman kokemukseni mukaan oman sukunimen jatkaminen lapselle on kuitenkin isälle usein hirveän tärkeää. Äidille taas usein ei, joten asiasta on helppo joustaa. 

Tasa-arvoasioissa täytyy valita oikeat taistelut.

En tiedä.

Minä pidin avioituessani oman nimeni ja lapsemme saivat minun nimeni. Nimeni on harvinainen, eikä mies pitänyt nimiasiaa niin tärkeänä että olisi nimenomaan oman nimensä lapsille halunnut. Hänen vanhempiaan asia on kyllä vaivannut, lähettävät kaiken postinkin lapsille kuin heillä olisi isänsä sukunimi. Mies on meillä varannut ajat ja vienyt lapsia neuvolaan, lääkäriin ja hammaslääkäriin minua enemmän, ihan omasta halustaan ja omaa aktiivisuuttaan. .

Mieheni on ainoa "suvun jatkaja" heidän suvussaan, ja itelle sukunimi ei ole niin tärkeä, että lähtisin siitä väittelemään. Ottakoot siis miehen sukunimen jos niitä lapsia joskus tulee, ellemme ole naimisiin siinä vaiheessa jo menneet.

Tasa-arvo on sitä, että vanhemmat saavat yhdessä päättää minkä nimen antavat lapselle. Oli se sitten isän tai äidin.

Isälle on aina tärkeätä että lapsella on oman sukunsa nimi, muuten joku voi luulla että mies elättää toisen miehen lapsia. Se on nöyryyttävintä mitä mies voi tehdä.

Hyvä kysymys ja itsekin olen tuota ihmetellyt. Mielestäni ainakin jos ei olla naimisissa olisi hyvä jos lapset saavat äidin nimen. Erityisesti jos eron mahdollisuus on edes pieni (silloin mahdolliset seuraavan liiton lapset olisivat samaa sukunimeä sisarustensa kanssa). Jos lapset saavat automaattisesti isän sukunimen, tuntuu aivan kuin nainen edelleen vain "synnyttäisi lapsia miehelleen".

Toisaalta siihen nimilakiinkin on pian kai tulossa muutos, että voi antaa kaksoissukunimen. Ja jos tällainen tulee, niin meidän lapset ainakin saavat sellaisen. Jos ei tule, saavat yllä kirjoittamastani huolimatta silti miehen nimen. Tämä ainoastaan siksi, että miehelläni on kaunis, todella harvinainen ulkomaalainen sukunimi, minulla taas -nen -päätteinen.

Onko noin? Itse tiedän lähipiiristä monta jotka ovat saanet sukunimen äidiltään, myös meidän perheessä näin. Isä ei pitänyt mitenkään tärkeänä että lapsilla olisi sama sukunimi kuin hänellä.

Mututuntumalla sanoisi että nimet menee 50-50. Tilastoa ei taida olla?

Vierailija kirjoitti:

Onko noin? Itse tiedän lähipiiristä monta jotka ovat saanet sukunimen äidiltään, myös meidän perheessä näin. Isä ei pitänyt mitenkään tärkeänä että lapsilla olisi sama sukunimi kuin hänellä.

Mututuntumalla sanoisi että nimet menee 50-50. Tilastoa ei taida olla?

http://yle.fi/uutiset/3-5879138

Aika se ja sama mulle olisi saisiko lapsi mun nimen vai ei. Ei mun sukunimellä ole mulle mitään niin ihmeellistä merkitystä että sitä mielestäni pitäisi ehdottomasti jatkaa. 

Toisaalta ainoana lapsena ymmärtäisin jos äitini tykkäisi mun jatkavan nimeä, mutta en usko hänenkään asiasta välittävän.

Vierailija kirjoitti:

Isälle on aina tärkeätä että lapsella on oman sukunsa nimi, muuten joku voi luulla että mies elättää toisen miehen lapsia. Se on nöyryyttävintä mitä mies voi tehdä.

Eipä nuo höpsöjen luulot paljon normaalia ihmistä kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Isälle on aina tärkeätä että lapsella on oman sukunsa nimi, muuten joku voi luulla että mies elättää toisen miehen lapsia. Se on nöyryyttävintä mitä mies voi tehdä.

Onneksi mun mies ei ole niin ahdasmielinen, että sille olisi elämäntehtävä olla joku siitosori. Sen sijaan hänelle on tärkeää olla hyvä isä(puoli).

Vierailija kirjoitti:

En tiedä.

Minä pidin avioituessani oman nimeni ja lapsemme saivat minun nimeni. Nimeni on harvinainen, eikä mies pitänyt nimiasiaa niin tärkeänä että olisi nimenomaan oman nimensä lapsille halunnut. Hänen vanhempiaan asia on kyllä vaivannut, lähettävät kaiken postinkin lapsille kuin heillä olisi isänsä sukunimi. Mies on meillä varannut ajat ja vienyt lapsia neuvolaan, lääkäriin ja hammaslääkäriin minua enemmän, ihan omasta halustaan ja omaa aktiivisuuttaan. .

Minäkin ajattelin pitää oman nimen jos naimisiin joskus päädytään.. kun ollaan molemmat jo yli kolmekymppisiä niin en näe mitään järkeä vaihtaa omaa tavallista sukunimeä vielä tavallisempaan... Eri asia olisi varmaan jos oltais joskus parikymppisenä menty naimisiin.. 😀 Mahdollisen lapsen sukunimellä ei kuulemma ole miehelle väliä... Mutta veikkaan, että jos ja kun lapselle tulisi mun sukunimi appivanhemmat eivät tykkäsi kun mun mies on ainut "suvunjatkaja'.. Muutenkin sieltä kohtelu meitä kohtaan vähän erilaista verrattuna miehen siskoihin joilla on lapsia...