Lue keskustelun säännöt.
Lapsen saaminen yksin
16.05.2017 |
Onko täällä naisia jotka ovat tietoisesti hankkineet lapsen yksin, tai aikovat? Oletteko käyttäneet lapsettomuushoitoja vai jotain muuta keinoa? Mille lapsen saaminen yksin tuntuu, onko hyvät tukijoukot? Mietittekö mitä lapselle käy jos itse vaikka kuolisit tai vammautuisit vakavasti? Myös niiden vastauksia toivon jotka ovat adoptoineet yksin.
Kyselen näitä koska harkitsen itse lapsen hankkimista yksin jos en löydä miestä tässä parin vuoden kuluessa. Hedelmällistä aikaa kuitenkaan ei ole ikuisesti...
Kommentit (22)
Lapsi ei ole lelu. Älä hanki yksin, ellei elämääsi kuulu vahvat tukijoukot ja hyvät miehen mallit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulukaverini hankki lapsen, eikä halunnut miestä jalkoihinsa pyörimään. Mimmi kävi miehelässä niin pitkään että tärppäsi ja se hyppääminen loppui sitten siihen. On onnellinen yh ja lapsensa tasapainoiseksi aikuiseksi kasvattanut.
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan. Hankin miehen kanssa, koska en ole kansineuvoinen.
Kyllä lapsettomuus on kipeä asia meille tahattomasti sinkuillekin. Vaikkei löytäisikään parisuhdetta niin miksei saisi hankkia omaa pientä perhettä?
MiäsHenkilö kirjoitti:
Lapsi ei ole lelu. Älä hanki yksin, ellei elämääsi kuulu vahvat tukijoukot ja hyvät miehen mallit.
Kuka tässä on mukamas väittänyt että lapsi olisi lelu? Ja kyllähän yksinhuoltajia on aina ollut, kaikki miehet eivät ole vastuullisia ja voi se ihana rakas puoliso vaikka kuollakin pois.
Vierailija kirjoitti:
Koulukaverini hankki lapsen, eikä halunnut miestä jalkoihinsa pyörimään. Mimmi kävi miehelässä niin pitkään että tärppäsi ja se hyppääminen loppui sitten siihen. On onnellinen yh ja lapsensa tasapainoiseksi aikuiseksi kasvattanut.
Tuntuu vähän riskaabelille tuo tapa hankkia lapsia ihan vain tautienkin vuoksi... Mies joka on valmis panemaan ketä vaan ilman ehkäisyä hyvinkin voi kantaa vaikkapa klamydiaa tai jotain vielä pahempaa tautia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odotin 10 vuotta, että löysin sopivan miehen. Tehtiin 2 lasta ja mies jätti toisen naisen takia lasten ollessa alle 2v. Joten se ja sama enää olisinko tehnyt lapset yksin jo 10v sitten.
Tuo tukiverkkojen puute kovasti mietityttää. En tiedä millaisia apuja yksinhuoltajat voivat kunnalta saada. Minulla ei asu yhtään sukulaista monen sadan kilometrin päässä enkä kehtaisi pyytää ketään kaveria vahtimaan lasta kauppareissun ajaksi tai pyytää ketään viemään lasta puistoon sillä aikaa kun imuroin. Totta kai asia helpottaa huomattavasti kun lapsi kasvaa, mutta se pikkulapsiaika mietityttää kaikista eniten. Ja uskaltaisiko mitään tuntematonta lastenhoitajaa käyttää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Odotin 10 vuotta, että löysin sopivan miehen. Tehtiin 2 lasta ja mies jätti toisen naisen takia lasten ollessa alle 2v. Joten se ja sama enää olisinko tehnyt lapset yksin jo 10v sitten.
Niinpä, miehen on vaan niin helppo ottaa ja lähteä. Tästäkin syystä harkitsen lasten hankkimista yksin.
Vierailija kirjoitti:
Tuo tukiverkkojen puute kovasti mietityttää. En tiedä millaisia apuja yksinhuoltajat voivat kunnalta saada. Minulla ei asu yhtään sukulaista monen sadan kilometrin päässä enkä kehtaisi pyytää ketään kaveria vahtimaan lasta kauppareissun ajaksi tai pyytää ketään viemään lasta puistoon sillä aikaa kun imuroin. Totta kai asia helpottaa huomattavasti kun lapsi kasvaa, mutta se pikkulapsiaika mietityttää kaikista eniten. Ja uskaltaisiko mitään tuntematonta lastenhoitajaa käyttää...
Minä olen totaaliyksinhuoltaja ja teen kaiken lasten kanssa. Sukua ei ole 200km säteellä yhtään. Kyllä lapsen kanssakin pystyy imuroimaan ja käymään kaupassa. Ainoa mitä kaipaan on oma aika, mutat sitäkin varmasti saa sitten kun lapset ovat koulussa eli muutaman vuoen päästä. Kotiapua eli lastenhoitoa voi kunnalta saada jonkin verran mutta en itse ainakaan käyttäisi sitä aikaa kotitöihin vaan ihan omaan lepoon ja vaikka uintireissuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koulukaverini hankki lapsen, eikä halunnut miestä jalkoihinsa pyörimään. Mimmi kävi miehelässä niin pitkään että tärppäsi ja se hyppääminen loppui sitten siihen. On onnellinen yh ja lapsensa tasapainoiseksi aikuiseksi kasvattanut.
Anteeksi jos sanon ilkeästi, mutta j-lauta kuinka itsekästä! Nimenomaan tautien takia: mitä jos olisi saanut hivin ja tartuttanut sen lapseensa?! Väestöliiton klinikat eivät valitettavasti monia kiinnosta, koska s-n harrastaminen on niin mukavaa.
Vierailija kirjoitti:
MiäsHenkilö kirjoitti:
Lapsi ei ole lelu. Älä hanki yksin, ellei elämääsi kuulu vahvat tukijoukot ja hyvät miehen mallit.
Kuka tässä on mukamas väittänyt että lapsi olisi lelu? Ja kyllähän yksinhuoltajia on aina ollut, kaikki miehet eivät ole vastuullisia ja voi se ihana rakas puoliso vaikka kuollakin pois.
Niin voi ja sitä tilannetta kutsutaan tragediaksi. Miehet ovat tärkeä osa elämää ja perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt kuulu noihin joille kysymyksesi suuntasit, mutta minä olen tällainen lapsi. Olen nyt 36 -vuotias.
Äitini hankki minut juuri tuolla tavalla, ja kaikki meni hyvin. Hän oli nelikymppinen minut saadessaan joten talous oli jo kunnossa ja vakinainen työpaikka suurtalouskokkina, hänellä oli päivätyö klo 6-14, arkipäivisin. Tukiverkkoja ei ollut, joten äitini pyhitti vapaa-aikansa täysin minulle. Hän ei juonut, polttanut eikä koskaan käynyt missään. Eikä mitään miehiä pyörinyt nurkissa. Monesti minua suorastaan huvittaa stereotypiat, joissa yh -äidit mielletään holtittomaksi, kännisiksi pubiruusuiksi joilla kämpän ovet käyvät kuin saluunan ovet juoppojen poikaystävien vaihtuessa! Minulta hän kuulusteli läksyt vielä lukion viimeisellä luokalla ollessani jo täysi-ikäinen 😁
Oikeastaan ainoa negatiivinen juttu oli se, että jo ekaluokkalaisena jouduin huolehtimaan itseni kouluun koska äiti oli jo töissä. Mutta aamulla äiti oli aina keittänyt aamupuuroon termospulloon joten eipä siinä sen kummempaa. Varmasti moni kahdenkin vanhemman perheen lapsi saa selvitä yksin aamulla...
Sanokoot joku miesulisija mitä tahansa, mutta minusta tuo oli hyvä ratkaisu. En edes halua kuvitella, miltä lapsesta tuntuu olla esimerkiksi huoltajuusriidan riitakapulana! Minulla on aina ollut selvät sävelet elämässä ja tasapainoinen elämä on ollut.
Isääni en ole koskaan tavannut, eikä minua suoraan sanoen kiinnostakaan. Nykyisin olen itse perheellinen, lapseni on 9v ja jo nyt harmittaa, että hankin lapsen kärsimään avioliittoon. JOS vielä joskus hankkisin toisen lapsen niin hankkisin sen yksin.
Ja ihan täysipäinen, korkeakoulutettu ihminen minusta on tullut, vaikka äitini nuukasti elikin. Ei se raha ja tavara mitään takaa. Päin vastoin, äitini oli hyvinkin nuuka ja teki töitä yli 40 vuotta, hankki ja säilytti määrätietoisesti omaisuutta joten aikanaan tulen saamaan hyvinkin kohtuullisen perinnön, ilman perintöriitoja.
En voi muuta kuin suositella, vaikka tästä täällä varmasti ulisijamiehiltä sataakin paskaa niskaan 😊
Hei!
Täällä yksi lapsen yksin saanut, tosin sillä erolla että olin (lyhyessä) parisuhteessa kun lapsi sai alkunsa ja suhde mieheen loppui melkein heti kun sain tietää olevani raskaana, koska mies ei yhtäkkiä halunnutkaan isäksi. Eli tuohon keinohedelmöitysasiaan en osaa vastata.
Raskausaika meni kuitenkin tosi hyvin, olin alkupahoinvointien ja väsymyksien jälkeen tosi iloinen ja energinen! Ensimmäinen vuosi meni myös todella hyvin, jäi hyvät muistot kun sai pesäillä oikein kunnolla kahdestaan vauvan kanssa eikä kukaan muu ollut vaatimassa minulta huomiota. Vauva oli terve ja iloinen, tosin unta olisi saanut olla enemmän. Perhepeti oli tosi hyvä juttu!
Ensimmäisen vuoden jälkeen rupesin kaipaamaan enemmän omaa aikaa silloin tällöin ja tässä vaiheessa tukiverkosto oli kova sana. Äitini asuu lähellä ja hoiti/hoitaa lasta kun tarvitsin hengähdystauon. Nyt pieni on kolme ja on ollut vuoden verran päiväkodissa ja minä töissä.
Ainoa hankaluus mikä viimeisen vuoden aikana on tullut esille on kun lapsi sairastaa, jolloin joudun itse poikkeuksetta jäämään häntä hoitamaan, kun muita ei lyhyellä varoitusajalla saa hälytettyä paikalle. Työpaikasta riippuu paljon miten tähän suhtaudutaan, omassani ollaan aika nihkeitä.
Viimeisen vuoden homma on tuntunut joskus vähän yksinäiseltä, ja olenkin käynyt treffeillä silloin tällöin omalla ajallani. Iltaisin kun pieni menee nukkumaan niin saattaa kaveri tulla katsomaan leffaa luokse.
Vauva-aika mene niin nopeasti ohi, että sen pelossa ei kannata jättää lasta tekemättä! Nyt kun lapsi on kolme niin lapsen kanssa on oikeasti tosi kivaa tehdä yhdessä kaikkea! Olen ollur itse aktiivinen naapureiden kanssa ja jos tulisi hätätilanne, voisin hyvin vaikka pyytää naapuria käymään kaupassa/apteekissa puolestani. Miehen mallin lapsi saa vaikka alepan kassasta, ei läheskään kaikkien ydinperheiden isät ole sellaisia, joista kannattaa ottaa mallia.
Joskus on tullut tilanteita, missä yksinhuoltajuus on ärsyttänyt. Tai vaikka jos joku valittaa miehestään jotain turhanpäiväistä. Yhden äidin mies kävi työmatkoilla ja aina näiden matkojen ajaksi naisen sisko tuli toisesta kaupungista auttamaan arjessa 'kun tuntuu ihan yksinhuoltajalta' (yksi lapsi siis). Huoh.
Jossain oli tutkimus siitä, että lapsesta kasvaa onnellisempi (tai sosiaalisempi? Tai muuten vaan parempi kansalainen?) mitä enemmän läheisiä aikuisia hänellä on elämässään. Kannattaa ottaa lapsi rohkeasti mukaan elämään pienestä pitäen! Asenne ratkaisee paljon!:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulukaverini hankki lapsen, eikä halunnut miestä jalkoihinsa pyörimään. Mimmi kävi miehelässä niin pitkään että tärppäsi ja se hyppääminen loppui sitten siihen. On onnellinen yh ja lapsensa tasapainoiseksi aikuiseksi kasvattanut.
Anteeksi jos sanon ilkeästi, mutta j-lauta kuinka itsekästä! Nimenomaan tautien takia: mitä jos olisi saanut hivin ja tartuttanut sen lapseensa?! Väestöliiton klinikat eivät valitettavasti monia kiinnosta, koska s-n harrastaminen on niin mukavaa.
Niin. Tämän vuoksi itsestäkin tuntuisi turvallisemmalle hakeutua vaikkapa lapsettomuushoitoihin, vaikka ne aivan törkyhintaisia onkin enkä tiedä kuinka helpolla pankki antaa lainaa yksinäiselle naiselle lapsettomuushoitoihin.
Lapsen näkökulma kirjoitti:
En nyt kuulu noihin joille kysymyksesi suuntasit, mutta minä olen tällainen lapsi. Olen nyt 36 -vuotias.
Äitini hankki minut juuri tuolla tavalla, ja kaikki meni hyvin. Hän oli nelikymppinen minut saadessaan joten talous oli jo kunnossa ja vakinainen työpaikka suurtalouskokkina, hänellä oli päivätyö klo 6-14, arkipäivisin. Tukiverkkoja ei ollut, joten äitini pyhitti vapaa-aikansa täysin minulle. Hän ei juonut, polttanut eikä koskaan käynyt missään. Eikä mitään miehiä pyörinyt nurkissa. Monesti minua suorastaan huvittaa stereotypiat, joissa yh -äidit mielletään holtittomaksi, kännisiksi pubiruusuiksi joilla kämpän ovet käyvät kuin saluunan ovet juoppojen poikaystävien vaihtuessa! Minulta hän kuulusteli läksyt vielä lukion viimeisellä luokalla ollessani jo täysi-ikäinen 😁
Oikeastaan ainoa negatiivinen juttu oli se, että jo ekaluokkalaisena jouduin huolehtimaan itseni kouluun koska äiti oli jo töissä. Mutta aamulla äiti oli aina keittänyt aamupuuroon termospulloon joten eipä siinä sen kummempaa. Varmasti moni kahdenkin vanhemman perheen lapsi saa selvitä yksin aamulla...
Sanokoot joku miesulisija mitä tahansa, mutta minusta tuo oli hyvä ratkaisu. En edes halua kuvitella, miltä lapsesta tuntuu olla esimerkiksi huoltajuusriidan riitakapulana! Minulla on aina ollut selvät sävelet elämässä ja tasapainoinen elämä on ollut.
Isääni en ole koskaan tavannut, eikä minua suoraan sanoen kiinnostakaan. Nykyisin olen itse perheellinen, lapseni on 9v ja jo nyt harmittaa, että hankin lapsen kärsimään avioliittoon. JOS vielä joskus hankkisin toisen lapsen niin hankkisin sen yksin.
Ja ihan täysipäinen, korkeakoulutettu ihminen minusta on tullut, vaikka äitini nuukasti elikin. Ei se raha ja tavara mitään takaa. Päin vastoin, äitini oli hyvinkin nuuka ja teki töitä yli 40 vuotta, hankki ja säilytti määrätietoisesti omaisuutta joten aikanaan tulen saamaan hyvinkin kohtuullisen perinnön, ilman perintöriitoja.
En voi muuta kuin suositella, vaikka tästä täällä varmasti ulisijamiehiltä sataakin paskaa niskaan 😊
Kiitos paljon tästä valaisevasta viestistä! Hienoa kuulla että et ole isääsi kaivannut.
Lapsen näkökulma kirjoitti:
äitini oli hyvinkin nuuka ja teki töitä yli 40 vuotta, hankki ja säilytti määrätietoisesti omaisuutta joten aikanaan tulen saamaan hyvinkin kohtuullisen perinnön, ilman perintöriitoja.
Sinun tarinasi oli mukava, mutta äidilläsi oli onnea matkassa, että sai tehdä työtä noin pitkään. Tuo ei todellakaan ole itsestäänselvyys.
Lapsen näkökulma kirjoitti:
En nyt kuulu noihin joille kysymyksesi suuntasit, mutta minä olen tällainen lapsi. Olen nyt 36 -vuotias.
Äitini hankki minut juuri tuolla tavalla, ja kaikki meni hyvin. Hän oli nelikymppinen minut saadessaan joten talous oli jo kunnossa ja vakinainen työpaikka suurtalouskokkina, hänellä oli päivätyö klo 6-14, arkipäivisin. Tukiverkkoja ei ollut, joten äitini pyhitti vapaa-aikansa täysin minulle. Hän ei juonut, polttanut eikä koskaan käynyt missään. Eikä mitään miehiä pyörinyt nurkissa. Monesti minua suorastaan huvittaa stereotypiat, joissa yh -äidit mielletään holtittomaksi, kännisiksi pubiruusuiksi joilla kämpän ovet käyvät kuin saluunan ovet juoppojen poikaystävien vaihtuessa! Minulta hän kuulusteli läksyt vielä lukion viimeisellä luokalla ollessani jo täysi-ikäinen 😁
Oikeastaan ainoa negatiivinen juttu oli se, että jo ekaluokkalaisena jouduin huolehtimaan itseni kouluun koska äiti oli jo töissä. Mutta aamulla äiti oli aina keittänyt aamupuuroon termospulloon joten eipä siinä sen kummempaa. Varmasti moni kahdenkin vanhemman perheen lapsi saa selvitä yksin aamulla...
Sanokoot joku miesulisija mitä tahansa, mutta minusta tuo oli hyvä ratkaisu. En edes halua kuvitella, miltä lapsesta tuntuu olla esimerkiksi huoltajuusriidan riitakapulana! Minulla on aina ollut selvät sävelet elämässä ja tasapainoinen elämä on ollut.
Isääni en ole koskaan tavannut, eikä minua suoraan sanoen kiinnostakaan. Nykyisin olen itse perheellinen, lapseni on 9v ja jo nyt harmittaa, että hankin lapsen kärsimään avioliittoon. JOS vielä joskus hankkisin toisen lapsen niin hankkisin sen yksin.
Ja ihan täysipäinen, korkeakoulutettu ihminen minusta on tullut, vaikka äitini nuukasti elikin. Ei se raha ja tavara mitään takaa. Päin vastoin, äitini oli hyvinkin nuuka ja teki töitä yli 40 vuotta, hankki ja säilytti määrätietoisesti omaisuutta joten aikanaan tulen saamaan hyvinkin kohtuullisen perinnön, ilman perintöriitoja.
En voi muuta kuin suositella, vaikka tästä täällä varmasti ulisijamiehiltä sataakin paskaa niskaan 😊
Niin, muuten sinusta tuli ihan normaali, mutta puhut "ulisijamiehistä". Eli misandriaa olet jostakin ainakin onnistunut poimimaan. Minun yh-äitinipä joi, ovet kävi. Sitten minusta tuli tällainen "ulisijamies".
Koko yh-konsepti on mahdollista, koska meillä on miesten rakentama ja suojaama yhteiskunta. Koitappa kasvattaa ihmislasta aikuiseksi anarkiassa tai luonnon armoilla.
Vierailija kirjoitti:
Hei!
Täällä yksi lapsen yksin saanut, tosin sillä erolla että olin (lyhyessä) parisuhteessa kun lapsi sai alkunsa ja suhde mieheen loppui melkein heti kun sain tietää olevani raskaana, koska mies ei yhtäkkiä halunnutkaan isäksi. Eli tuohon keinohedelmöitysasiaan en osaa vastata.
Raskausaika meni kuitenkin tosi hyvin, olin alkupahoinvointien ja väsymyksien jälkeen tosi iloinen ja energinen! Ensimmäinen vuosi meni myös todella hyvin, jäi hyvät muistot kun sai pesäillä oikein kunnolla kahdestaan vauvan kanssa eikä kukaan muu ollut vaatimassa minulta huomiota. Vauva oli terve ja iloinen, tosin unta olisi saanut olla enemmän. Perhepeti oli tosi hyvä juttu!
Ensimmäisen vuoden jälkeen rupesin kaipaamaan enemmän omaa aikaa silloin tällöin ja tässä vaiheessa tukiverkosto oli kova sana. Äitini asuu lähellä ja hoiti/hoitaa lasta kun tarvitsin hengähdystauon. Nyt pieni on kolme ja on ollut vuoden verran päiväkodissa ja minä töissä.
Ainoa hankaluus mikä viimeisen vuoden aikana on tullut esille on kun lapsi sairastaa, jolloin joudun itse poikkeuksetta jäämään häntä hoitamaan, kun muita ei lyhyellä varoitusajalla saa hälytettyä paikalle. Työpaikasta riippuu paljon miten tähän suhtaudutaan, omassani ollaan aika nihkeitä.
Viimeisen vuoden homma on tuntunut joskus vähän yksinäiseltä, ja olenkin käynyt treffeillä silloin tällöin omalla ajallani. Iltaisin kun pieni menee nukkumaan niin saattaa kaveri tulla katsomaan leffaa luokse.
Vauva-aika mene niin nopeasti ohi, että sen pelossa ei kannata jättää lasta tekemättä! Nyt kun lapsi on kolme niin lapsen kanssa on oikeasti tosi kivaa tehdä yhdessä kaikkea! Olen ollur itse aktiivinen naapureiden kanssa ja jos tulisi hätätilanne, voisin hyvin vaikka pyytää naapuria käymään kaupassa/apteekissa puolestani. Miehen mallin lapsi saa vaikka alepan kassasta, ei läheskään kaikkien ydinperheiden isät ole sellaisia, joista kannattaa ottaa mallia.
Joskus on tullut tilanteita, missä yksinhuoltajuus on ärsyttänyt. Tai vaikka jos joku valittaa miehestään jotain turhanpäiväistä. Yhden äidin mies kävi työmatkoilla ja aina näiden matkojen ajaksi naisen sisko tuli toisesta kaupungista auttamaan arjessa 'kun tuntuu ihan yksinhuoltajalta' (yksi lapsi siis). Huoh.
Jossain oli tutkimus siitä, että lapsesta kasvaa onnellisempi (tai sosiaalisempi? Tai muuten vaan parempi kansalainen?) mitä enemmän läheisiä aikuisia hänellä on elämässään. Kannattaa ottaa lapsi rohkeasti mukaan elämään pienestä pitäen! Asenne ratkaisee paljon!:)
Hienoa kuulla että olette pärjänneet, rohkaisevaa!
Vierailija kirjoitti:
Lapsen näkökulma kirjoitti:
äitini oli hyvinkin nuuka ja teki töitä yli 40 vuotta, hankki ja säilytti määrätietoisesti omaisuutta joten aikanaan tulen saamaan hyvinkin kohtuullisen perinnön, ilman perintöriitoja.
Sinun tarinasi oli mukava, mutta äidilläsi oli onnea matkassa, että sai tehdä työtä noin pitkään. Tuo ei todellakaan ole itsestäänselvyys.
Tuo on muuten ihan totta. Minun äitini kun aloitti työt jo ihan 60 -luvun alussa ja palkka silloin nousi vielä kokemusvuosien mukaan. Hän oli töissä kaupungilla, sairaalan keittiössä. Loppuvuosina hänellä varmaan olikin jo ihan Ok palkka. Itse on näin minulle todennut.
Tähän haluan muuten todeta, että minut hankittiin kuulemma ihan sovittuna ja luomusti. Elatusmaksuja äitini ei koskaan vaatinut, ei edes kaupungilta. Siihen hän oli liian ylpeä. Tässäkin yksi stereotypia, että kaikki yksinhuoltajat olisivat yhteiskunnan loisia. Lapsilisän hän otti/sai. Nämä asiat olen tarkistanut, tämä ON faktaa.
Ja myös se, että virkatodistuksessakaan minulla ei ole mainintaa isästä. Kyllä yksi täysipäinen aikuinen lapsen elämässä riittää perusturvallisuuden tunteen kehittymiselle.
En minä ainakaan. Hankin miehen kanssa, koska en ole kansineuvoinen.