Lue keskustelun säännöt.
Miksi en kykene tuntemaan kateutta?
08.05.2017 |
Olen pohtinut tätä joskus aiemminkin, mutta jostain syystä en osaa olla suomalaiskansalliseen tyyliin kateellinen kenellekään mistään. Jotkut läheiset ihmettelevät sitä jne. ja itse puolestani ihmettelen, miksi joku on kateellinen jostain.
En ole myöskään omahyväinenkään ja ehkä mulla olisi ns. "syytä" olla kateellinen joistain asioista, mutta minulta puuttuu kyseinen tunne kokonaan. Koen kaiken periaatteessa mahdollisena ja koen ne yleisemmin kadehditut ihmiset lähinnä inspiraationlähteinä kateuden sijaan. Onkohan mulla joku häiriö, kun tunnen ja koen näin? Liittyykö tämä johonkin psyykkiseen poikkeamaan tms.?
Kommentit (57)
Up. Tämä ilmiö kiinnostaa ihan aidosti. Samoin se, miksi jotkut tuntevat kateutta, eivätkä meinaa "parantua" siitä lainkaan. Siis en tajua, miksi jollekin paremmin menestyvälle pitäisi tahtoa jotain negatiivista tai haluta se asia itselleen, kuten mm. exäni ajatteli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet vähän yksinkertainen höpsö. Kyllähän kateus antaa potkua perseelle ja saa ihmisen yrittämään enemmän.
En minäkään tunne kateutta. Minullakin on huono itsetunto ja masennusta. Olen kyllä aina saanut kaiken haluamani niin voi sekin vaikuttaa asiaan. Ei ole syytä kadehtia asioista kun tiedän että mikään ei takaa onnea.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään tunne kateutta. Minullakin on huono itsetunto ja masennusta. Olen kyllä aina saanut kaiken haluamani niin voi sekin vaikuttaa asiaan. Ei ole syytä kadehtia asioista kun tiedän että mikään ei takaa onnea.
Mikset tunne kateutta siitä, ettet osaa olla onnellinen, ja muut osaa?
Vierailija kirjoitti:
Olet vähän yksinkertainen höpsö. Kyllähän kateus antaa potkua perseelle ja saa ihmisen yrittämään enemmän.
No siis olen joskus taannoin ylittänyt Mensan sisäänpääsyrajan, joten olen jollain tasolla testiälykäs varmaankin. Mutta silti tämä ilmiö kiinnostaa. Olen silti mielestäsi "yksinkertainen höpsö"? T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään tunne kateutta. Minullakin on huono itsetunto ja masennusta. Olen kyllä aina saanut kaiken haluamani niin voi sekin vaikuttaa asiaan. Ei ole syytä kadehtia asioista kun tiedän että mikään ei takaa onnea.
Mikset tunne kateutta siitä, ettet osaa olla onnellinen, ja muut osaa?
En minäkään ole onnellinen ja periaatteessa voisin saavuttaa kaiken haluamani, jos vain jaksaisin tai viitsisin. Mutta en ole niille onnellisille silti kateellinen. En vain kykene tuntemaan siten, vaan ajattelen rationaalisesti, että ehkäpä saavuttaisin onnellisuuden tietyillä teoilla, jos vain jaksaisin tehdä toisin kuin nyt teen. T. Ap
Vierailija kirjoitti:
En minäkään tunne kateutta. Minullakin on huono itsetunto ja masennusta. Olen kyllä aina saanut kaiken haluamani niin voi sekin vaikuttaa asiaan. Ei ole syytä kadehtia asioista kun tiedän että mikään ei takaa onnea.
Ajattelen juuri samoin kuin sinäkin. Koen myöskin, että mikään ei sinänsä takaa onnea, vaikka tekisikin joitain asioita toisinkin, vaikka tilapäinen onnentunne olisikin saavutettavissa. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ihan samanlainen ominaisuus. Mulla se johtuu eniten ehkä siitä, että koko lapsuuteni sain kokea hirvittävää epäoikeudenmukaisuutta ja riistoa. Niinpä kateellisuuden tunteet on ikäänkuin kokonaan kuolleet sisältäni. Tiedän, ettei maailma ole tasapuolinen vaan hyvinkin epäreilu, mutta en välitä siitä, vaan elän omaa elämääni parhaani mukaan ja koitan nautiskella siitä mihin itse kykenen. Hyvin hyvin harvoin olen kateellinen jos joku saman kapean sektorin toimija saavuttaa jotain, mutta sekin kateellisuuden pyrähdys muuttuu melko nopeasti hyväksi energiaksi. Koen olevan vapaa ja tämä ominaisuus on minulle iso onni.
Itse tunnen kateutta tai välillä toivon ihmisten epäonnistumista ihan vain vahingonilon vuoksi.
Mutta se, mitä ole opetellut, on tämän tunteen tunnistaminen ja rationalisointi: miksi toivoisin toisten epäonnistumista, koska muiden menestys tai onni ei ole minulta mitenkään pois.
Ja kateuden tunne voi olla itsessään lamaannuttavaa ja estää oman elämän rakemtamista. Rationaaliseen ajatteluun pyrkiminen on pop, tärkeintä on itsekritiikki :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kateus ei ole mikään suomalaiskansallinen ominaisuus. Kuka halvatun idiootti on aikanaan alkanut levittää tuota ajatusta, että kaikki yleisinhimilliset heikkoudet ja vajavaisuudet kuuluisivat suomalaiseen identiteettiin. Voisi tulla vähitellen stoppi tuohon itseruoskintaan.
Vierailija kirjoitti:
Kateus ei ole mikään suomalaiskansallinen ominaisuus. Kuka halvatun idiootti on aikanaan alkanut levittää tuota ajatusta, että kaikki yleisinhimilliset heikkoudet ja vajavaisuudet kuuluisivat suomalaiseen identiteettiin. Voisi tulla vähitellen stoppi tuohon itseruoskintaan.
No Suomessa on aikamoinen tabu sanoa, että on hyvännäköinen, kaikkien mielestä mukava, rikas ja hyvä parisuhde. Heti ensimmäiseksi tullaan kommentoimaan, että ihan salettiin olet ylimielinen rumilus, jolla on kulissisuhde.
Suomessa ei saa näyttää, että menee hyvin, vaan kynttilä pitää piilottaa vakan alle ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä jonkinlaisesta häiriöstä on kyse.
Masentunut ei "loppuliussa" enää ole kateellinen. Hän on niin allapäin että tuntee että mikään ei voisi oloa parantaa. Hän fundeeraa rikkautta että ei sekään tuntuisi miltään kun ei ole loputtomiin mistä yrittää nauttia.
Myös voi olla siitä kyse ettet anna itsellesi lupaa olla kateellinen. Sinulla on kuitenkin täysi oikeus olla kateellinen mutta et vaan uskalla heittäytyä.
No mä olen kade, mutta ihmiset, joille olen kade ovat myös inspiraation lähteitäni. Tosin eivät tietenkään kaikki, lapsena (ja nyt aikuisenakin vielä hieman) olin kade kavereille jotka asuivat isoissa omakotitaloissa. Mua ei siis itseäni kiinnosta omakotitalon hankkiminen, keskustassa asuminen on kätevää, mutta olis kiva jos vois vanhempiensa luona vierailla rauhassa isossa talossa, eikä rauhattomassa lähiökämpässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet lapsena oppinut, että kateus on huono ja vältettävä tunne, etkä siksi edes tunnista sitä.
Se on kuitenkin varma, että perustunteet löytyvät kaikilta. Niillä on biologinen perusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateus ei ole mikään suomalaiskansallinen ominaisuus. Kuka halvatun idiootti on aikanaan alkanut levittää tuota ajatusta, että kaikki yleisinhimilliset heikkoudet ja vajavaisuudet kuuluisivat suomalaiseen identiteettiin. Voisi tulla vähitellen stoppi tuohon itseruoskintaan.
No Suomessa on aikamoinen tabu sanoa, että on hyvännäköinen, kaikkien mielestä mukava, rikas ja hyvä parisuhde. Heti ensimmäiseksi tullaan kommentoimaan, että ihan salettiin olet ylimielinen rumilus, jolla on kulissisuhde.
Suomessa ei saa näyttää, että menee hyvin, vaan kynttilä pitää piilottaa vakan alle ;)
I rest my case.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet vähän yksinkertainen höpsö. Kyllähän kateus antaa potkua perseelle ja saa ihmisen yrittämään enemmän.
No siis olen joskus taannoin ylittänyt Mensan sisäänpääsyrajan, joten olen jollain tasolla testiälykäs varmaankin. Mutta silti tämä ilmiö kiinnostaa. Olen silti mielestäsi "yksinkertainen höpsö"? T. Ap
Okei, ehkä oletkin tunteeton suorittaja. Olet ollut hyvä koulussa ja kaikessa järkevässä ja järjellisessä. Tunne-elämältäsi saatat olla köyhä, etkä osaa tuntea sen enempää onnellisuutta kuin kateuttakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään tunne kateutta. Minullakin on huono itsetunto ja masennusta. Olen kyllä aina saanut kaiken haluamani niin voi sekin vaikuttaa asiaan. Ei ole syytä kadehtia asioista kun tiedän että mikään ei takaa onnea.
Mikset tunne kateutta siitä, ettet osaa olla onnellinen, ja muut osaa?
En minäkään ole onnellinen ja periaatteessa voisin saavuttaa kaiken haluamani, jos vain jaksaisin tai viitsisin. Mutta en ole niille onnellisille silti kateellinen. En vain kykene tuntemaan siten, vaan ajattelen rationaalisesti, että ehkäpä saavuttaisin onnellisuuden tietyillä teoilla, jos vain jaksaisin tehdä toisin kuin nyt teen. T. Ap
Tämäkin tukee sitä ajatusta, ettet ehkä osaa heittäytyä ja tuntea vahvasti. Tiedät osaavasi asiasi ja pärjääväsi elämässä, mutta mikään ei tunnu miltään, eikä huvita tavoitella mitään sen enempää. Ehkä kannattaisi kokeilla jotain ihan uutta ja erilaista ja löytää itsestään uusia puolia.
Minä löysin kateuteni vasta 40 +. Samoihin aikoihin löysim, että minulla on tarpeita. Sitä ennen ajattelin, etten tarvitse yhtään mitään.
Kateus on piilokalava tunne. Se naamioituu. Samaan tapaan kuin se, että suurimmat pahantekijät ovat hyväntekijöitä. Nämä itsekin uskovat tahtovansa toiselle ihmiselle pelkästään hyvää, ja siksi tekevät mitä tekevät. Niin kateuskin uskoo olevansa oikeassa.
Loppuen lopuksi, kun kateuden tiedostaa ja oikein ymmärtää, on se hyvä tunne. Se kertoo, mitä minä haluan. Se kertoo toiveet ja tarpeet ja halut. Ja kun kateuden tiedostaa, ei se myrkytä mitään eikä ketään. Tiedostamattomanaä on se tuhoisa.
Vierailija kirjoitti:
Minä löysin kateuteni vasta 40 +. Samoihin aikoihin löysim, että minulla on tarpeita. Sitä ennen ajattelin, etten tarvitse yhtään mitään.
Kateus on piilokalava tunne. Se naamioituu. Samaan tapaan kuin se, että suurimmat pahantekijät ovat hyväntekijöitä. Nämä itsekin uskovat tahtovansa toiselle ihmiselle pelkästään hyvää, ja siksi tekevät mitä tekevät. Niin kateuskin uskoo olevansa oikeassa.
Loppuen lopuksi, kun kateuden tiedostaa ja oikein ymmärtää, on se hyvä tunne. Se kertoo, mitä minä haluan. Se kertoo toiveet ja tarpeet ja halut. Ja kun kateuden tiedostaa, ei se myrkytä mitään eikä ketään. Tiedostamattomanaä on se tuhoisa.
Hmm, tuossa on kyllä perää siinä mielessä, että vaikka olenkin joskus ollut ihan kauniskin, tosin persoonallisella tavalla (tein nuorena mallin töitä), niin esimerkiksi välttelen ns. kauniiden ja suosittujen seuraa. Koen, etten ole heidän kaltaisensa, joten suhtaudun etäisesti mielestäni kauniisiin ihmisiin, ellen nyt ole esim. ihastunut johonkin henkilöön, jolloin ko. kaava ei toistukaan. Samoin välttelen ihmisiä, joilla on huomattavasti parempi cv tai oppiarvo, sillä koen, ettei minulla ole mitään annettavaa heille. Ehkä tuokin on kateutta, mutta juuri piilotettua. Mutta ne halua kenellekään pahaa, enkä ole ilkeä. Ainoastaan välttelen mielestäni paremmin menestyneitä, koska en koe olevani heidän arvoisensa. Mutta se kieltämättä saattaa olla yksi tuhoisan kateuden muoto myöskin. T. Ap
Lisäyksenä vielä, itsetuntonikin on heikohko, mutta siltikään en kadehdi muita. Ajattelen aina, että mun vain pitää itse muuttaa itseäni ja tsempata enemmän, jos haluan jotain. Mutta ei siitä kadehtimisesta ole mitään hyötyä.