(Sinkku)mies; puhutko tunneasioista kenenkään kanssa?

Riippuu onko kyse normaalista tunteista puhumisesta vai sellaisesta loppumattomasta ämmämärinästä.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu onko kyse normaalista tunteista puhumisesta vai sellaisesta loppumattomasta ämmämärinästä.

Voisitko erotella noita, antaa esimerkit.

Ap

Nostan josko saisi vielä muita mielipiteitä.

En ole mies, mutta kiinnostaisi kuulla, millaisia ongelmia miehen tunteista puhumattomuus käytännössä aiheuttaa ap:n parisuhteessa.

Ei se tunteista puhumattomuus välttämättä liity miessukupuoleen, ikään tai pitkään sinkkuuteen. Ehkä kyse on vain hänen luonteenpiirteestään?

Minulla on sinkkuystävä mies, joka ei liki kymmeneen vuoteen puhunut tunneasioista hiiskaustakaan kenellekään. Sitten me tavattiin ja minu kanssa puhuu. Joskus selvästi itse haluaa puhua. Mutta kyllä se vaikeaa tuntuu olevan.Tosin hän on luonteeltaan hyvin hiljainen muutenkin.

En puhu.

Sinkkum

Vierailija kirjoitti:

Tapailen miestä, joka on ollut tapaamistamme ennen pitkän aikaa sinkkuna. Tunteista puhuminen on osoittautunut todella hankalaksi. Olen ymmärtänyt, ettei miehellä ole ollut tapana puhua tunteistaan kenenkään kanssa. Ikää on jo sen verran, ettei perheensä kanssa. Ystävien kanssa puhutaan asioista, kuten politiikasta ja taloudesta. Mietin onko se yleistäkin, ettei mies puhu tunneasioista kenenkään kanssa?

Noin se menee. Turha niistä on ikinä ollut kellekään puhua. Niistä kun ei kukaan mitään välitä. 

Vierailija kirjoitti:

En ole mies, mutta kiinnostaisi kuulla, millaisia ongelmia miehen tunteista puhumattomuus käytännössä aiheuttaa ap:n parisuhteessa.

Ei se tunteista puhumattomuus välttämättä liity miessukupuoleen, ikään tai pitkään sinkkuuteen. Ehkä kyse on vain hänen luonteenpiirteestään?

Olemme tunteneet jo kuukausia, mutta mies ei ole kertaakaan sanonut minulle omatoimisesti tykkäävänsä/rakastavansa minua. Rakkaudesta ei ole puhuttu muutenkaan, mutta tykkää-tunteen olen saanut kysymällä. Suurin ongelma mikä tunnepuhettomuudesta seuraa on se, etten itse saa varmuuden tunnetta olla tässä suhteessa. Minulla on kyllä tunne, että hän on tosissaan ja sitoutunut (en epäile pettämistä tms.), mutta kyllä sitä haluaisi kuulla tunteen ääneen (saatetaan sanoa, että puhutaan näistä sitten kahden vuoden päästä). Emme myöskään saa sovittua asioita yli viikon päähän, koska asioita ei haluta miettiä niin pitkälle. Hyvin ristiriitaista siis. 

Ap

Miehen tunteilla ei ole väliä, siispä mies oppii vähät välittämään niistä itsekin. Ainoat tunteet jotka on sallittu on ei tunnetta, tai raivo.

Vierailija kirjoitti:

Miehen tunteilla ei ole väliä, siispä mies oppii vähät välittämään niistä itsekin. Ainoat tunteet jotka on sallittu on ei tunnetta, tai raivo.

Mitä tarkoitat tuolla, ettei niillä ole väliä? Siis kenelle ei ole väliä? Puhutaanko tässä nyt kasvatuksesta ja siitä, että miehelle opetetaan kotona se, ettei tunteilla olisi mitään merkitystä?

Ap

Kuinka vanhoja olette miten pitkään tapailleet? En ole mies mutta minä tarvitsen todella paljon aikaa että tunnen sitä turvallisuutta jotta voin tunteista puhua. Se ei tarkoita ettei niitä tunteita ole.

Minulla on miespuolinen kaveri joka vasta lähempänä kolmeakymmentä löysi sen itsevarmuuden tai mikä ikinä on ja oppi puhumaan tunteistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole mies, mutta kiinnostaisi kuulla, millaisia ongelmia miehen tunteista puhumattomuus käytännössä aiheuttaa ap:n parisuhteessa.

Ei se tunteista puhumattomuus välttämättä liity miessukupuoleen, ikään tai pitkään sinkkuuteen. Ehkä kyse on vain hänen luonteenpiirteestään?

Olemme tunteneet jo kuukausia, mutta mies ei ole kertaakaan sanonut minulle omatoimisesti tykkäävänsä/rakastavansa minua. Rakkaudesta ei ole puhuttu muutenkaan, mutta tykkää-tunteen olen saanut kysymällä. Suurin ongelma mikä tunnepuhettomuudesta seuraa on se, etten itse saa varmuuden tunnetta olla tässä suhteessa. Minulla on kyllä tunne, että hän on tosissaan ja sitoutunut (en epäile pettämistä tms.), mutta kyllä sitä haluaisi kuulla tunteen ääneen (saatetaan sanoa, että puhutaan näistä sitten kahden vuoden päästä). Emme myöskään saa sovittua asioita yli viikon päähän, koska asioita ei haluta miettiä niin pitkälle. Hyvin ristiriitaista siis. 

Ap

Mulle tällainen olisi ongelma ja kutsuisin tätä myös itsekkyydeksi. Juttelisin miehen kanssa siitä, miten suhde voi onnistua, jos mennään vain toisen pillin mukaan, tässä tapauksessa miehen. Ja sietäisikö mies itse vastaavaa.

Mutta mitä tulee alkuperäiseen kysymykseen, niin ei ole tavatonta. Mun kokemus on, että miehet eivät välttämättä juttele tunteistaan kenekään kanssa. Tämä jopa silloin, kun miehen elämässä vaikuttaa olevan pysyviä ihmissuhteita, kuten pitkäaikaisia kavereita tai sukulaisia, joihin on hyvät välit. Mutta uskoisin, että lapsuudenkotikin vaikuttaa ja sekään nyt ei ole kummaa, että monessa kodissa minun ikäisilläni ei kovin hyvin keskustella asioista (olen kohta 40). Minusta tuota ei tietenkään tarvitse maailman tappiin ymmärtää, varsinkin jos suhteessa tuntuu siltä, että ei saa toisesta selvää. Vaikka siis olisi ilmeistä, että mies ei tarkoita mitään pahaa puhumattomuudellaan, toisaalta tietysti se, että ei itse ymmärrä sen vaikutusta.

En puhu. Ei ollut Suomessa 70- ja 80-luvulla vanhemmilla tapana ajatella, että pojilla on tunteet. Eli vanhempien kanssa en puhu, enkä myöskään ikäisteni miesten kanssa ja naiskavereita ei ole. Vaikka tuskinpa niidenkään kanssa puhuisin. Naisystävän kanssa kenties, jos ensimmäisen sellaisen joskus löytäisi.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka vanhoja olette miten pitkään tapailleet? En ole mies mutta minä tarvitsen todella paljon aikaa että tunnen sitä turvallisuutta jotta voin tunteista puhua. Se ei tarkoita ettei niitä tunteita ole.

Minulla on miespuolinen kaveri joka vasta lähempänä kolmeakymmentä löysi sen itsevarmuuden tai mikä ikinä on ja oppi puhumaan tunteistaan.

Olemme noin kolmekymppisiä ja olemme tapailleet puoli vuotta. Tiedostan kyllä yksilölliset eroavaisuudet ja sen, että jotkut tarvitsevat paljon aikaa. En osaa vain hahmottaa, että mikä on paljon? Minusta puoli vuotta on jo aika paljon. En tiedä jaksanko odottaa vuosia, että hän avautuu :/

Ap

Ei voi yleistää miehiin. Se on enemmänkin persoonan piirre. Jotkut puhuu helposti jotkut ei edes pitkässä suhteessa.

Ei sun kannata nyhtää siltä mitään tunnustuksia. Sillä ei nyhdetty tieto lisää sun itsevarmuutta. Sen sijaan voit kertoa miltä sinusta tuntuu, kun et tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Ei voi yleistää miehiin. Se on enemmänkin persoonan piirre. Jotkut puhuu helposti jotkut ei edes pitkässä suhteessa.

Saan kylmiä väreitä! Voiko olla, ettei hän ikinä ala puhumaan! :( Miten hän voi saada tunneyhteyden suhteessaan, jos hän ei puhu.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka vanhoja olette miten pitkään tapailleet? En ole mies mutta minä tarvitsen todella paljon aikaa että tunnen sitä turvallisuutta jotta voin tunteista puhua. Se ei tarkoita ettei niitä tunteita ole.

Minulla on miespuolinen kaveri joka vasta lähempänä kolmeakymmentä löysi sen itsevarmuuden tai mikä ikinä on ja oppi puhumaan tunteistaan.

Olemme noin kolmekymppisiä ja olemme tapailleet puoli vuotta. Tiedostan kyllä yksilölliset eroavaisuudet ja sen, että jotkut tarvitsevat paljon aikaa. En osaa vain hahmottaa, että mikä on paljon? Minusta puoli vuotta on jo aika paljon. En tiedä jaksanko odottaa vuosia, että hän avautuu :/

Ap

Niin ne yksilölliset erot. Minä tapailin henkilöä joka hyvin avoimesti itse puhui tunteitaan. Se oli varmasti yksi tekijä joka sai myös minut pikkuhiljaa avautumaan.

Osaako mies muuten ilmaista kiinostustaan sinuun?

Olen myös havainnut että on hyvin yleistä ettei uskalla juuri sitä kiinnostusta tai välittämistä näyttää alussa, jos sitten tuleekin takkiin niin se ei tunnu niin pahalta.

Sanooko ukkosi mistään muustakaan asiasta, että pitäisi siitä? 

Riippuu tietysti aina  kahdesta asiasta:

1) niistä tunteista mitä tarkoitetaan

2) miten läheinen ja luotettavaksi osoittautunut ystävä on kyseessä.

(tuskinpa muuten naisetkaan kiertelevät ympäri kyliä kaikista mahdollisista tunteistaan kaiken maailman naisille puhumassa, olivatpa sitten sinkkuja tai eivät.)

Lähimpien ystävieni kanssa kyllä pystyn puhumaan,ja olen puhunutkin suurin piirtein jäännöksettömästi kaikista päällä olevista omista tuntemuksistani ja mielialoistani ja asioistani (mikäli ne nyt täyttävät ap:n tarkoittamien 'tunteiden' määrittelyn.)

Tunteet sanana ovat melkein yhtä laaja-alainen sana kuin  sana 'ajatukset'. (Emotionaalinen ,ihmisen ns. 'tunneajattelupuoli 'tutkimusten mukaan vaikuttaa kyllä yleensä ,enemmän tai vähemmän kaikkien ihmisten kaikkeen ajatteluun ja  sen pohjalta tehtyihin esim. kulloisiinkin valintoihin ja päätöksin .)