Lue keskustelun säännöt.
(Sinkku)mies; puhutko tunneasioista kenenkään kanssa?
05.05.2017 |
Tapailen miestä, joka on ollut tapaamistamme ennen pitkän aikaa sinkkuna. Tunteista puhuminen on osoittautunut todella hankalaksi. Olen ymmärtänyt, ettei miehellä ole ollut tapana puhua tunteistaan kenenkään kanssa. Ikää on jo sen verran, ettei perheensä kanssa. Ystävien kanssa puhutaan asioista, kuten politiikasta ja taloudesta. Mietin onko se yleistäkin, ettei mies puhu tunneasioista kenenkään kanssa?
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole mies, mutta kiinnostaisi kuulla, millaisia ongelmia miehen tunteista puhumattomuus käytännössä aiheuttaa ap:n parisuhteessa.
Ei se tunteista puhumattomuus välttämättä liity miessukupuoleen, ikään tai pitkään sinkkuuteen. Ehkä kyse on vain hänen luonteenpiirteestään?
Olemme tunteneet jo kuukausia, mutta mies ei ole kertaakaan sanonut minulle omatoimisesti tykkäävänsä/rakastavansa minua. Rakkaudesta ei ole puhuttu muutenkaan, mutta tykkää-tunteen olen saanut kysymällä. Suurin ongelma mikä tunnepuhettomuudesta seuraa on se, etten itse saa varmuuden tunnetta olla tässä suhteessa. Minulla on kyllä tunne, että hän on tosissaan ja sitoutunut (en epäile pettämistä tms.), mutta kyllä sitä haluaisi kuulla tunteen ääneen (saatetaan sanoa, että puhutaan näistä sitten kahden vuoden päästä). Emme myöskään saa sovittua asioita yli viikon päähän, koska asioita ei haluta miettiä niin pitkälle. Hyvin ristiriitaista siis.
Ap
Tämä selvensi. Voi olla että miehellä on harjaantumattomuutta kommunikaatiossa, tunteiden tunnistamisessa jne. Mun mielestä on kuitenkin olennaisempaa, että sun läheisyyden tarpeet eivät tyydyty suhteessa, eikä mies ole tullut sua vastaan näissä asioissa. Mun mielestä kolmekymppiseltä ihmiseltä voi hyvin odottaa, että tehdään yhteisiä suunnitelmia pidemmäksi aikaa kuin viikoksi. Mies kuulostaa itsekkäältä, eikä hän ole välttämättä edes kiinnostunut sinusta samalla tavalla kuin sinä hänestä. On oma asiasi, jäätkö odottamaan mieheltä muutosta näissä asioissa. Oma kokemukseni on, että se ei välttämättä kannata. Helpommalla pääsee, kun valitsee kumppanin, jonka kanssa yhteinen sävel löytyy pakottamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka vanhoja olette miten pitkään tapailleet? En ole mies mutta minä tarvitsen todella paljon aikaa että tunnen sitä turvallisuutta jotta voin tunteista puhua. Se ei tarkoita ettei niitä tunteita ole.
Minulla on miespuolinen kaveri joka vasta lähempänä kolmeakymmentä löysi sen itsevarmuuden tai mikä ikinä on ja oppi puhumaan tunteistaan.Olemme noin kolmekymppisiä ja olemme tapailleet puoli vuotta. Tiedostan kyllä yksilölliset eroavaisuudet ja sen, että jotkut tarvitsevat paljon aikaa. En osaa vain hahmottaa, että mikä on paljon? Minusta puoli vuotta on jo aika paljon. En tiedä jaksanko odottaa vuosia, että hän avautuu :/
Ap
Niin ne yksilölliset erot. Minä tapailin henkilöä joka hyvin avoimesti itse puhui tunteitaan. Se oli varmasti yksi tekijä joka sai myös minut pikkuhiljaa avautumaan.
Osaako mies muuten ilmaista kiinostustaan sinuun?
Olen myös havainnut että on hyvin yleistä ettei uskalla juuri sitä kiinnostusta tai välittämistä näyttää alussa, jos sitten tuleekin takkiin niin se ei tunnu niin pahalta.
Minä olen sellainen, joka puhuu avoimesti tunteistaan. Luulen, että tämä auttaa kyllä, mutta en halua miehen tuudittautuvan siihen ajatukseen, että minä hoidan suhteessamme puhumisen ja hän voi jäädä nauttimaan matkustajan roolista tunnepuhemielessä. Mies osoittaa kiinnostustaan minuun kyllä muilla tavoin, kuten mm. kuuntelemalla tarinoitani hyvin intensiivisesti ja keskustelemalla niistä hienosti (asiat, ei tunteet).
Ap
Olen seurustellut pitkälti kolmatta vuotta miehen kanssa, joka ei ole sanonut rakastavansa minua tai tykkäävänsä minusta tai kertonut esim. ikävöivänsä tms. Hän on kerran sanonut, ettei koe luontevaksi puhua tuollaisia ja sillä mennään. Rakastamisensa näyttää käytännön teoilla, kukaan ei ole koskaan ollut yhtä huomaavainen ja huolehtivainen minua kohtaan. Tulevaisuuden suunnitelmia on sekä lyhyellä että pitkällä jänteellä.
Voisin itse siis hyväksyä sen, ettei puhu tunteista, mutta loputtomiin en odottaisi sitä että ihmisen kanssa voisi suunnitella asioita seuraavaa viikonloppua pidemmällekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen tunteilla ei ole väliä, siispä mies oppii vähät välittämään niistä itsekin. Ainoat tunteet jotka on sallittu on ei tunnetta, tai raivo.
Mitä tarkoitat tuolla, ettei niillä ole väliä? Siis kenelle ei ole väliä? Puhutaanko tässä nyt kasvatuksesta ja siitä, että miehelle opetetaan kotona se, ettei tunteilla olisi mitään merkitystä?
Ap
Kenellekään. Vaikka mies olisi suhteessa naiseen niin ei se nainen halua kuulla miehen tunteista, paitsi silloin kun se kertoo että kuinka paljon rakastaa sitä naista.
Vierailija kirjoitti:
Sanooko ukkosi mistään muustakaan asiasta, että pitäisi siitä?
Asioista kyllä, hänellä on hyvin vahvat mielipiteet hänen henkilökohtaisen elämänsä ulkopuolella olevista asioista, kuten juurikin politiikasta ja taloudesta. Heti kun mennään hänen henkilökohtaiseen elämäänsä, asioihin joita ei voi perustella kuin tunteella, niin ollaan solmussa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole mies, mutta kiinnostaisi kuulla, millaisia ongelmia miehen tunteista puhumattomuus käytännössä aiheuttaa ap:n parisuhteessa.
Ei se tunteista puhumattomuus välttämättä liity miessukupuoleen, ikään tai pitkään sinkkuuteen. Ehkä kyse on vain hänen luonteenpiirteestään?
Olemme tunteneet jo kuukausia, mutta mies ei ole kertaakaan sanonut minulle omatoimisesti tykkäävänsä/rakastavansa minua. Rakkaudesta ei ole puhuttu muutenkaan, mutta tykkää-tunteen olen saanut kysymällä. Suurin ongelma mikä tunnepuhettomuudesta seuraa on se, etten itse saa varmuuden tunnetta olla tässä suhteessa. Minulla on kyllä tunne, että hän on tosissaan ja sitoutunut (en epäile pettämistä tms.), mutta kyllä sitä haluaisi kuulla tunteen ääneen (saatetaan sanoa, että puhutaan näistä sitten kahden vuoden päästä). Emme myöskään saa sovittua asioita yli viikon päähän, koska asioita ei haluta miettiä niin pitkälle. Hyvin ristiriitaista siis.
Ap
Kaikki eivät halua puhua tunteistaan lainkaan. Toisaalta tuossa tulee mieleen sellainenkin, että jospa ei oikeasti rakastakaan sinua? Jos tykkää vain vähän, olet kiva, kivaa seuraa, muttei mitään suuria tunteita ole?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi yleistää miehiin. Se on enemmänkin persoonan piirre. Jotkut puhuu helposti jotkut ei edes pitkässä suhteessa.
Saan kylmiä väreitä! Voiko olla, ettei hän ikinä ala puhumaan! :( Miten hän voi saada tunneyhteyden suhteessaan, jos hän ei puhu.
Ap
Voi olla, ettei mies ala koskaan puhua tunteistaan. Ei hän välttämättä edes kaipaa sen kummempaa "tunneyhteyttä" seurustelusuhteessa. Meitä on todella moneen junaan. Osalle suhteen mielekkyys tulee ihan vaan siitä että on perusmukavaa tapailla ja harrastaa seksiä. Kaikki eivät kaipaa suuria tunteita, yhteisiä suunnitelmia tulevaisuuden varalle tai yhteistä arkea. Ei se väärin ole, vaikka itse en sellaisesta suhteesta mitään irti saisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole mies, mutta kiinnostaisi kuulla, millaisia ongelmia miehen tunteista puhumattomuus käytännössä aiheuttaa ap:n parisuhteessa.
Ei se tunteista puhumattomuus välttämättä liity miessukupuoleen, ikään tai pitkään sinkkuuteen. Ehkä kyse on vain hänen luonteenpiirteestään?
Olemme tunteneet jo kuukausia, mutta mies ei ole kertaakaan sanonut minulle omatoimisesti tykkäävänsä/rakastavansa minua. Rakkaudesta ei ole puhuttu muutenkaan, mutta tykkää-tunteen olen saanut kysymällä. Suurin ongelma mikä tunnepuhettomuudesta seuraa on se, etten itse saa varmuuden tunnetta olla tässä suhteessa. Minulla on kyllä tunne, että hän on tosissaan ja sitoutunut (en epäile pettämistä tms.), mutta kyllä sitä haluaisi kuulla tunteen ääneen (saatetaan sanoa, että puhutaan näistä sitten kahden vuoden päästä). Emme myöskään saa sovittua asioita yli viikon päähän, koska asioita ei haluta miettiä niin pitkälle. Hyvin ristiriitaista siis.
Ap
Tämä selvensi. Voi olla että miehellä on harjaantumattomuutta kommunikaatiossa, tunteiden tunnistamisessa jne. Mun mielestä on kuitenkin olennaisempaa, että sun läheisyyden tarpeet eivät tyydyty suhteessa, eikä mies ole tullut sua vastaan näissä asioissa. Mun mielestä kolmekymppiseltä ihmiseltä voi hyvin odottaa, että tehdään yhteisiä suunnitelmia pidemmäksi aikaa kuin viikoksi. Mies kuulostaa itsekkäältä, eikä hän ole välttämättä edes kiinnostunut sinusta samalla tavalla kuin sinä hänestä. On oma asiasi, jäätkö odottamaan mieheltä muutosta näissä asioissa. Oma kokemukseni on, että se ei välttämättä kannata. Helpommalla pääsee, kun valitsee kumppanin, jonka kanssa yhteinen sävel löytyy pakottamatta.
Kiitos vastauksesta, nostit esille hyvin samoja asioita joita itsekin olen miettinyt. Uskon kyseessä olevan juurikin tuota harjaantumattomuutta kommunikaatiossa ja tunteiden tunnistamisessa, enkä haluaisi olla henkilö joka hylkää toisen hänen osaamattomuuttaan. Mutta juurikin tuo itsekkyys, niin siinä toivoisin joustoa ja välillä sitä tuntuukin olevan, toisinaan taas ei.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole mies, mutta kiinnostaisi kuulla, millaisia ongelmia miehen tunteista puhumattomuus käytännössä aiheuttaa ap:n parisuhteessa.
Ei se tunteista puhumattomuus välttämättä liity miessukupuoleen, ikään tai pitkään sinkkuuteen. Ehkä kyse on vain hänen luonteenpiirteestään?
Olemme tunteneet jo kuukausia, mutta mies ei ole kertaakaan sanonut minulle omatoimisesti tykkäävänsä/rakastavansa minua. Rakkaudesta ei ole puhuttu muutenkaan, mutta tykkää-tunteen olen saanut kysymällä. Suurin ongelma mikä tunnepuhettomuudesta seuraa on se, etten itse saa varmuuden tunnetta olla tässä suhteessa. Minulla on kyllä tunne, että hän on tosissaan ja sitoutunut (en epäile pettämistä tms.), mutta kyllä sitä haluaisi kuulla tunteen ääneen (saatetaan sanoa, että puhutaan näistä sitten kahden vuoden päästä). Emme myöskään saa sovittua asioita yli viikon päähän, koska asioita ei haluta miettiä niin pitkälle. Hyvin ristiriitaista siis.
Ap
Kaikki eivät halua puhua tunteistaan lainkaan. Toisaalta tuossa tulee mieleen sellainenkin, että jospa ei oikeasti rakastakaan sinua? Jos tykkää vain vähän, olet kiva, kivaa seuraa, muttei mitään suuria tunteita ole?
Olen miettinyt tätäkin. Toisaalta hän on elänyt ymmärtääkseni nyt lähivuosina railakasta sinkkuelämää, jossa on useaan otteeseen päätynyt keskusteluihin naisten kanssa siitä, kun nainen haluaa ja hän ei. Se, että me ylipäätä päädyimme yhteen ja sitouduimme toisiimme, tuntuu olevan hänenkin elämässään suuri asia. Hän ei ole siis sen tyyppinen, että olisi kanssani vain "koska on kivaa".
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi yleistää miehiin. Se on enemmänkin persoonan piirre. Jotkut puhuu helposti jotkut ei edes pitkässä suhteessa.
Saan kylmiä väreitä! Voiko olla, ettei hän ikinä ala puhumaan! :( Miten hän voi saada tunneyhteyden suhteessaan, jos hän ei puhu.
Ap
Voi olla, ettei mies ala koskaan puhua tunteistaan. Ei hän välttämättä edes kaipaa sen kummempaa "tunneyhteyttä" seurustelusuhteessa. Meitä on todella moneen junaan. Osalle suhteen mielekkyys tulee ihan vaan siitä että on perusmukavaa tapailla ja harrastaa seksiä. Kaikki eivät kaipaa suuria tunteita, yhteisiä suunnitelmia tulevaisuuden varalle tai yhteistä arkea. Ei se väärin ole, vaikka itse en sellaisesta suhteesta mitään irti saisikaan.
Tämä on aivan totta ja varmaan se suurin pelkoni tämän miehen kohdalla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehen tunteilla ei ole väliä, siispä mies oppii vähät välittämään niistä itsekin. Ainoat tunteet jotka on sallittu on ei tunnetta, tai raivo.
No jos otat tuon asenteen,niin sitten kai patoat tunteesi,etkä uskalla puhua niistä kenelläkään ja oletaan ,että on olemassa vain joku nainen joka on valmis ottamaan kaiken vastaan kun tuo 'patosi' joskus (esim. kännissä) sitten yllättäen murtuukin.Mikä tunne tuo mainitsemasi 'ei tunnetta' muuten on?
Raivokaan ei minun mielestäni täytä noita 'tunteen' kriteereitä,eli tunnusmerkkejä-sehän on vain pelkkää jonkun (esim. turhautumisen tunteen) purkamista johonkin lähellä silloin siinä oleviin ihmisiin. Käytät myös passiivista muotoa 'on sallittu'...
KUKA siis ei salli,oletkohan vain sinä itse joka et itsellesi salli ? Olet vain ajan mittaan ja koko tähänastisen elämäsi varrella ja aikana sisäistänyt jotain 'kulttuurisia malleja' (joiden pahin syöttölaitos on tietysti ( oman kokemuksenikin mukaan siitä ) Suomen armeija valitettavan yhä pakollisine asevelvollisuuksineen.
Koulu ja oppivelvollisuuskin (paljon pidemmästä ajallisesta kestostaankin huolimatta) jäävät armeijalle aivan kakkoseksi.
Jollain kansallisilla myyteillä 'kovasta sissistä' tms. propagandafiktioilla (esim. 'Tuntematon sotilas' ) ei olisi läheskään sellaista vaikutusta miessukupolviin toisensa perästä,ellei olisi tuota (henkisesti toista maailmansotaa edeltäneisiin aikoihin jämähtänyttä museaalilaitosta).
Minäkin siis olen sen käynyt,mutta olen asian, eli sen henkiset haittavaikutukset tiedostettuani itse tiedostettuani tarkoituksella ihan pyrkinyt unohtamaan kaiken sen tarjoamasta ns. 'miehen mallista' .
Katson siis suorittaneeni velvollisuuteni sitä kohtaan (kertauslappuja ei onneksi ole tullut) ja sillä siisti ja myös sillä hyvä.
En yksinkertaisesti sanottuna ole sille laitokselle henkisesti enää mitään velkaa, enkä siihen enää mitenkään sidottu. Eli se oli silloin,nyt on nyt. Koko elämääni sillä ei, näin rauhan aikana, ole mitään syytä antaa "oikeutta" mielessään pilata.
Tämä on MINUN elämäni.
Elä sinäkin vain vapaana ja rohkeasti omaa elämääsi-sinulla on ITSELLÄSI oikeus kaikkiin tunteisiisi.
Toivotan sinulle hyvää kevättä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole mies, mutta kiinnostaisi kuulla, millaisia ongelmia miehen tunteista puhumattomuus käytännössä aiheuttaa ap:n parisuhteessa.
Ei se tunteista puhumattomuus välttämättä liity miessukupuoleen, ikään tai pitkään sinkkuuteen. Ehkä kyse on vain hänen luonteenpiirteestään?
Olemme tunteneet jo kuukausia, mutta mies ei ole kertaakaan sanonut minulle omatoimisesti tykkäävänsä/rakastavansa minua. Rakkaudesta ei ole puhuttu muutenkaan, mutta tykkää-tunteen olen saanut kysymällä. Suurin ongelma mikä tunnepuhettomuudesta seuraa on se, etten itse saa varmuuden tunnetta olla tässä suhteessa. Minulla on kyllä tunne, että hän on tosissaan ja sitoutunut (en epäile pettämistä tms.), mutta kyllä sitä haluaisi kuulla tunteen ääneen (saatetaan sanoa, että puhutaan näistä sitten kahden vuoden päästä). Emme myöskään saa sovittua asioita yli viikon päähän, koska asioita ei haluta miettiä niin pitkälle. Hyvin ristiriitaista siis.
Ap
Tämä selvensi. Voi olla että miehellä on harjaantumattomuutta kommunikaatiossa, tunteiden tunnistamisessa jne. Mun mielestä on kuitenkin olennaisempaa, että sun läheisyyden tarpeet eivät tyydyty suhteessa, eikä mies ole tullut sua vastaan näissä asioissa. Mun mielestä kolmekymppiseltä ihmiseltä voi hyvin odottaa, että tehdään yhteisiä suunnitelmia pidemmäksi aikaa kuin viikoksi. Mies kuulostaa itsekkäältä, eikä hän ole välttämättä edes kiinnostunut sinusta samalla tavalla kuin sinä hänestä. On oma asiasi, jäätkö odottamaan mieheltä muutosta näissä asioissa. Oma kokemukseni on, että se ei välttämättä kannata. Helpommalla pääsee, kun valitsee kumppanin, jonka kanssa yhteinen sävel löytyy pakottamatta.
Kiitos vastauksesta, nostit esille hyvin samoja asioita joita itsekin olen miettinyt. Uskon kyseessä olevan juurikin tuota harjaantumattomuutta kommunikaatiossa ja tunteiden tunnistamisessa, enkä haluaisi olla henkilö joka hylkää toisen hänen osaamattomuuttaan. Mutta juurikin tuo itsekkyys, niin siinä toivoisin joustoa ja välillä sitä tuntuukin olevan, toisinaan taas ei.
Ap
Jos päätät jäädä vielä suhteeseen miehen kanssa, mulla on pari neuvoa. Ensiksi sun ei kannata ryhtyä suhteessanne "tunnevastaavaksi", joka hoitaa tunnepuolen asiat miehenkin puolesta ja selittelee itselleen parhain päin miehen "kylmää" käytöstä. Kerro sen sijaan miehelle tarpeistasi ja odota häneltäkin edistymistä lähentymisessä. Toiseksi sun kannattaa asettaa mielessäsi joku aikaraja, johon mennessä asioiden on edistyttävä riittävästi, tai suhde saa jäädä. Tämä siksi, ettet vahingossa tuudittaudu epätyydyttävään tilanteeseen. Kolmanneksi, ei ole väärin päättää suhdetta, jos se ei vastaa tarpeisiisi. Vaikka kyse olisi miehen osaamattomuudesta, sinä et voi häntä "korjata", etkä pakottaa muuttumaan, vaan muutoksen on lähdettävä miehestä itsestään. Jos hän ei muutu, on kaikkien kannalta parempi, että lähdette eri suuntiin. Ei ole miehellekään hyväksi olla parisuhteessa, jossa häneltä odotetaan jotain sellaista, mitä hän ei voi antaa. Tsemppiä! <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole mies, mutta kiinnostaisi kuulla, millaisia ongelmia miehen tunteista puhumattomuus käytännössä aiheuttaa ap:n parisuhteessa.
Ei se tunteista puhumattomuus välttämättä liity miessukupuoleen, ikään tai pitkään sinkkuuteen. Ehkä kyse on vain hänen luonteenpiirteestään?
Olemme tunteneet jo kuukausia, mutta mies ei ole kertaakaan sanonut minulle omatoimisesti tykkäävänsä/rakastavansa minua. Rakkaudesta ei ole puhuttu muutenkaan, mutta tykkää-tunteen olen saanut kysymällä. Suurin ongelma mikä tunnepuhettomuudesta seuraa on se, etten itse saa varmuuden tunnetta olla tässä suhteessa. Minulla on kyllä tunne, että hän on tosissaan ja sitoutunut (en epäile pettämistä tms.), mutta kyllä sitä haluaisi kuulla tunteen ääneen (saatetaan sanoa, että puhutaan näistä sitten kahden vuoden päästä). Emme myöskään saa sovittua asioita yli viikon päähän, koska asioita ei haluta miettiä niin pitkälle. Hyvin ristiriitaista siis.
Ap
Tämä selvensi. Voi olla että miehellä on harjaantumattomuutta kommunikaatiossa, tunteiden tunnistamisessa jne. Mun mielestä on kuitenkin olennaisempaa, että sun läheisyyden tarpeet eivät tyydyty suhteessa, eikä mies ole tullut sua vastaan näissä asioissa. Mun mielestä kolmekymppiseltä ihmiseltä voi hyvin odottaa, että tehdään yhteisiä suunnitelmia pidemmäksi aikaa kuin viikoksi. Mies kuulostaa itsekkäältä, eikä hän ole välttämättä edes kiinnostunut sinusta samalla tavalla kuin sinä hänestä. On oma asiasi, jäätkö odottamaan mieheltä muutosta näissä asioissa. Oma kokemukseni on, että se ei välttämättä kannata. Helpommalla pääsee, kun valitsee kumppanin, jonka kanssa yhteinen sävel löytyy pakottamatta.
Kiitos vastauksesta, nostit esille hyvin samoja asioita joita itsekin olen miettinyt. Uskon kyseessä olevan juurikin tuota harjaantumattomuutta kommunikaatiossa ja tunteiden tunnistamisessa, enkä haluaisi olla henkilö joka hylkää toisen hänen osaamattomuuttaan. Mutta juurikin tuo itsekkyys, niin siinä toivoisin joustoa ja välillä sitä tuntuukin olevan, toisinaan taas ei.
Ap
Jos päätät jäädä vielä suhteeseen miehen kanssa, mulla on pari neuvoa. Ensiksi sun ei kannata ryhtyä suhteessanne "tunnevastaavaksi", joka hoitaa tunnepuolen asiat miehenkin puolesta ja selittelee itselleen parhain päin miehen "kylmää" käytöstä. Kerro sen sijaan miehelle tarpeistasi ja odota häneltäkin edistymistä lähentymisessä. Toiseksi sun kannattaa asettaa mielessäsi joku aikaraja, johon mennessä asioiden on edistyttävä riittävästi, tai suhde saa jäädä. Tämä siksi, ettet vahingossa tuudittaudu epätyydyttävään tilanteeseen. Kolmanneksi, ei ole väärin päättää suhdetta, jos se ei vastaa tarpeisiisi. Vaikka kyse olisi miehen osaamattomuudesta, sinä et voi häntä "korjata", etkä pakottaa muuttumaan, vaan muutoksen on lähdettävä miehestä itsestään. Jos hän ei muutu, on kaikkien kannalta parempi, että lähdette eri suuntiin. Ei ole miehellekään hyväksi olla parisuhteessa, jossa häneltä odotetaan jotain sellaista, mitä hän ei voi antaa. Tsemppiä! <3
Kiitos hurjasti tästä kokoavasta vastauksesta <3 Olet oikeassa näissä neuvoissa ja kaikista ikävistä suhteeseen liittyvistä tunteista huolimatta, olen pitänyt tätä myös hyvänä "oppikouluna" itselleni juurikin tuon vuoksi, että minun täytyy oppia tunnistamaan omat rajani ja keskittyä vain niihin asioihin, joihin voin vaikuttaa. Minua suhteessa on pitänyt juurikin se tunne ja kyllähän nämä ongelmat sitä tunnetta syö ja mahdollisesti kypsyttää ajatusta eroon. Kiitos vielä lämpimistä vastauksistasi ja ymmärtävästä otteestasi tähän aiheeseen <3
Oliko tässä keskustelussa nyt siis oikeastaan ollenkaan kysymys mistään miehen omista tunteista, ja miehenkin oikeudesta tunnustaa olevansa myös tunteva yksilö,jolla on vaikka millaisia tunteita ja hänen oikeudestaan kaikkiin niihin tunteisiinsa ja niiden ilmaisuun yleisesti ottaen,vaiko vain suppeasti "uskaltaako mies puhua Sinulle (siis naiselle) tunteistaan?".
Tunteista puhumattomuus ei omalla kohdalla liity luonteeseen. Yleensä ei vaan ole ketään, kenen kanssa puhua tunteista. Toisaalta minun on helppo puhua tunteistani ja välillä naisten kanssa voidaan puhua vastavuoroisesti.
Totta kai puhun ystävieni kanssa myös tunteista. En vatvo niitä jatkuvasti, mutta osaan kyllä kertoa, miltä minusta tuntuu, ja etenkin parisuhteissa se on todella tärkeää. En voisi seurustella naisen kanssa, jos tämä ei osaisi tai haluaisi jakaa omaa sisäistä maailmaansa.
Mies, 32, sinkku.
Otsikko oli "(Sinkku-) mies puhutko tunneasioista (kenenkään) kanssa?" Eli siis se tuntui ja vaikutti kyllä kysyvän sitä pystyykö naimaton mies ,joka ei ehkä seurustelekaan,puhumaan omista tunneasioistaan tai yleensä tuovan esille sitä puolta itsestään (kenellekään) esille, mutta ilmeisesti se olisi pitänyt lukea:"Sinkkumies ,osaatko tuoda esille ne tunteet(='halusi ja kiinnostuksesi') minua kohtaan mitä minä sinulta odotan, jos olet mielestäni kelvollinen uudeksi seurustelukumppanikseni" ,sillä tästähän tässä nyt vain oli kysymys,eikä siitä,että edes oltaisiin kiinnostuneita mistään muusta (tunne)asiasta,saati ns. tunteellisen puolen 'lukoista' eli siitä miksi niistä puhuminen ei ehkä suurimmalta osalta onnistu lainkaan ilman jotain alkoholia tai päihteitä, tai miksi ne purkautuvat tarpeeksi pitkään patouduttuaan niin monilla jonain väkivaltana.
Aihe on kyllä ollut paljon puhuttu maassamme julkisuudessakin ja ilman muuta ansaitsisi tulla keskustelluksikin, mutta ei nyt ehkä kuitenkaan missään "Demi-palstalla" (tai sitä vastaavalla ,rumasti sanottuna jollain vain "minä-minä pissisajattelun" )ja siltä pohjalta kaikessa lähtevän ns. maailmantarkastelun tasolla silloin kun esim. ihmisten tunne-elämän syistä ja seurauksista halutaaan oikeasti aikaihmisten ajattelun tasolla oikein keskustella ja niitä sellaisia ottaa esille ja tutkia.
Sinkkumiehiä on tässä maassa kyllä (syystä tai toisesta) pilvin pimein ja sellaisen ihmisjoukon päissä ja mielissähän voi liikkua ihan vaikka mitä ja kenellä mitäkin, joten kysymys on kyllä 'lievästi sanoen' johonkin samaan muotttiin ja stereotyyppin kaikki vain yhdessä samassa nipussa yleistävä.(tyyliin :'minä ja ihannemieheni ja miesihanteeni ja minä, minä,minä...)
Voisipa melkein kysyä ap:ltä : mikset sitten kirjoittanut kysymystäsi suoraan vaikka jonnekin Tinderiin tms. seurustelu- ja seuranhakupalstalle, vaan toit sen tänne joksikin, muka yleiseksi keskustelunaiheeksi ja keskusteluotsikoksi ?
Apua en tarkoittanut ettei tunneyhteyttä ole. Totta kai on mutta se ilmaisu voi olla heikompaa. Minulla oli sellainen mies. Tiesin että rakastaa mutta ei se kai sitä ikinä sanonut.