Kun ruumis sairastuu, tuodaan kukkia. Kun mieli sairastuu, heitetään kivillä.

Oma äitini on aina ollut pienimmästäkin fyysisestä vaivasta empaattinen ja huolissaan jne. Kun mieli sairastui, hän ei ymmärrä asiaa ollenkaan, ei usko psykiatrin diagnoosiin yms.



Sanoi itsekin: " Fyysisen sairaudenhan näkee niin helposti testituloksista, verikokeista ja muusta sellaisesta, mistä ei voi kiistellä." Psyykkisessä sairaudessa on vaan luotettava siihen, mitä ihminen sanoo sisäisistä tuntemuksistaan.

Sairaslomalle jäädessäni vakavan masennuksen vuoksi työkaveri kysyi että eikä työnteko maita.



Olisi niin helppoa jos olisi vain koipi poikki. Kukaan ei kyselisi eikä epäilisi.

henkiset oireet huipentuu usein fyysisiin.

Ajatellaan, että nyt se on mielisairas. Tuohan on ollut aina vähän tabu ja näitä on piiloteltu, salailtu perheen sisällä.

Ehkä tuossa olisi miettimisen aihetta itse kullekin...

muuten puhut asiaa