Mitä tämän palstan lukeminen on saanut minussa aikaan
Pari kuukautta sitten muutin. Aiemmin meillä on hoidettu muutot sisarusten kesken niin, että kaikkia autetaan pitämällä muuttotalkoot. Viime vuosina minä olen muuttanut monesti ja sisaruksistani yksi yhden ainoan kerran. En kehdannut pyytää apua kun alitajunnassani velloi palstan taannoinen keskustelu siitä kuinka aina pitäisi palkata muuttopalvelu, eikä "velvoittaa" läheisiä auttamaan. Kuvittelin kai sisarusteni olevan lopen kyllästyneitä aina tulemaan minulle avuksi. Edelleen ihmettelevät, miksi en pyytänyt apua.
Myös muutama kuukausi sitten, kaverini kertoi olevansa raskaana. Ensimmäinen lapsi tulossa. Liikutuin ja yllätyin. Halasin ja onnittelin lämpimästi. Mielestäni se oli normaali reaktio. Sitten hän sanoi lapsen olleen yllätys ja koettavat nyt vain miehen kanssa totutella ajatukseen ja löytää innostusta jostain. Yhteiselle ystävällemme hän kertoi "harmistuneensa" kun olin onnitellut niin vuolaasti sattuneesta vahingosta. En voinut tietää, etteivät he halunneet vielä lasta.
Toinen kaverini ilmoitti olevansa raskaana pari päivää sitten. Edellisestä oppineena reagoin tyynen iloisesti "Ai kun ihanaa, onneksi olkoon" ja vaihdoin puheenaihetta. Olisi tietysti tehnyt mieli kysyä kumpi tulee, milloin laskettu aika ja kuinka hän on voinut, mutta mieleeni muistui palstaesimerkkejä siitä, kuinka kaikenlaiset kysymykset raskauteen liittyen voidaan tulkita tahdittomaksi ja suorastaan röyhkeiksi ja kuinka "raskaana olija kyllä kertoo jos ja kun haluaa". Kaveri luuli etten ole onnellinen hänen puolestaan.
Taannoin pyysin taitavaa harrastelijaleipuri-ystävääni tekemään 8h täytekakun. Olen ennenkin tilannut häneltä kakkuja. Hän on kahden lapsen yksinhuoltaja. Kerran vein kiitokseksi lapset lintsille. Kerran puolestaan vein koko porukan syömään kivaan ravintolaan (he söivät hieman yli 100 eurolla). Tällä kertaa mietin pitävätköhän he tällaista "hyväksikäyttöä" törkeänä. Muistelin "Härskit odotukset ja vaatimukset..." -keskustelua ja päätin maksaa työn käteisellä. Annoin 50€ käteen ja kiitin kinuskikakusta. Sitten taas puskaradio kertoi, kuinka ystävä oli ollut tyytymätön palkkioonsa. Kysyin suoraan oliko 50€ liian pieni hinta kakusta jonka leipomo olisi tehnyt 30 eurolla? Hän jupisi jotain "mä vaan luulin.. eiku no kai se on ihan ok".
Kaikki nämä on selvitetty puhumalla, eikä välejä ole mennyt poikki. Toivoisin vaan, että tulevaisuudessakin ystäviltä ja läheisiltä voi pyytää apua ja he osaisivat tarvittaessa kieltäytyä tai esittää ehdot kuten aikuiset. Lisäksi toivoisin, että keskustellessa (raskaudesta, synnytyksestä, elämänvalinnoista jne.) tökeryyden rajaa ei vedettäisi niin kovin tiukalle. Jos on aidosti kiinnostunut, tulisi se saada osoittaa. Jos pitää huomioida kaikki mahdolliset patoumat ja traumat joita ihmisellä voi olla ja varoa loukkaamasta, ei mikään ole turvallista sanottavaa.
Jos otsaasi ei ole tatuoitu "olemme kärsineet miehen kanssa lapsettomuudesta kymmenen vuotta ja lastenhankinta on arka aihe", et voi olettaa muiden tätä tietävän. Tämä on jäähyväiseni palstalle.
Ps. Todellakin pariskunta maksaa kumpikin henkilökohtaisen osuutensa kimppalahjasta.
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen pelänny et ihmiset ottaa liian tosissaan kaiken täällä lukevan sonnan. Josta puolet voi olla trollausta vaikkei sitä lopussa ilmoiteta. Ihmisillä kun on jokaisella omat näkemyksensä asioihin ja osa heittää vielä omiaanki joukkoon.
Jep. Ymmärrän kyllä tuon arkielämään ulottuvan epävarmuuden. Niin moni täällä avautuu siitä kuinka kaiken maailman normaalit asiat kavereissa, perheenjäsenissä, kollegoissa, kaupankassoissa ja suojatietä samaan aikaan ylittävissä ärsyttävät. Se on hämmästyttävää, eikä sitä tuolla ulkona heti uskoisi.
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen pelänny et ihmiset ottaa liian tosissaan kaiken täällä lukevan sonnan. Josta puolet voi olla trollausta vaikkei sitä lopussa ilmoiteta. Ihmisillä kun on jokaisella omat näkemyksensä asioihin ja osa heittää vielä omiaanki joukkoon.
Mikä siinä on, että sitä vavlivaliuliu-sontaa täytyy suoltaa? Ohjatkaa mut palstalle, jossa kanssaihmisiä autetaan ja kannustetaan
Minä tunnen kuitenkin ne joiden kanssa olen. Ei ole mitään Yhtä Totuutta kun puhutaan ihmissuhteista.
Ps. Minä aina kysyn maksetaanko miehen kanssa kahden edestä vaikka mies ei olisi tulossa juhliin.
Tämä on yksi hurjimmista trollipalstoista mitä olen nähnyt.
Silloin kun joku ilmoittaa raskaudesta jota et tiennyt että yrittävät kannattaa suoraan kysyä että saako onnitella vai onko tämä teille surullinen asia. Ja vastauksen mukaan sitten reagoida. Jos joku sitä ihmettelee niin sitten selität kun olet jo kaksi kertaa reagoinut "väärin"
Kakun leiponut "kaverisi" oli mielestäni törkeä. Eipä tunnu muistavan, että olet aiemmin auttanut hänen perhettään.
Palsta ei sovi nuorille. Naisten ulkonäköä lytätään ja nuoret uskoo tuon. Varttunut näkee kaiken takana katkeran miehen.
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun joku ilmoittaa raskaudesta jota et tiennyt että yrittävät kannattaa suoraan kysyä että saako onnitella vai onko tämä teille surullinen asia. Ja vastauksen mukaan sitten reagoida. Jos joku sitä ihmettelee niin sitten selität kun olet jo kaksi kertaa reagoinut "väärin"
Mun mielestä normaali reaktio on onnitella, eikä siitä saisi kuulija loukkaantua. Halutessaan voi oikaista että "älä onnittele, mietimme vielä pidämmekö tämän vai ei, kun ei ollut suunnitelmissa"
Vähän samalla tavalla on normaalia sanoa "otan osaa" kun joku kertoo isänsä kuolleen. Kuulija voi halutessaan korjata että "äläs nyt, onhan tätä jo odotettukin" jos niikseen tulee.

Katkeran, yksinäisen, alkoholi- ja mt-ongelmaisen miehen. Surullista.
vääristymän
sillä tänne kirjoittavat enimmäkseen katkerat ja vihansa kyllästämät ihmiset
juu, ihmeeellinen kupla tämä av-palsta nykyään varsinkin. Ohiksena, että mokasin minäkin kerran kun mentiin mieheni sukulaisnaisen syntymäpäiville (isot tasasynttärit) ja onnittelin saapuessamme kädestä pitäen sankaria. Vaivautunut hiljaisuus laskeutui juhltatilaan eikä toivotukseen vastattu. En tiedä vieläkään mitä tein väärin, mutta muistakaa ettei synttäreilläkään voi noin vaan mennä onnittelemaan : D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun joku ilmoittaa raskaudesta jota et tiennyt että yrittävät kannattaa suoraan kysyä että saako onnitella vai onko tämä teille surullinen asia. Ja vastauksen mukaan sitten reagoida. Jos joku sitä ihmettelee niin sitten selität kun olet jo kaksi kertaa reagoinut "väärin"
Mun mielestä normaali reaktio on onnitella, eikä siitä saisi kuulija loukkaantua. Halutessaan voi oikaista että "älä onnittele, mietimme vielä pidämmekö tämän vai ei, kun ei ollut suunnitelmissa"
Vähän samalla tavalla on normaalia sanoa "otan osaa" kun joku kertoo isänsä kuolleen. Kuulija voi halutessaan korjata että "äläs nyt, onhan tätä jo odotettukin" jos niikseen tulee.
Amen. Täällä ohjeistetaan välttämään ongelmat kysymällä aina varmuuden vuoksi "miten haluat että vastaan/reagoin/katson/kättelen/puhun" ennen ku sanoo tai tekee yhtään mitään. LOL
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun joku ilmoittaa raskaudesta jota et tiennyt että yrittävät kannattaa suoraan kysyä että saako onnitella vai onko tämä teille surullinen asia. Ja vastauksen mukaan sitten reagoida. Jos joku sitä ihmettelee niin sitten selität kun olet jo kaksi kertaa reagoinut "väärin"
Mun mielestä normaali reaktio on onnitella, eikä siitä saisi kuulija loukkaantua. Halutessaan voi oikaista että "älä onnittele, mietimme vielä pidämmekö tämän vai ei, kun ei ollut suunnitelmissa"
Vähän samalla tavalla on normaalia sanoa "otan osaa" kun joku kertoo isänsä kuolleen. Kuulija voi halutessaan korjata että "äläs nyt, onhan tätä jo odotettukin" jos niikseen tulee.
Tämä. Miksi kertoa raskaudesta jos ei aio pitää lasta? Minä ainakin onnittelen jos joku kertoo olevansa raskaana.

On sulla tympeät kaveruudet jos ei voi sulle tulla juttelemaan raskaudesta ja pallotella vaihtoehtoja mitä sen raskauden kanssa hakuasi tehdä. Kun sen raskauden ulkopuolisella ihmisellä kuitenkin voi olla uusia näkökulmia asiaan.
Toisekseen nykyisin kun abortit jne on niin yleisiä ei voi olettaa että joku pitää lapsen vaikka siitä kertookin
Siis mikä tuon ystävän ongelma oli siinä kakku-esimerkissä?

Odotti että 30€ kakusta maksetaan taas tuttuun tapaan 100€ arvoisella vastapalveluksella. Avlla on parjattu hyväksikäyttäjiä jotka eivät maksa tuttavan tekemästä työstä rahalla
Normaali reagtio on onnitella. Epänormaali reagtio on loukkaantua ja kenenkään ei tarvi mennä tuollasten ihmisten pillien mukaan jotka odottaa erityisjärjestelyjä itselle. Otetaan työ yhteisö jossa yks on saanu kesken menon ja toinen raskautuu niin tottakai sitä raskautunutta onnitellaan vaikka siihen keskenmenon saaneeseen sattuis. Se on elämää ja sitä täytyy oppia sietämään jos ei aikuisuuteen mennessä vielä ole oppinu. Keskenmenon saaneelle on tietysti osoitettu myötätunto sillon kun on ollu ajankohtasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun joku ilmoittaa raskaudesta jota et tiennyt että yrittävät kannattaa suoraan kysyä että saako onnitella vai onko tämä teille surullinen asia. Ja vastauksen mukaan sitten reagoida. Jos joku sitä ihmettelee niin sitten selität kun olet jo kaksi kertaa reagoinut "väärin"
Mun mielestä normaali reaktio on onnitella, eikä siitä saisi kuulija loukkaantua. Halutessaan voi oikaista että "älä onnittele, mietimme vielä pidämmekö tämän vai ei, kun ei ollut suunnitelmissa"
Vähän samalla tavalla on normaalia sanoa "otan osaa" kun joku kertoo isänsä kuolleen. Kuulija voi halutessaan korjata että "äläs nyt, onhan tätä jo odotettukin" jos niikseen tulee.
Tämä. Miksi kertoa raskaudesta jos ei aio pitää lasta? Minä ainakin onnittelen jos joku kertoo olevansa raskaana.
On sulla tympeät kaveruudet jos ei voi sulle tulla juttelemaan raskaudesta ja pallotella vaihtoehtoja mitä sen raskauden kanssa hakuasi tehdä. Kun sen raskauden ulkopuolisella ihmisellä kuitenkin voi olla uusia näkökulmia asiaan.
Toisekseen nykyisin kun abortit jne on niin yleisiä ei voi olettaa että joku pitää lapsen vaikka siitä kertookin
Ystävän kanssa sitä voi ruotia, tehdäkö vai ei. Satunnaiselta kaverilta et voi odottaa muuta kun onnitteluja. Tietenkään.