Miten saada mies mukaan kimppaan?
Olen itse ollut aina kiinnostunut kimpoista ja parinvaihdosta ja olen siitä poikakaverilleni ja heti suhteen akussa kertonut. Se ei ole kuitenkaan ollut mikään edellytys suhteelle, vaan omaa fantiasiaani. Olemme olleet vasta kolme vuotta yhdessä ja seksielämä toimii ja on monipuolista. Toteutamme jonkin verran erilaisia fantasioita, mutta jostain syystä hän ei ole ollut kiinnostunut kolmen tai neljän kimpasta, Hän ei kuulemma haluaisi nähdä minua toisen miehen tai naisen kanssa harrastamassa seksiä. Silti hän on itse kerran jo jäänyt kiinni pettämisestä ja on muutenkin kovin menevää tyyppiä.
En itse haluaisi lähteä pettämään, vaan piristää seksielämää yhdessä hänen kanssaan. Miten voin luottaa ettei poikakaverini hae itse seksiseuraa muualta, mutta halua silti rajoittaa minua? Yhdessä kimpan harrastaminen loisi minulle luottoa, ettei hän uudestaan ajautuisi pettämään, kun tekisimme kaiken sovitusti yhdessä. Tällöin ei pettäisi luottamusta. Tiedän että siihen liittyy monia riskejä tunnetasolla, mutta olisin silti valmis kokeilemaan sitä. Toisaalta se voisi tuoda myös paljon meidän kahdenkeskiseen seksielämään.
Kommentit (12)
Näistä tulee kyllä aina semmonen WTF-fiilis, mutta mikäpä minä olen tuomitsemaan.
Jos haluaa käydä vieraissa, on rehellisempää tehdä se sovitusti yhteisien rajojen puitteissa, kun pettää toista salaa. Kaikilla se ei toimi, mutta jos toinen pettää, kannattaa punnita haluaako sellaisen ihmisen kanssa olla.
Helposti. Kysyt multa. Poikaystävästä en tiiä, mutta se vaikuttaa muutenkin vähän sellaiselta, että pelkää sun lähtevän muttei viitsisi oikein lopettaa reissujaan.
Minä olen sanonut vaimolle, että saa nussia muita niin paljon kuin haluaa kunhan ei salaa sitä minulta. Muitten naiminen ei loukkaa. Salailu loukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sanonut vaimolle, että saa nussia muita niin paljon kuin haluaa kunhan ei salaa sitä minulta. Muitten naiminen ei loukkaa. Salailu loukkaa.
Samaa mieltä, salailu loukkaa eniten. Tosin en haluaisi jälkeenpäin kuulla, että käynyt jossain panemassa. Jos etukäteen siitä kysyisi, voisi olla eri asia
Meillä vähän samalainen dilemma, mutta toisinpäin. Eli vaimoa ei kiinnosta vastaava toiminta, mutta kovin menevä itsekseen on.
Pettäminen itsessään ei ole niin paha asia, kuin luottamuksen pettäminen. Pidemmän päälle se johtaa vain kyttäämiseen ja yritykseen omistaa toinen, joka vie taas kohti eroa. Jos on mahdollista tai kiinnostusta touhuilla yhdessä, ei luottamusta tarvitse pettää, jolloin se kasvaa
Kokeile ehdottaa miehellesi jotain Swingers bileitä tai vie hänet johonkin erotiikka tapahtumaan. Ja sitten kun hieman lämmennyt, ehdota kimppaa. Tai mikäli sinulle käy kerran sekä miehet että naiset, laita joku nainen baarissa iskemään miestäsi ja katso miten reagoi tilanteeseen, kun olet itse paikalla.
Oletko siis ehdottanut miehellesi kimppaa vai vaan joskus puhunut ohi mennen?
Vierailija kirjoitti:
Oletko siis ehdottanut miehellesi kimppaa vai vaan joskus puhunut ohi mennen?
En ole suoraan ehdottanut, mutta mieheni asenne on jo keskusteluissa ollut hyvin kielteinen. Eli mietin miten asiaa voisi edes ehdottaa?
Kyllä mies suostuu.kun otat toisen naisen leikkeihin. Ei miestä.
Vaikuttaa siltä että poikaystäväsi on tyypillinen pettäjä. Käy itse vieraissa, mutta on mustasukkainen jos toinen edes haaveilee vieraasta, edes luvallisesti. Mieti sitä, että jos on jo kerran jäänyt kiinni pettämisestä, on vaan ajan kysymys milloin jää uudestaan.