Mies on jatkuvasti töissä eikä häntä kiinnosta ollenkaan perhe. Käy vain päivisi kotona käymässä, kun taas me muut ei olla...
Mies on ammatiltaan kemisti.
Tienaa kyllä hyvin, mutta ei tee työtä perheen takia vaan siksi, että on siitä super kiinnostunut.
Lähtee aamulla klo 7 aikaan töihin ja palaa kotiin joskus klo 17-19 aikaan. Välillä menee paljon pidempääkin.
Tuon lisäksi tuo työpapereita kotiinkin ja tekee niitä yleinsä vielä 1-2 h illasta.
Olen sanonut, että olisi kivempaa jos olisi enemmän kotona ja on tietenkin hyvä että elättää meidät.
Mies vain sanoi, että ei tämä ole pelkkää työtä vaan hänen harrastuksensa siinä samalla.
Kun lapset ovat koulussa ja minä töissä niin mies viettää tunnin ruokatauon kotona ja lähtee takaisin.
Illalla siis palaa ja syö nopeasti jtn ja menee työhuoneeseensa jossa istuu melkein koko illan.
Yleensä nukahtaa huoneessa olevalla sohvalle lopulta ja minä nukun yksinään.
Miehellä on myös paljon työmatkoja joissa viipy yleensä vkon - 2 vkoa.
Hänestä on jopa välillä ollut julkisuudessa...
Kuitenkin viime jouluna kävi sitten se ikävin juttu.
Miehen piti tulla 24.12 takaisin.
Mutta oli kuulemma nukkunut pommiin ja jäi joulun yli ulkomaille ja me vietimme joulua kotona.
Mies ei myöskään pidä lomia. Pakolliset viikonloput toki. Silloinkin tekee töitään kotona koko vko lopun.
En edes muista, koska on viimeksi pitänyt lomaa.
Tai edes vapaaillan.
Eikä siis tule lasten koulujuttuihin eikä harrastuksiin.
Ennen sentään vaikutti nauttivan työstään, mutta nyt noiden lisäksi alkanut olemaan todella aggressiivinen jatkuvasti.
Sen hetken mitä häntä näkee niin hän tiuskii ja on tyly.
Ei kestä lasten leikkimisen ääniä ja on jopa alkanut huutamaan lapsille!
Tämä alkaa olla ihan järjetöntä.
Mies menee myös töihin vaikka 39 asteen kuumeessa.
Mitä oikein pitäisi tehdä.
Ikää miehellä on 40v
Kommentit (39)
Ja katselet tätä touhua lastesi kanssa vielä koska?
Työ on miehelle elämäntapa, harrastus ja kaikki kaikessa. Ei tuollaiseen liittoon kannata jäädä edes rahan takia. Olet ihan yksin kun lapset muuttaa pois.
Eroa ja ota minut mieheksesi. Olen työtön ja vieltän aikaa paljon kotona. Pidän kodin siistinä ja olen vuoroviikko-isä.
No eikä tuo ole aika selvää... miestä ei kiinnosta viettää aikaansa teidän kanssanne. Kyllähän tuo pelkkä kulissiliitto on.
Itse erosin vastaavanlaisesta liitosta ja ainoa, mikä kaduttaa on se, etten lähtenyt jo.paljon aikaisemmin.
Hän on sairastunut työnarkomaniaan.
Mitähän varten seurustelu on keksitty?
Eihän tuollaisesta ole puolisoksi eikä isäksi, vaimo ja lapset saa vain pahan mielen. Oletko ajatellut erota? Työnarkomaani ei muutu koska ei halua muuttua, ei hän näe itsessään mitään vikaa.
Mies vain sanoo, että mitä muuta hän tekisi josvei töitä, ei hänellä kuulemma ole mitään muuta.
Tuli myös kerran parin vkon työmatkalta ja meni heti huoneeseensa ja sanoi, että häntä ei saa häiritä.
Kyllä jtn pitäisi tehdä.
Ap
Tiedän yhden tuollaisen tapauksen. Hän kyllä rakasti vaimoaan ja lastaan ja halusi ehdottomasti säilyttää perheen perheenä. Eikä mitään toisia naisia tms pelejä ollut. Mies oli ihan oikeastikin aina töissä, ja oli riippuvainen siitä työstä. Se nainen jätti hänet, koska kyllästyi elämään kuin yksihuoltaja, mutta ilman mahdollisuutta etsiä edes uutta miestä vierelle. Sitten se mies romahti ja masentui.
Olisko sillä toinen pimpuli silmässä.
Vierailija kirjoitti:
Mies vain sanoo, että mitä muuta hän tekisi josvei töitä, ei hänellä kuulemma ole mitään muuta.
Tuli myös kerran parin vkon työmatkalta ja meni heti huoneeseensa ja sanoi, että häntä ei saa häiritä.
Kyllä jtn pitäisi tehdä.
Ap
Kysy siltä että haluaako se erota sinusta.
Ja jos sanoo, että ei tietenkään halua, niin kysy siltä, että ymmärtääkö se, että tuollainen ainainen poissaoleminen johtaa eroon.
Vierailija kirjoitti:
Mies vain sanoo, että mitä muuta hän tekisi josvei töitä, ei hänellä kuulemma ole mitään muuta.
Tuli myös kerran parin vkon työmatkalta ja meni heti huoneeseensa ja sanoi, että häntä ei saa häiritä.
Kyllä jtn pitäisi tehdä.
Ap
Mies on siis kykenemätön vain olemaan. Hakee väkisin tekemistä, jotta ei joutuisi kohtaamaan ajatuksiaan, jotka valtaavat mielen, jos vain on (paikallaan tekemättä mitään). Pakenee ahdistavia ajatuksia työhön siis. Ei ne ahdistavat ajatukset sinusta ap johdu, sitä en usko, vaan on jotain miehen omia mörköjä.
Tommosia noi luonnontieteilijät ovat. Niitä kiihottaa vaan ne niitten omat jutut. Kaikki muu paitsi tiede on turhaa.
Oletteko Keski-Suomesta?
Mulla lähes samankaltainen tilanne. Aikoinaan se oi nimenomaan mies, joka halusi useamman lapsen. MIes ei haua erota (koska menettäisi ilmaisen piian) eikä hänestä ole OIKEIN, että hän erossa joutuisi maksamaan minulle tasinkoa, koska hän on mielestään maksanut kaiken. No ei kyllä ole maksanut, minä olen käyttänyt kaikki rahani perheeseen, koska tuloni ovat niin pienet mieheen verrattuna. Lisäksi minä olen kotona ololla mahdollistanut miehelle pitkät työpäivät, koska jonkunhan ne lapset on hoidettava. Toli haluaisin miehen viettävän aikaa perheenkin kanssa eikä vaan työkavereiden ja harrastuskavereiden, mutta mitä eroaminen minua hyödyttäisi? Aluksikin mies tekisi sen niin vaikeaksi kuin ikinä pystyisi ja jäisin lähes totaali yhäriksi. Nyt sentään viitsii mies joskus lasten kanssa ulkoilla.
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuollaisesta ole puolisoksi eikä isäksi, vaimo ja lapset saa vain pahan mielen. Oletko ajatellut erota? Työnarkomaani ei muutu koska ei halua muuttua, ei hän näe itsessään mitään vikaa.
Osa niistä muuttuu sitten kun on pakko muuttua. Vaimon kannattaa kriisiyttää tilanne. Ehdottaa asumuseroa tai avointa suhdetta (koska avoimessa suhteessa vaimo saa etsiä seuraa ja seksiä muualta, sillä mies ei sitä hänelle tarjoa).
Vierailija kirjoitti:
Tommosia noi luonnontieteilijät ovat. Niitä kiihottaa vaan ne niitten omat jutut. Kaikki muu paitsi tiede on turhaa.
Oletteko Keski-Suomesta?
Onko tiedemiehillä fetissi joka kohdistuu aiheeseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies vain sanoo, että mitä muuta hän tekisi josvei töitä, ei hänellä kuulemma ole mitään muuta.
Tuli myös kerran parin vkon työmatkalta ja meni heti huoneeseensa ja sanoi, että häntä ei saa häiritä.
Kyllä jtn pitäisi tehdä.
Ap
Kysy siltä että haluaako se erota sinusta.
Ja jos sanoo, että ei tietenkään halua, niin kysy siltä, että ymmärtääkö se, että tuollainen ainainen poissaoleminen johtaa eroon.
Hah. Ainainen yhdessäolo silloinkin, kun molempia ei kiinnosta, johtaa eroon. Se, että molemmilla puolisolla on oma elämänsä, pikemminkin suojaa suhdetta.
Tilannehan on tämä:
Ap:lla on ongelma. Ap joutuu yksinään hoitamaan kodin, lapset eikä saa miehestään seuraa eikä läheisyyttä eikä mitään parisuhdejuttua mitä kaipaa.
Ap:n miehellä sen sijaan ei ole mitään ongelmaa, hänellä on asiat hyvin. Hän saa keskittyä työhönsä kaikki päivät ja illat ja yötkin jos haluaa, hän saa kodin siistittynä, lapset hoidettuna, ruoan valmiina jne. Mitä nyt vaimo joskus vähän nalkuttaa, mutta sellaisia ne naiset nyt on, ei siitä kannata välittää.
Näin ollen miehellä ei ole mitään tarvetta muutokseen, koska hänellä ei ole mitään ongelmaakaan. Hän ei siis muutu. Hän muuttuu vasta, jos hänen arkeen/elämään tulee iso ongelma. Vasta silloin syntyy muutostarve.
Joten ap, järjestä nyt hyvä ihminen miehelle pikaisesti se iso ongelma, jos haluat että liittonne vielä pelastuu. Ehkä voisit lähteä vaikka Madeiralle kahdeksi viikoksi jonkun ystävättäresi tai siskosi kanssa. Ilman lapsia.
Jos on aina ollut tuollainen, niin et voi vaatia, että hän muuttuu.