Lue keskustelun säännöt.
Hiipuuko tunteet jos pysyy sitkeästi kaverilinjalla?
19.04.2017 |
Tilanne: Olen varattu ja ihastunut työkaveriini. En aio tietenkään tätä tuoda mitenkään julki kohteelle. Hän on kuitenkin työkaverini ja näen häntä töissä satunnaisesti. Hiipuuko tunteet/vetovoima pois jos en tee mitään niitä ruokkiakseni? Haluaisin pysyä hänen ystävänään koska huumorintajumme ovat niin samanlaiset että meillä on aina tosi hauskaa yhdessä. Mutta onko juuri se yhdessä nauraminen syynä ettei kipinä sammu?
Kommentit (10)
Mulla hiipui joten kai ne voi sitten hiipua sullakin. Olen myös varattu. Kavereita ollaan. En vaan tiedä onko kaverilla ihastus hiipunut koska monesti ehdottelee kaikenlaista. En silti lähde mukaan näihin ja pystyn olemaan pelkkä kaveri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ne hiipuu, kun et anna itsellesi lupaa haaveilla ja flirttailla.
Minua on aina auttanut myös se, että olen tiedostanut, MIKSI olen ihastunut. Ihastuminen palvelee aina jotakin sisäistä tarvetta, ei se tule ulkoapäin kuin salama (vaikka Harlekiini-romaaneissa niin annetaankin ymmärtää). Sinulla on tarve ihastua, mieti miksi. Onko itsetuntosi heikoilla? Etkö saa hyväksyntää tarpeeksi omalta mieheltäsi? Vai onko se romantiikkaa, mitä kaipaat? Onko arki puuduttavaa, haetko siihen alitajuisesti jännitystä ja vaihtelua ihastumalla?
Mieti näitä.
Mieti samalla keinoja tyydyttää sitä tarvetta turvallisin keinoin. Järkkää jotain kivaa tekemistä puolisosi kanssa, pyri järjestämään romantiikkaa omaan parisuhteeseesi. Hommaa uusi kiva harrastus, josta saat vaihtelua ilman, että täytyy hommata sitä suhdedraamasta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne hiipuu, kun et anna itsellesi lupaa haaveilla ja flirttailla.
Minua on aina auttanut myös se, että olen tiedostanut, MIKSI olen ihastunut. Ihastuminen palvelee aina jotakin sisäistä tarvetta, ei se tule ulkoapäin kuin salama (vaikka Harlekiini-romaaneissa niin annetaankin ymmärtää). Sinulla on tarve ihastua, mieti miksi. Onko itsetuntosi heikoilla? Etkö saa hyväksyntää tarpeeksi omalta mieheltäsi? Vai onko se romantiikkaa, mitä kaipaat? Onko arki puuduttavaa, haetko siihen alitajuisesti jännitystä ja vaihtelua ihastumalla?
Mieti näitä.
Mieti samalla keinoja tyydyttää sitä tarvetta turvallisin keinoin. Järkkää jotain kivaa tekemistä puolisosi kanssa, pyri järjestämään romantiikkaa omaan parisuhteeseesi. Hommaa uusi kiva harrastus, josta saat vaihtelua ilman, että täytyy hommata sitä suhdedraamasta.
Kuulostaa niin todelta. Kenen mamman itsetunto olisi heikoilla, arki puuduttavaa ja tylsää..?
Vierailija kirjoitti:
Mulla hiipui joten kai ne voi sitten hiipua sullakin. Olen myös varattu. Kavereita ollaan. En vaan tiedä onko kaverilla ihastus hiipunut koska monesti ehdottelee kaikenlaista. En silti lähde mukaan näihin ja pystyn olemaan pelkkä kaveri.
Itse yritän olla kaveri ihastukseni kanssa, mutta hän tuntuu tulkitsevan kaverillisetkin "ehdotukset" ei-kaverillisesti. Ärsyttävää, kun mun aivan normaali kaverikäytös "liataan" ja musta tehdään joku lahkeessa roikkuja. Eipä huvita kohta olla edes kaveri.
Jos käyttäytyisin häntä kohtaan 100% samoin (platonisissakin kaverisuhteissa kehun ja kosketan) kun kun käyttäydyn muita kavereita kohtaan, saisin varmaan "pakit", helvetti :(
Niin.. Joko hiipuu kun tutustuu toiseen paremmin tai sitten tunteet kasvaa kun tutustuu toiseen paremmin. Ja jos annat nyt olla ja välttelet niin sitten pysyy niissä määrin mitä nyt on.
Valinta on sinun!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hiipuu. Vai oletko edelleen ihastunut teiniaikojen tyyppeihin? Sitähän minäkin.
Ei ne tunteet siitä mihinkään katoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhun vain omasta kokemuksestani.
Sitkeästä yrityksestä huolimatta ne tunteet on ja pysyy. Yli kymmenen vuotta jatkunut, enkä pääse tunteitani eroon. Välillä on helpompaa ja välillä raastavaa. Eikä tilannetta mitenkään helpota se, että tunne on molemmin puolinen.
Olen koittanut tässä vuosien aikana kääntää ajatusta niin, että on hienoa, että olen kohdannut ihmisen, jonka kanssa on äärettömän helppo ja hyvä olla ja vielä yli 10 vuoden tuntemisen jälkeen "sukat pyörähtää jaloissa".
En halua romantisoida asiaa mitenkään, mutta ehkä joku kuvailisi tätä sielunkumppanuudeksi. Kaikkea ei voi saada, eikä tarvitsekaan. Tietää, että toinen on jossain olemassa.
Kokeile, voitko jutella tämän tyypin kanssa oikeista asioista, vai onko yhdessäolonne nimenomaan tätä läpänheittoa?
Usein mulla hälvenee tuollainen huumoriin ja ulkonäköön perustuva kiinnostus ihmiseen sitten kun huomaan, että meillä onkin aika erilainen arvomaailma tai tulevaisuudenhaaveet. Sitten se ihminen alkaa näyttäytyä kokonaisuutena tuon pinnallisen toivekuvan sijaan.
Vaarahan tuossa on toki se, että se ihminen paljastuukin Herra Täydelliseksi, ja sitten oletkin entistä isommassa pulassa.