Halusin aina akateemiseen virkaan, olisiko minusta vielä siihen?

Täytän tänä vuonna 30 ja haluaisin edelleen saavuttaa akateemisen loppututkinnon sekä päästä alan töihin. Tiedostan kyllä, ettei työnsaantimahdollisuudet ole suuret ja opiskelukin pitäisi rahoittaa suurilta osin lainarahoituksella. (Tämän päivän Hesarissa oli tästä juttua) Taustaa sen verran, että olin koulussa aina hyvä, keskivertoa parempi, mutta liian laiska ollakseni paras kaikista. Luulin aina saavani akateemisen tutkinnon ja kunnon työpaikan. Elämä vain meni koko ajan väärään suuntaan. Pääsin jopa yliopistoon sisälle, mutta monien mutkien, masennuksen ja maailmanmatkojen kautta päädyin suorittamaan AMK-tutkintoa alalta, jossa oli ja on edelleen erittäin hyvä työllistymisaste. Koin ratkaisun ns. järkiteoksi, vaikka takaraivossa kyti edelleen haave yliopisto-opinnoista.

Nyt minulla on jo perhettä ja opiskelupaikkakunta olisi tunnin junamatkan päässä. Kannattaisiko minun silti vielä tavoitella haavettani ja pyrkiä yliopistoon vai tyytyä nykyiseen "ihan ok" tilanteeseeni? Voiko tällaista haavetta unohtaa koskaan? Eniten pelottaa elämän rajallisuus ja se, etten enää ole nuori, eikä opiskelu olisi varmaan samanlaista kuin nuorena.