Lue keskustelun säännöt.
Olin lapsena toivottoman ujo ja vieläkin ärsyttää kun äiti aina toisteli "et kai sä nyt ihmisiä pelkää"
18.04.2017 |
Ikään kuin se olisi jotenkin muuttanut tilanteen. Sittemmin olen tajunnut että olen perinyt ujouteni tai tämän "sosiaalisten tilanteiden pelon" isältäni. Se ei vaan tullut niin esille koska hän aina vältteli kaikkia tilanteita joissa olisi pitänyt olla ihmisten kanssa.
Samaten toinen lapsistani on hyvin ujo ja hän saa sitä olla.
Kommentit (2)
Kyllä pistää vihaksi kun ujoutta yritetään "parantaa" >:(
Ihanaa kun olet ymmärtäväinen vanhempi nyt omille lapsillesi tämän asian suhteen :). Kaverini, joka on tosi ulospäinsuuntautunut ei osaa suhtautua omaan ujoon lapseensa. Jo lapsen ollessa yksivuotias, kaveri ei kestänyt sitä kun lapsi olisi kyläilyillä ensin halunnut olla parikymmentä minuuttia sylissä. Rauhassa tutustua. Väkisin sitten kaveri laski itkevän lapsen leikkeihin voivotellen kuinka tarrautuva hän on. Lapsen temperamenttia saattaa olla vaikea hyväksyä ja tukea, mutta se nyt vaan on vanhemman tehtävä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulin aikoinani kolmen ensimmäisen lapsen kohdalla, että ujous on jokin kasvatusvirhe. Lapsi on alistettu tai muuten varustettu äärettömän heikolla itsetunnolla. Kuinka väärässä olinkaan!
Sitten sain neljännen ja tämä oli aivan patologisen ujo ensimmäset vuodet. Ei puhunut kenellekään muille kuin perheenjäsenille oikeastaan mitään, ei juuri päiväkodissakaan.
En koskaan patistanut, annoin kasvaa täysin rauhassa. Kaikki hyvin ja uskaltaa hakea kesätyöpaikkaa itsenäisesti ja muutenkin hoitaa asiansa. Jos ensimmäinen lapsi olisi ollut tällainen, niin olisin varmaan ollut tuskissani ja kohdellut väärin.
Nyt oli kokemuksen tuomaa ymmärrystä ja rentoutta asian suhteen. Eli älkää painostako ujoja lapsia. Normaalit käytöstavat tulevat ihan varmasti ujollekin rauhallisesti ottavassa kasvuympäristössä.