Minä en jaksa ymmärtää äitiäni!

Äiti oli eilen meillä pääsiäislounaalla. Oltiin tarjouduttu hakemaan hänet, mutta hän sanoi, että kävelee paljon mielummin n. 3km matkan. Sanoin, että hän voi vaikka soitella, jos mieli muuttuu esim. sään ollessa huono.

No äiti käveli, mutta hirveä valitus kuinka raskas matka oli ja kylmäkin tuli ja kakkukin oli kauhean painava kassissa... Jonkun ajan päästä hän mainitsi, että kädet puutuvat öisin ja se herättelee häntä. Ehdotin, että mitä jos hän menisi hierojalle. Samantien vastaus, että ei missään nimessä aio mennä hierojalle, että eihän se puutuminen nyt niin paha kuitenkaan ole.

Pääsitte varmaan kärrylle millaisesta marttyyriasenteesta olen ärsyyntynyt. Tämä kulminoitui tähän aamuun, enkä tiedä miten jatkossa suhtaudun häneen. Äitini ehdotti eilen, että hän toisi lapsellemme yhden hänen hankkiman kirjan aamulla. Sanoin, että se ei ole hyvä idea, koska teini-ikäisellä lapsella on kaveri yökylässä ja lapset nukkuvat varmaan pitkään ja itsekin aiomme nukkua pitkään. Tästä huolimatta äiti oli oven takana klo10. Mieheni meni avaamaan ja sanoi, että eikö oltu sovittu, että hän ei tulisi aamusta, kun se on meille huono ajankohta. Äitini kääntyi mitään sanomatta kannoilaan ovesta ulos.

Mitä sinä tekisit? Antaisit äidin mököttää? Yrittäisit selvittää asiaa?