Lue keskustelun säännöt.
Analysoikaa. Meillä pitkä avioliitto takana.
08.04.2017 |
Kohta 20 vuotta jo.
Hyvin on mennyt, sitä tasaista ja mukavaa. Lapset kasvatettu ja nelikymppisinä ei niin horiskojakaan olla.
Arki on mukavaa, kaikki tehään yhessä, tosin meillä on omatkin jutut: minä matkustelen ja mies ei, kun ei halua. Winwin.
Miksi minä alitajuisesti kuitenkin koko ajan ajattelen jotain muuta kuin tämä on?
Meillä ei esimerkiksi ole mitään syytä eroon. Siitä ei ole puhuttu, eikä kukaan kuvittelisikaan että me erottaisiin. Miksi erottaisikaan?
Kuitenkin ahdistaa ajatella loppuelämää miehen kanssa. Jotenkin vain ahdistaa, ja tosiaan alitajunnasta kumpuaa jokin ajatus siitä, että en halua viettää loppuelämääni tuon miehen kanssa. En, en, en.
Kommentit (4)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että ongelmasi ei ole mies, vaan sinä itse. Mietit, mitä haluat loppuelämältäsi. Uusi mies olisi jonkinlainen uusi alku. Tällaisissa tapauksissa avioliitto kuitenkin harvemmin miestä vaihtamalla paranee, koska kysymys on omista ongelmista eikä ongelmista avioliitossa.
Mieti jotain, mitä vielä haluaisit elämältäsi. Miten voisit toteuttaa sen nykyisessä liitossasi? Tee vaikka lista asioista, joita haluaisit elämääsi. Valitse niistä sitten jotain, ja toteuta se oikeasti.
Lähde ihmeessä vetämään jos siltä tuntuu.
Olisitkos nyt sellaisen tietyn "Haluan tehdä jotain uutta ja muuttaa elämääni" -ajatuksen edessä?
Kaikki on hyvin, mutta kuitenkin rutiinit ahdistaa. Pelko siitä, että jämähtää ja menettää jotain, johon olisi vielä kykeneväinen? Kaikki vaan lipuu ohi? Uusia kokemuksia, sykkivää elämää, tunnen, olen elossa? Tässäkö tämä nyt sitten oli? :)