Kaikkia köyhiä ei voi pelastaa.
Kyllä siinä tulee niin käymään että monet köyhät kuolee hallituksen toimien ja leikkausten takia Sairaanhoitoa ei saa tulevaisuudessa eikä lääkkeitä jos sairastuu. Ruokaa ei riitä kaikille koska tuet pienenee. Monet menettää kotinsa myös tulevaisuudessa koska tuet pienenee eikä ne voi maksaa vuokraa. Jotkut onnekaat pärjää mutta monet kuolee kadulle koska hallitus lakkasi välittämästä. Jos sinusta ei ole hyötyä etkä ole veronmaksaja niin ei sinusta lopulta kukaan välitä.
Kommentit (60)
Alkakaa mellakoida. Valtion pitää antaa työ jolla tulee toimeen ja voi maksaa asumisen. Korruption takia kaikki ei saa asuntoa. Miettikää monessa maasssa hallitus on korruptoitunut ja sen takia on paljon asunnottomia. Suomessa tilanne karkaa käsistä ja veronmaksajien rahoja käytetään ulkomaiden korruptio hallituksien ylläpitämiseen. Eu on hyvä esimerkki.
Voi voi. Pitää siis alkaa tienatw rikoksilla? Palstapersu antoi luvan
Tuota, jos yhteiskunta ei huolehdi omistaan, ne omat eivät ole enää mitään velkaa yhteiskunnalle.
Tämä tulee muuttumaan vielä todella rumaksi, jos minulla on nälkä ja jään kokonaan ilman, minä syön muiden omasta väkisin, kaikki tekee niin, sitä ei porvarin pöyristyminen muuta muuksi.
Persuille win win. Rikollisuuden kasvu työllistää Persuja, pääsee potkimaan köyhiä päähän ammattinsa varjolla
Voi. Raha riittää ja asunnot. Se on vain päättäminen. Jos haalit porukkaa ulkomailta ja kippaat rahaa ulkomaille, katse sinne.
Kunhan valtiolta riittää yh äideille bilerahaa.
Vierailija kirjoitti:
Alkakaa mellakoida. Valtion pitää antaa työ jolla tulee toimeen ja voi maksaa asumisen. Korruption takia kaikki ei saa asuntoa. Miettikää monessa maasssa hallitus on korruptoitunut ja sen takia on paljon asunnottomia. Suomessa tilanne karkaa käsistä ja veronmaksajien rahoja käytetään ulkomaiden korruptio hallituksien ylläpitämiseen. Eu on hyvä esimerkki.
Äänestätte samaa systeemiä ja oikeaa. Joka otti vain eu:n käskyjä.
Yhteiskuntarauha menee ja rikollisuus lisääntyy. Kohta ei ole kenelläkään kivaa.
Nykyinen yhteiskunnan palvelutaso rakennettiin suurelle syntyvyydelle, pienelle vanhuusväestölle, rajalliselle elintapasairauksille ja aika kevyelle perusterveydenhuollolle ja jokaisen yksilön vastuulle hyvinvoinnin luomiseen osallistumisesta. Maassa oli 200 000 sodassa vammaututta, 50 000 sotaprpoa, 30 000 sotaleskeä ja yli 400 000 kotinsa menettänyttä, Hyvinvointiyhteiskunta saatiin kuitenkin rakennettua, kun lapsetkin olivat peltotöissä, sokeutuneet tai raajoja menettäneet veteraanit siirtyivät tekemään vammautuneinakin töitä. Tunnistaneet Sokeva Oy:n. Tuona aikana vaurautta ei ollut juuri kellään, mutta tärkeitä oli yrittää järjätä välilläkin ja osallistua yhteiskunnan ja hyvinvoinnin rakentamiseen - jokainen.
Tuo malli ei enää toimi, sillä sitä muuttujat muuttuneet. Iso ongelma myös että yhteiskunnan avokätisyyttä myös hyväksikäytetään.
Nyt osa (ei siis missään nimessä kaikki ) kansalaisista valitsee itse köyhyyden: ei koulutusta, huumeet, oman terveyden tietoinen pilaaminen jne. Kuuntelin hiljattain töihin kävellessäni pätkän kadulla huojuvan pilvikolmikon keskustelua: v**** tää on paska yhteiskunta v*** kun mun haima paskana eikä valtio sitä v*** vaihda jos en lopeta käyttöä. Se on harmillista että yhteiskunnan varoja ei sitten riitä kaikille niille, jotka oikeasti sairauden, väliaikaisen työttömyyden tms. takia yhteiskunnan tukea tarvitsevat.
Yhteiskunnan pitäisi huolehtia heikommassa asemassa olevista. Se on yksi tomivan yhteiskunnan perusedellytyksistä ja jos niin ei tehdä, toimintatapoja pitää muuttaa keinolla millä hyvänsä.
Ken ei työtä tee, ei hänen syömänkään pidä. Kyllä jämpti on näin!
Joten jää sinä Igor venäjälle vaan.
Rahaa on, moraaliton rikkain prosentti on vain haalinut ne kaikki itselleen ja muille ei jää mitään. Tämä on sellainen vääryys jota ei voi hyväksyä!! Rikas eliitti on vienyt suomalaisilta toimeentulon mahdollisuudet viemällä työpaikat halpamaihin sekä korvaamalla loput automaatiolla ja tekoälyllä!! Näin ei voi sivistysmaa menetellä että sitten syytetään vaan työttömäksi joutuneita työttömyydestään kun se on eliitin aiheuttamaa!
Valta tuo myös vastuun ja vastuuseen kuuluu huolehtia systeemin työttömäksi syrjäyttämistä ihmisistä antamalla heille sitten perustulo ilman suunsoittoa kun ei kerran kelvannut että olisi voinut työnteolla tulla toimeen!!!
Vierailija kirjoitti:
Ken ei työtä tee, ei hänen syömänkään pidä. Kyllä jämpti on näin!
Syökö kone ja tekoäly paljonkin ruokaa kun ne tekee nykyään työt?
Kaikkia eläkeläisiä ei voi pelastaa. Työnnetään bussin alle puolet niin huoltosuhde paranee.
Tampereella alkaa pian tulee asunnottomia koska kela pisti rajan 589 euroa vuokra. Eihän siellä ole halpoja asuntoja joten hallitus haluaa ihmiset kadulle asumaan. Köyhiä ne on Varmaan niitä aletaan pakottaa tuonne itärajan suuntaan asumaan. Pikkuhiljaa muissakin kunnissa köyhiä ihmisiä aletaan pistää kadulle.
Kohta alkaa eläkeläisetkin tehtaileen rikoksia. Nuoret jo tekee niitä. Mellakoivat ja öykkäröivät täälläkin niin että poliisi joutui puuttumaan peliin. Alaikäisiä! Viinaa ryyppäämään ja möykkäämään eduskuntatalon eteen.
Kannattaa ottaa lainaa ihan tappiin asti eikä maksa takas. Ulosottoon menee mutta ei se väliä jos on 50 vuotias.
Miksi yksilön pitäisi saada välittämistä, jos hän ei anna mitään takaisin?