Ketkä kissanomistajat painivat ulkonäöllisesti täysin eri sarjassa kissansa kanssa?
Esim. naapurin irma on pyylevä perunanenäinen matami, mutta kissansa on sulava ja komea kuin mikä!
Kommentit (8)
Kaikki, kissat voittavat ulkonäöllisesti 6-0.
Kissa on valittu maailman kauneimmaksi, mutta emänttää ei.
Kissani ei edes mieti tuollaisia. Se tietää olevansa kaunein olento koko maailmassa ja luottaa itseensä. Nytkin istuu parvekkeella ja silmäilee maisemaa kuin kuningatar.
No todellakin, kukapa voisi Kissan kanssa kilpailla. Näinhän kirjoitti jo runoilija Kissasta:
Eläimistä tuli
susia,
millä liikaa häntää, millä iso
murheellinen pää.
Vähä vähältä ne alkoivat sopeutua,
kävivät maisemaan taloksi,
saivat täpliä, somistuivat,
joku lensi.
Kissa,
kissa yksin
ilmaantui valmiina
ja ylpeänä:
se oli heti syntyjään täydellinen,
kulki yksin ja tiesi mitä tahtoi.
Ihminen haluaisi olla kala tai lintu,
käärme saisi mielellään siivet,
koira on pelkkä vikaan mennyt leijona,
insinööri soisi olevansa runoilija,
kärpänen kokee lentää kuin pääskynen,
runoilija yrittää matkia kärpästä,
mutta kissa
haluaa olla vain kissa
ja yhtä kissaa se on
hännästä viiksiin,
harmaasta aavistuksesta elävään hiireen,
yön pimeydestä kultaisiin silmiin.
Ei ole sen veroista
ykseyttä,
ei kuu eikä kukka
ole rakennettu
niin hyvin:
se on niin yksi kappale
kuin aurinko tai topaasi
ja sen joustava ääriviiva
on siro ja luja
kuin laivan keula.
Sen keltaisista silmistä
jää yksi ainut
viiru
johon lentävät yön kolikot.
Oi pikkuinen
keisari ilman keisarikuntaa,
isänmaaton valloittaja,
salongin pieni tiikeri,
eroottisten taivaskattojen
lemmensulttaani,
sinä komennat myrskyssä
rakkauden tuulta
kun liikut
ja painat
maata vasten
neljä herkkää jalkaa,
nuuhkit,
epäilet kaikkea
mitä maa kantaa päällään,
sillä kaikki on saastaista
kissan tahrattomalle käpälälle.
Oi huoneiston joutilas
peto, yön röyhkeä
käpälänjälki,
laiska, jäntevä
ja etäinen,
syöverinsyvä kolli,
asumusten
salainen poliisi,
jonkin
kadonneen sametin
tunnusmerkki,
varmaankaan
et ole lajina
arvoitus,
kaiketi et ole mysteerio,
kaikki sinut tuntevat; kuulut
ihan tavallisimpaan talonväkeen,
kaiketi kaikki luulevat niin,
kaikki luulevat olevansa
kissansa isäntiä,
omistajia, kissan
enoja, kavereita,
virkaveljiä,
oppilaita tai ystäviä.
Minä en.
Minä luulen toisin.
Minä en tunne kissaa.
Minulle on tuttua monenmoinen, elämä
ja sen arkipelaagi,
meri ja kaupungin laskemattomuus,
kasvitiede,
naiset ja niiden kummat salat,
matematiikan kertotaulut ja miinukset,
maan vulkaaniset suppilot,
palokuntalaisten palkitsematon hyvyys,
pappien sinertävä atavismi,
mutta kissasta minä en saa selvää.
Minun järkeni liukastuu sen välinpitämättömyyteen,
sen silmissä on kultaiset numerot.
Naapurissani asuu yksi mies, jota kutsumme kissamieheksi. Nimi tulee siitä, koska hän ulkoiluttaa kollikissaansa valjaissa. Täytyy kyllä sanoa, että siinä on kaksi kuumaa urosta. En osaa sanoa, kumpi heistä on komeampi.
Meillä on notkea ja äänekäs itämainen katti. Minä olen kankea kuin puupökkelo ja hiljainen hissukka.