Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ahmin ja dokaan
17.05.2008 |
Miksi tämä menee näin? Olen yksin kotona ja rupesin vaan syömään ja syömään ja sitten kun on mennyt jo ihan överiksi niin voi kai sitä sitten dokatakin ettei mieti liikaa noita ruokamääriä mitä on jo syönyt. Tiedän kyllä että tämä voi johtua siitä että olen ollut kalorivajeella jo aika pitkään, syömishäiriö mulla on, ei siitä kai mihinkään pääse. MIKSI mun on niin vaikea syödä normaalisti ja tarpeeksi kaikkina päivinä. Sitten se menee aina jossain vaiheessa sairaalloiseksi ahmimiseksi. En pysty enää tänään tekemään mitään muuta kuin makaamaan, juomaan ja syömään, vaikka piti muka käydä juoksemassa, siivota ja tehdä terveellistä ruokaa.
Viikonloput on helvetistä....
Kommentit (8)
Mies on matkalla. Jos se olisi paikalla niin pystyisin hillitsemään itseni. Ohjelmaa yritän järjestää viikonlopuiksi, ja täksikin päiväksi olin suunnitellut tekemistä mutta repsahdin... Huokaus. En ole kauheasti tästä ongelmasta puhunut kellekään, miehelle kyllä jonkun verran. Kiitos sinulle kun kommentoit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se voisi myös auttaa. Ja liity vaikka painonvartijoihin, saisit vertaistukea ja kenties myös ystäviä. Hanki myös joku harrastus, jossa tapaisit muita ihmisiä. Tiedän, ei varmasti ole helppoa, mutta kun otat sen ensimmäisen askeleen, niin sitten onkin paljon motivoituneempi käymään harrastuksissa ja sitä kautta saa myös energiaa muuhunkin.
kesän tullessa ulkoilukin on helpompaa, pitää vain yrittää pakottaa itsensä ylös sängystä. Paljon tsemppiä!!
Painonvartijat ei taida mua auttaa, kun siinähän on tarkoitus laihtua, ja olen normaalipainoinen mutta silti pakkomielteenä laihduttaminen tai ainakin laihana pysyminen.
Urheilu mulla yleensä auttaa mielialaankin mutta ruoan kanssa silti ongelmia.
Ystäviä pitäisi yrittää saada, olen kyllä liikaa yksinäni tai vaikka tuo mies on, niin haudon vaan itsekseni ajatuksiani enkä osaa oikein sillekään avautua.
Kiitos tsempeistä. Jos sitä huomenna taas yrittäisi...
kun ongelmat ovat noin syvällä. Hanki ammattiapua, kirjoita tuntojasi vaikka päiväkirjaan, hanki ystäviä (etsi heitä vaikka kiven alta, vanhoja koulukavereita, uusi harrastus, juttele naapureille, ikäisillesi) ja pidä yhteyttä sukulaisiin. Vapaaehtoistyölläkin voisi saada näkökulmaa elämään.
Mistä minä sitä apua hakisin? Olen käynyt muista ongelmista juttelemassa terveyskeskuksessa mutta tuntuu että se on sellaista jaarittelua... Tiedän mitä siellä sanotaan, tiedän tavallaan syytkin ongelmiin ja olen käynyt terapiassakin... Silti tämä vaan vainoaa. Mutta haluan ulos tästä... Pitäisikö mennä ravitsemusterapeutille? En tosin usko että täältä pieneltä paikkakunnalta edes löytyy sellaista... Mutta voisihan kokeilla. Pakko tähän on jotain apua saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta olen luonteeltani sellainen vässykkä ja ujo hiljainen piipertäjä ettei musta sellaiseen ole kuitenkaan. (itsesääliä, tiedän)
Kävin äsken kaupassa ja olen ylpeä sentään siitä etten ostanut mitään ahmittavaa.
Enää ei tee mieli ahmia, en tiedä sitten illasta. Nyt vaan istun ja mietin mitä tekisin. Ja juon...
Alue: Aihe vapaa
Onko miestä? Tai perhettä, tietääkö kukaan ongelmastasi?