Lue keskustelun säännöt.
En halua enää miestäni :(
06.04.2017 |
Onko kukaaan ollut vastaavassa tilanteessa ja miten selvisitte siitä?
Eli ollaan mieheni kanssa oltu 11 vuotta yhdessä josta 5 naimisissa. Mieheni on minulle ensimmäinen vakava suhde, menetin neitsyyteni myös hänelle seurustelumme alettua 16 vuotiaana. Miehelläni on ollut useita suhteita ennen minua. Meillä on kaksi pientä lasta, talo, taloudellinen tilanne hyvä jne. Mutta parisuhteemme ei enää voi hyvin, ja se johtuu minusta. Minä en halua enää miestäni fyysistesti, hän on minulle todella rakas, rakas kuin vaikka veli. En rakasta häntä kuin aviomiestä pitäisi, en halua häntä seksuaalisesti, en halua pussailla, halailla, en mitään mikä kuuluisi parisuhteeseen. Mutta hänen kanssaan on hyvä olla, turvallinen, hän on mahtava isä ja mahtava puoliso. Minä en vain oöe hyvä vaimo... tätä on jatkunut jo pari vuotta ja tästä käymme pahimmat riitamme. Mieheni haluaa minua, hän pitää minua kauniina ja seksikkäänä, tuntee perhosia vatsassaan edelleen. Erostakin olemme puhuneet, mieheni ei vain missään nimessä halua hajottaa perhettä ja menettää minua. Minulla samat ajatukset, en halua viedä lapsilta ydinperhettä, talouskin menisi tiukille jne mitä ero nyt toisi tullessaan. Ja toki mieheni menettäminenkin tuntuu pahalta ja samaan aikaan myös ehkä vähän huojentavaltakin.
En tiedä olenko tässä enää itseni takia ollenkaam. En tiedä ketä minun nyt pitäisi miettiä, itseäni, miestäni, lapsiani. En ole onnellinen tässä mutta samalla myös olen kun kaikki jo on. On helppoa. Olen umpikujassa... haluan erota ja sitten taas en, miehenikin kärsii tästä kun ei tiedä mitä haluan, kun en tiedä itsekään. Ja silti hän siinä vielä on.
Tavallaan myös mietin oliko tämä kaikki nyt tässä. Ei enää kutkuttavia tunteita yms mitä uusi suhde tuo. Jännitystä. Tätä samaa päivästä toiseen. Haluaisin har raa staa seksiä, en ole haluton, en vain halua sitä mieheni kanssa :( kosketus puistattaa, samalla haaveilen muista. Meneekö tämä ohi, onko tämä vain vaihe? Rakastunko mieheeni uudelleen ja meillä on villiä seksiä, kutkuttavia, jännittäviä tunteita?
Älkää lytätkö, paha olla muutenkin....
Kommentit (53)
Menkää parisuhdeterapiaan, teillä on paljon hävittävänä. Tunsit mitä tahansa, muista kunnioittaa miestäsi, lastesi isää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samassa tilanteessa. Ei tässä ole mitään yksinkertaista.. Kamala tilanne.
Ap lähde nostelemaan ja jätä mies etsimään itselleen parempaa naista.
Erotkaa pikkuhiljaa ystävinä ja lähtekää etsimään uutta yhteenkuuluvuutta muualta.
Aloita järjestelyt NYT!
Samassa tilanteessa ollaan! Meillä on n.kerran vuodessa seksiä ja pusut vaihdetaan ehkä kerran kuukaudessa. Rakastan miestäni, mutta luulen että rakastan häntä vaan enemmän lasteni isänä ja siksi, että hän niin kovin rakastaa ja haluaa mua. Itse olen täysin haluton, en edes katsele muita vaan haluaisin vaan olla rauhassa lasteni kanssa. Myös mies on haluton, en sitten tiedä paljonko pornoa katselee. Meillä on ainakin vielä pienet lapset, joten olen luvannut itselleni katsoa tämän vaiheen yli. Jos senkin jälkeen tuntuu samalta, eroan. Meillä on vain yksi elämä ja haluan tuntea olevani nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on kolmenkympin kriisi! Ihan selvä!
Noin nuorena olette alkaneet seurustella, niin sinulla on kriisi. Tässäkö tämä elämä on, saman miehen kanssa? Jos ei olisi lapsia, niin olisitko jo eronnut? Kannattaa nyt miettiä, että mitä haluat. Sinun tilanteessasi ehkä kokeilisin parisuhdeterapiaa.
-
Jos sekään ei auta, niin sitten ero. Saathan sinä lapsista elarit mieheltä eikä tässä maassa lapsiperhe jää tyhjän päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antakaa niille miehillenne! Miksi ei voi antaa, vaikkei niin kamalasti halua aluksi. Ruokahalu kasvaa syödessä!
Se on toisen kunnioittamista. Toisen halujen kunnioittamista.
T. Feministi 54vee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kumpikin tahtoo vielä yrittää, eikä mikään ole lopullisesti rikki (harvoin on), olisi ehkä paras vaihtoehto mennä seksuaali/pariterapiaan. Sopia että erotaan yhteisymmärryksessä ja ystävinä, jos terapia ei toimi tai sen aikana huomataan halu erota.
Monesti oikealta terapeutilta löytyy kyllä apu ja ratkaisu, löytyy se perimmäinen syy. Ennen sen selvittämistä ei kannata erota. Sinähän tiedät nyt vain seurauksen, haluttomuuden mistäsi kohtaan, ehkä kyllästymisen. Se ei ole välttämättä mikään lopullinen asia.
Varatkaa aika ammattilaiselle, sillä välin käykää vaikka treffeillä ilman paineita harrastaa seksiä.
Ja muistakaa avoimuus ja puhuminen, patoamalla ei korjata mitään pysyvästi.
Voinpa suoriltaan jo sanoa että kun olet noinkin nuorena aloittanut seurustelun miehesi kanssa, lapsihan olet ollut vielä silloin, niin olet vain totaalisen kyllästynyt mieheesi. Siitä se haluttomuuskin johtuu häntä kohtaan. Ero voisi aluksi auttaa asiaan mutta jossain vaiheessa tulisit sitä katumaan syvästi. Vain aika auttaa tähän tilanteeseesi. Lapset kun kasvaa jää aikaa myös parisuhteelle. Älä missään nimessä harkitse eroa hyvästä miehestäsi. Kukaan ei voi taata sinulle toista hyvää miestä, vaikka eroaisit. Siinä mahd uudessa kumppanissakin voisi olla paljon paljon huonoja puolia, jotka romuttaisi sinun loppuelämän. Koita nähdä elämää eteenpäin. Nyt on näin ja tuntuu tältä. Pari vuotta ja tilanne voi olla toinen. Ajattele vaikka lapsesi teini-ikäisinä. Miltä tuntuu kun ne tulee kotia ja saavat olla omien vanhempien seurassa. Niillä on yksi koti ja ei äiti-isäpuolia elämässä. Niillä on hyvä pohja elämälleja joku päivä teillä voi olla myös lapsenlapsia:) tämän päivän ihmiset valittaa ihan turhasta ja heti mielessä ero. Älä sinä mene siihen samaan mukaan. Usko tulevaisuuteen. Muuta asennettasi. Tsemppiä loppuelämääsi:) -naimisissa15vuotta ja onnellinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle on lasten pikkuvauva-aikoina käynyt noin, on niin kiinni lapsissa ja ei ole omaa aikaa, parisuhdetta ei ehdi hoitaa, niin suorastaan hetkellisesti tulee sellainen inho ja ärsytys puolisoa kohtaan, eikä seksielämä nappaa yhtään. Molemmilla kerroilla olen vaan ikäänkuin pakottanut itseni muistelemaan, mihin aikanaan miehessä ihastuin ja rakastuin, keskittymään hänen hyviin puoliin, järjestämään itselle hitusen edes omaa aikaa, että pääsee äitiyden vastuista eroon, juttelemaan miehen kanssa. Ja siihen seksiinkin, koska ei ole reilua toista pitää odottamassa loputtomiin. Kummallakin kerralla ne tunteet ja halut miestä kohtaan on palautuneet kyllä aikanaan, ja olen rakastunut uudestaan, se on tuntunut todella hyvältä. Ei kannata noin vaan luovuttaa, koska kyllähän te olette olleet onnellisia ennenkin, vaan alkaa tehdä ajatustyötä ja nähdä vaivaa, menkää vaikka tosiaan johonkin parisuhdeleirille tai pariterapiaan! Tunteet voi saada leimahtamaan uudelleen.
Tiettyyn pisteeseen kun mennään, niin ei ei ne tunteet enää herää... ITselläni näin. En tunne miestäni kohtaan yhtään mitään. Erotakaan emme voi, se on monimutkainen kuvio. ITselläni ollut salasuhde jo kolmatta vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Antakaa niille miehillenne! Miksi ei voi antaa, vaikkei niin kamalasti halua aluksi. Ruokahalu kasvaa syödessä!
Se on toisen kunnioittamista. Toisen halujen kunnioittamista.
T. Feministi 54vee.
Ja toisen halujen halventamista. Mikään ei paranna parisuhdetta niin kuin käyttöesineeksi alistuminen!
Haluan jakaa tarinani sinulle, koska olen kokenut saman.
Mieheni kärsi kovasti haluttomuudestani. Lapset ja työ veivät kaiken energiani eikä minulla ollut enää tunteita miestäni kohtaan. Mies reagoi milloin vonkaamalla ja milloin ärtymyksellä - molemmat vain työnsivät minua kauemmas.
Kerran mies avautui muutaman viinilasillisen jälkeen ja kertoi tuntevansa syvää epäonnistumisen tunnetta miehenä ja puolisona. Ei enää osannut keksiä mitään millä parantaa tilannnetta. Itkettiinkin molemmat lopulta ja tuntui kovin raskaalta. Mies kysyi, haluanko erota. Tajusin etten halua.
Päädyimme sopimukseen: koska seksittömyys ajoi meitä erillemme, päätimme harrastaa seksiä kerran viikossa sovittuna päivänä. Halutti tai ei.
Päätin myös että alan taas spontaanisti halata tai suukottaa miestä ihan arkisissa tilanteissa. Aluksi minua vähän inhotti koko ajatus mutta lupasin itselleni yrittää. Ja niinhän siinä kävi että aika pian tilanne parani. Aloin pikku hiljaa löytää taas läheisyyttä mieheni kanssa. Hänen käytöksensä muuttui positiivisemmaksi koska ei ollut enää jatkuvaa ahdistusta seksittömyydestä. Itse aloin myös taas nauttia seksistä enemmän ja kokeilla uusiakin juttuja.
Haluan siis sanoa, että taistele perheesi puolesta! Tee asioita, jotka eivät ehkä heti tunnu kivoilta mutta jotka voivat johtaa suhteen paranemiseen. Lasten saaminen hoitoon jonnekin vähäksi aikaa voisi helpottaa. Pienet reissut yhdessä ja myös erikseen piristävät, jos teillä on varaa. Mies vaikka viikonloppureissuun lasten kanssa js sinä jäät kotiin? Tai mene sinä oman naisystävän kanssa vaikka risteilylle kahdestaan. Kun on hetken erossa, alkaa kaivata toista.
Vastauksista selviää taas se tosiasia ettei naisilla ole minkäänlaista taistelukestävyyttä eikä realismin tajau. Sitä prinsessakutinaa pitäisi tuntea loppuelämä ja kaiken olla niiiiiin ihquuuuuu.
Parempi että lähdet menemään, siis miehellesi parempi, itse tuskin opit mitään tai olisit koskaan mihinkään tyytyväinen.
Toiveesi ja tavoitteesi ovat epärealistisia pikkutytön haaveita. Ehkä kasvat joskus, tosin voit huomata olevasi silloin yksin.
Vierailija kirjoitti:
Voinpa suoriltaan jo sanoa että kun olet noinkin nuorena aloittanut seurustelun miehesi kanssa, lapsihan olet ollut vielä silloin, niin olet vain totaalisen kyllästynyt mieheesi. Siitä se haluttomuuskin johtuu häntä kohtaan. Ero voisi aluksi auttaa asiaan mutta jossain vaiheessa tulisit sitä katumaan syvästi. Vain aika auttaa tähän tilanteeseesi. Lapset kun kasvaa jää aikaa myös parisuhteelle. Älä missään nimessä harkitse eroa hyvästä miehestäsi. Kukaan ei voi taata sinulle toista hyvää miestä, vaikka eroaisit. Siinä mahd uudessa kumppanissakin voisi olla paljon paljon huonoja puolia, jotka romuttaisi sinun loppuelämän. Koita nähdä elämää eteenpäin. Nyt on näin ja tuntuu tältä. Pari vuotta ja tilanne voi olla toinen. Ajattele vaikka lapsesi teini-ikäisinä. Miltä tuntuu kun ne tulee kotia ja saavat olla omien vanhempien seurassa. Niillä on yksi koti ja ei äiti-isäpuolia elämässä. Niillä on hyvä pohja elämälleja joku päivä teillä voi olla myös lapsenlapsia:) tämän päivän ihmiset valittaa ihan turhasta ja heti mielessä ero. Älä sinä mene siihen samaan mukaan. Usko tulevaisuuteen. Muuta asennettasi. Tsemppiä loppuelämääsi:) -naimisissa15vuotta ja onnellinen
Tai sitten ei mene näin.
Minulla ihan sama kuin ap:lla, mutta eipä ole tunteet tästä enää vuosiin muuttuneet paremmiksi. Jos olisin ap., eroaisin, kun on vielä noin nuori. Ei ole mitään järkeä väkisin sitkutella ja huomata sitten vuosien päästä, että hukkaan meni nekin vuodet.
Kunpa vaan olisi itse silloin tajunnut.
Vierailija kirjoitti:
Vastauksista selviää taas se tosiasia ettei naisilla ole minkäänlaista taistelukestävyyttä eikä realismin tajau. Sitä prinsessakutinaa pitäisi tuntea loppuelämä ja kaiken olla niiiiiin ihquuuuuu.
Parempi että lähdet menemään, siis miehellesi parempi, itse tuskin opit mitään tai olisit koskaan mihinkään tyytyväinen.
Toiveesi ja tavoitteesi ovat epärealistisia pikkutytön haaveita. Ehkä kasvat joskus, tosin voit huomata olevasi silloin yksin.
Sitten jos aletaan eroamaan jokaisesta uudesta miehestä/naisesta peräjälkeen voidaan puhua taistelukestävyyden puutteesta. Jos eroat yhdestä, jonka kanssa olet jo ollut vuosia, niin eiköhän se kerro juuri päinvastaista. Vai ajattelitko, että se ensimmäinen kriisi tulee vasta silloin yli 10 vuoden jälkeen ja sitten napsahtaa heti erokin? Eiköhän niitä taisteluja ja kriisejä ole sen kymmenen vuoden aikana ehtinyt olla jokaisella enemmän tai vähemmän jo sen verran, että taistelukestävyyttä on tarvittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voinpa suoriltaan jo sanoa että kun olet noinkin nuorena aloittanut seurustelun miehesi kanssa, lapsihan olet ollut vielä silloin, niin olet vain totaalisen kyllästynyt mieheesi. Siitä se haluttomuuskin johtuu häntä kohtaan. Ero voisi aluksi auttaa asiaan mutta jossain vaiheessa tulisit sitä katumaan syvästi. Vain aika auttaa tähän tilanteeseesi. Lapset kun kasvaa jää aikaa myös parisuhteelle. Älä missään nimessä harkitse eroa hyvästä miehestäsi. Kukaan ei voi taata sinulle toista hyvää miestä, vaikka eroaisit. Siinä mahd uudessa kumppanissakin voisi olla paljon paljon huonoja puolia, jotka romuttaisi sinun loppuelämän. Koita nähdä elämää eteenpäin. Nyt on näin ja tuntuu tältä. Pari vuotta ja tilanne voi olla toinen. Ajattele vaikka lapsesi teini-ikäisinä. Miltä tuntuu kun ne tulee kotia ja saavat olla omien vanhempien seurassa. Niillä on yksi koti ja ei äiti-isäpuolia elämässä. Niillä on hyvä pohja elämälleja joku päivä teillä voi olla myös lapsenlapsia:) tämän päivän ihmiset valittaa ihan turhasta ja heti mielessä ero. Älä sinä mene siihen samaan mukaan. Usko tulevaisuuteen. Muuta asennettasi. Tsemppiä loppuelämääsi:) -naimisissa15vuotta ja onnellinen
Tai sitten ei mene näin.
Minulla ihan sama kuin ap:lla, mutta eipä ole tunteet tästä enää vuosiin muuttuneet paremmiksi. Jos olisin ap., eroaisin, kun on vielä noin nuori. Ei ole mitään järkeä väkisin sitkutella ja huomata sitten vuosien päästä, että hukkaan meni nekin vuodet.
Kunpa vaan olisi itse silloin tajunnut.
Kyllä joku vastuu pitää ihmisellä olla omista valinnoistaan elämässä. Jos ainut syy eroon on "kun ei nyt haluta" niin olisko peiliin katsomisen paikka. Mies kuitenkin haluaa yhä. Mitä se ero muuttaa? Oletko varma, että olisit itsekään nyt onnellisempi jos olisit eronnut nuorempana? Ja jos noin ajattelet, niin mikset nyt viimeistään eroa? Niin... Kun et voi olla koskaan varma olisitko onnettomampi "turhan" eron vuoksi. Eroon yleensä on joku syy, enkä usko että AP:n kannattaa alkuunkaan miettiä eroa pienten lasten äitinä. Lasten elämä rikkoa omien halujensa vuoksi.....
Ymmärrän sinua täysin. Olen hiljatyain eronnut, tosin meillä mieskään ei halunnut minua, jotem tunne oli siinä mielessä molemminpuolinen. Suhteen loppuajat haaveilin aina muista, tosin en ole ehtinyt tai onnistunut oikeasti hankkimaan mitään uutta suhdettakaan ainakaan vielä.