Lue keskustelun säännöt.
En halua enää miestäni :(
06.04.2017 |
Onko kukaaan ollut vastaavassa tilanteessa ja miten selvisitte siitä?
Eli ollaan mieheni kanssa oltu 11 vuotta yhdessä josta 5 naimisissa. Mieheni on minulle ensimmäinen vakava suhde, menetin neitsyyteni myös hänelle seurustelumme alettua 16 vuotiaana. Miehelläni on ollut useita suhteita ennen minua. Meillä on kaksi pientä lasta, talo, taloudellinen tilanne hyvä jne. Mutta parisuhteemme ei enää voi hyvin, ja se johtuu minusta. Minä en halua enää miestäni fyysistesti, hän on minulle todella rakas, rakas kuin vaikka veli. En rakasta häntä kuin aviomiestä pitäisi, en halua häntä seksuaalisesti, en halua pussailla, halailla, en mitään mikä kuuluisi parisuhteeseen. Mutta hänen kanssaan on hyvä olla, turvallinen, hän on mahtava isä ja mahtava puoliso. Minä en vain oöe hyvä vaimo... tätä on jatkunut jo pari vuotta ja tästä käymme pahimmat riitamme. Mieheni haluaa minua, hän pitää minua kauniina ja seksikkäänä, tuntee perhosia vatsassaan edelleen. Erostakin olemme puhuneet, mieheni ei vain missään nimessä halua hajottaa perhettä ja menettää minua. Minulla samat ajatukset, en halua viedä lapsilta ydinperhettä, talouskin menisi tiukille jne mitä ero nyt toisi tullessaan. Ja toki mieheni menettäminenkin tuntuu pahalta ja samaan aikaan myös ehkä vähän huojentavaltakin.
En tiedä olenko tässä enää itseni takia ollenkaam. En tiedä ketä minun nyt pitäisi miettiä, itseäni, miestäni, lapsiani. En ole onnellinen tässä mutta samalla myös olen kun kaikki jo on. On helppoa. Olen umpikujassa... haluan erota ja sitten taas en, miehenikin kärsii tästä kun ei tiedä mitä haluan, kun en tiedä itsekään. Ja silti hän siinä vielä on.
Tavallaan myös mietin oliko tämä kaikki nyt tässä. Ei enää kutkuttavia tunteita yms mitä uusi suhde tuo. Jännitystä. Tätä samaa päivästä toiseen. Haluaisin har raa staa seksiä, en ole haluton, en vain halua sitä mieheni kanssa :( kosketus puistattaa, samalla haaveilen muista. Meneekö tämä ohi, onko tämä vain vaihe? Rakastunko mieheeni uudelleen ja meillä on villiä seksiä, kutkuttavia, jännittäviä tunteita?
Älkää lytätkö, paha olla muutenkin....
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antakaa niille miehillenne! Miksi ei voi antaa, vaikkei niin kamalasti halua aluksi. Ruokahalu kasvaa syödessä!
Se on toisen kunnioittamista. Toisen halujen kunnioittamista.
T. Feministi 54vee.
Voi kristus, 54vee antaa neuvoja 😂😂. Muistatko edes mitä on seksi...
Toi demi ois sinulle sopivampi palsta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
montahan alapeukkua tämäkin aloitus olisi saanut miehen näkökulmasta, ja kuinkahan monta tämäkin vilpitön kysymys saa.
Mä olin 7v ex-mieheni kanssa, kunnes päätin erota juurikin tuon takia. Siinä ehkä 5v kohdalla mulle tuli tuo, että ei vaan hitto halunnut seksiä juuri sen oman miehen kanssa, vaikka häntä rakastinkin, kuin veljeä. Kosketus ällötti, ei kiihottanut ollenkaan, ja tunsin aivan järkyttävän huonoa omaatuntoa siitä... Miehessä ei ollut mitään vikaa, hän rakasti minua. Ero oli oikea päätös omalla kohdallani, vaikka se olikin todella, todella vaikea päätös. Meillä ei lapsia ollut, joten sikäli eri tilanne kun teillä. Muista kuitenkin että sulla on vain yksi elämä. Kävin minäkin silloin aikoinaan täällä palstalla aiheesta avautumassa, kun ahdisti niin :)
En kritisoi. Muistutan vain että uuden kumppanin löytäminen ei ole itsestään selvää. Olen ollut koko aikuisikäni ilman seksiä ja varsinkin kumppania ja antaisin mitä vain seksittömästäkin suhteesta. Minun neuvoni on että pidä siitä rakkaussuhteestasi kiinni sillä mitä vanhemmaksi tulet sen vähemmän se seksi tulee merkitsemään.
T: 40v mies
Kun on lapsia eikä suhteessa ole muuta vikaa kuin aloittajan tyytymättömyys elämäänsä, en missään nimessä suosittelisi eroa. Lapsille ero on aina perusturvaa pysyvästi järkyttävä teko.
Entä jos koettaisit muuttaa elämääsi jotenkin muuten: uusi työ, uusi harrastus, matkustelua, opiskelua, oman ajan ottamista... Minulle tulee tunne että kanavoit mieheesi enemmän sellaista yleistä kolmenkympin kriisiä. Tarvitset muutosta ja kuvittelet että perheen rikkomisella sitä saat (no pitäähän se tietysti paikkansa mutta se ei ole positiivinen muutos).
Koeta saada miehesi lähtemään lasten kanssa jonnekin reissuun, vaikka mökille. Ole yksin kotona ja anna itsellesi aikaa olla vain. Kuulostele, mitä tunnet kun mies palaa kotiin.
Tai käy yksin itse matkalla. Älä nyhjää tutuissa ympyröissä vaan aktiivisesti lähde kokeilemaan, mikä tuottaisi sinulle mielihyvää.
Olet tottunut mieheesi ja sinua kyllästyttää. Itsekin tiedät, ettei ole kovin reilua rikkoa antamaansa lupausta niin itsekkäistä ja mitättömistä syistä. Ei toinen ihminen sinua onnelliseksi tee. Itse sinun pitää etsiä hyvinvointia itsellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas sain sanottua puolisolleni, että syy ei ole hänessä vaan minussa: en onnistu kaivamaan itsestäni sen äiti/uranainen-roolin alta vaimoa tai rakastajatarta. Tavallaan kärsin siitä itsekin ja ymmärsin että puolisoni kärsi. Ratkaisukeskeisyys tarkoittaa sitä, että miettii mitä tilanteelle voisi tehdä. Uskoin itsekin, että kannattaa yrittää. Mutta kun sitä sopivaa hetkeä ei tuntunut ikinä tulevan. Milloin väsytti ja milloin oli mitäkin. Mies eli stressissä kun ei ikinä tiennyt saako tänä vuonna enää ollenkaan. Käytännöllisesti ajattelin, että kokeillaan nyt tämmöistä. Ja meillä se toimi. Joskus, jos on oikein kovassa puutteessa, se sääliseksikin on parempaa kuin ei mitään. Ainakin useimmille miehille, luulisin. Ja jos se johtaa aitoon haluun, sehän oli win-win.
Joskus muuten pakotan itseni myös hymyilemään tilanteessa, jossa ei oikeasti yhtään hymyilytä. Ja sekin saattaa pian muuttua aidoksi, koska se vaikuttaa sekä toisen ihmisen reaktioihin että omiin aivoihini. On ihan tutkittua tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan jakaa tarinani sinulle, koska olen kokenut saman.
Mieheni kärsi kovasti haluttomuudestani. Lapset ja työ veivät kaiken energiani eikä minulla ollut enää tunteita miestäni kohtaan. Mies reagoi milloin vonkaamalla ja milloin ärtymyksellä - molemmat vain työnsivät minua kauemmas.
Kerran mies avautui muutaman viinilasillisen jälkeen ja kertoi tuntevansa syvää epäonnistumisen tunnetta miehenä ja puolisona. Ei enää osannut keksiä mitään millä parantaa tilannnetta. Itkettiinkin molemmat lopulta ja tuntui kovin raskaalta. Mies kysyi, haluanko erota. Tajusin etten halua.
Päädyimme sopimukseen: koska seksittömyys ajoi meitä erillemme, päätimme harrastaa seksiä kerran viikossa sovittuna päivänä. Halutti tai ei.
Päätin myös että alan taas spontaanisti halata tai suukottaa miestä ihan arkisissa tilanteissa. Aluksi minua vähän inhotti koko ajatus mutta lupasin itselleni yrittää. Ja niinhän siinä kävi että aika pian tilanne parani. Aloin pikku hiljaa löytää taas läheisyyttä mieheni kanssa. Hänen käytöksensä muuttui positiivisemmaksi koska ei ollut enää jatkuvaa ahdistusta seksittömyydestä. Itse aloin myös taas nauttia seksistä enemmän ja kokeilla uusiakin juttuja.
Haluan siis sanoa, että taistele perheesi puolesta! Tee asioita, jotka eivät ehkä heti tunnu kivoilta mutta jotka voivat johtaa suhteen paranemiseen. Lasten saaminen hoitoon jonnekin vähäksi aikaa voisi helpottaa. Pienet reissut yhdessä ja myös erikseen piristävät, jos teillä on varaa. Mies vaikka viikonloppureissuun lasten kanssa js sinä jäät kotiin? Tai mene sinä oman naisystävän kanssa vaikka risteilylle kahdestaan. Kun on hetken erossa, alkaa kaivata toista.
Minä olen se enemmän seksiä haluava osapuoli ja tuollainen kerran viikossa-sopimus tai edes sen ehdottaminen saisi kyllä minut vain itkemään hillittömästi. Minusta tuntuisi että olen niin kuvottava, että kumppanin on pakotettava itsensä seksiin kanssani. Tai sitä epäilen jo nyt, mutta tuo olisi päivän selvä todiste siitä että hän oikeasti pitää minua kuvottavana.
Tuo toimi teillä, se ei toimi kaikilla. Eikä siinä mitkään selitykset auta, jos haluaa että toinen haluaa minua. Se ei muuksi muutu, että tietää toisen pakottavan itsensä mukaan. Ei se kaikkia häiritse, vaikka pakottaakin. Jotkut eivät välitä sen kumppanin tunteista, jotkut ovat hyviä huijaamaan itseään ja luulevat että toinen on aidosti mukana. Vaikka olisi ääneen sovittu ja sanottu, että nyt on pakko.
En ymmärrä, mutta ei minun tarvitsekaan. Kukin tavallaan. Kunhan totesin, että tässä ei ole kaikille sopivia patenttiratkaisuja.
Ei kaikki aina ole niin vakavaa. Mun mieheni ei pätkääkään kiinnostu puutarhamessuista, mutta niin vaan komennan mukaan. Eikä mua haittaa jos hän on mukana vain pakosta, piha ja sen viihtyvyys ja hoitaminen kun kuitenkin kuuluu hänellekin. Seksi, noin periaatteessa, kuuluu avioliittoon, ja on osa avioliiton hoitamista. Ei siinä tarvitse aina olla riemusta kiljuen mukana, eikä se silti tee siitä huonoa.
Jotkut laittavat hirveästi painoa sille, että seksissä pitää olla aidosti halukas, tai muuten voi loukkaantua toiselle. Minulle ainakin tärkeämpää on se, että toinen on aidosti halukas pitämään puolisonsa tyytyväisenä, vaikka se tarkoittaisi joskus sellaisten asioiden tekemistä, jotka eivät juuri sillä hetkellä niin älyttömästi huvita. On se sitten seksi, lastenhoito tai auton renkaiden vaihto.
Mielestäni siinä on kyse nimenomaan kumppanin tunteista välittämisestä, kun ei aina mene omat halut edellä. Molempien tulee joustaa tässä, eikä aina vain sen toisen; välillä toinen joustaa (ja harrastaa seksiä vaikkei huvittaisi), ja välillä toinen (ja jättää sen haluttomamman rauhaan ja tyydyttää tarpeensa muilla tavoin).
Kuinka ihanan tervejärkinen teksti! Juuri näin minäkin koen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas sain sanottua puolisolleni, että syy ei ole hänessä vaan minussa: en onnistu kaivamaan itsestäni sen äiti/uranainen-roolin alta vaimoa tai rakastajatarta. Tavallaan kärsin siitä itsekin ja ymmärsin että puolisoni kärsi. Ratkaisukeskeisyys tarkoittaa sitä, että miettii mitä tilanteelle voisi tehdä. Uskoin itsekin, että kannattaa yrittää. Mutta kun sitä sopivaa hetkeä ei tuntunut ikinä tulevan. Milloin väsytti ja milloin oli mitäkin. Mies eli stressissä kun ei ikinä tiennyt saako tänä vuonna enää ollenkaan. Käytännöllisesti ajattelin, että kokeillaan nyt tämmöistä. Ja meillä se toimi. Joskus, jos on oikein kovassa puutteessa, se sääliseksikin on parempaa kuin ei mitään. Ainakin useimmille miehille, luulisin. Ja jos se johtaa aitoon haluun, sehän oli win-win.
Joskus muuten pakotan itseni myös hymyilemään tilanteessa, jossa ei oikeasti yhtään hymyilytä. Ja sekin saattaa pian muuttua aidoksi, koska se vaikuttaa sekä toisen ihmisen reaktioihin että omiin aivoihini. On ihan tutkittua tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan jakaa tarinani sinulle, koska olen kokenut saman.
Mieheni kärsi kovasti haluttomuudestani. Lapset ja työ veivät kaiken energiani eikä minulla ollut enää tunteita miestäni kohtaan. Mies reagoi milloin vonkaamalla ja milloin ärtymyksellä - molemmat vain työnsivät minua kauemmas.
Kerran mies avautui muutaman viinilasillisen jälkeen ja kertoi tuntevansa syvää epäonnistumisen tunnetta miehenä ja puolisona. Ei enää osannut keksiä mitään millä parantaa tilannnetta. Itkettiinkin molemmat lopulta ja tuntui kovin raskaalta. Mies kysyi, haluanko erota. Tajusin etten halua.
Päädyimme sopimukseen: koska seksittömyys ajoi meitä erillemme, päätimme harrastaa seksiä kerran viikossa sovittuna päivänä. Halutti tai ei.
Päätin myös että alan taas spontaanisti halata tai suukottaa miestä ihan arkisissa tilanteissa. Aluksi minua vähän inhotti koko ajatus mutta lupasin itselleni yrittää. Ja niinhän siinä kävi että aika pian tilanne parani. Aloin pikku hiljaa löytää taas läheisyyttä mieheni kanssa. Hänen käytöksensä muuttui positiivisemmaksi koska ei ollut enää jatkuvaa ahdistusta seksittömyydestä. Itse aloin myös taas nauttia seksistä enemmän ja kokeilla uusiakin juttuja.
Haluan siis sanoa, että taistele perheesi puolesta! Tee asioita, jotka eivät ehkä heti tunnu kivoilta mutta jotka voivat johtaa suhteen paranemiseen. Lasten saaminen hoitoon jonnekin vähäksi aikaa voisi helpottaa. Pienet reissut yhdessä ja myös erikseen piristävät, jos teillä on varaa. Mies vaikka viikonloppureissuun lasten kanssa js sinä jäät kotiin? Tai mene sinä oman naisystävän kanssa vaikka risteilylle kahdestaan. Kun on hetken erossa, alkaa kaivata toista.
Minä olen se enemmän seksiä haluava osapuoli ja tuollainen kerran viikossa-sopimus tai edes sen ehdottaminen saisi kyllä minut vain itkemään hillittömästi. Minusta tuntuisi että olen niin kuvottava, että kumppanin on pakotettava itsensä seksiin kanssani. Tai sitä epäilen jo nyt, mutta tuo olisi päivän selvä todiste siitä että hän oikeasti pitää minua kuvottavana.
Tuo toimi teillä, se ei toimi kaikilla. Eikä siinä mitkään selitykset auta, jos haluaa että toinen haluaa minua. Se ei muuksi muutu, että tietää toisen pakottavan itsensä mukaan. Ei se kaikkia häiritse, vaikka pakottaakin. Jotkut eivät välitä sen kumppanin tunteista, jotkut ovat hyviä huijaamaan itseään ja luulevat että toinen on aidosti mukana. Vaikka olisi ääneen sovittu ja sanottu, että nyt on pakko.
En ymmärrä, mutta ei minun tarvitsekaan. Kukin tavallaan. Kunhan totesin, että tässä ei ole kaikille sopivia patenttiratkaisuja.
Ei kaikki aina ole niin vakavaa. Mun mieheni ei pätkääkään kiinnostu puutarhamessuista, mutta niin vaan komennan mukaan. Eikä mua haittaa jos hän on mukana vain pakosta, piha ja sen viihtyvyys ja hoitaminen kun kuitenkin kuuluu hänellekin. Seksi, noin periaatteessa, kuuluu avioliittoon, ja on osa avioliiton hoitamista. Ei siinä tarvitse aina olla riemusta kiljuen mukana, eikä se silti tee siitä huonoa.
Jotkut laittavat hirveästi painoa sille, että seksissä pitää olla aidosti halukas, tai muuten voi loukkaantua toiselle. Minulle ainakin tärkeämpää on se, että toinen on aidosti halukas pitämään puolisonsa tyytyväisenä, vaikka se tarkoittaisi joskus sellaisten asioiden tekemistä, jotka eivät juuri sillä hetkellä niin älyttömästi huvita. On se sitten seksi, lastenhoito tai auton renkaiden vaihto.
Mielestäni siinä on kyse nimenomaan kumppanin tunteista välittämisestä, kun ei aina mene omat halut edellä. Molempien tulee joustaa tässä, eikä aina vain sen toisen; välillä toinen joustaa (ja harrastaa seksiä vaikkei huvittaisi), ja välillä toinen (ja jättää sen haluttomamman rauhaan ja tyydyttää tarpeensa muilla tavoin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Patenttiratkaisua ei ole, mutta saanen kuitenkin jakaa kokemuksen, joka pelasti minun avioliittoni.
Haluaisin myös täsmentää, että minun haluni kyllä syttyi ihan aidosti, kun vain pääsin taas alkuun hommassa. Ongelma oli se, että jos ei mitään olisi sovittu, olisin hautautunut kirjani kanssa sohvannurkkaan ja hups! - taas meni puoli vuotta ilman seksiä ja mies on kuin myrskyn merkki.
Emme muuten kumpikaan koskaan käyttäneet sanaa "pakko" tuossa vaiheessa. Kyse oli yhteisestä sopimuksesta. Ja olisi siinä varmaan ollut neuvottelun varaakin, mutta niitä ei lopulta tarvittu.
Tuosta on nyt viitisen vuotta aikaa ja voin sanoa että olemme onnellisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas sain sanottua puolisolleni, että syy ei ole hänessä vaan minussa: en onnistu kaivamaan itsestäni sen äiti/uranainen-roolin alta vaimoa tai rakastajatarta. Tavallaan kärsin siitä itsekin ja ymmärsin että puolisoni kärsi. Ratkaisukeskeisyys tarkoittaa sitä, että miettii mitä tilanteelle voisi tehdä. Uskoin itsekin, että kannattaa yrittää. Mutta kun sitä sopivaa hetkeä ei tuntunut ikinä tulevan. Milloin väsytti ja milloin oli mitäkin. Mies eli stressissä kun ei ikinä tiennyt saako tänä vuonna enää ollenkaan. Käytännöllisesti ajattelin, että kokeillaan nyt tämmöistä. Ja meillä se toimi. Joskus, jos on oikein kovassa puutteessa, se sääliseksikin on parempaa kuin ei mitään. Ainakin useimmille miehille, luulisin. Ja jos se johtaa aitoon haluun, sehän oli win-win.
Joskus muuten pakotan itseni myös hymyilemään tilanteessa, jossa ei oikeasti yhtään hymyilytä. Ja sekin saattaa pian muuttua aidoksi, koska se vaikuttaa sekä toisen ihmisen reaktioihin että omiin aivoihini. On ihan tutkittua tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan jakaa tarinani sinulle, koska olen kokenut saman.
Mieheni kärsi kovasti haluttomuudestani. Lapset ja työ veivät kaiken energiani eikä minulla ollut enää tunteita miestäni kohtaan. Mies reagoi milloin vonkaamalla ja milloin ärtymyksellä - molemmat vain työnsivät minua kauemmas.
Kerran mies avautui muutaman viinilasillisen jälkeen ja kertoi tuntevansa syvää epäonnistumisen tunnetta miehenä ja puolisona. Ei enää osannut keksiä mitään millä parantaa tilannnetta. Itkettiinkin molemmat lopulta ja tuntui kovin raskaalta. Mies kysyi, haluanko erota. Tajusin etten halua.
Päädyimme sopimukseen: koska seksittömyys ajoi meitä erillemme, päätimme harrastaa seksiä kerran viikossa sovittuna päivänä. Halutti tai ei.
Päätin myös että alan taas spontaanisti halata tai suukottaa miestä ihan arkisissa tilanteissa. Aluksi minua vähän inhotti koko ajatus mutta lupasin itselleni yrittää. Ja niinhän siinä kävi että aika pian tilanne parani. Aloin pikku hiljaa löytää taas läheisyyttä mieheni kanssa. Hänen käytöksensä muuttui positiivisemmaksi koska ei ollut enää jatkuvaa ahdistusta seksittömyydestä. Itse aloin myös taas nauttia seksistä enemmän ja kokeilla uusiakin juttuja.
Haluan siis sanoa, että taistele perheesi puolesta! Tee asioita, jotka eivät ehkä heti tunnu kivoilta mutta jotka voivat johtaa suhteen paranemiseen. Lasten saaminen hoitoon jonnekin vähäksi aikaa voisi helpottaa. Pienet reissut yhdessä ja myös erikseen piristävät, jos teillä on varaa. Mies vaikka viikonloppureissuun lasten kanssa js sinä jäät kotiin? Tai mene sinä oman naisystävän kanssa vaikka risteilylle kahdestaan. Kun on hetken erossa, alkaa kaivata toista.
Minä olen se enemmän seksiä haluava osapuoli ja tuollainen kerran viikossa-sopimus tai edes sen ehdottaminen saisi kyllä minut vain itkemään hillittömästi. Minusta tuntuisi että olen niin kuvottava, että kumppanin on pakotettava itsensä seksiin kanssani. Tai sitä epäilen jo nyt, mutta tuo olisi päivän selvä todiste siitä että hän oikeasti pitää minua kuvottavana.
Tuo toimi teillä, se ei toimi kaikilla. Eikä siinä mitkään selitykset auta, jos haluaa että toinen haluaa minua. Se ei muuksi muutu, että tietää toisen pakottavan itsensä mukaan. Ei se kaikkia häiritse, vaikka pakottaakin. Jotkut eivät välitä sen kumppanin tunteista, jotkut ovat hyviä huijaamaan itseään ja luulevat että toinen on aidosti mukana. Vaikka olisi ääneen sovittu ja sanottu, että nyt on pakko.
En ymmärrä, mutta ei minun tarvitsekaan. Kukin tavallaan. Kunhan totesin, että tässä ei ole kaikille sopivia patenttiratkaisuja.
Huomautan, että jaoit kokemuksesi ketjussa jossa aloittaja pyysi neuvoja. Eli tuon voi helposti tulkita suositukseksi hänelle. Siksi sanoin, että teille toimiva ratkaisu on jollekin toiselle katastrofi.
Ja tajusin kyllä että ette puhuneet pakosta, kun sopimusta teitte. Eikä tuo sohvan nurkkaan hautautumis -selitys olisi sekään auttanut minua. Kun en haluaisi suoritusta vaan aitoa halua. Eikä sitä ole, jos on mahdollista "unohtaa" seksi.
Onhan tuo neuvo, mutta kai aloittaja nyt ihan itse osaa päättää, onko se hänelle toimiva? Neuvoja on eri ihmisillä erilaisia, ja aloittaja voinee niistä sitten valkata ne, joihin kokee itse pystyvänsä. Kyse ei siis ole siitä, onko joku neuvo toimiva sinulle, ja miksi on/miksi ei, vaan siitä, löytääkö aloittaja jostakin neuvosta apua.
Mua todella ahdistaa nuo kommentit miten "seksi kuuluu avioliittoon". Miten niin?? Kuka tuollainen säännön on keksinyt? Meilläkin mies on sanonut ihan suoraan, että seksiä kuuluu olla vähintään kerran viikossa, että on normaali parisuhde. Siis mitä?! Meillä on seksiä sen noin kerran viikossa, mutta itse voisin elää onnellisesti ilmankin. Koen, että koko homma on niin nähty. Oon harrastanut seksiä tuhansia kertoja elämäni aikana, kaikissa mahdollisissa asennoissa, kaikissa mahdollisissa paikoissa... Ei siinä ole enää mitään jännää. 15 vuotta saman miehen kanssa... Mielelläni olisin ilman ettei enää tarvitsisi miettiä onko sitä nyt tarpeeksi, että meidän suhde on "normaali". Vuosien saatossa oon itse alkanut pitää miestä mun parhaana ystävänä enkä koe mitään intohimoa häntä kohtaan. En voisi kuvitellakaan tuntevani vuosikausia intohimoa samaa miestä kohtaan.
Kyllä mulla siltä seksuaalisia haluja on, en vain pysty kohdistamaan niitä yhteen ja samaan mieheen vielä näin 15 vuoden jälkeenkin. En ikinä pettäisi mun miestä, koska rakastan häntä mutta haaveilen silti harrastavani seksiä milloin kenenkin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi vittu mikä neuvo tuo että "harrasta seksiä vaikka et haluaisi". Käskettäiskö miehen tehdä sama jos hän itse olisi haluton osapuoli? Eipä näe yhtä paljon kun tätä.
Itse yrittänyt samaa koska oon kuullu tätä neuvoa teijän kaltasilta niin paljon ja miten se on muka "normaalia". Sain vaan itseni lukkoon ja nyt asiaa pitää käsitellä terapiassa jotta vielä joskus pystyn siihen, jonkun kanssa. Parisuhdekin on pilalla, seksi sattuu älyttömästi ja tuntuu raiskaukselta joka kerta koska keho kokee itsensä hyväksikäytetyksi vaikka kuinka henkisesti haluaisin.
Olette väärässä myös siinä että se on kumppanin kunnioittamista: millä helvetin logiikalla on kunnioittavaa toista kohtaan maata hänen kanssaan tahtomattaan? Hän ei halua satuttaa sinua - miksi pakotat hänet siihen valehtelemalla että haluat kyllä vaikka et halua ja pakottamalla itsesi?
Kiillotatte omia sädekehiänne tehden samalla miehistänne tietämättään/tahtomattaan hyväksikäyttäjiä, eivätkä he voi sille mitään koska eivät edes tiedä, että pakotatte itse itsenne. Miettikääpä haluaisivatko he itse teitä jos tietäisivät että suostutte pakosta? Itserakkaita, mukavuudenhaluisia, tuhoisia neuvoja jaatte sitten eteenpäin ettekä edes välitä. Ette miehistänne, ette kanssasisaristanne.
Valehtelette vaan kaikesta koko ajan ja koette olevanne avuksi. :/
En pystyis nukkumaan öisin jos kirjottaisin samaa mitä te mukamas "neuvoina".
Vierailija kirjoitti:
Voi vittu mikä neuvo tuo että "harrasta seksiä vaikka et haluaisi". Käskettäiskö miehen tehdä sama jos hän itse olisi haluton osapuoli? Eipä näe yhtä paljon kun tätä.
Itse yrittänyt samaa koska oon kuullu tätä neuvoa teijän kaltasilta niin paljon ja miten se on muka "normaalia". Sain vaan itseni lukkoon ja nyt asiaa pitää käsitellä terapiassa jotta vielä joskus pystyn siihen, jonkun kanssa. Parisuhdekin on pilalla, seksi sattuu älyttömästi ja tuntuu raiskaukselta joka kerta koska keho kokee itsensä hyväksikäytetyksi vaikka kuinka henkisesti haluaisin.
Olette väärässä myös siinä että se on kumppanin kunnioittamista: millä helvetin logiikalla on kunnioittavaa toista kohtaan maata hänen kanssaan tahtomattaan? Hän ei halua satuttaa sinua - miksi pakotat hänet siihen valehtelemalla että haluat kyllä vaikka et halua ja pakottamalla itsesi?
Kiillotatte omia sädekehiänne tehden samalla miehistänne tietämättään/tahtomattaan hyväksikäyttäjiä, eivätkä he voi sille mitään koska eivät edes tiedä, että pakotatte itse itsenne. Miettikääpä haluaisivatko he itse teitä jos tietäisivät että suostutte pakosta? Itserakkaita, mukavuudenhaluisia, tuhoisia neuvoja jaatte sitten eteenpäin ettekä edes välitä. Ette miehistänne, ette kanssasisaristanne.
Valehtelette vaan kaikesta koko ajan ja koette olevanne avuksi. :/
En pystyis nukkumaan öisin jos kirjottaisin samaa mitä te mukamas "neuvoina".
Ohoh. Neuvo antamisesta_vaikkei_aina_niin_haluttaisikaan koskee tietysti vain seksuaalisuudeltaan normaaleja naisia. Ei tietenkään naisia, joilla on pahoja ongelmia koko seksin ja seksuaalisuuden kanssa.
Ja kyllä, neuvo koskee myös miehiä. Mieskin voi "suostua" avioseksiin vaikkein juuri sillä hetkellä niin palavasti mieli tekisikään.
Kyse on parisuhteen ja puolison hyvänä pitämisestä. Vähän kuin jos puolisoilla on erilainen ruokamaku: toinen suostuu joskus syömään sushia toisen mieliksi, ja vastineeksi joskus syödään pihviä toisen mieliksi. Ei siitä normaali ihminen joudu terapiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin se vaan on, että jos oma vaimo ei anna, joku muu kyllä antaa. Mutta jos se on ajatuksena ok, niin ei kait siinä, pihtaa vaan menemään, ja odottelee samalla ihmettä avioliiton pelastukseksi.
Ihmeellisen monimutkaisia ajatuskuvioita naiset vaalivat seksin suhteen: haluan että minua halutaan ja että kumppanini kokee olevansa haluttu jne. Keskimääräinen mies on aika paljon suoraviivaisempi seksiasioissa. Eikä se että antaa vaikkei niin huvitakaan tarkoita sitä, että pitää maata lahnana ja pyöritellä silmiään.
Ja tässä siis puhuu N38, onnellisesti aviossa.
Niin se vaan on, että jos mies lähtee hakemaan tuollaista ratkaisua, se kertoo mikä on naisen haluttomuuden syy: mies. Jos mies on kusipää haluttomuuden jälkeen, hän on aivan varmasti ollut sitä myös ennen. Ja juuri siksi vaimon halut ovat hävinneet.
Ja kaipa kaksi tunteetonta möykkyä ovat onnellisia keskenään aviossa. Mutta aika moni mies ja nainen haluaa että on itse haluttu ja haluaa että kumppanista tuntuu samalta. Jos tämä on sinulle monimutkainen ajatuskuvio, se kertoo vain että sinulla ei ole tunteita.
Hyvä tunteellinen möykky, ehdotan että tänä iltana kysyt sänkyyn mennessä mieheltäsi, kumpi vaihtoehdoista parantaisi parisuhteenne laatua enemmän juuri nyt:
a) syvällinen keskustelu parisuhteenne tilasta, haluttomuuden syistä, siitä miltä hänestä tuntuu jos sinä et häntä halua, miltä sinusta tuntuu jos hän ei sinua halua, ja arveleeko hän teidän haluavan toisianne yhtä paljon ja jos ei niin miksi ei
b) konstailematon peruspano.
Terveisin N38
Mutta sekin on miehelle parempi kuin seksittömyys, koska puoliso edes yrittää tehdä asialle jotain. Eli tuntee edes jotain miestä kohti, vaikka ei olisi puhdasta seksuaalista halua. Ja siinä pystyy elättelemään toivoa että tilanne vielä muuttuu.
Ilman seksiä ei ole rakkauttakaan, minkäänlaista. Piste. (Ellei fyysinen kyvyttömyys ole esteenä, ja silloinkin voi aina keksiä keinoja tehdä toiselle hyvää)