Lue keskustelun säännöt.
En halua enää miestäni :(
06.04.2017 |
Onko kukaaan ollut vastaavassa tilanteessa ja miten selvisitte siitä?
Eli ollaan mieheni kanssa oltu 11 vuotta yhdessä josta 5 naimisissa. Mieheni on minulle ensimmäinen vakava suhde, menetin neitsyyteni myös hänelle seurustelumme alettua 16 vuotiaana. Miehelläni on ollut useita suhteita ennen minua. Meillä on kaksi pientä lasta, talo, taloudellinen tilanne hyvä jne. Mutta parisuhteemme ei enää voi hyvin, ja se johtuu minusta. Minä en halua enää miestäni fyysistesti, hän on minulle todella rakas, rakas kuin vaikka veli. En rakasta häntä kuin aviomiestä pitäisi, en halua häntä seksuaalisesti, en halua pussailla, halailla, en mitään mikä kuuluisi parisuhteeseen. Mutta hänen kanssaan on hyvä olla, turvallinen, hän on mahtava isä ja mahtava puoliso. Minä en vain oöe hyvä vaimo... tätä on jatkunut jo pari vuotta ja tästä käymme pahimmat riitamme. Mieheni haluaa minua, hän pitää minua kauniina ja seksikkäänä, tuntee perhosia vatsassaan edelleen. Erostakin olemme puhuneet, mieheni ei vain missään nimessä halua hajottaa perhettä ja menettää minua. Minulla samat ajatukset, en halua viedä lapsilta ydinperhettä, talouskin menisi tiukille jne mitä ero nyt toisi tullessaan. Ja toki mieheni menettäminenkin tuntuu pahalta ja samaan aikaan myös ehkä vähän huojentavaltakin.
En tiedä olenko tässä enää itseni takia ollenkaam. En tiedä ketä minun nyt pitäisi miettiä, itseäni, miestäni, lapsiani. En ole onnellinen tässä mutta samalla myös olen kun kaikki jo on. On helppoa. Olen umpikujassa... haluan erota ja sitten taas en, miehenikin kärsii tästä kun ei tiedä mitä haluan, kun en tiedä itsekään. Ja silti hän siinä vielä on.
Tavallaan myös mietin oliko tämä kaikki nyt tässä. Ei enää kutkuttavia tunteita yms mitä uusi suhde tuo. Jännitystä. Tätä samaa päivästä toiseen. Haluaisin har raa staa seksiä, en ole haluton, en vain halua sitä mieheni kanssa :( kosketus puistattaa, samalla haaveilen muista. Meneekö tämä ohi, onko tämä vain vaihe? Rakastunko mieheeni uudelleen ja meillä on villiä seksiä, kutkuttavia, jännittäviä tunteita?
Älkää lytätkö, paha olla muutenkin....
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Haluan jakaa tarinani sinulle, koska olen kokenut saman.
Mieheni kärsi kovasti haluttomuudestani. Lapset ja työ veivät kaiken energiani eikä minulla ollut enää tunteita miestäni kohtaan. Mies reagoi milloin vonkaamalla ja milloin ärtymyksellä - molemmat vain työnsivät minua kauemmas.
Kerran mies avautui muutaman viinilasillisen jälkeen ja kertoi tuntevansa syvää epäonnistumisen tunnetta miehenä ja puolisona. Ei enää osannut keksiä mitään millä parantaa tilannnetta. Itkettiinkin molemmat lopulta ja tuntui kovin raskaalta. Mies kysyi, haluanko erota. Tajusin etten halua.
Päädyimme sopimukseen: koska seksittömyys ajoi meitä erillemme, päätimme harrastaa seksiä kerran viikossa sovittuna päivänä. Halutti tai ei.
Päätin myös että alan taas spontaanisti halata tai suukottaa miestä ihan arkisissa tilanteissa. Aluksi minua vähän inhotti koko ajatus mutta lupasin itselleni yrittää. Ja niinhän siinä kävi että aika pian tilanne parani. Aloin pikku hiljaa löytää taas läheisyyttä mieheni kanssa. Hänen käytöksensä muuttui positiivisemmaksi koska ei ollut enää jatkuvaa ahdistusta seksittömyydestä. Itse aloin myös taas nauttia seksistä enemmän ja kokeilla uusiakin juttuja.
Haluan siis sanoa, että taistele perheesi puolesta! Tee asioita, jotka eivät ehkä heti tunnu kivoilta mutta jotka voivat johtaa suhteen paranemiseen. Lasten saaminen hoitoon jonnekin vähäksi aikaa voisi helpottaa. Pienet reissut yhdessä ja myös erikseen piristävät, jos teillä on varaa. Mies vaikka viikonloppureissuun lasten kanssa js sinä jäät kotiin? Tai mene sinä oman naisystävän kanssa vaikka risteilylle kahdestaan. Kun on hetken erossa, alkaa kaivata toista.
Minä olen se enemmän seksiä haluava osapuoli ja tuollainen kerran viikossa-sopimus tai edes sen ehdottaminen saisi kyllä minut vain itkemään hillittömästi. Minusta tuntuisi että olen niin kuvottava, että kumppanin on pakotettava itsensä seksiin kanssani. Tai sitä epäilen jo nyt, mutta tuo olisi päivän selvä todiste siitä että hän oikeasti pitää minua kuvottavana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Antakaa niille miehillenne! Miksi ei voi antaa, vaikkei niin kamalasti halua aluksi. Ruokahalu kasvaa syödessä!
Se on toisen kunnioittamista. Toisen halujen kunnioittamista.
T. Feministi 54vee.
Samaa mieltä! Mikä siinä on ettei voi antaa vaikkei itsellä just niin haluttaiskaan? Ei se järvi soutamisesta kulu. Eikä se kipeääkään tee.
Jos lähtee pihtaamisen tielle, avioliiton loppusuora häämöttää. Mutta tässä ap:n tapauksessa se taitaa ollakin tavoite, ainakin alitajunnassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastauksista selviää taas se tosiasia ettei naisilla ole minkäänlaista taistelukestävyyttä eikä realismin tajau. Sitä prinsessakutinaa pitäisi tuntea loppuelämä ja kaiken olla niiiiiin ihquuuuuu.
Parempi että lähdet menemään, siis miehellesi parempi, itse tuskin opit mitään tai olisit koskaan mihinkään tyytyväinen.
Toiveesi ja tavoitteesi ovat epärealistisia pikkutytön haaveita. Ehkä kasvat joskus, tosin voit huomata olevasi silloin yksin.
Sitten jos aletaan eroamaan jokaisesta uudesta miehestä/naisesta peräjälkeen voidaan puhua taistelukestävyyden puutteesta. Jos eroat yhdestä, jonka kanssa olet jo ollut vuosia, niin eiköhän se kerro juuri päinvastaista. Vai ajattelitko, että se ensimmäinen kriisi tulee vasta silloin yli 10 vuoden jälkeen ja sitten napsahtaa heti erokin? Eiköhän niitä taisteluja ja kriisejä ole sen kymmenen vuoden aikana ehtinyt olla jokaisella enemmän tai vähemmän jo sen verran, että taistelukestävyyttä on tarvittu.
Lue noita muita vastauksia myös, siellä lähes jokaisella on "sama tilanne".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antakaa niille miehillenne! Miksi ei voi antaa, vaikkei niin kamalasti halua aluksi. Ruokahalu kasvaa syödessä!
Se on toisen kunnioittamista. Toisen halujen kunnioittamista.
T. Feministi 54vee.
Samaa mieltä! Mikä siinä on ettei voi antaa vaikkei itsellä just niin haluttaiskaan? Ei se järvi soutamisesta kulu. Eikä se kipeääkään tee.
Jos lähtee pihtaamisen tielle, avioliiton loppusuora häämöttää. Mutta tässä ap:n tapauksessa se taitaa ollakin tavoite, ainakin alitajunnassa.
Mikä siinä on, että toisen haluttomuutta ei voi ymmärtää ja kunnioittaa? Ei se kipeääkään tee. Tuollainen ymmärtämättömyys tarkoittaa että avioliitto on loppusuoralla ja se on tuon ymmärtämättömän painostajan syy.
Vierailija kirjoitti:
Antakaa niille miehillenne! Miksi ei voi antaa, vaikkei niin kamalasti halua aluksi. Ruokahalu kasvaa syödessä!
Se on toisen kunnioittamista. Toisen halujen kunnioittamista.
T. Feministi 54vee.
Voi kristus, 54vee antaa neuvoja 😂😂. Muistatko edes mitä on seksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas sain sanottua puolisolleni, että syy ei ole hänessä vaan minussa: en onnistu kaivamaan itsestäni sen äiti/uranainen-roolin alta vaimoa tai rakastajatarta. Tavallaan kärsin siitä itsekin ja ymmärsin että puolisoni kärsi. Ratkaisukeskeisyys tarkoittaa sitä, että miettii mitä tilanteelle voisi tehdä. Uskoin itsekin, että kannattaa yrittää. Mutta kun sitä sopivaa hetkeä ei tuntunut ikinä tulevan. Milloin väsytti ja milloin oli mitäkin. Mies eli stressissä kun ei ikinä tiennyt saako tänä vuonna enää ollenkaan. Käytännöllisesti ajattelin, että kokeillaan nyt tämmöistä. Ja meillä se toimi. Joskus, jos on oikein kovassa puutteessa, se sääliseksikin on parempaa kuin ei mitään. Ainakin useimmille miehille, luulisin. Ja jos se johtaa aitoon haluun, sehän oli win-win.
Joskus muuten pakotan itseni myös hymyilemään tilanteessa, jossa ei oikeasti yhtään hymyilytä. Ja sekin saattaa pian muuttua aidoksi, koska se vaikuttaa sekä toisen ihmisen reaktioihin että omiin aivoihini. On ihan tutkittua tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan jakaa tarinani sinulle, koska olen kokenut saman.
Mieheni kärsi kovasti haluttomuudestani. Lapset ja työ veivät kaiken energiani eikä minulla ollut enää tunteita miestäni kohtaan. Mies reagoi milloin vonkaamalla ja milloin ärtymyksellä - molemmat vain työnsivät minua kauemmas.
Kerran mies avautui muutaman viinilasillisen jälkeen ja kertoi tuntevansa syvää epäonnistumisen tunnetta miehenä ja puolisona. Ei enää osannut keksiä mitään millä parantaa tilannnetta. Itkettiinkin molemmat lopulta ja tuntui kovin raskaalta. Mies kysyi, haluanko erota. Tajusin etten halua.
Päädyimme sopimukseen: koska seksittömyys ajoi meitä erillemme, päätimme harrastaa seksiä kerran viikossa sovittuna päivänä. Halutti tai ei.
Päätin myös että alan taas spontaanisti halata tai suukottaa miestä ihan arkisissa tilanteissa. Aluksi minua vähän inhotti koko ajatus mutta lupasin itselleni yrittää. Ja niinhän siinä kävi että aika pian tilanne parani. Aloin pikku hiljaa löytää taas läheisyyttä mieheni kanssa. Hänen käytöksensä muuttui positiivisemmaksi koska ei ollut enää jatkuvaa ahdistusta seksittömyydestä. Itse aloin myös taas nauttia seksistä enemmän ja kokeilla uusiakin juttuja.
Haluan siis sanoa, että taistele perheesi puolesta! Tee asioita, jotka eivät ehkä heti tunnu kivoilta mutta jotka voivat johtaa suhteen paranemiseen. Lasten saaminen hoitoon jonnekin vähäksi aikaa voisi helpottaa. Pienet reissut yhdessä ja myös erikseen piristävät, jos teillä on varaa. Mies vaikka viikonloppureissuun lasten kanssa js sinä jäät kotiin? Tai mene sinä oman naisystävän kanssa vaikka risteilylle kahdestaan. Kun on hetken erossa, alkaa kaivata toista.
Minä olen se enemmän seksiä haluava osapuoli ja tuollainen kerran viikossa-sopimus tai edes sen ehdottaminen saisi kyllä minut vain itkemään hillittömästi. Minusta tuntuisi että olen niin kuvottava, että kumppanin on pakotettava itsensä seksiin kanssani. Tai sitä epäilen jo nyt, mutta tuo olisi päivän selvä todiste siitä että hän oikeasti pitää minua kuvottavana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antakaa niille miehillenne! Miksi ei voi antaa, vaikkei niin kamalasti halua aluksi. Ruokahalu kasvaa syödessä!
Se on toisen kunnioittamista. Toisen halujen kunnioittamista.
T. Feministi 54vee.
Samaa mieltä! Mikä siinä on ettei voi antaa vaikkei itsellä just niin haluttaiskaan? Ei se järvi soutamisesta kulu. Eikä se kipeääkään tee.
Jos lähtee pihtaamisen tielle, avioliiton loppusuora häämöttää. Mutta tässä ap:n tapauksessa se taitaa ollakin tavoite, ainakin alitajunnassa.
Jos lähtee tuolle antamisen tielle, että makaa lahnana saamatta nautintoa seksistä, ei varmasti seksielämä ikinä lähde kiinnostamaan vaan jossain vaiheessa se antaminenkin loppuu täysin kun koko touhusta sekä kumppanista on mennyt täysin maku. Siinä se avioliitto vasta vetelee viimeisiään. Kuka edes haluaa puoliväkisin panna kumppania, joka ei halua? Mitä se kertoo ihmisestä? Mistä tuollaisia ääliöitä löytyy?
Pyrkimys pitää olla nimenomaan siihen suuntaan, että se seksi olisi hyvää ja kivaa molempien mielestä. Jos ei ole, pitää miettiä mitä asialle voidaan tehdä. Minä jättäisin miehen jo siinä vaiheessa, kun hän alkaisi toistuvasti ehdottamaan moista älyttömyyttä kuten antamista vaikka ei kiinnosta, koska se osoittaisi totaalista kunnioituksen puutetta. Ensimmäisestä ehdotuksesta tulisi keskustelu, jossa kertoisin, että miten alentavalta tuo koko ehdotus minun korviini kuulostaa. Toista kertaa ei tuollaista tarvitse ehdottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen useita, jotka ovat eronneet, koska halut kohdistuvat muihin kuin omaan puolisoon. Nelikymppisissä ja sitä vanhemmissa on ehkä löytänyt hetken nautinnon ja useita sitten putkeen, mutta useimmat ovat lopulta eroa lasten isästä/äidistä katuneet. On varmasti niitäkin, jotka ovat tyytyväisiä eroonsa, mutta yleensä niissä lähtötilanteissa vikaa on muuallakin kuin seksissä. Tällä lähipiiriin ja tuttavien laajalta kokemuspohjalta lähtisin itse ensin korjaamaan olemassa olevaa parisuhdetta ja kun kaikki olisi tehty ja jos muutosta ei tulisi niin sitten miettisin eroa uudelleen.
Välitön ero olisi liian helppo ratkaisu. Seksiä varmasti löytäisit, mutta et välttämättä hyvää suhdetta. Joku viisas on joskus sanonut, että kun seksi toimii on sen osuus 10% parisuhteesta ja kun seksi ei toimi sen osuus parisuhteesta on 90%. Sen voi saada toimimaan, jos haluaa. Varsinkin kun kyse ei ole fyysisestä kyvyttömyydestä.
Hyvää ja kivaa on mukava tavoite. Mutta ainakin meillä juuri se alkuun pääseminen oli se ongelma. Kun ikinä ei tuntunut siltä että nyt olisi sopiva hetki. Kierre oli valmis: toisella oli haluja ja toinen ei viitsi enää edes halata kun pelkää että se halukkaampi tulkitsee eleen suostumukseksi seksiin. Molemmilla on paha mieli kun on pelkkää etäisyyttä. Sitten ei ole hyvää eikä kivaa seksiä ikinä kun sitä ei ole lainkaan.
On kamalan itsekästä odottaa toisen pysyvän uskollisena kun itse vain rypee haluttomuudessaan ilman että tekee sille mitään.
Arkiseksi voi joskus olla ihan vain arkiseksiä ilman sen kummempaa "hyvää ja kivaa". Vaikka se haluttomampi joutuisi itseään hommaan psyykkaamaan, ei silti tarvitse maata lahnamaisesti ja huokaillen vilkuilla kelloa. Kun on tahtoa, löytyy myös keinoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antakaa niille miehillenne! Miksi ei voi antaa, vaikkei niin kamalasti halua aluksi. Ruokahalu kasvaa syödessä!
Se on toisen kunnioittamista. Toisen halujen kunnioittamista.
T. Feministi 54vee.
Samaa mieltä! Mikä siinä on ettei voi antaa vaikkei itsellä just niin haluttaiskaan? Ei se järvi soutamisesta kulu. Eikä se kipeääkään tee.
Jos lähtee pihtaamisen tielle, avioliiton loppusuora häämöttää. Mutta tässä ap:n tapauksessa se taitaa ollakin tavoite, ainakin alitajunnassa.
Jos lähtee tuolle antamisen tielle, että makaa lahnana saamatta nautintoa seksistä, ei varmasti seksielämä ikinä lähde kiinnostamaan vaan jossain vaiheessa se antaminenkin loppuu täysin kun koko touhusta sekä kumppanista on mennyt täysin maku. Siinä se avioliitto vasta vetelee viimeisiään. Kuka edes haluaa puoliväkisin panna kumppania, joka ei halua? Mitä se kertoo ihmisestä? Mistä tuollaisia ääliöitä löytyy?
Pyrkimys pitää olla nimenomaan siihen suuntaan, että se seksi olisi hyvää ja kivaa molempien mielestä. Jos ei ole, pitää miettiä mitä asialle voidaan tehdä. Minä jättäisin miehen jo siinä vaiheessa, kun hän alkaisi toistuvasti ehdottamaan moista älyttömyyttä kuten antamista vaikka ei kiinnosta, koska se osoittaisi totaalista kunnioituksen puutetta. Ensimmäisestä ehdotuksesta tulisi keskustelu, jossa kertoisin, että miten alentavalta tuo koko ehdotus minun korviini kuulostaa. Toista kertaa ei tuollaista tarvitse ehdottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antakaa niille miehillenne! Miksi ei voi antaa, vaikkei niin kamalasti halua aluksi. Ruokahalu kasvaa syödessä!
Se on toisen kunnioittamista. Toisen halujen kunnioittamista.
T. Feministi 54vee.
Samaa mieltä! Mikä siinä on ettei voi antaa vaikkei itsellä just niin haluttaiskaan? Ei se järvi soutamisesta kulu. Eikä se kipeääkään tee.
Jos lähtee pihtaamisen tielle, avioliiton loppusuora häämöttää. Mutta tässä ap:n tapauksessa se taitaa ollakin tavoite, ainakin alitajunnassa.
Olet nyt ratkaisemassa väärää ongelmaa.
Tuo olisi ok, jos ap ei ylipäätään haluaisi seksiä, mutta haluaisi olla miehensä kanssa silti.
Nyt on kuitenkin tilanne, että ap haluaa kovasti seksiä, mutta ihan muiden miesten kanssa eikä ollenkaan oman miehensä kanssa ja pohtii siksi eroa. Siihen tilanteeseen neuvosi ei tosiaankaan ihan päde...
Oma neuvoni on erota ystävinä ja etsiä itselleen paremmin soveltuva mies.
Vierailija kirjoitti:
Minä taas sain sanottua puolisolleni, että syy ei ole hänessä vaan minussa: en onnistu kaivamaan itsestäni sen äiti/uranainen-roolin alta vaimoa tai rakastajatarta. Tavallaan kärsin siitä itsekin ja ymmärsin että puolisoni kärsi. Ratkaisukeskeisyys tarkoittaa sitä, että miettii mitä tilanteelle voisi tehdä. Uskoin itsekin, että kannattaa yrittää. Mutta kun sitä sopivaa hetkeä ei tuntunut ikinä tulevan. Milloin väsytti ja milloin oli mitäkin. Mies eli stressissä kun ei ikinä tiennyt saako tänä vuonna enää ollenkaan. Käytännöllisesti ajattelin, että kokeillaan nyt tämmöistä. Ja meillä se toimi. Joskus, jos on oikein kovassa puutteessa, se sääliseksikin on parempaa kuin ei mitään. Ainakin useimmille miehille, luulisin. Ja jos se johtaa aitoon haluun, sehän oli win-win.
Joskus muuten pakotan itseni myös hymyilemään tilanteessa, jossa ei oikeasti yhtään hymyilytä. Ja sekin saattaa pian muuttua aidoksi, koska se vaikuttaa sekä toisen ihmisen reaktioihin että omiin aivoihini. On ihan tutkittua tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan jakaa tarinani sinulle, koska olen kokenut saman.
Mieheni kärsi kovasti haluttomuudestani. Lapset ja työ veivät kaiken energiani eikä minulla ollut enää tunteita miestäni kohtaan. Mies reagoi milloin vonkaamalla ja milloin ärtymyksellä - molemmat vain työnsivät minua kauemmas.
Kerran mies avautui muutaman viinilasillisen jälkeen ja kertoi tuntevansa syvää epäonnistumisen tunnetta miehenä ja puolisona. Ei enää osannut keksiä mitään millä parantaa tilannnetta. Itkettiinkin molemmat lopulta ja tuntui kovin raskaalta. Mies kysyi, haluanko erota. Tajusin etten halua.
Päädyimme sopimukseen: koska seksittömyys ajoi meitä erillemme, päätimme harrastaa seksiä kerran viikossa sovittuna päivänä. Halutti tai ei.
Päätin myös että alan taas spontaanisti halata tai suukottaa miestä ihan arkisissa tilanteissa. Aluksi minua vähän inhotti koko ajatus mutta lupasin itselleni yrittää. Ja niinhän siinä kävi että aika pian tilanne parani. Aloin pikku hiljaa löytää taas läheisyyttä mieheni kanssa. Hänen käytöksensä muuttui positiivisemmaksi koska ei ollut enää jatkuvaa ahdistusta seksittömyydestä. Itse aloin myös taas nauttia seksistä enemmän ja kokeilla uusiakin juttuja.
Haluan siis sanoa, että taistele perheesi puolesta! Tee asioita, jotka eivät ehkä heti tunnu kivoilta mutta jotka voivat johtaa suhteen paranemiseen. Lasten saaminen hoitoon jonnekin vähäksi aikaa voisi helpottaa. Pienet reissut yhdessä ja myös erikseen piristävät, jos teillä on varaa. Mies vaikka viikonloppureissuun lasten kanssa js sinä jäät kotiin? Tai mene sinä oman naisystävän kanssa vaikka risteilylle kahdestaan. Kun on hetken erossa, alkaa kaivata toista.
Minä olen se enemmän seksiä haluava osapuoli ja tuollainen kerran viikossa-sopimus tai edes sen ehdottaminen saisi kyllä minut vain itkemään hillittömästi. Minusta tuntuisi että olen niin kuvottava, että kumppanin on pakotettava itsensä seksiin kanssani. Tai sitä epäilen jo nyt, mutta tuo olisi päivän selvä todiste siitä että hän oikeasti pitää minua kuvottavana.
Tuo toimi teillä, se ei toimi kaikilla. Eikä siinä mitkään selitykset auta, jos haluaa että toinen haluaa minua. Se ei muuksi muutu, että tietää toisen pakottavan itsensä mukaan. Ei se kaikkia häiritse, vaikka pakottaakin. Jotkut eivät välitä sen kumppanin tunteista, jotkut ovat hyviä huijaamaan itseään ja luulevat että toinen on aidosti mukana. Vaikka olisi ääneen sovittu ja sanottu, että nyt on pakko.
En ymmärrä, mutta ei minun tarvitsekaan. Kukin tavallaan. Kunhan totesin, että tässä ei ole kaikille sopivia patenttiratkaisuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas sain sanottua puolisolleni, että syy ei ole hänessä vaan minussa: en onnistu kaivamaan itsestäni sen äiti/uranainen-roolin alta vaimoa tai rakastajatarta. Tavallaan kärsin siitä itsekin ja ymmärsin että puolisoni kärsi. Ratkaisukeskeisyys tarkoittaa sitä, että miettii mitä tilanteelle voisi tehdä. Uskoin itsekin, että kannattaa yrittää. Mutta kun sitä sopivaa hetkeä ei tuntunut ikinä tulevan. Milloin väsytti ja milloin oli mitäkin. Mies eli stressissä kun ei ikinä tiennyt saako tänä vuonna enää ollenkaan. Käytännöllisesti ajattelin, että kokeillaan nyt tämmöistä. Ja meillä se toimi. Joskus, jos on oikein kovassa puutteessa, se sääliseksikin on parempaa kuin ei mitään. Ainakin useimmille miehille, luulisin. Ja jos se johtaa aitoon haluun, sehän oli win-win.
Joskus muuten pakotan itseni myös hymyilemään tilanteessa, jossa ei oikeasti yhtään hymyilytä. Ja sekin saattaa pian muuttua aidoksi, koska se vaikuttaa sekä toisen ihmisen reaktioihin että omiin aivoihini. On ihan tutkittua tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan jakaa tarinani sinulle, koska olen kokenut saman.
Mieheni kärsi kovasti haluttomuudestani. Lapset ja työ veivät kaiken energiani eikä minulla ollut enää tunteita miestäni kohtaan. Mies reagoi milloin vonkaamalla ja milloin ärtymyksellä - molemmat vain työnsivät minua kauemmas.
Kerran mies avautui muutaman viinilasillisen jälkeen ja kertoi tuntevansa syvää epäonnistumisen tunnetta miehenä ja puolisona. Ei enää osannut keksiä mitään millä parantaa tilannnetta. Itkettiinkin molemmat lopulta ja tuntui kovin raskaalta. Mies kysyi, haluanko erota. Tajusin etten halua.
Päädyimme sopimukseen: koska seksittömyys ajoi meitä erillemme, päätimme harrastaa seksiä kerran viikossa sovittuna päivänä. Halutti tai ei.
Päätin myös että alan taas spontaanisti halata tai suukottaa miestä ihan arkisissa tilanteissa. Aluksi minua vähän inhotti koko ajatus mutta lupasin itselleni yrittää. Ja niinhän siinä kävi että aika pian tilanne parani. Aloin pikku hiljaa löytää taas läheisyyttä mieheni kanssa. Hänen käytöksensä muuttui positiivisemmaksi koska ei ollut enää jatkuvaa ahdistusta seksittömyydestä. Itse aloin myös taas nauttia seksistä enemmän ja kokeilla uusiakin juttuja.
Haluan siis sanoa, että taistele perheesi puolesta! Tee asioita, jotka eivät ehkä heti tunnu kivoilta mutta jotka voivat johtaa suhteen paranemiseen. Lasten saaminen hoitoon jonnekin vähäksi aikaa voisi helpottaa. Pienet reissut yhdessä ja myös erikseen piristävät, jos teillä on varaa. Mies vaikka viikonloppureissuun lasten kanssa js sinä jäät kotiin? Tai mene sinä oman naisystävän kanssa vaikka risteilylle kahdestaan. Kun on hetken erossa, alkaa kaivata toista.
Minä olen se enemmän seksiä haluava osapuoli ja tuollainen kerran viikossa-sopimus tai edes sen ehdottaminen saisi kyllä minut vain itkemään hillittömästi. Minusta tuntuisi että olen niin kuvottava, että kumppanin on pakotettava itsensä seksiin kanssani. Tai sitä epäilen jo nyt, mutta tuo olisi päivän selvä todiste siitä että hän oikeasti pitää minua kuvottavana.
Tuo toimi teillä, se ei toimi kaikilla. Eikä siinä mitkään selitykset auta, jos haluaa että toinen haluaa minua. Se ei muuksi muutu, että tietää toisen pakottavan itsensä mukaan. Ei se kaikkia häiritse, vaikka pakottaakin. Jotkut eivät välitä sen kumppanin tunteista, jotkut ovat hyviä huijaamaan itseään ja luulevat että toinen on aidosti mukana. Vaikka olisi ääneen sovittu ja sanottu, että nyt on pakko.
En ymmärrä, mutta ei minun tarvitsekaan. Kukin tavallaan. Kunhan totesin, että tässä ei ole kaikille sopivia patenttiratkaisuja.
Lisään tähän vielä, että kyllä minullekin (naiselle) se sääliseksi kelpasi. Todella, todella hyvin välillä. Mutta jälkeenpäin vihasin itseäni, kun ajattelin että kumppani ihan varmasti pakotti itsensä mukaan. Kun pelkäsi että olen taas kiukkuinen ja puhumaton monta viikkoa. Olin ällistynyt, miten kamala ihminen minä oikeasti olen. Oksettava ulkoisesti kun seksi kanssani ei kiinnosta ja oksettava sisäisesti, kun kiristän seksiin kanssani. En ole ikinä tuntenut sellaista itseinhoa.
Patenttiratkaisua ei ole, mutta saanen kuitenkin jakaa kokemuksen, joka pelasti minun avioliittoni.
Haluaisin myös täsmentää, että minun haluni kyllä syttyi ihan aidosti, kun vain pääsin taas alkuun hommassa. Ongelma oli se, että jos ei mitään olisi sovittu, olisin hautautunut kirjani kanssa sohvannurkkaan ja hups! - taas meni puoli vuotta ilman seksiä ja mies on kuin myrskyn merkki.
Emme muuten kumpikaan koskaan käyttäneet sanaa "pakko" tuossa vaiheessa. Kyse oli yhteisestä sopimuksesta. Ja olisi siinä varmaan ollut neuvottelun varaakin, mutta niitä ei lopulta tarvittu.
Tuosta on nyt viitisen vuotta aikaa ja voin sanoa että olemme onnellisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas sain sanottua puolisolleni, että syy ei ole hänessä vaan minussa: en onnistu kaivamaan itsestäni sen äiti/uranainen-roolin alta vaimoa tai rakastajatarta. Tavallaan kärsin siitä itsekin ja ymmärsin että puolisoni kärsi. Ratkaisukeskeisyys tarkoittaa sitä, että miettii mitä tilanteelle voisi tehdä. Uskoin itsekin, että kannattaa yrittää. Mutta kun sitä sopivaa hetkeä ei tuntunut ikinä tulevan. Milloin väsytti ja milloin oli mitäkin. Mies eli stressissä kun ei ikinä tiennyt saako tänä vuonna enää ollenkaan. Käytännöllisesti ajattelin, että kokeillaan nyt tämmöistä. Ja meillä se toimi. Joskus, jos on oikein kovassa puutteessa, se sääliseksikin on parempaa kuin ei mitään. Ainakin useimmille miehille, luulisin. Ja jos se johtaa aitoon haluun, sehän oli win-win.
Joskus muuten pakotan itseni myös hymyilemään tilanteessa, jossa ei oikeasti yhtään hymyilytä. Ja sekin saattaa pian muuttua aidoksi, koska se vaikuttaa sekä toisen ihmisen reaktioihin että omiin aivoihini. On ihan tutkittua tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan jakaa tarinani sinulle, koska olen kokenut saman.
Mieheni kärsi kovasti haluttomuudestani. Lapset ja työ veivät kaiken energiani eikä minulla ollut enää tunteita miestäni kohtaan. Mies reagoi milloin vonkaamalla ja milloin ärtymyksellä - molemmat vain työnsivät minua kauemmas.
Kerran mies avautui muutaman viinilasillisen jälkeen ja kertoi tuntevansa syvää epäonnistumisen tunnetta miehenä ja puolisona. Ei enää osannut keksiä mitään millä parantaa tilannnetta. Itkettiinkin molemmat lopulta ja tuntui kovin raskaalta. Mies kysyi, haluanko erota. Tajusin etten halua.
Päädyimme sopimukseen: koska seksittömyys ajoi meitä erillemme, päätimme harrastaa seksiä kerran viikossa sovittuna päivänä. Halutti tai ei.
Päätin myös että alan taas spontaanisti halata tai suukottaa miestä ihan arkisissa tilanteissa. Aluksi minua vähän inhotti koko ajatus mutta lupasin itselleni yrittää. Ja niinhän siinä kävi että aika pian tilanne parani. Aloin pikku hiljaa löytää taas läheisyyttä mieheni kanssa. Hänen käytöksensä muuttui positiivisemmaksi koska ei ollut enää jatkuvaa ahdistusta seksittömyydestä. Itse aloin myös taas nauttia seksistä enemmän ja kokeilla uusiakin juttuja.
Haluan siis sanoa, että taistele perheesi puolesta! Tee asioita, jotka eivät ehkä heti tunnu kivoilta mutta jotka voivat johtaa suhteen paranemiseen. Lasten saaminen hoitoon jonnekin vähäksi aikaa voisi helpottaa. Pienet reissut yhdessä ja myös erikseen piristävät, jos teillä on varaa. Mies vaikka viikonloppureissuun lasten kanssa js sinä jäät kotiin? Tai mene sinä oman naisystävän kanssa vaikka risteilylle kahdestaan. Kun on hetken erossa, alkaa kaivata toista.
Minä olen se enemmän seksiä haluava osapuoli ja tuollainen kerran viikossa-sopimus tai edes sen ehdottaminen saisi kyllä minut vain itkemään hillittömästi. Minusta tuntuisi että olen niin kuvottava, että kumppanin on pakotettava itsensä seksiin kanssani. Tai sitä epäilen jo nyt, mutta tuo olisi päivän selvä todiste siitä että hän oikeasti pitää minua kuvottavana.
Tuo toimi teillä, se ei toimi kaikilla. Eikä siinä mitkään selitykset auta, jos haluaa että toinen haluaa minua. Se ei muuksi muutu, että tietää toisen pakottavan itsensä mukaan. Ei se kaikkia häiritse, vaikka pakottaakin. Jotkut eivät välitä sen kumppanin tunteista, jotkut ovat hyviä huijaamaan itseään ja luulevat että toinen on aidosti mukana. Vaikka olisi ääneen sovittu ja sanottu, että nyt on pakko.
En ymmärrä, mutta ei minun tarvitsekaan. Kukin tavallaan. Kunhan totesin, että tässä ei ole kaikille sopivia patenttiratkaisuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Patenttiratkaisua ei ole, mutta saanen kuitenkin jakaa kokemuksen, joka pelasti minun avioliittoni.
Haluaisin myös täsmentää, että minun haluni kyllä syttyi ihan aidosti, kun vain pääsin taas alkuun hommassa. Ongelma oli se, että jos ei mitään olisi sovittu, olisin hautautunut kirjani kanssa sohvannurkkaan ja hups! - taas meni puoli vuotta ilman seksiä ja mies on kuin myrskyn merkki.
Emme muuten kumpikaan koskaan käyttäneet sanaa "pakko" tuossa vaiheessa. Kyse oli yhteisestä sopimuksesta. Ja olisi siinä varmaan ollut neuvottelun varaakin, mutta niitä ei lopulta tarvittu.
Tuosta on nyt viitisen vuotta aikaa ja voin sanoa että olemme onnellisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas sain sanottua puolisolleni, että syy ei ole hänessä vaan minussa: en onnistu kaivamaan itsestäni sen äiti/uranainen-roolin alta vaimoa tai rakastajatarta. Tavallaan kärsin siitä itsekin ja ymmärsin että puolisoni kärsi. Ratkaisukeskeisyys tarkoittaa sitä, että miettii mitä tilanteelle voisi tehdä. Uskoin itsekin, että kannattaa yrittää. Mutta kun sitä sopivaa hetkeä ei tuntunut ikinä tulevan. Milloin väsytti ja milloin oli mitäkin. Mies eli stressissä kun ei ikinä tiennyt saako tänä vuonna enää ollenkaan. Käytännöllisesti ajattelin, että kokeillaan nyt tämmöistä. Ja meillä se toimi. Joskus, jos on oikein kovassa puutteessa, se sääliseksikin on parempaa kuin ei mitään. Ainakin useimmille miehille, luulisin. Ja jos se johtaa aitoon haluun, sehän oli win-win.
Joskus muuten pakotan itseni myös hymyilemään tilanteessa, jossa ei oikeasti yhtään hymyilytä. Ja sekin saattaa pian muuttua aidoksi, koska se vaikuttaa sekä toisen ihmisen reaktioihin että omiin aivoihini. On ihan tutkittua tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan jakaa tarinani sinulle, koska olen kokenut saman.
Mieheni kärsi kovasti haluttomuudestani. Lapset ja työ veivät kaiken energiani eikä minulla ollut enää tunteita miestäni kohtaan. Mies reagoi milloin vonkaamalla ja milloin ärtymyksellä - molemmat vain työnsivät minua kauemmas.
Kerran mies avautui muutaman viinilasillisen jälkeen ja kertoi tuntevansa syvää epäonnistumisen tunnetta miehenä ja puolisona. Ei enää osannut keksiä mitään millä parantaa tilannnetta. Itkettiinkin molemmat lopulta ja tuntui kovin raskaalta. Mies kysyi, haluanko erota. Tajusin etten halua.
Päädyimme sopimukseen: koska seksittömyys ajoi meitä erillemme, päätimme harrastaa seksiä kerran viikossa sovittuna päivänä. Halutti tai ei.
Päätin myös että alan taas spontaanisti halata tai suukottaa miestä ihan arkisissa tilanteissa. Aluksi minua vähän inhotti koko ajatus mutta lupasin itselleni yrittää. Ja niinhän siinä kävi että aika pian tilanne parani. Aloin pikku hiljaa löytää taas läheisyyttä mieheni kanssa. Hänen käytöksensä muuttui positiivisemmaksi koska ei ollut enää jatkuvaa ahdistusta seksittömyydestä. Itse aloin myös taas nauttia seksistä enemmän ja kokeilla uusiakin juttuja.
Haluan siis sanoa, että taistele perheesi puolesta! Tee asioita, jotka eivät ehkä heti tunnu kivoilta mutta jotka voivat johtaa suhteen paranemiseen. Lasten saaminen hoitoon jonnekin vähäksi aikaa voisi helpottaa. Pienet reissut yhdessä ja myös erikseen piristävät, jos teillä on varaa. Mies vaikka viikonloppureissuun lasten kanssa js sinä jäät kotiin? Tai mene sinä oman naisystävän kanssa vaikka risteilylle kahdestaan. Kun on hetken erossa, alkaa kaivata toista.
Minä olen se enemmän seksiä haluava osapuoli ja tuollainen kerran viikossa-sopimus tai edes sen ehdottaminen saisi kyllä minut vain itkemään hillittömästi. Minusta tuntuisi että olen niin kuvottava, että kumppanin on pakotettava itsensä seksiin kanssani. Tai sitä epäilen jo nyt, mutta tuo olisi päivän selvä todiste siitä että hän oikeasti pitää minua kuvottavana.
Tuo toimi teillä, se ei toimi kaikilla. Eikä siinä mitkään selitykset auta, jos haluaa että toinen haluaa minua. Se ei muuksi muutu, että tietää toisen pakottavan itsensä mukaan. Ei se kaikkia häiritse, vaikka pakottaakin. Jotkut eivät välitä sen kumppanin tunteista, jotkut ovat hyviä huijaamaan itseään ja luulevat että toinen on aidosti mukana. Vaikka olisi ääneen sovittu ja sanottu, että nyt on pakko.
En ymmärrä, mutta ei minun tarvitsekaan. Kukin tavallaan. Kunhan totesin, että tässä ei ole kaikille sopivia patenttiratkaisuja.
Huomautan, että jaoit kokemuksesi ketjussa jossa aloittaja pyysi neuvoja. Eli tuon voi helposti tulkita suositukseksi hänelle. Siksi sanoin, että teille toimiva ratkaisu on jollekin toiselle katastrofi.
Ja tajusin kyllä että ette puhuneet pakosta, kun sopimusta teitte. Eikä tuo sohvan nurkkaan hautautumis -selitys olisi sekään auttanut minua. Kun en haluaisi suoritusta vaan aitoa halua. Eikä sitä ole, jos on mahdollista "unohtaa" seksi.
Niin se vaan on, että jos oma vaimo ei anna, joku muu kyllä antaa. Mutta jos se on ajatuksena ok, niin ei kait siinä, pihtaa vaan menemään, ja odottelee samalla ihmettä avioliiton pelastukseksi.
Ihmeellisen monimutkaisia ajatuskuvioita naiset vaalivat seksin suhteen: haluan että minua halutaan ja että kumppanini kokee olevansa haluttu jne. Keskimääräinen mies on aika paljon suoraviivaisempi seksiasioissa. Eikä se että antaa vaikkei niin huvitakaan tarkoita sitä, että pitää maata lahnana ja pyöritellä silmiään.
Ja tässä siis puhuu N38, onnellisesti aviossa.
Vierailija kirjoitti:
Niin se vaan on, että jos oma vaimo ei anna, joku muu kyllä antaa. Mutta jos se on ajatuksena ok, niin ei kait siinä, pihtaa vaan menemään, ja odottelee samalla ihmettä avioliiton pelastukseksi.
Ihmeellisen monimutkaisia ajatuskuvioita naiset vaalivat seksin suhteen: haluan että minua halutaan ja että kumppanini kokee olevansa haluttu jne. Keskimääräinen mies on aika paljon suoraviivaisempi seksiasioissa. Eikä se että antaa vaikkei niin huvitakaan tarkoita sitä, että pitää maata lahnana ja pyöritellä silmiään.
Ja tässä siis puhuu N38, onnellisesti aviossa.
Niin se vaan on, että jos mies lähtee hakemaan tuollaista ratkaisua, se kertoo mikä on naisen haluttomuuden syy: mies. Jos mies on kusipää haluttomuuden jälkeen, hän on aivan varmasti ollut sitä myös ennen. Ja juuri siksi vaimon halut ovat hävinneet.
Ja kaipa kaksi tunteetonta möykkyä ovat onnellisia keskenään aviossa. Mutta aika moni mies ja nainen haluaa että on itse haluttu ja haluaa että kumppanista tuntuu samalta. Jos tämä on sinulle monimutkainen ajatuskuvio, se kertoo vain että sinulla ei ole tunteita.
Ei seurustelu tarkoita seksiä, eikä seksi tarkoita tunteita.
Pitäkää toisistanne, kodistanne ja lapsista kiinni ja käykää hoitamassa seksihommat muiden ihmisten kanssa. Me eletään kuitenkin 2010-lukua jo. No big deal.
Miten ihmeessä ne teidän miehenne pystyvät elämään tuollaista seksitöntä arkea sekoamatta? Käyvätkö salaa vieraissa vai onko heidät alistettu niin tahdottomiksi kynnysmatoiksi etteivät osaa enää rakastajatarta hankkia itselleen?
Tuollaisessa tilanteessa olette yhdessä perheenä lasten takia mutta voitte hoitaa romanssit ja seksin kodin ulkopuolella.
Vaikka tilanne tuntuu nyt tosi hankalalta, niin toivoa kuitenkin on ja tilanteeseen on moniakin ratkaisuja. Teidän on kuitenkin hyvä olla yhdessä, joten erota ei kannata kevein perustein. Teidän ainoa ongelmanne on siis seksin puute ja sen voi korjata monellakin tapaa. Luettelen nyt muutaman ehdotuksen mitä äkkiseltään tulee mieleen:
-voit esimerkiksi kysyä jos joku sinkkuystäväsi suostuisi aloittamaan seksisuhteen miehesi kanssa
-voitte sopia, että mies saa käydä vaikka kerran kaksi kuukaudessa prostituoidulla ja että se maksetaan yhteisestä kassasta
-voitte ottaa au pairin tai vaihto-oppilaan, jonka kanssa mies voi olla seksisuhteessa
-mies saa tehdä esimerkiksi puolen vuoden välein seksimatkan aasiaan, johon keräätte yhdessä rahaa
Tuossa muutamia hyviä ehdotuksia, mutta paljon muitakin keinoja on jos listaltani ei löydy sopivaa. Voitte myös yhdistää tai muokata esittämiäni keinoja. Rohkeasti vain kokeilemaan!
Tsemppiä ja toivottavasti saatte suhteenne kuntoon :)
Älyttömän fiksu tapa korjata parisuhdetta. Jee.