Miksi MUIDEN on niin vaikea hyväksyä, että emme tavoittele materiaa?

ehkä muut toivovat että panostaisitte ulkoisiin asioihin vähän enemmän ettei teitä tarvitsisi hävetä

Ei kaikki ei todellakaan ymmärrä, että se iso talo ja hienot autot ym. ei tuo onnea.

Kyllä se uuden asunnon tarve sitten ilmoittelee itsestään omalla ajallaan.

he eivät ole tyytyväisiä omaan elämäänsä. Jos ihminen on itseensä tyytyväinen, eo hänen tarvitse puuttua toisten elämien " epäkohtiin"

ap

Materialistit juoskoot rahan perässä, mutta antakoot he myös muiden elää omalla tavallaan. Ilmeisesti tavaran ja omaisuuden haaliminen on kuitenkin se normi ja hyve tässä yhteiskunnassa, johon jokaisen oletetaan pyrkivän.

pakonomaisesti yrittää etsiä mun perheelle omakotitaloa. Hän tietää että etsimme uutta asuntoa, mutta emme missään nimessä halua omakotitaloa. Haluamme joko keskusta asunnon kerrostalosta tai rivitaloasunnon jostain kaupunginosasta. Olemme ajatelleen paria uudiskohdetta mutta ystävä vaan kyselee miksei me sit samalla rakennettais omaa uutta taloa. Mä en vaan halua omaa perhettäni siihen rakennusrumbaa enkä mä halua asua omakotitalossa.



Ihmiset vois kunnioittaa kanssa ihmisten päätöksiä!

Ihmeellistä, miten jotkut katsovat oikeudekseen mestaroida muiden elämää.

etteivät pysty näkemään, että elämässä millään muulla olisi samanlaista merkitystä. Eli näkemys on juuri niin kapea kuin oma kokemus.



Mutta sitten jossain syvällä sisimmässään ne ihmiset tietää, että materia ei ole arvoista paras. Ja se, että joku toinen on löytänyt elämässä muita arvostettavia asioita, on uhka sille omalle materialismille. Eihän sellainen uhka käy päinsä, joten sille on tehtävä jotain. Jos nää muuta arvostavat ystävätkin saatais puhuttua ympäri ostamaan uusi talo, niin sillä saisi omalle materialismillekin lisää hyväksyntää, eikä omia arvoja tarvitsisi laittaa vieläkään puntariin.



Eli jokainen tarvitsee ympärilleen tukijoukkoa samoin ajattelevista ihmisistä. Aivan kuin sinäkin kaipaat tukea sille, miten te olette valinneet elää.

Itse asuisin mielelläni mukavassa vuokra tai aso asunnossa mieluummin kuin tässä meidän uudessa talossa. Miehelle talo oli maailman tärkein asia ja hän on toki sen eteen paljon töitä tehnytkin ja vastuuta kantanut joten jossain oli minun joustettava.



Mulle olis kelvannut ihan hyvin vaikka aso kämppä kunhan ei olisi tätä kaikkea asuntovelkaa joka kokoajan vaivaa mieltä. Kaikki on periaatteessa hienoa on 200m2 talo, 2 auton tallirakennus, 2 autoa (onneksi velattomia!), ihan kiva piha jne jne mutta se 160 000e laina estää tekemästä jotain mukavaa turhuutta kuten esim etelän matkoja tms

kuultiin muutamalta vanhemmalta sukulaiselta onnitteluja ja kommentteja tyyliin " hyvä kun saatte elämäänne kuntoon" . Me oltiin ihan " täh" , oma kämppä on tietty kiva, muttei meidän elämä hirveästi muuttunut vuokra-asuntoajoista. Tää oli vain tällä hetkellä taloudellisesti meistä fiksu ratkaisu, ei meillä vuokralla asuminen ollut mikään merkki mistään ongelmista. Ja miksi olisi ollut, kun vuokra-asunto oli kiva ja tosi halpa, joten ei meillä ollut kiire sieltä pois.

Te osaatte elää omannäköistänne elämää ja olla siinä omassa ainutlaatuisessa elämässänne tyytyväisiä. Muiden mielestä teidän pitäisi elää jotain ihme keskivertokuvitelmaelämää, jonka malli on otettu naistenlehdistä/telkkarista ties mistä. Olkaa onnellisia siitä, että osaatte olla onnellisia! :-)

ja alisuorittajilta.

ihmisiä ajattelemaan, ovatko he itse sittenkään tehneet omassa elämässään oikeita valintoja ja se uhkaa heidän mielenrauhaansa.

Ihmiset juoksevat tyhjien kiiltokuvien perässä, eivätkä ole koskaan onnellisia. Toki ihminen tarvitsee sen tarpeellisen ja kaunistakin ympärilleen, sen ei kuitenkaan tarvitse olla mitään luxusta.



Minäkin olen tyytyväinen elämäämme, vaikka asumme vuokra-asunnossa, vuokra on korkea, kaikenlaista yritystoiminnasta syntynytttä velkaa on paljon. Pääasia on, että lapset on terveitä ja itsekin suht terve.

minä kyllä haluaisin lapsilleni omistusasunnon ja tiettyä kunniahimoa esimerkiksi opintojen ja työn suhteen.



Kyllä minulla olisi pettymys, jos valitsisivat tuollaisen elämäntyylin. Tuo on niin kädestä suuhun elämistä, että se asettaa myös sukulaisille paineita.

Miehen pienipalkkainen mutta mieluisa työ voi olla vaikka väikkäripaikka yliopistolla, mikä käsittääkseni on ainakin kunnianhimon suhteen riittävän arvostettu saavutus.

jossa itse ovat tyytyväisiä, minusta on ihan sama, onko se vuokra-, asumisoikeus-, kommuuni- tai omistusasunto. Minä en ymmärrä, mitä merkitystä jollain asumismuodolla on ihmisen elämän " kunnollisuuteen" , jos niin nyt voi asian ilmaista. Keskivertoihminen kun on vain keskivertoälykäs, niin ilmeisesti ei ajatukset lennä omaa kokemuspiiriä kauemmaksi eikä siis voida ajatella muita vaihtoehtoja kuin se mihin on itse kasvatettu. Se on sääli.

mutta omaisuus on aina turva, jonka kanssa voi paremmin pelata esim. työttömyyskausina.

Ja ap on ihan luuseri minimipäivärahallaan. Sen kun saa nostettua ihan millä tahansa pikkuponnistuksella.