Onkohan Sirpa S käynyt kauneusleikkauksessa?
Katselin vain Iltalehden uutta kuvaa. Kaunis nainen vaikka aikaisemmin vain ihan tavallinen. Vähän tietysti jenkkiluukkia mutta kuitenkin. Vai tuleeko kauniiksi, jos on aikaa ja varsinkin rahaa hoitaa itseään muuten. Aika paineet Sirpalla varmasti ulkonäöstä on, kun mies on tähti ja Amerikassa kaikki pyörii ulkonäön ympärillä.
Kommentit (7)
Mutta ymmärrän tosiaan paineet jos on jotain tehnytkin. Mulle ihan sama, itse en ikinä tekisi mitään, mutten tuomitse ketään oma on kroppansa kaikilla.
Ihan hassuja olette. Suurin osa tuon ikäisistä naisista on vielä oikein hyvässä kuosissa, ihan luomuna. Ja raskaus saa hehkumaan.
No jos vertaa kuvia muutamia vuosia sitten ja nyt niin kyllä epäilen että naamalle on tehty muutakin kuin kosmetologin kasvohoito. Rintojen kohdalla tilanteen huomaa vielä selvemmin.
Näkeehän sen naisen luustosta, että on säilyvää sorttia, on vaan jenkeissä osannut käyttää stylistia ja löytänyt oikeat ihmiset, ei siinä veistä tarvita että alle 40veenä näyttä hyvälle hyvänenaika!
Muakin luullaan jatkuvasti alle 30veeksi myös kasvohoitaja joka oli ihan äimänä kun kerroin ikäni.. (olen Sirpa Selänteen ikäkavereita).
Hyvä hoito ja terveet elämäntavat niin säiilyy jos on hyvät geenit.
kun ukko juoksee vieraissa ilmankin...
jotkut naiset vaan kaunistuu vanhetessaan.
Mut Sirpalla kiinnitti jo pari vuotta sitten rintavarustus...tai sitten oli erittäin hyvät liivit :)