Onko ihmiset oikeasti vain näin lyhytmuistisia, vai onko tässä oikeasti vihje mulle, ettei seura kiinnosta... ov

Ehkä yrität kaveerata väärän tyyppisten ihmisten kanssa?

Tai sitten jokaisella on aina jotain tärkeämpää kuin ystävät. Huomaan, että moni vietti pikkulapsiaikansa niin ettei edes joulukorttia tullut. Nyt kun lapset jo kävelevät, tultaisiin kernaasti meidän mökille viettämään kesää. Kun ystävää tarvitaan, oletetaan että niitä aina on, vaikka itse olisi oltu miten passiivisia ystävyyden ylläpitämiseksi. Miksi parisuhteen huoltamisesta puhutaan niin paljon, mutta harvemmin ystävyyssuhteiden? Olisiko ollut mahdotonta kutsua samassa kaupungissa asuvia vaikkapa lapsen synttäreille tai ihan vain sunnuntaikahville. Edes yhden kerran?

Itse en ainakaan halua puhua puhelimessa kovinkaan kauaa, koska silloin on jo kolme lasta nykimässä hihoista eri suuntiin ja hokemassa: äiti, äiti, äiti. Ja juu ollaan kyllä yritetty lapsille opettaa, ettei niin saisi tehdä, ei vaan ole mennyt vielä perille...

itse en koskaan sano, että olisi kiva nähdä, jos ei ole aikomustakaan niin tehdä. Miksi sanoa jotain, mitä ei tarkoita? Voi kai sitä muutenkin mukavia jutustella.

5

2

Todella vaikea välillä sopia esim. pientä kahvihetkeä toisen kanssa, jos sekä työ että pieniä lapsia ja jos vielä jonkun verran välimatkaakin...

Jonkunlainen kohteliaisuussääntö voisi olla, että etenkin jos puhelun vastaanottaja ei ehdi puhua 2-3 minuuttia kauempaa, hän pahoittelee ja kysyy voisiko soittaa myöhemmin uudelleen. Nykyisinhän sanotaan tosin että hei soita sä mulle vaikka illalla uudestaan. En toki jaarittele mitään tunnin puheluita, ellei kummallekaan sovi, vaan yleensä olen ehtinyt kysyä vasta että mitä kuuluu ja jotain tapaamisesta, niin jo sanotaan moimoita korvaan.



Itselleni tämä on kai suurin menetys, mutta en jaksa enää pitää yhteyttä näihin puoliksi ystäviin, jos en itse koskaan saa mitään vastakaikua. Jäljelle jää muutama tosi ystävä, hyvä niin. Tiedä sitten häntä, että käännänkö vaan selkäni, jos joku vuosien päästä jossain kriisissä havahtuu minunkin olemassaolooni. Kurjaa olla aina se organisaattori, joka päivystää kummallekin osapuolelle mahdollisesti sopivia päiviä ja aina muistaa tiedustella niiden sopivuutta tapaamiseen, tai se joka järjestää isoja juhlia, joissa kaikkien laiskojen on kätevä nähdä monta tuttavaa kerralla. Oikeasti voitaisiin nyt kaikki miettiä, että onko meillä oikeasti niin kiire, ettei koskaan ehditä huomioimaan ihmisiä, joita vielä joskus saatetaan kaivata.



ap

Sehän on vaan luojan lykky jos sellaisista pääsee eroon. Toisaalta mun mielestä on kyllä kohtuutonta edes kuvitella, että ihmiset pikkulapsivaiheessa edes jaksais kovin usein tavata. Arjet menee töihin/ harrastuksiin/ perheelle/ nukkumiseen. Ja viikonloput menee rästihommia hoidellessa. Lomalla tekee reissun kummankin vanhemmille, mökille ja ulkomaille. Eihän siinä edes ehdi muita tapailemaan.

Miksi ap pidät tai yrität pitää yhteyttä näihin ihmisiin? Kaipaatko heitä elämääsi vai koetko huonoa omaatuntoa, jos kesäloma menee tapaamatta Virtasia kertaakaan? Uskallatko löytää elämästä ne ikuiset rinnallakulkija ja hyväksyä, että osa elämästä muuttuu, ystäväpiirikin. On ihan luvallista olla jonkun paras teinikaveri ja toisen kanssa paras mammakaveri. Erilaiset elämäntilanteet voivat erottaa, mutta se ei tarkoita, etteikö myöhemmin voi olla taas uusi yhdistävä tekijä.



Kerroit ap että sinulle jää muutama hyvä ystävä. Hyvä niin! Monella on laaja tuttavapiiri, muttei yhtään hyvää ystävää. Tarvitsetko laajan tuttavapiirin, kun selkeästi arvostat enemmän syvällistä ja lojaajia ystävyyttä? Ehkä voit saada itsellesi enemmän ja kohdentaa ystävyytesi sitä arvostavaan kohteeseen, jos valitset nyt laadun määrän sijaan. Tapaamisesta jankuttaville voit jo seuraavan kerran todeta, että se olisi sinustakin mukavaa ja ikävää ettei teille ole vielä koskaan esittämäni kutsut sopineet. Heität pallon heille ja sanot, että ehkäpä te voitte ilmoitella sitten kun teille sopii tulla kylään.

En arvostele enkä moiti, mutta huomaathan, että kyse ei ole ehtimisestä, vaan siitä että mm. nämä valinnat vievät aikaasi, jotka voisit halutessasi käyttää toisinkin. Aikaa on aina siihen mihin haluaa.

olen ollut pienen lapsen äiti jo kohta 20 vuotta, joten aika yksinäinen olisin ollut, jos en olisi ehtinyt ja jaksanut tavata ketään. Ja muutenkin, eikö ystävien tapaaminen ole mukavaa ja piristävää, eikä mikään velvollisuus, ja eikös näistä tapaamisista juuri saa iloa ja jaksamista arkeen.

Itse olen toiminut niin, että en enää välitä tällaisista kommenteista, vaan otan ne kohteliaisuutena. Kyllä sen erottaa jos joku haluaa oikeasti tavata.

niitä asioita jotka kannattavat minua arjessa, ei se juorujen vaihtaminen tuttavien kanssa.

12

joka sitten eron iskiessä alkaa pommittaa jatkuvasti ja itkee ja jaarittelee puhelimessa ukkonsa perään tuntikausia ja olettaa että sitten on olkapää mihin itkeä vaikkei itse ole pitänyt yhteyttä juuri lainkaan viimeisen 5 vuoden aikana!!



Sama tyyppi elää täysin 1,5 vuotiaan Niko-Petterinsä ehdoilla, kun pyydät kylään niin ei tuo poika nyt kyllä jaksa lähteä (haloo, sehän tulee mukana minne se viedään ja päikkärit voi ottaa ensin jos lapsi on väsynyt) tai ei meille nyt voi tulla kun tuolla pojalla tulee hampaita niin sen pitää saada olla rauhassa....joopa joo. Itse olenkin tehnyt niin että jos touhu on yksipuolista tai aina pitäisi vain mennä sen toisen ehdoilla, jätän soittelematta ja käymättä ja etsin uusia kavereita. Sitten kun kaveri alkaa kysellä kun ei kuulu mitään, olen sanonut suoraan ettei jaksa päivystää ja odottaa että rouvalle sopii, kun tuntuu olevan niin vaikeata tuo kahville pääsykin. Siinäpä etsiköön itsekin uutta seuraa.

että nähdään ja tulkaa käymään jne. Mutta kuitenkin sitten aika karkaa käsistä eikä saa aikaiseksi kutsua kavereita niin usein kun tahtoisi. Ja sitten tuntuu, että en ole oikein koskaan ehtinyt siivota riittävästi, että kehtaisi kutsua ketään. Mutta on aivan ihana kun joku tulee kutsumatta tai soittaa että tulemme silloin ja silloin. Kutsumatta tulevissa vieraissa on se hyvä puoli, että he eivät odotakkaan mitään loisteliasta tarjoilua tai juuri siivottua kotia.

Mutta meillä onneksi sama käy muillekin kaveripiirissä kun ollaan juteltu, niin ymmärrämme toisiamme, eikä kukaan paheksu.