Lue keskustelun säännöt.
Mua vaivaa mahdoton koti-ikävä nykyään jatkuvasti! Muita kohtalotovereita? ov
11.08.2007 |
Asutaan miehen kotipaikkakunnalla, lähinnä töiden vuoksi. Nyt jo 2 vuosi meneillään. Mulla on nykyään aina IHAN HIRVEÄ koti-ikävä omaan kotikaupunkiin, jossa on mun kaikki läheiset (vanhemmat, sisarukset, ystävät). Mulla ei tässä nykyisessä kaupungissa ole kuin mies ja työ ja aika käy usein helkkarin pitkäksi, jos miehellä on työvuoroja vkonloppuisin kuten nyt... Aina mä vaan mietin, mitä kaikkea mä voisin omassa kotikaupungissa tehdä ja mistä kaikesta mä jään paitsi täällä ollessa (kuten vierailut vanhempien luona, nähdä rakasta 2 kk ikäistä sisaren tyttöä, käydä kavereiden kanssa kaupungilla, osallistu ystävien järjestämiin illanistujaisiin yms. lista on loputon). Matkaa on sen verran kotikaupunkiin, ettei sinne noin vain lähtä vkonloppua viettämään, kun lennotkin on aika kalliita. Välillä tuntuu, että elämä valuu ihan hukkaan tässä yksinäisyydessä!!! En ole tällaiseen tottunut, koska kotikaupungissa mulla oli aina seuraa ja menoa, ei tarvinnut yksin olla.
Onneksi mun mies on maailman ihanin ja kultasin (enpä mä muuten tänne olis muuttanutkaan) ja mies viettää melkeinpä kaikki vapaa-aikansa mun kanssa, mutta töitäkin sen on tehtävä, harmi vaan, että usein myös vkonloppuisin. Onneksi olemme puhuneet muutosta mun rakkaaseen kotikaupunkiin, mutta se on vähän ongelmallista, kun mitenpä hommaat kummallekin yhtä aikaa vakkarityöt sieltä, koska ilman työpaikkaa on ihan turha muuttaa. Onneksi mies on näyttänyt vihreää valoa muutolle, muuten en täällä kyllä jaksaisi ollakaan, jos tietäisin, etten koskaan pääsisi takaisin kotiin.
No olipa pitkä ruikutus, mutta jospa joku kohtalotoveri jaksoi lukea ja kertoisi omia kokemuksia miten jaksaa asua kaukana kaikesta tutusta ja miten saa aikansa kulumaan.
Hyvää lauantai-iltaa kaikille!
Kommentit (8)
paljon väkeä ja mä en ketään. Aloin käydä vähitellen miehelle taakaksi, koska olin aina seuraa vailla. Ja niinpä miehestä tuli ex. Nyt asun onneksi paikassa, jossa itselläkin on kavereita. On se tärkeä juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
työpaikat ensin uudessa kaupungissa ja sitten heti takaisin muuttaessa, vai olitteko kumpikin töissä? Entäs asunto-asiat, miten ne järjestyi? ap
joten ero ei meidän välille tule. Onneksi pystymme puhumaan asiasta ja muuttokin voi olla hyvinkin pian lähellä. ap
miehen kotipaikkakunnalle avioiduttuamme. Ensi alkuun oli hieman orpo olo. Olen asunut ulkomailla ja vertaisin tätä alun olotilaa kulttuurishokkiin ulkomaille muuttaessa, vaikkakin välimatkaa oli paikkakuntien välillä ainoastaan 140 km. Samalta se silti tuntui, ihan uusi paikka, hämmentävä.
Kestin kuitenkin ja nyt olen asunut täällä 5,5 vuotta. En voi kuvitellakaan muuttavani takaisin synnyinkuntaani. Kavereita olen ehtinyt saamaan enemmän kuin aiemmin oli koskaan minulla.
Sopeutuminen vie oman aikansa. Tietenkään ei ehkä jonnekaan peräpökölään kannatakaan jäädä.
Ollaan asuttu täällä jo useampi vuosi ja hyvin viihdytty, mutta nyt kun odotan esikoista, on minut vallannut aivan järkyttävä ikävä Suomeen. Mies haluaisi jäädä tänne, mutta on jo kyllä ruvennut ajattelemaan, että takaisin Suomeen muutto ei ole täysi mahdottomuus.
Olemme sopineet, että lapsi syntyy täällä ja katsotaan sitten noin 6kk miltä elämä täällä näyttää. Jos vielä haluan yhtä palavasti takaisin Suomeen, sinne lähdetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen saanut/joutunut muuttamaan jo lapsuudessa paljon ja aina on löytynyt ystäviä, paikat eivät merkitse minulle mitään tärkeää. Aikuisiällä olen asunut ulkomaillakin pitkiä aikoja ilman ikävää.
Minulla on sukulaisiin ihan hyvät välit eli siitäkään tämä ei johdu etteikö toimeen tultaisi. Nytkin lähimmät sukulaiset on viiden sadan kilsan päässä. Taas suunnittelemme muuttoa eri paikkaan ja se on enneminkin jännittävää kuin pelottavaa.
Meillä on hyvä parisuhde ja kai me molemmat olemme jotenkin juurettomia niin emme sitoudu paikkoihin vaan toisiimme. Tässä kokemus, että toisinkin voi olla.
viihdymme tavallaan, mutta... Ajatuksissa on muuttaa ensi keväänä takaisin kotikaupunkiin, jos luoja suo. Pelottaa vaan lasten uudelleen sopeutuminen, täällä heillä on paljon kavereita. Luulen että kuitenkin koko perheen kannalta on parempi jos muutamme.
Oletko yrittänyt etsiä ystäviä/tuttavia esim. täältä, etsin ystävää-palstalta? Itse löysin sieltä yhden. Missäpäin muuten asut?
Ketään en tuntenut, eikä kukaan tuttu koskaan käynyt kylässä kun matka oli niin pitkä.
Sitten päätettiin muuttaa takaisin ja oikea ratkaisu oli.
Ehdotan että rupeatte miettimään muuttoa asap.
Yritä jaksaa siihen asti!