Mitä tehdä, kun on muille näkymätön?

Miksi tuo aloitusviesti on täysin tyhjä?

Ala järjestelmällisesti harjoitella, että tervehdit itse ihmisiä ja puhut heille ainakin yhden iloisen lauseen. Koeta antaa muille sellainen hyväksytty olo, jota itse kaipaat. Kiitä ja kehu aina tilaisuuden tullen. Kuuntele muita hiljaisia ja huomaa heidän hyvät puolensa.  

Hae töitä tai kouluun. Yksinäisen ja huomiota herättämättömän ihmisen ei tarvitse olla luuseri työelämässä, vaan hiljaa puurtajille on aina tarvetta. Koeta olla niin hyvä kuin suinkin ja ota vastuuta aina kun saat, epäonnistumisia pelkäämättä. Moni päätyy esimerkiksi asiantuntijaksi tai esimieheksi, koska ei kuulu peruspirkkojen joukkoon. 

Saat sympatiani. Aika surulliselta tuo valojen sammuttaminen vaikutti. Osittain koen itse samaa. Olen myös yksinäinen, vaikkakin töissä.

Viimeisimpänä tällä viikolla oli erään samalla työpaikalla työskennelleen ihmisen läksiäiset. Kutsu oli tullut sähköpostilla kymmenille ihmisille - ei kuitenkaan minulle. Seuraavana päivänä muut sitten puhuivat jatkoilla olleista sattumuksista.

Joskus työpaikalta lähtiessäni toivottelin hyvät pääsiäiset tms. työkavereille - kukaan ei vastannut mitään.

Olen useampaankin kertaan työpaikallani jäänyt ilman kutsua tai sitten saanut sen viime hetkellä. Kerran tuli kutsu illanviettoon seuraavaksi illaksi. No, alkuperäisessä sähköpostikutsussa oli pyydetty kertomaan erityisruokavalioista xx-päivään mennessä ja itse siis sain kutsun kai kun joku oli perunut.

On meillä ainakin se vahvuus, että jos satuttaisiin ryöstämään pankki, niin kukaan ei varmaan osaisi antaa mitään tuntomerkkejä, koska niin näkymättömiä me taidetaan olla. Varmaan valvontakameratkaan ei meitä tallentaisi.

Hae opiskelemaan tai aloita opintoja vaikka avoimessa ylipistossa.

Pidä edelleenkin pää pystyssä. Olet itsellesi se kaikista tärkein ihminen.

Miltä näytätte? Miten pukeudutte? Kuinka käyttäydytte? Mitä teissä on erilaista?

Aika surulliselta kuulostaa kyllä.

Itse opiskellessani ammattikoulussa, sain katsoa vierestä kun opettaja yhdessä muiden oppilaiden kanssa järjesti nyytikestit. Minä sitten kävin välillä keskeyttämässä opettajan kekkeröintiä, kysymällä opetusta itselleni.

Hän neuvoi väärin kolme kertaa, ja työni olisi mennyt tavallaan pilalle jos olisin tehnyt kuten hän sanoi.

Omituista kerrassaan.

Pitää kokeilla tuota rikollista elämää, näkymättömyyden lahjaa pitää käyttää.

Vierailija kirjoitti:

Miltä näytätte? Miten pukeudutte? Kuinka käyttäydytte? Mitä teissä on erilaista?

Aika surulliselta kuulostaa kyllä.

Itse opiskellessani ammattikoulussa, sain katsoa vierestä kun opettaja yhdessä muiden oppilaiden kanssa järjesti nyytikestit. Minä sitten kävin välillä keskeyttämässä opettajan kekkeröintiä, kysymällä opetusta itselleni.

Hän neuvoi väärin kolme kertaa, ja työni olisi mennyt tavallaan pilalle jos olisin tehnyt kuten hän sanoi.

Omituista kerrassaan.

Tosiaan kummallista käytöstä opettajaltasi, eikä kovin ammattitaitoistakaan. Luulisi hänen saavan palkkaa opettamisesta eikä nyyttikestien järjestämisestä.

Olen nelikymppinen nainen ja näkymättömyyteni on oikeastaan alkanut tällä nykyisellä työpaikallani, jossa olen ollut reilut kaksi vuotta. Suunnittelen työpaikan vaihtamista, vaikka lomien menettäminen ensimmäisenä vuonna tuntuukin kurjalta.

Pukeudun ns. toimistovaatteisiin eli välillä on päällä kotelomekko, toisinaan paitapusero + farkut, työkenkinä korkokengät. Mikään kaunotar en ole, mutta kampaajalla käyn säännöllisesti ja meikkaan töihin kevyesti. Hiukset ulottuvat olkapäille.

-3-

Olen pahoillani ap:n puolesta, ja ikävä kyllä kuulostaa niin tutulta. Jotenkin itsekin jään aina kaiken ulkopuolelle enkä taida olla olemassa ihmisenä muille ihmisille. On ollut sellaisia tilanteita, että muut on vaan sivuutettu täysin. Ehkä pahin oli joskus aiemmassa oppilaitoksessa, kun yritin ottaa hoitaakseni yhtä asiaa ja välittää viestiä muille. Porukkaa oli sopivasti kerrankin samaan aikaan samassa paikassa, aukaisin suuni ja kerroin asian. Muut kuin kaksi ihmistä ei huomioinut mitenkään, näistäkin toinen kääntyi toisen puoleen ja kysyi "mitä se sanoi?" ja toinen vaan kohautti harteitaan ja pyöritteli silmiään. Sitten molemmat kääntyivät pois. Oikeastaan vieläkin ahdistaa kun mietin tuota. Siellä oli hirveän huono ilmapiiri, onneksi lähdin pois.  

Vierailija kirjoitti:

Pitää kokeilla tuota rikollista elämää, näkymättömyyden lahjaa pitää käyttää.

Ainakin meillä on loppuelämän rahahuolet ohi!

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani ap:n puolesta, ja ikävä kyllä kuulostaa niin tutulta. Jotenkin itsekin jään aina kaiken ulkopuolelle enkä taida olla olemassa ihmisenä muille ihmisille. On ollut sellaisia tilanteita, että muut on vaan sivuutettu täysin. Ehkä pahin oli joskus aiemmassa oppilaitoksessa, kun yritin ottaa hoitaakseni yhtä asiaa ja välittää viestiä muille. Porukkaa oli sopivasti kerrankin samaan aikaan samassa paikassa, aukaisin suuni ja kerroin asian. Muut kuin kaksi ihmistä ei huomioinut mitenkään, näistäkin toinen kääntyi toisen puoleen ja kysyi "mitä se sanoi?" ja toinen vaan kohautti harteitaan ja pyöritteli silmiään. Sitten molemmat kääntyivät pois. Oikeastaan vieläkin ahdistaa kun mietin tuota. Siellä oli hirveän huono ilmapiiri, onneksi lähdin pois.  

korjaus toiselle riville: siis minut, ei muut

Ai miten pahalta tuntuu puolestasi! Itse ainakin pyrin aina porukoissa huomioimaan ja kutsuman kaikki juhliini yms.. En tiedä mistä moinen voi johtua?

Niiiiiin tuttua! Kiva lueskella facebookistakin, kun (työ)kaverit ovat taas olleet ja tehneet vaikka mitä. Mutta minua ei koskaan kutsuta mihinkään.

Olen ollut nykyisessä työssäni kolme vuotta ja siellä tuntuu iso porukka, ketkä tekee jatkuvasti jotain yhdessä. Ovat siis niin hyviä työkavereifa, että ovat ystävystyneet vuosien varrella. Mutta minä en pääse siihen porukkaan. Vaikka töissä minusta kyllä tykätään, tai niin olen ainakinymmärtänyt. Mutta vain ja ainoastaan työkaverina.

Minusta tuntuu, että hiljaiset ja todella kiltit jäävät helposti syrjään. Monesti isommassa porukassa huomioidaan ne, jotka ovat eniten äänessä ja jotka sanovat mielipiteitään ja kertovat hauskoja juttuja. Itse kuulun näihin hiljaisiin ja kiltteihin. Päädyn niin helposti porukan tossuksi eli semmoiseksi, että minulle ollaan kohteliaita tarvittaessa, mutta ei huomioida sen enempää. Minun on helpompi näyttää hyvät puoleni pienemmässä porukassa ja näin olen sitten saanut niitä ystäviäkin. Pystyisitkö tutustumaan kahden kesken jonkun ihmisen kanssa? Joillakin foorumeilla/nettisivuilla/facebookissa on joskus ilmoituksia, jossa etsitään lenkkiseuraa ja uusia tuttavuuksia. Olet varmasti hyvää seuraa, kun sinuun tutustuu paremmin. :)

Vierailija kirjoitti:

Niiiiiin tuttua! Kiva lueskella facebookistakin, kun (työ)kaverit ovat taas olleet ja tehneet vaikka mitä. Mutta minua ei koskaan kutsuta mihinkään.

Olen ollut nykyisessä työssäni kolme vuotta ja siellä tuntuu iso porukka, ketkä tekee jatkuvasti jotain yhdessä. Ovat siis niin hyviä työkavereifa, että ovat ystävystyneet vuosien varrella. Mutta minä en pääse siihen porukkaan. Vaikka töissä minusta kyllä tykätään, tai niin olen ainakinymmärtänyt. Mutta vain ja ainoastaan työkaverina.

Tavallaan tämä on sitä samaa työpaikoilla kuin päiväkodeissakin. Toiset lapset kutsutaan synttäreille ja toisia ei. Toiset aikuiset kutsutaan illanviettoihin ja toisia ei.

Totta kai ymmärrän sen, että vapaa-aikansa kukin saa viettää kenen kanssa vain. Kuitenkin tuntuu aika apealta olla siellä ulkoreunalla. -3-

Hämmentävintä tässä on, että kuuntelen ihmisiä ja kyllä kehunkin heitä. Yritän harrastaa small talkia, vaikken siitä mitenkään erityisesti pidä ja kuuntelen paljon. En kuitenkaan ole ehkä ns. perinteinen "ujo". Mutta syvällisempi kontakti ihmisten kanssa jää. Jos en ole koko ajan äänessä, olen kuin varjo. Vaikutan jäävän ihmisten mieliin lähinnä silloin, kun olen ärsyttävä. Jossain välissä kai kyllästyin olemaan se tyyppi, joka ärsyttää muita ja jota ei haluta joukkoon. Mutta ilmeisesti lopputulos on aikalailla samanlainen ihan sama mitä teen ja missä olen.

Töihin haen koko ajan ja opiskelemaan haen taas tänä vuonna. Töissä ollessani tein paljon, usein jopa liikaakin ja ajoin itseni uuvuksiin.

Kai tässä voisi sanoa olevansa jollain tavalla syrjäytynyt ja irrallinen tästä yhteiskunnasta.

Vali vali, vinku vinku. Alan olla taas ärsyttävä...

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi tuo aloitusviesti on täysin tyhjä?

XD Repesin totaalisesti. Tää oli niin julma... ja niin HYVÄ

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että hiljaiset ja todella kiltit jäävät helposti syrjään. Monesti isommassa porukassa huomioidaan ne, jotka ovat eniten äänessä ja jotka sanovat mielipiteitään ja kertovat hauskoja juttuja. Itse kuulun näihin hiljaisiin ja kiltteihin. Päädyn niin helposti porukan tossuksi eli semmoiseksi, että minulle ollaan kohteliaita tarvittaessa, mutta ei huomioida sen enempää. Minun on helpompi näyttää hyvät puoleni pienemmässä porukassa ja näin olen sitten saanut niitä ystäviäkin. Pystyisitkö tutustumaan kahden kesken jonkun ihmisen kanssa? Joillakin foorumeilla/nettisivuilla/facebookissa on joskus ilmoituksia, jossa etsitään lenkkiseuraa ja uusia tuttavuuksia. Olet varmasti hyvää seuraa, kun sinuun tutustuu paremmin. :)

Etsin netistäkin seuraa, mutta minut on ghostattu sitten jossain välissä. Nettituttuja, joiden kanssa tulu nuorempina vuosina oli paljon, mutta nyt kaipaisi enemmän ihmistä, jonka kanssa tekisi asioita yhdessä. Viimeisimmän tapauksen kanssa sovittiin tapaaminen, mutta tyyppi ei tullut paikalle ja lopetti yhteydenpidon, vaikka asiallisesti kysyin, onko tulossa, kun ei näy, vaikka tapaamisaika oli jo mennyt. Sitä ennen juttelu oli ollut minusta oikein mukavaa, mutta varmaan tulkitsin väärin...

Väistämättä tulee mieleen, että jotain vika minussa täytyy olla. Ap

Miksi luulet olevasi ärsyttävä, jos olet äänekkäämpi? Kommentoi keskustelukumppanin juttuja ja kysele lisää. Ei kai se voi olla kovin ärsyttävää? Hymyile ja ole kiinnostunut. Osoita, että olet keskustelukumppanin puolella.Ei kukaan jaksa hiirulaista, joka ei kerro mielipiteitään eikä jaa omasta elämästä yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Miksi luulet olevasi ärsyttävä, jos olet äänekkäämpi? Kommentoi keskustelukumppanin juttuja ja kysele lisää. Ei kai se voi olla kovin ärsyttävää? Hymyile ja ole kiinnostunut. Osoita, että olet keskustelukumppanin puolella.Ei kukaan jaksa hiirulaista, joka ei kerro mielipiteitään eikä jaa omasta elämästä yhtään mitään.

Näin teenkin. Ja yritän ottaa jollain tavalla osaa keskusteluun jakamalla ajatuksiani.

Varmaankin tuo ärsyttävyysasia on jäänyt kouluajoista, sillä taustaani liittyy sekä henkistä että fyysistä kiusaamista.

Ja tuntuu myös, että kun lapsuudenkotonani avasin suuni, äitini mielestä mielipiteeni ja ajatukseni olivat hänen ajatusmaailmaansa nähden viallisia, joten hän alkoi huutaa, etten voi olla mieltä x. Tämän seurauksena aloin hyvin varovaiseksi, etten ole vuosikausiin paljastanut etenkään vanhemmilleni, mitä mieltä olen oikeasti asioista. Ap

Tällainen sattumus eräältä virkistyspäivältä. Oltiin menossa erääseen saareen yhteysaluksella. Siis ei mikään laiva, mutta ehkä isoksi veneeksi luokiteltava.

Mentiin sisään jonossa järjestyksessä ja menin ensimmäisenä seuraavana olleeseen vapaaseen penkkiriviin, kuten tähänkin asti alusta oli täytetty. Takanani tulleet ohittivat minut eli jäin täysin yksin istumaan siihen penkkirivilleni, kun takanani tulleet alkoivatkin täyttää alusta lopusta päin.

Matka saareen kesti oikeasti ehkä puoli tuntia. Omassa mielessäni se puoli tuntia tuntui ikuisuudelta. Ympäriltä kuului työkavereiden iloista puheensorinaa. Jotenkin mua ei todellakaan ollut olemassa kenellekään.