Miten 9 vuotiaasi reagoi, jos ei saa tahtoaan läpi?
Miten lapsesi (tyttö/poika) reagoi, jos esim. soittaa koulun jälkeen haluavansa mennä kaverilleen, eikä jostain syystä ko. päivänä onnistu? Eli siis kun ei saa tahtoaan läpi?
Sanooko hän vaan "ok, sopii", eikä reagoi sen kummemmin?
Vai ottaako itkupotkuraivarit?
Meillä poika, ensireaktiona "tulistuu" hetkessä, todella temperamenttisesti, on jonkin aikaa suuttunut, mutta yleensä laantuu aika nopeasti. Suuttuessaan huutaa minulle, ei kiroile tai hauku, mutta huutaa "miks en voi, äitiiiii, mä haluuuuuun mennä, mutkun mä haluun...". Ikäänkuin olisi vielä tahtoikäinen. Mietin, olisiko jo pitänyt päästä tuon vaiheen yli?
Rasittaa tuo reagointitapa, miksei voi vaan todeta rauhallisesti "ok, ensi kerralla sitten", tms. Ei kuitenkaan saa tahtoaan ikinä läpi, vaikka suuttuisi. Ei olla annettu periksi, jos suuttuu.
Kommentit (15)
Kuulostaa tutulta! Meillä myös poika 9 v., joka ei voi koskaan uskoa mitä sanotaan ilman riitelyä. Todella rasittavaa. Joka päivä jankkaamme samoista asioista: ulkohousujen ja pipon käytöstä, koulun jälkeen kotiin tulemisesta ja läksyjen teosta ennen kavereiden kanssa olemista. Mitä keinoja ap olet käyttänyt saadaksesi lapsesi tottelemaan?
Levittää aamiaismurot ja soijarouheet ympäri olohuonetta ja sen jälkeen yrittää sytyttää oman huoneensa tuleen. Näin meillä..
Ap:n lapsi vaikuttaa ihan normaalilta, vallankin, jos vielä sen epätoivon hetkensä jälkeen kuitenkin tottelee.
Tyttö kiroisi, sulkisi luurin (siis jos ollaan puhelimessa) ja hän on jotain pyytänyt mitä ei saa. Sen jälkeen raivarit tanssi siis ketkuttaa itseään kun suuttuu. Isänsä sanoo sitä sadetanssiksi, siitä vasta suuttuukin. Meillä paukkuu myös ovet.
Meillä kanssa tapellaan hiusten hoidosta, vaatteista, läksyissä ja yleisestä vitkastelusta. Esim. Ilta pesulle meno yms.
Jos käyttäytyy huonosti menettää etuja esim. Vähemmän herkkuja lauantaina, ei kavereille eikä kavereita kylään, tai petit pois pariksi päiväksi. Aina se 4-5 päivää tehoaa kunnes taas...
Vierailija kirjoitti:
Levittää aamiaismurot ja soijarouheet ympäri olohuonetta ja sen jälkeen yrittää sytyttää oman huoneensa tuleen. Näin meillä..
Eikä? 😳
Meillä alkaa mankuminen ja marina sekä hitonmoinen kantakävely, sellainen marssiminen että talon ulkorappaukset lähes ropisevat irti. Poika kuitenkin tulee jo kohta silmät loistaen selittämään jotain juttua innostuneena, johon on kyllä joskus vaikea lähteä mukaan koska se äskeineen kitinä ja marssiminen vielä ärsyttää. Pysyn kuitenkin tyynenä ja olen kiinnostunut hänen jutuistaan niin hyvin kuin ikinä pystyn.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta! Meillä myös poika 9 v., joka ei voi koskaan uskoa mitä sanotaan ilman riitelyä. Todella rasittavaa. Joka päivä jankkaamme samoista asioista: ulkohousujen ja pipon käytöstä, koulun jälkeen kotiin tulemisesta ja läksyjen teosta ennen kavereiden kanssa olemista. Mitä keinoja ap olet käyttänyt saadaksesi lapsesi tottelemaan?
Meillä kuusivuotias tekee samaa, on tehnyt aina. Tuntuu ettei opi koskaan.
Ap vastaa:
Tottelee, kun en anna vaihtiehtoja. Jos eo voi mennä kaverille, totean puhelimeen että nyt kotiin ja heippa (iloisella äänellä) ja laitan puhelimen kiinni. Sieltä tulee sitten, joko leppyneenä, tai vielä vähän kiukkuisena, mutta laantuu ja unohtaa yllättävän nopeasti ja juuri kuten joku aiemmin kirjoitti, tulee selittämään jotain muuta juttua innoissaan. Siinä tosiaan pitää itse tsempata, kun itseä suututtaa vielä se kiukuttelu.
Meidän lapsi aloittaa perustelemisen, nalkuttamisen ja syyllistämisen. Ei huuda tai kiroa, vaan yrittää manipuloida psykologisesti 😅 Joskus saattaa tirauttaa kyyneliä. Ei toimi.
Meillä lapsi toteaa, että OK. Joku toinen kerta sitten.
Tosin ei meillä kasvatuksessa ole painotettu tottelemista, ei ihminen tarvitse sitä mihinkään. Jos illalla on harrastus, ei tuntia aikaisemmin voi mennä kaverille.
Meillä joskus suuttuu joskus ihan kunnolla ja potkii seiniä ja heittelee laseja maahan.
Meillä näin: ei jää jankkaamaan jos on hyvä syy (harrastus, kyläily tms) vaan muistaa että näin oltiin sovittu. Jos sanon vaikka että nyt ei voi mennä kun lähdetään nyt mummolla käymään, niin alkaa jankkaus että pliiis pliis menee mieluummin kaverille. En anna sen jatkua kovin kauaa vaan sanon että nyt heti kotiin ja heippa. Tyttö tulee kotiin, saattaa mutista ja tömistellä vähän, mutta unohtaa viimeistään mummolassa mutinansa.
Kaikenkaikkiaan sanoisin että aika helppo tapaus - ainakin vielä. Enkä kyllä jakelekaan mitään mielivaltaisia tuomioita ilman hyvää syytä, homma toimii hienosti molemmin puolin. Tyttö saa mennä ja tulla, kunhan siitä sovitaan yhdessä.
Ihan normaalia on. Kohta se vasta alkaa oikein kunnolla kun tulee teini-ikään.