Paras ystävä on saamassa lapsen, en tiedä kuinka suhtautua
Yhdellä läheisimmistä ystävistäni (?) on la huhtikuussa. Lapsi on suunniteltu ja toivottu, ystävä tuli raskaaksi noin neljässä kuukaudessa sen jälkeen, kun päättivät ryhtyä yrittämään. En oikein tiedä, miten asiaan pitäisi suhtautua.
Syynä tähän on se, että oma esikoislapsi syntyi viime kesänä, vähän ennen tämän ystävän raskautumista. Ystävä, jota pidin yhtenä läheisimmistä ihmisistäni, suhtautui asiaan tosi nihkeästi, ei onnitellut henkilökohtaisesti tai muuten puhunut asiasta eikä tullut edes katsomaan vauvaa. Lienee sanomatta selvää, että loukkaannuin kyllä aika verisesti.
Tää ystävä ei ole mitenkään selitellyt asiaa eikä pyytänyt anteeksi, ja nyt mua suututtaa. Oon kuitenkin kahden vaiheilla, pitäisikö vaan leikkiä, että mitään ei tapahtunut ja olla niin kuin ennenkin, vai pitää etäisyyttä?
Tavallaan tekisi mieli vaan antaa olla. Ymmärrän, että toisen lapsiuutiset voivat olla kova paikka, jos itsekin yrittää, mutta ei ole vielä onnistunut. Toisaalta tuossa ei ollut kyse mistään kovin pitkästä epäonnistumisen kierteestä ja onhan se nyt ihan törkeää, että läheisyä kaveria ei tueta yhdessä isoimmista elämänmuutoksista, mitä on. En odottanut mitään paapomista, mulle olisi riittänyt se, että olisi edes kerran sanonut olevansa iloinrn puolestani ja tullut sanomaan vauvalle moi. :(
Kommentit (17)
Sinä sinä sinä. Mitäs jos yrittäisit edes.
Ystäväsi käyttäytyi syystä tai toisesta huonosti ja tökerösti. Mutta pystyisitkö antamaan sen anteeksi? Haluatko jatkossakin olla hänen ystävänsä vai oletko valmis luopumaan hänestä? Itse olen sitä mieltä, että kovin heppoisin perustein ei hyvistä ystävistä kannata luopua.
Jos se oli hassulla tavalla kateellinen siitä että sä ehdit ensin?
Jos kyseessä on hyvä ystävä, kai osaat keskustella asiasta hänen kanssaan?
Pienestä on ystävyyssuhteet kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Sinuna ottaisin nätisti esille. Kysyisin, että mistä se käytös johtui. En yhtään ymmärrä miksei asioista voi keskustella ja jos teidän kommunikaatio on tätä niin mistä tiedät oliko yrittäneet vain 4kk vai olivatko menneet periaatteella tulee jos tulee jo pidempään ja alkaneet huolestua kun ei tullut? Eli siis ehkäisy jätetty jo aiemmin pois ja ehkä käyty tutkimassakin asiaa. Lähipiirissä nimittäin vastaava tilanne
Tiedän milloin alkoivat miettiä asiaa ja milloin jättivät ehkäisyn pois, koska asiasta puhuttiin ja ystävä tukeutui tässä minuun (ja mielelläni kuuntelin, tämä ei oly syytös). Asiaa ei tutkittu, koska ei ollut vielä tarvetta. Kesän jälkeen olisi ollut aika alkaa miettiä tutkimuksiin hakeutumista, jos ei olisi onnannut.
Ystävä ei hirveästi kommentoinut meidän tulevaa vauvaa raskausaikana, mutta ei musta ollut tarpeenkaan. En vaan odottanut, että lapsen syntymän jälkeenkin ystävä olisi kuin koko lasta ei olisikaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ystäväsi käyttäytyi syystä tai toisesta huonosti ja tökerösti. Mutta pystyisitkö antamaan sen anteeksi? Haluatko jatkossakin olla hänen ystävänsä vai oletko valmis luopumaan hänestä? Itse olen sitä mieltä, että kovin heppoisin perustein ei hyvistä ystävistä kannata luopua.
Pystyisin antamaan anteeksi, jos ystävä pyytäisi anteeksi. En ole ihan varma, onko musta naista siihen, että otan aloitteen omiin käsiin kun toinen on tehnyt ikävästi. Mä en ole myöskään ihan varma, tuntisinko oloani turvalliseksi, jos tää jää käsittelemättä. Mitä muita asioita ystävä ei sit halua käsitellä tai nähdä? Jos sairastun vakavasti leikkiikö se sitten, että muakaan ei ole? Jos lapsi sairastuu, onko se edelleen näkymätön vai saisiko tähän tukea?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinuna ottaisin nätisti esille. Kysyisin, että mistä se käytös johtui. En yhtään ymmärrä miksei asioista voi keskustella ja jos teidän kommunikaatio on tätä niin mistä tiedät oliko yrittäneet vain 4kk vai olivatko menneet periaatteella tulee jos tulee jo pidempään ja alkaneet huolestua kun ei tullut? Eli siis ehkäisy jätetty jo aiemmin pois ja ehkä käyty tutkimassakin asiaa. Lähipiirissä nimittäin vastaava tilanne
Tiedän milloin alkoivat miettiä asiaa ja milloin jättivät ehkäisyn pois, koska asiasta puhuttiin ja ystävä tukeutui tässä minuun (ja mielelläni kuuntelin, tämä ei oly syytös). Asiaa ei tutkittu, koska ei ollut vielä tarvetta. Kesän jälkeen olisi ollut aika alkaa miettiä tutkimuksiin hakeutumista, jos ei olisi onnannut.
Ystävä ei hirveästi kommentoinut meidän tulevaa vauvaa raskausaikana, mutta ei musta ollut tarpeenkaan. En vaan odottanut, että lapsen syntymän jälkeenkin ystävä olisi kuin koko lasta ei olisikaan.
Ap
No sitten on ehkä hieman kummallista käytöstä ystävältäsi. Tuli itellekin mieleen tuo aiempi "kilpailuasetelma", eli ystäväsi olisi halunnut olla se eka joka saa lapsen?
No koska ette selkeästikään kykene ailuismaiseen kommunikointiin niin mitäpä jos et vaan noteerais sitä hänenkään lasta? Et käy katsomassa ym. Sitten kun hän loukkaantuu ja jos saa sanottua sinulle että tuntui kurjalta kun sua ei näyttänyt kiinnostavan, niin saisitte hyvän aasinsillan keskusteluun. Sä voisit sanoa ensimmäisen et no nytpähän tiiät miltä musta tuntui synnytyksen jälkeen. Sit voisitte selvittää asiat jälkeenpäin ja luultavasti molemmat ymmärrätte toisianne paremmin.
Mut olipas tyhmä neuvo. Miksiköhän mä oikein kannustan lapselliseen käytökseen :D en tiiä itsekään.
Oikeasti yrittäisin puhua kaverille suoraan enkä vajota samalle tasolle. Tosin brutaali fakta on et joitain ei vaan voisi vähempää kiinnostaa toisten vauvat. Mut vois nyt silti ees onnitella tai jotain...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväsi käyttäytyi syystä tai toisesta huonosti ja tökerösti. Mutta pystyisitkö antamaan sen anteeksi? Haluatko jatkossakin olla hänen ystävänsä vai oletko valmis luopumaan hänestä? Itse olen sitä mieltä, että kovin heppoisin perustein ei hyvistä ystävistä kannata luopua.
Pystyisin antamaan anteeksi, jos ystävä pyytäisi anteeksi. En ole ihan varma, onko musta naista siihen, että otan aloitteen omiin käsiin kun toinen on tehnyt ikävästi. Mä en ole myöskään ihan varma, tuntisinko oloani turvalliseksi, jos tää jää käsittelemättä. Mitä muita asioita ystävä ei sit halua käsitellä tai nähdä? Jos sairastun vakavasti leikkiikö se sitten, että muakaan ei ole? Jos lapsi sairastuu, onko se edelleen näkymätön vai saisiko tähän tukea?
Ap
Ymmärrän näkökantasi. Mutta olisiko kuitenkin mahdollista, että annat asian olla? Ystävä ei varmaankaan pyydä anteeksi, ellet ota asiaa puheeksi. Etkä sinä halua ottaa asiaa puheeksi. Mitä jos annat ystävälle vielä mahdollisuuden, ehkä mitään vastaavaa ei enää jatkossa tapahdu (?)
Juurihan tuolla yhdessä keskustelussa velat olivat sitä mieltä että tuollalailla juuri ystävän kuuluu käyttäytyä. Ignoorata toisten suuret elämänmullistukset jos ne liittyvät lapsiin koska itseä ei mukulat kiinnosta.
Anna olla, ei menneitä kannata kaivella. Ehkä lapsesi syntymä on ollut syystä tai toisesta ystävällesi vaikea paikka silloin. Muutos on pelottanut, hän on pelännyt ystävyytenne muuttuvan, hän on pelännyt jäävänsä lapsettomaksi... Mikään näistä ei tietty oikeuta huonoon käytökseen, mutta ihmisiä me kaikki ollaan.
On toi kyllä törkeetä. Me yritettiin miehen kanssa 2 vuotta ja ilomielin nähtiin tuttavien lapsia (raskautumisia ei tapahtunut kellään sinä aikana). No siis, nyt pidetään taukoa yrittämisestä eikä olla vielä menossa hoitoihin, mutta en ikimaailmassa käyttäytyisi noin törkeästi jos joku kaverini saisi vauvan. Riippuu ihan susta jaksatko tuollaista kaveria. Mä oon aika anteeksiantavainen ja luultavasti painaisin villaisella koko jutun, onhan tuosta jo aikaakin.
Kyllä mä ottaisin asian puheeksi. Jos olette hyviä ystäviä ja kummallakin on hyvät ihmissuhdetaidot, tämän ei pitäisi olla mahdoton paikka.
En tienytkään, että vastasyntynyttä täytyy jotenkin tulla erityisesti katsomaan. Minua eivät lapset kiinnosta, ja jos ei sitä voi hyväksyä, ei voi olla minun ystäväni.
Vierailija kirjoitti:
En tienytkään, että vastasyntynyttä täytyy jotenkin tulla erityisesti katsomaan. Minua eivät lapset kiinnosta, ja jos ei sitä voi hyväksyä, ei voi olla minun ystäväni.
Alkeellisiin tapoihin kuuluu onnitella lapsen syntymästä, vaikka vauvat ei vähääkään kiinnosta. Samalla tavalla kuin on tapana ottaa osaa kaverin suruun tämän rakkaan isoäidin kuoltua, vaikka mummot tai papat ei vois itseä vähempää kiinnostaa eikä itseä sureta yhtään. Silti on tapana joko suullisesti tai vaikka kortilla kertoa osanotosta.
Sinuna ottaisin nätisti esille. Kysyisin, että mistä se käytös johtui. En yhtään ymmärrä miksei asioista voi keskustella ja jos teidän kommunikaatio on tätä niin mistä tiedät oliko yrittäneet vain 4kk vai olivatko menneet periaatteella tulee jos tulee jo pidempään ja alkaneet huolestua kun ei tullut? Eli siis ehkäisy jätetty jo aiemmin pois ja ehkä käyty tutkimassakin asiaa. Lähipiirissä nimittäin vastaava tilanne