Lääkärinlausunto masennuksesta ja ongelmistani lähetettiin äidilleni

Lisään vielä että itsemurha ajatuksia eikä viiltelyä tuolloin enää ollut, joten senkään puolesta ei ollut mitään "tarvetta" kertoa niistä äidilleni.

Nykyään asiat ovat hyvin, masennus ja muu ovat takanapäin ja olen onnellinen. Toi vain muistot pintaan ja harmituksen luottamuksesta tuo kirje.

ap

Yli kymmenvuotiaan terveystietoja ei saa luovuttaa holhoojalle ilman lupaa.

Olit alaikäinen ja miten vanhempasi voisivat auttaa, jos et kerro heille mitään?

Kyllä se ikäraja taisi olla 12-vuotta. Tuossa on rikottu tietosuojaa.

Jos vain julkinen terveydenhuolto saa tietää sairauksistasi, sinun pitäisi olla heidän ympärivuorokautisessa valvonnassaan, ei kotona.

Miten äitisi suhtautui?

Kyllä meidän lääkärinlausunnot tulivat jo pitkään pojan nimellä kun hän oli vielä alaikäinen. Muuttui automaattisesti jossain vaiheessa, ehkä yläasteiässä. Siinä oli vielä rasti, johon poika sai valita lähetetäänkö myös vanhemmille. Hänellä sentään kyse fyysisestä pitkäaikaussairaudesta. 

-5/5

Alaikäisen tietoja ei lähetetä vanhemmille ellei tämä itse siihen anna lupaa. Poikkeuksena ovat alle 12v lasten sairaalajaksoista lähetettävät epikriisit, nykyisin ei niitäkään lähetellä, koska tiedot ovat Oma kanssassa.

Mielenterveyspotilailla on tapana kuvitella, että heistä levitetään tietoja ympäriinsä. Joskus 1980-luvulla noin on voitu toimia, mutta ei enää 2010-luvulla.

Apua, mulle on käynyt aivan sama homma :o Voin sanoa, että siihen jäi lääkärikäynnit pitkäksi, pitkäksi aikaa masennuksen osalta... Ja meilläkin oli sovittu, että käyn äidin kanssa kahdestaan hoitajan kanssa puhumassa. Eli en käsitä MIKSI se kirje piti vanhemmille laittaa ja mun selän takana toimia vastoin sovittua.

Tajuaisin yhteydenoton vanhempiin, jos olisi epäily, että lapsi tod.näk. vahingoittaa itseään lähiaikoina, mutta silloinkin pitäis pyrkiä säilyttämään luottamus ja selittää potilaalle jo etukäteen, miksi näin toimitaan.

Jaa että tämmöinen trolli tänään.

Just sai 17-vuotiaani oman lausuntonsa nuorisopsykiatrian polilta ja se oli 2 A4-sivua. Ei siinä kerrota kuin dg ja se, miten on hoidettu. Eli ei, niissä EI ole kirjattuna kaikkea, mitä hoidettava kertoo terapeutille. Miten voisikaan, yhden istunnon aikana jo puhutaan paljon.

Eikä teinin lausuntoa koskaan lähetetä vanhemmille vaan teinille itselleen. Toinen juttu sitten tietysti se, jos äiti hakee postin ja avaa lapselle lähetetyn kirjeen, kun huomaa kuoresta, mistä se on lähetetty.

Mutta siinä tapauksessa luottamuksen petti äiti, ei hoitotaho.

Mulle tuli mieleen myös, että todennäköisesti sun äiti on avannut sulle tulleen lääkärinlausunnon. Ei niitä vanhemmille lähetetä.

Minulle kävi samalla tavalla kun olin 15. Ikävää että Suomessa ei voi alaikäinen saada hoitoa ellei halua kaikkia yksityiskohtia vanhempiensa tietoon.

Nimenomaan siinä on kerrottuna muutamalla lauseella epikriisi ja hoidot sekä suositukset jatkosta.

Kuvitteleeko joku porvoolainen oikeasti että "KAIKKI mitä on kertonut kertonut terapiassa" kirjataan ylös? Ei siellä kirjata ylös kuin merkittävät käänteet esim. oireilussa. Eikä niitäkään enää LOPPULAUSUNTOON kirjata kuin ehkä lauseen verran, esim. että potilas on hoidon alussa viillellyt itseään, mutta lopettanut.

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävi samalla tavalla kun olin 15. Ikävää että Suomessa ei voi alaikäinen saada hoitoa ellei halua kaikkia yksityiskohtia vanhempiensa tietoon.

Lopeta ap jo, sun surkea trolli jo paljastettiin trolli kai.

Mitä sä saat tällaisista? Haluat kiusata mielenterveyden ongelmista kärsiviä nuoria?

Olet paha ihminen.

LÄÄKÄRINLAUSUNTOJA EI LÄHETETÄ VANHEMMILLE.

EIKÄ NIISSÄ OLE KAIKKEA MITÄ POTILAS TERAPIASSA KERTOO.

0/5

Häijy provo.

No tämä ei valitettavasti ole mikään trolli. Asuin yksin jo tuolloin ja kirje lähetettiin äidin nimellä, äidin osoitteeseen. Sain kirjeen äidiltä itselleni ja näin vielä omin silmin että äitini tiedot lukivat päällä ja mistä kirje oli lähetetty.

Kirjeessä lukee ensin henkilötietoni ja sitten diagnoosit. Sen jälkeen on kirjattu kaikkea mistä olen kertonut. Ensin perusjuttujani kuten missä asun, mitä opiskelen ja sitten mitä minulle kuuluu ja mitä huolia on ollut. Kerrottu mm. koulukiusaamisesta, yksinäisyydestä, syömishäiriöstä ja muista asioistani. En halua enempää tänne näistä asioista avautua mutta yksi lause on tällainen: "Äidilleen ei ole tarkkaan kertonut sitä, miten huonossa psyykkisessä voinnissa on."

No enpä ollut kertonut, mutta tässähän sitten kertoivat KAIKEN äidilleni.

Mietin tuolloin että voinko nostaa jonkin syytteen tästä asiasta mutta en tiennyt miten olis pitänyt asian kanssa edetä. Hyväksyin vain asian ja äitini oli jokatapauksessa jo saanut kuulla kaiken.

ap

Joku kyseli siitä miten äitini suhtautui. Soitti ja kertoi että oli saanut tuollaisen kirjeen, ei kommentoinut asiaa oikein mitenkään. Purskahdin itse vain itkuun ja sanoin etten tahdo keskustella asiasta. Myöhemmin kun tavattiin ja kirjeen antoi niin huomasin että vaikutti surulliselta. Tiesi siis että jotakin uupumusta minulla oli, mutta ei sen enempää.

ap

Vierailija kirjoitti:

Olit alaikäinen ja miten vanhempasi voisivat auttaa, jos et kerro heille mitään?

Kaikkien vanhemmat eivät ole kiinnostuneita auttamaan. Varsinkaan, jos ongelmat ovat lähtöisin vanhemmista. Joissain tapauksissa vanhemmille kertominen aiheuttaa lapselle vain oman henkilökohtaisen helvetin.

Kyllä kävi samaa. Teini-ikäisenä psykiatrini kertoi kaiken äidille, joka kävi itse juttelemassa oman psykiatrinsa kanssa. Hänen tapaamisissaan mukana oli minun psykiatrini, joka kertoi kaiken mitä kerroin edellisellä kerralla.

Nopeasti lakkasin käymästä, ja äitini kulissin pitämisen tarpeesta oli kerrankin hyötyä. Häntä oli jo pitkään hävettänyt kun itse kertoi sukulaisille että kävin psykiatrilla ja sukulaiset kyselivät joko olen "parantunut" ja aina joutui vastaamaan että ei. Äiti halusi jo nopeasti lakaista asian maton alle joten hän puolsi sanomisiani kun kerroin kirkkain silmin psykiatritädeille että olen o.k. kun poikaystävänkin löysin ja kaikkea. :DD

Asiasta keskusteltiin ensin siihen sävyyn että "kun ei siitä hyötyä tunnu olevan kuitenkaan" ja olin samaa mieltä, helpottunutkin että sain lakata käymästä.

Vikat pari käyntiä ennenkuin aloin perumaan niitä omin päin oli pelkkää sitä että istuin hiljaa koko tunnin kun en uskaltanut enää kertoa mitään ja sekös psykiatria vitutti.

Nyt aikuisiällä olen päässyt kunnolliseen hoitoon ja kyllä nämä nykyiset hoitotahot on sanoneet että olisi aihetta ollut valitus tehdä silloin, mutta asialle ei voi enää mitään kun siitä on jo niin kauan että tapaus on vanhentunut. Lohtua tuo se, että sain nykyisessä hoidossa parempaa tietoa ja vastaisuudessa oikeuksiani ei poljeta enää kun tiedän milloin on oikeus tehdä valitus! :)