Kokemuksia lasten vuoroviikkoasumisesta?
Parisuhde on päättynyt. Olen miettinyt 6&9 vuotiaille lapsilleni vuoroviikkojärjestelyä löydettyäni asunnon samasta kaupunginosasta, kuin missä nyt asumme. Ex jää lasten kanssa nykyiseen asuntoon.
Millaisia kokemuksia teillä on lasten asumisjärjestelyistä eron jälkeen? Erityisesti viikko/viikko tai vaikka 2viikkoa/2viikkoa kiinnostaisivat
Kommentit (26)
Aivan saatanan typerää. Mieti jos itse joutuisit muuttamaan viikon välein?
Vastaaja 1 jatkaa...
Olin aikanaan itsekin vuoroviikkolapsi ja lapset tietävät sen. Tiedän siis millaista tuo jatkuva muuttaminen on. Silti muistan omasta lapsuudestani että kun isäni muutti kauemmas ja näin häntä vain joka toinen viikonloppu, se tuntui paljon raskaammalta.
Juttele ap lasten kanssa niin voitte yhdessä miettiä asiaa. Ja isä tietysti mukaan keskusteluun. Olisi hyvä jos asuisitte niin lähekkäin että lapset voisi halutessaan poiketa toisen luona toisenkin viikolla.
Vierailija kirjoitti:
Vastaaja 1 jatkaa...
Olin aikanaan itsekin vuoroviikkolapsi ja lapset tietävät sen. Tiedän siis millaista tuo jatkuva muuttaminen on. Silti muistan omasta lapsuudestani että kun isäni muutti kauemmas ja näin häntä vain joka toinen viikonloppu, se tuntui paljon raskaammalta.
Juttele ap lasten kanssa niin voitte yhdessä miettiä asiaa. Ja isä tietysti mukaan keskusteluun. Olisi hyvä jos asuisitte niin lähekkäin että lapset voisi halutessaan poiketa toisen luona toisenkin viikolla.
Korjaus. Oletkin itse se isä. Siispä äitikin mukaan juttelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Aivan saatanan typerää. Mieti jos itse joutuisit muuttamaan viikon välein?
Niinpä! Aikuiset eivät ikinä suostuisi tähän. Miksi siis pakotatte lapset suostumaan?
Vuorottelu voi tapahtua myös kahden viikon jaksoissa. Voi olla järkevämpää.
Vierailija kirjoitti:
Aivan saatanan typerää. Mieti jos itse joutuisit muuttamaan viikon välein?
Viikko/viikkosysteemissä lapset siirtyvät yhä usein kuin joka toinen vkl. Mallissa. Viikko/viikossa vain molemmissa kodeissa on omat tavarat ja lähinnä harrastuskamat ja ulkovaatteet siirtyvät. Käytännössä siis pakkaamista on vähemmän kuin jos lapset olisivat vain joka toinen viikonloppu etävanhemmalla.
Jos molemmat kodit ovat lähellä toisiaan, siten että koulut ja kaveripiirit pysyisivät samoina, niin asumisjärjestely olisi paljon parempi tuon ikäisillä lapsilla kuin esim joka toinen vkl.
Kehityspsykologisesti katsottuna ero on lapsille aina hylkäämisenkokemus. Eron jälkeen tärkeää olisi osat olla kritisoimatta lasten kuullen toista vanhempaa sekä olla ymmärtäväinen ja valmis käsittelemään lasten ikävää.
Nämä siis lasten näkökulmasta katsottuja asioita.
Viikko/viikko tai 2viikkoa/2viikkoa joissa molemmissa olisi hyvä olla toisella vanhemmalla lasten kanssa yksittäisiä, säännöllisiä hetkiä. Esim iltoja tai yhden yön kyläilyjä olisi lapsen ikävän käsittelyn kannalta järkevää
Mikäli vanhemmat ovat hyvissä väleissä, homma saattaa toimia. Mikäli vanhemmat eivät toimi hyvässä yhteistyön hengessä, järjestely aiheuttaa lapsille kärsimystä. Kyse on lasten edusta, eikä vanhempien tasa-arvosta.
Tai mitäs jos tekisit lapsia ihan vasen vakaaseen suhteeseen ettei tarvisi erota?
Erottiin, kun lapset olivat 7 ja 8. Ei ollut mitenkään tiukasti viikko-viikko edes sovittu, aika joustavasti mentiin kahden kodin systeemillä. Nyt lapset jo aikuisia yli 20 V ja muuttaneet omilleen. Nyt tuntuu siltä, että paras ratkaisu oli tuo, että olivat suunnilleen tasan molempien vanhempien kanssa. Saivat elää tavallista arkea ja viikonloppuja molempien kanssa.
Oikeastaan en osaa edes kuvitella, miten muuten elämän voisi järjestää. Kumpikin eronnut vanhempi pystyi jatkamaan elämää tasapuolisesti uusiin suhteisiin, kun ei ollut viikonloppuvanhemmuutta kummallakaan. Samoin tavallista arkea ja pyhää elettiin molemmat lastemme kanssa.
Toi kommentti vakaaseen suhteeseen lasten tekemisestä on lapsellinen ja typerä.
Minä olin vakaassa, luuloni mukaan hyvässä parisuhteessa mieheni kanssa 13 vuotta. Saimme kaksi lasta. Sitten mies ilmoitti haluavansa eron.
Ei se ole aina omasta halusta kiinni.
Viikko-viikko-asuminen on hyvä tuon ikäisten kanssa. Itse erosimme kun lapset olivat 6 ja 8 ja kaikki on sujunut upeasti. Pitää tosiaan asua lähekkäin ja pystyä hoitamaan lasten asiat sivistyneesti ja tappelematta. Lapsia ei laiteta aikuisten välisiä viestejä viemään. Toisesta vanhemmasta ei KOSKAAN puhuta pahaa lapsille, vaikka oma olo olisi kuinka katkera. Ystäville eksää voi sitten haukkua mielin määrin.
Pitää sopia kuluista ja käytännöistä ja sovitusta pidetään kiinni.
Älä suostu viikonloppuisäksi - lapsilla on oikeus kumpaankin vanhempaan.
Minun lapseni ovat tasapainoisia, ihania ihmisiä, ja erostakin on toivuttu. Kaksi kotia ei ole ollenkaan tavatonta. Äidin kotona soitellaan isille joka päivä, isin kotona äitille.
Mieheni oli vuoroviikkolapsi ja se heijastuu vahvasti aikuisuuteen. Ei kotiudu oikein minnekään, on koko ajan lähdössä eli vaikka eilen olisi muutettu uuteen kotiin, on jo katsomassa netistä seuraavaa. Kaikki on väliaikaista, koska muutos on koko ajan menossa. Elämä on levotonta eikä koti ole lepopaikka vaan varasto (henkisessä mielessä).
Sitoutuminen parisuhteeseen tuntuu olevan erityisen vaikeaa. Jokainen riitamme päättyy samaan eli mies ilmoittaa, että hän voi lähteä, hänen ei ole pakko jäädä.
Ihan paras ratkaisu lasten kannalta, varsinkin jos voivat oman halunsa mukaan vaihdella koteja ettei ole jäykästi juuri se viikko ja viikko. Vaatii toki paljon joustoa vanhemmilta eikä tietysti aina työkuvioiden vuoksi onnistukaan. Myös se vaihtoehto kannattaa pitää mielessä, jos lapset jäisivätkin ns. vanhaan kotiinsa asumaan, ja vanhemmat vuorottelisivat siellä? Tämä kysyy kyllä rahaa, ja voi olla vaikea toteuttaa siinä vaiheessa jos toinen perustaakin uuden perheen.
Vuoroviikkoasuminen toimii, mikäli molemmat vanhemmat osaavat toimia lapsen etu etusijalla. Eli mikäli lapsella tuppaa ne kumpparit jäämään toiseen osoitteeseen, niin pitää olla valmis ostamaan vaikka viidet kumpparit, jotta lapsella on kumpparit kun on sadepäivä. Ei voi nillittää siitä että on vaatteita tai tavaroita "väärässä" osoitteessa, koska molemmat osoitteet ovat lapsen osoitteita. Kummassakin osoitteessa pitää olla sellaiset varusteet, että lapsi pärjää niillä vaikka kävelisi toiseen kotiin suoraan koulusta vain koulureppu mukanaan. Mitään pakkaamista ei pidä laittaa lapsen vastuulle, eli aikuinen on se joka tarvittaessa vaikka kiikuttaa ne luistimet perässä. Voisi sanoa, että lapsen ei pidä joutua vastaamaan mistään muusta kuin omasta koulurepustaan.
Lapsen etu on sekin, että kodeissa on perusrutiini about samoilla linjoilla, eli ruoka-aika ja nukkumaanmenoaika ovat pysyvää rutiinia, eivätkä vuoroviikoin vaihtuvia juttuja. Kummankin talouden aikuisten pitää siis käytännössä varautua kantamaan 100-prosenttisesti vastuuta lapsesta, eli suusta ei saa tulla sitä "siis eiks sulle taaskaan laitettu niitä uimakamoja mukaan vaikka mä sanoin" -vuodatusta, vaan uimakamojen taas puuttuessa pitää kyetä sanomaan, että "pitää ostaa sulle useammat uikkarit, käytäiskö heti huomenna kaupassa". Pitää myös varautua siihen, että omalle ns. vapaaviikolle sovittu meno voi peruuntua, koska se toinen vanhempi ei voikaan syystä tai toisesta huolehtia lapsesta.
Vuoroviikkosysteemi ei tarkoita sitä, että on vanhempi vain 50-prosenttisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan saatanan typerää. Mieti jos itse joutuisit muuttamaan viikon välein?
Niinpä! Aikuiset eivät ikinä suostuisi tähän. Miksi siis pakotatte lapset suostumaan?
Kyllähän aikuisetkin sitä tekevät. Kesäisin aika moni aikuinen viettää viikot kaupungissa ja ajaa ihan omasta halustaan viikonlopuksi mökille.
Oikeastaan voisi kysyä myös sitä, että miksi lapsi pakotetaan suostumaan siihen, että toinen vanhempi häviää arjesta jonnekin eron myötä ja yhteistä aikaa on vain viikonloppuisin, jos silloinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni oli vuoroviikkolapsi ja se heijastuu vahvasti aikuisuuteen. Ei kotiudu oikein minnekään, on koko ajan lähdössä eli vaikka eilen olisi muutettu uuteen kotiin, on jo katsomassa netistä seuraavaa. Kaikki on väliaikaista, koska muutos on koko ajan menossa. Elämä on levotonta eikä koti ole lepopaikka vaan varasto (henkisessä mielessä).
Sitoutuminen parisuhteeseen tuntuu olevan erityisen vaikeaa. Jokainen riitamme päättyy samaan eli mies ilmoittaa, että hän voi lähteä, hänen ei ole pakko jäädä.
Vanhempien avioero ei unohdu koskaan lapsella. Se on syytä muistaa kun erotaan. Usein vanhempi luulee että lapsi voi hyvin ja jopa paremmin eron jälkeen mutta tutkimukset kertovat toisin. Lapsi pyrkii olemaan lojaali vanhempiaan kohtaan. Vanhempien ero näkyy myöhemmin lapsen aikuisiässä ja hänen omissa parsisuhteissaan ja valinnoissaan..käyttäytymisessä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan paras ratkaisu lasten kannalta, varsinkin jos voivat oman halunsa mukaan vaihdella koteja ettei ole jäykästi juuri se viikko ja viikko. Vaatii toki paljon joustoa vanhemmilta eikä tietysti aina työkuvioiden vuoksi onnistukaan. Myös se vaihtoehto kannattaa pitää mielessä, jos lapset jäisivätkin ns. vanhaan kotiinsa asumaan, ja vanhemmat vuorottelisivat siellä? Tämä kysyy kyllä rahaa, ja voi olla vaikea toteuttaa siinä vaiheessa jos toinen perustaakin uuden perheen.
Kerroin aikaisemmin, että meillä oli joustava kodinvaihto. Tuohon, että lapset "halunsa mukaan" vaihtavat kotia, haluan kommentoida, että EI. Väistämättä lasten kanssa tulee tilanteita, joissa lapsi kiukuttelee ja sanoo, että olet tyhmä tms., minä menen nyt isälle/äidille. Siihen pantiin heti rajat, että sitä ei voi käyttää vanhemman "kiristämiseen". Ei silloin, kun lapset ovat alakouluikäisiä tai nuorempia.
Niitä kumisaapas-, koulukirjat, ym. kaikkia tavarannoutoajeluita toki piti tehdä harva se päivä.
Kunhan ette erota sisaruksia toisistaan. Mut erotettiin niin et toinen asu toisen luona ja toinen toisen ja siinä meni se sisarussuhde. Ei tarvinnut maksaa elatusmaksuja eikä kuunnella tappeluita, oli vanhempien perustelu. Nyt yksi tuttu meinaa samaa, samoilla argumenteilla. Miksi tehdä lapselle sisarus jos sitten sössii sen suhteen jos ero tulee? Luulisi sisarussuhteen olevan tärkeämpi kuin elatusmaksujen.
Vierailija kirjoitti:
Ihan paras ratkaisu lasten kannalta, varsinkin jos voivat oman halunsa mukaan vaihdella koteja ettei ole jäykästi juuri se viikko ja viikko. Vaatii toki paljon joustoa vanhemmilta eikä tietysti aina työkuvioiden vuoksi onnistukaan. Myös se vaihtoehto kannattaa pitää mielessä, jos lapset jäisivätkin ns. vanhaan kotiinsa asumaan, ja vanhemmat vuorottelisivat siellä? Tämä kysyy kyllä rahaa, ja voi olla vaikea toteuttaa siinä vaiheessa jos toinen perustaakin uuden perheen.
Se raha siinä useimmiten tulee vastaan. Osoitetaan yksi koti ja asuntolaina ja sitten pitääkin ostaa kolme asuntoa. Toinen juttu on se, kuinka paljon rassaisi pitää yhteistä asuntoa exän kanssa niin, että ei tule lisää riitaa ja painetta sen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaaja 1 jatkaa...
Olin aikanaan itsekin vuoroviikkolapsi ja lapset tietävät sen. Tiedän siis millaista tuo jatkuva muuttaminen on. Silti muistan omasta lapsuudestani että kun isäni muutti kauemmas ja näin häntä vain joka toinen viikonloppu, se tuntui paljon raskaammalta.
Juttele ap lasten kanssa niin voitte yhdessä miettiä asiaa. Ja isä tietysti mukaan keskusteluun. Olisi hyvä jos asuisitte niin lähekkäin että lapset voisi halutessaan poiketa toisen luona toisenkin viikolla.Korjaus. Oletkin itse se isä. Siispä äitikin mukaan juttelemaan.
Mistä se ilmenee, että isä oli kyseessä?
Tuon ikäisiltä lapsilta kannattaa jo kysyä heidän mielipidettään.
Mulla on 11- ja 13-vuotiaat lapset. Vuoroviikoin on menty jo monta vuotta. Lapset on tyytyväisiä järjestelyyn ja myös me vanhemmat. Toki kumpikin meistä haluaisi olla lasten kanssa enemmänkin mutta lapset tykkää että molemmat ollaan tasapuolisesti arjessa mukana. Itsellä huono omatunto reissulapsista vaivaa kyllä mutta lapsia ei vaikuta reissaaminen rasittavan. Ollaan puhuttu aiheesta heidän kanssa paljon ja uskon että kertoisivat jos joku mättäisi.
Saman koulun alueella asuminen on ehdoton edellytys jotta pysyy kaveripiiri samana molemmissa kodeissa.