Mitä sanoisit vanhempasi kuolinvuoteella?

No en näkisi mitään syytä avautua enää siinä vaiheessa. Mitä se auttaa? Omani ovat jo kuolleet, ihan yllättäen minulle kyllä.

Äidille en puhuisi välejä hiertävistä asioista ja kaunoista koska hän on kärsinyt jo tarpeeksi, kertoisin että rakastan. Nyt teen kaikkeni että loput yhteisestä ajasta menee ilman riitoja, ei taida olla enää pitkä aika ennenkuin äitini minut unohtaa.

Isälleni kertoisin miten upea ihminen hän on, miten hän on sankarini ja teen mitä tahansa että olisin omille lapsilleni edes puoliksi yhtä hyvä vanhempi kuin hän on minulle. Kertoisin että rakastan häntä ja kiittäisin siitä miten paljon hän on minun eteeni tehnyt

Sanoin heihei.

Kuoleva keskittyy ihan muuhun kun välien selvittelyyn. Tajunta saattaa olla jo hämärtynyt. 

Kertoisin rakastavani ja pärjääväni. Juttelisin myös että nähdään vielä joskus taivaassa. Viimeiseksi että päästä irti, anna unen tulla, olen aina lähelläsi rakas **** vaikka ikävöin joka päivä. 

Sanoin hei ny ja nähdään taas. Kerroin että hän on mielestäni jaksanut jo tarpeeksi.

Sanoisin, että olen antanut anteeksi. Kertoisin, että haluan hänelle rauhaa ja onnea. Silittäisin kättä ja päätä, en jättäisi yksin. Pyytäisin sanomaan terveisiä rakkaille.

Toivotin hyvää matkaa ja sanoin että nähdään. Silitin ohimoa. Tilanne tuli puskista, oli jo tajuton ennen kuolemaansa.

Vierailija kirjoitti:

Sanoin heihei.

No alapeukuttaja, miksi sulla on mielestäsi oikeus väheksyä toisen valintaa tällaisessa asiassa?

Ahdistaa tuollainen kylmyys. Mutta se kai oli tarkoituksesikin.

Äiti: Toivon, ettei sinulla ole mitään kipuja ja ettei tämän tarvitsisi vielä päättyä. Arvostan mitä olet tehnyt eteeni ja annan anteeksi epäonnistumisesi, sillä olet oma itsesi ja toiminut oman tiesi mukaan.

(Tavallaan rakastava äiti, mutta ailahtelevainen ja itsekäs, kiinnostunut lapsistaan vaihtelevasti)

Isä: Toivon, että sinulla on kaikki mahdolliset henkiset ja fyysiset kivut, ja ettei tämä vielä päättyisi, jotta voisit kärsiä vielä pidempään. En ole antanut sinulle mitään anteeksi, mutta en anna kaiken antamasi pahan voittaa ja syödä minua.

(Epäasiallisia kommentteja vartalosta, antoi kaverinsa lapsen (teini) koskea minuun lapsena, henkistä väkivaltaa ja alistamista, törkeää minun ja sisareni epätasa-arvostamista ja muuta ihan sairasta)

Orpona (alle 18v) olen jättänyt jäähyväiset. En halua nähdä enkä silittää kuolleita enää koskaan. Seinä nousee pystyyn.

Minulla varmaan pysyisi paha mieli padottuna, kun sanoja ei pääsisi ottamaan takaisin tai edes pahoittelemaan. Mutta mistä löytäisin rohkeutta ilmaista tunteeni nyt kun he vielä ovat voimissaan? Pelkään, että en saa ymmärrystä vaan välit huononevat tai katkeavat kokonaan. Olisikohan helpompi sanoa jos olisin itse kuolemassa ennen heitä?

Omalle äidilleni annoin hänen alkoholismin anteeksi enkä todellakaan alkanut hänelle siitä enää kuolinvuoteella puhumaan.

Sanoin hänen kuolinvuoteellaan rakastavani häntä ja että tulen häntä aina ikävöimään, ja sanoin että me pärjätään kyllä, äiti kun kantoi siitä aina eniten huolta. Elämäni tähän asti vaikeimmista tilanteista ja hyvästit jäivät sitä varten lyhyiksi, koska ahdisti niin kovin. Äiti oli jo siinä kohtaa kovissa kipulääkityksissä eikä oikein enää tässä maailmassa, mutta sanoi kuitenkin takaisin rakastavansa.

Good riddance, narsistinen ihmissaasta

Isäni kuolinvuoteella ei todellakaan tullut mieleen enää selvittää mitään tai kaivella menneitä tapahtumia. Tärkeintä oli olla siinä hetkessä läsnä, pitää kädestä kiinni ja sanoa vain: "Isä, olet rakas. Kiitos kaikesta."

Suosittelen anteeksiantoa katkeruuden ja kaunan sijaan.

en halua edes ajatella koko asiaa, nää keskustelun viestitkin nostaa palan kurkkuun ja kyynelet silmiin. Vaikkei vanhempani vielä lähelläkään ole kuolemassa, eikä minulla ole parhaat välit :(

Minulla oli ihana isä, joka halusi (muutaman kerran teholle viemisen jälkeen) kuolla kotonaan sydänkohtaukseen. Se toive toteutui. Vanha äitini on vielä hengissä ja hyvissä sielun voimissa. Hivenen ottaa jo kropan päälle yli 90-vuoden ikä.Hänen kanssaan keskustelemme usein kuolemasta ja hautajaisista, siis  meidän molempien. Ne aiheet eivät ole meille tabuja. Hän itse toivoo saavansa kuolla nukkuessaan. Ilmeisesti  toive toteutuu. Sanoisin hänelle, että olet saanut viettää ihan hienon elämän, ja perässä tullaan. Minulla tosin on vielä tehtävää jäljellä: haluan varmistaa, että aikuinen lapseni saa tukevamman otteen   rosoisesta elämästään ja sovitettua tekemänsä erheet. Tuen häntä nyt kaikin tavoin. ja osin näyttää ihan hyvältä. Sen jälkeen on minun tehtäväni mielestäni tehty.

Hankalaa tulee olemaan. Vanhemmat tuntuvat pitävän välejämme oikein hyvinä ja läheisinä, kun se minun puolelta on pelkkää näyttelemistä. Eivät ole tajunneet millainen vaikutus on sillä että kaikki tehdään heidän päänsä mukaan ja vain heidän tunteille on tilaa. Ehkä heidän täytyy antaa kuolla onnellisen tietämättöminä.

Kävin jotain pölöttämässä shokissa ja sanoin rakastavani. Hyvin vaikea paikka käyttäytyä järkevästi.

Vierailija kirjoitti:

Hankalaa tulee olemaan. Vanhemmat tuntuvat pitävän välejämme oikein hyvinä ja läheisinä, kun se minun puolelta on pelkkää näyttelemistä. Eivät ole tajunneet millainen vaikutus on sillä että kaikki tehdään heidän päänsä mukaan ja vain heidän tunteille on tilaa. Ehkä heidän täytyy antaa kuolla onnellisen tietämättöminä.

Omaa oloasi vain pahennat, jos rupeat viime hetkillä avautumaan. 

Meille annetaan elämä sitä varten, että sen aikana selvitellään välit. Kuolinvuoteella vain istutaan ja yritetään tehdä siirtymästä toisaalle mahdollisimman rauhallista.