Lue keskustelun säännöt.
Yksi lapsi vs. kaksi lasta
22.03.2017 |
Kertokaa vaikka ihan plussia ja miinuksia kummastakin vaihtoehdosta.
Olen jo jonkun aikaa pähkäillyt, että tahdonko toisen lapsen. Mies sanoi että hän kyllä tahtoo, muttei ihan vielä. Ja hänelle on ihan ok, jos minä en tahdo.
Mutta asiaan. Kun mietin, että tämä esikoinen jäisi ainoaksi lapseksi, olo tuntuu jotenkin kolkolta ja tyhjältä. Kun taas miettii että olisi toinenkin, olo on lämmin, mutta ehkä jotenkin liian "täynnä".
Esikoisen kanssa on välillä raskaita päiviä, jolloin ajattelee ettei enää ikinä. Kuitenkin noihinkin päiviin mahtuu paljon iloa, rakkautta ja riemua. Usein ajattelenkin raskaina päivinä, että on tämä raskasta, mutta jos voisin kääntää aikaa taaksepäin, tekisin silti tuon lapsen enkä tahtoisi vaihtaa päivääkään pois äitiydestä.
Sovittiin miehen kanssa, että katsotaan sitten toisen lapsen yrittämistä jos tahdon, aikaisintaan silloin kun esikoinen on hiukan reilu 2v, jolloin lapsille tulisi ikäeroa ainakin kolmisen vuotta. Mutta en vain osaa tehdä päätöstä. En tiedä jaksanko taas sen yöheräilyn, vaikka mies paljon auttoikin, ja osaanko sitten taas olla pienen kanssa, kun esikoinen on nyt taapero.
Joten tarvitsen nyt plussia ja miinuksia, jos ne auttaisivat päätöksentekoa. Kiirehän minulla ei vielä ole, mutta joka päivä tätä tulee mietittyä.
Kommentit (20)
+ kiva jos haluaa
- ei kiva jos ei halua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pohdin aivan samaa! Tosin meidän lapsi on vielä alle vuoden ikäinen. Aattelisin niin että ehkä sitten kun esikoinen on 4-5 vuotias. Olisi jo järkeäkin päässä enemmän. Hankalia asioita. Entäs jos toinen lapsi repisikin alapään ihan hajalle ja mahaan ilmestyisi kamalasti raskausarpia? Jos olisikin koliikki tai refluksivaivainen. En tiedä kestäisinkö, kestäisitkö sinä?
Meillä lapsilla on ikäeroa vähän yli kolme vuotta. Halusin lapselle sisaruksen. Toisen lapsen vauvavuosi oli työteliäs, mutta niin oli esikoisenkin. Meillä oli onni, että lapset olivat terveitä ja nukkuivat hyvin. Lapsista on ollut seuraa toisilleen ja he ovat tulleet hyvin toimeen keskenään. Omat kokemukset ovat siis pelkästään positiivisia.
Vierailija kirjoitti:
Pohdin aivan samaa! Tosin meidän lapsi on vielä alle vuoden ikäinen. Aattelisin niin että ehkä sitten kun esikoinen on 4-5 vuotias. Olisi jo järkeäkin päässä enemmän. Hankalia asioita. Entäs jos toinen lapsi repisikin alapään ihan hajalle ja mahaan ilmestyisi kamalasti raskausarpia? Jos olisikin koliikki tai refluksivaivainen. En tiedä kestäisinkö, kestäisitkö sinä?
Ovat hankalia asioita ja lopulta se päätös pitää tehdä aivan itse. Olen myös miettinyt tuota, mutta ensimmäinen synnytys meni sen verran pieleen, että sektion aikoisin vaatia. Ja mietin juuri tuota koliikin mahdollisuutta, mutta nyt se ei jotenkaan tunnu lainkaan niin pahalta, vaikka se sattuisikikin. Ja raskausarvet eivät nyt minua haittaa kun esikoisestakin niitä jäi =)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pohdin aivan samaa! Tosin meidän lapsi on vielä alle vuoden ikäinen. Aattelisin niin että ehkä sitten kun esikoinen on 4-5 vuotias. Olisi jo järkeäkin päässä enemmän. Hankalia asioita. Entäs jos toinen lapsi repisikin alapään ihan hajalle ja mahaan ilmestyisi kamalasti raskausarpia? Jos olisikin koliikki tai refluksivaivainen. En tiedä kestäisinkö, kestäisitkö sinä?
Ovat hankalia asioita ja lopulta se päätös pitää tehdä aivan itse. Olen myös miettinyt tuota, mutta ensimmäinen synnytys meni sen verran pieleen, että sektion aikoisin vaatia. Ja mietin juuri tuota koliikin mahdollisuutta, mutta nyt se ei jotenkaan tunnu lainkaan niin pahalta, vaikka se sattuisikikin. Ja raskausarvet eivät nyt minua haittaa kun esikoisestakin niitä jäi =)
Ap
Minäkin aattelin että sektio voisi olla hyvä ratkaisu vaikka esikoisen synnytys meni todella hyvin eikä paikat revenneet. Myöskään arpia ei tullut. Mutta minun tuurilla kaikki mahdolliset ongelmat tulee toisen kohdalla :D Koliikki on yhtä helvettiä ja niin on refluksikin muttei pitäisi maalailla piruja seinille. Huomaan etten itse ole vielä valmis toisen lapsen tekoon. Punnitse rauhassa plussat ja miinukset muttei sitä koskaan oikein voi tietää, mitä tuleva tuo tullessaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kaksi lasta kahden vuoden ikäerolla. Plussaa on ainakin, että lapsista on leikkiseuraa toisilleen, vanhemman ei tarvitse olla koko ajan viihdyttämässä, tähän liittyen miinuksena myös riitely. Meillä enemmän kuitenkin leikitään yhdessä, joten voiton puolelle jäädään. Aikuisena heistä on toivottavasti tukea ja turvaa toisilleen, meillä ei ole sukua lähellä, joten toivon, että välit ovat läheiset ja voivat auttaa toisiaan elämässä puolin ja toisin. Yhtenä miinuksena rankka pikkulapsiaika, kun oli kaksi hoidettavaa eikä mitään tukiverkostoa. Mutta siitäkin selvittiin ja nyt on jo aika helppoa 6 ja 4 vuotiaiden kanssa.
Se on totta, että ei sitä koskaan voi tietää, miten käytännössä asiat menisivät, hankala sitä vielä on sanoa. Yritän olla kiirehtimättä asian kanssa, olen kyllä jo pitkään ollut sillä mielellä, että jaksan kyllä uudestaan kaikki heräilyt ja mahdolliset koliikit ym. Sitten tulee murehdittua samoja tyhmiäkin asioita kuin esikoisen odotusaikana, esim. pitääkö lapsi minusta, mitä jos en osaa sitä ja tätä, onko vaatetta tarpeeksi jne.
Mietin myös tuleeko rankkaa kun molemmat ovat pieniä, meillä ei ole koskaan ollut minkäänlaista tukiverkostoa, mutta emme kyllä ole kokeneet sellaista edes tarvinneemme, mutta miten sitten kahden kanssa.
Sitä myös olen miettinyt, että osaanko sitten antaa tarpeeksi ja tasapuolisesti huomiota jos on kaksi lasta, osaanko kasvattaa samalla tavalla ja olla suosimatta toista jne.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
+Lapset 2 ja 5, ovat todella läheisiä ja nyt löytyy yhteisiä leikkejä. Ihana nähdä kuinka tärkeä pikkuveljelle on isosisko ja toisin päin.
- uuden sisaruksen tulo, oli rankka kokemus esikoiselle, joka oli aikaisemmin saanut paljon enemmän huomiota. Meillä meni eka puolivuotta kaaoksessa, esikoisen luonne helposta, iloisesta lapsesta muuttui, raivoavaksi ja uhmakohtauksia saavaksi. Onneksi ei kohdistanut vihaa(tai turhautumista, pahaa mieltä) vauvaan vaan minuun, käski moneen kertaan minun mennä takaisin sairaalaan, alkoi lyömään suuttuessaan , ilme leiskui vihaa(oikeasti pelotti nähdä lapsi, oli kuin joku toinen) ja sitten kyllä yleensä kun rauhoittui tuli itku😢 ja kyseli välillä ettenhän mene sairaalaan. Kai se oli pelkoa että hänet jätetään kun on vauva, ja testasi rakastetaanko häntä edelleen. Oli todella rankkaa itselle kun pelkäsin että olen tuhonnut esikoisen elämän. Hän tuntui todella välillä että koko persoona muuttui, tuntui kuin olisin menettänyt esikoisen ja tilalla oli aivan vieras. Pikkuhiljaa asiat palasivat normaaliin.
+jälkikäteen ajatellen saattoi olla myös esikoiselle hyväksikin tuo rankka vaihe, koska hänellä ei ollut uhmaa ollut aikaisemmin. Uskon että lapset tarvitsevat kehittyäkseen uhmaa. Ja sitä että vaikka käyttäytyy huonosti, ja häntä komennetaan, ja lapsi suuttuu raivoa, on ilkeä, tekee väärin, sitten on kaikilla pahamieli, niin silti lohdutetaan ja rakastetaan. Oppii kokemaan vihan, kateuden, surun, pelon, turhautumisen, kaikkia tunteita, ja hänet silti hyväksytään. Pelkäsin kyllä silloin että onko tää kouluikään asti tai lopullisesti tälläistä, mutta nyt 4v on taas onnellinen, iloinen oma itsensä , enää en pelkää että olen "pilannut" lapseni elämän.
-Nukkumaan meno oli ihan järkyttävää kun mies oli töissä ja vauva oli itkuinen ja sisko pelleilee, juoksi pakoon, hyppi sängyllä ja vauva sylissä, väsyneenä, yritän saada jompaakumpaa edes nukkumaan.
Oli se todella rankkaa eka puolivuotta ja vuoden jälkeen taas alkoi tuntua jo että hyvä että tehtiin toinenkin lapsi.
Mutta sitä ei voi tietää etukäteen, miten esikoinen ottaa muutoksen, voi olla että haluaa vain auttaa, ja on vain iloinen, tai sitten ei hyväksy vauvaa, tai muuten oireilee.
Minuakin hiukan mietityttää, että miten esikoinen suhtautuu uuteen vauvaan, jos sellainen tulee. Sitähän ei silti voi tietää. Onneksi on aikaa vielä miettiä ja punnita.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä pohdin samaa pitkään, ja lopulta toinen lapsi tuli kun esikoinen oli vajaa 4. Rakastan myös kuopusta, ja ajatus, ettei häntä olisi ahdistaa. Mutta samalla mietin, että on tämä aika paljon raskaampaa nyt. Ja tulee jatkossakin olemaan.
Kuopus on kohta 2, ja hän on huono nukkumaan. Ei siis vain vauvavuoden ongelma, vaan ties kuinka monta vuotta tämä jatkuu.Käytännön asiat hankalampia: hoitoaamujen toimet, iltatoimet, matkustaminen. Yhden lapsen sairastelut oli helppo hoitaa puoliksi, mutta kun lapsia on kaksi niin lähes koko ajan pitää toisen olla töistä pois kun sairastavat eri aikaan.
Yhden kanssa oli aikaa parisuhteelle. Kahden kanssa meiltä on kadonnut parisuhde kokonaan.
Samaan aikaan huono omatunto, että ajattelen näin. Rakastan kumpaakin lasta, enkä heistä voisi luopua. Eli en voi sanoa, että kaduttaa. Mutta välillä mietin miten tämä voi olla näin rankkaa. Ehkä meillä on liikaa ikää (40 ja 45-vuotiaita ollaan nyt pikkulapsivaiheessa).
+ lapsista on seuraa toisilleen
- lapset tappelevat jatkuvasti keskenään
- rahaa menee enemmän kuin yhden lapsen kanssa
- aikaa esim. pukemiseen menee tuplasti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on lapsilla ikäeroa vajaa kolme vuotta. Ikinä en ole katunut että "tein" kaksi lasta. Tosin kaikki on mennytkin mukavasti, ei isompia mustasukkaisuusdraamoja kun kuopus syntyi tms. Nykyisin ovat jo 13ja 11 ja heistä on tullut kovin läheisiä.
Muistan miettineeni ennen kuopuksen syntymää että miten pystyn jakamaan rakkautta myös hänelle samassa määrin kuin esikoiselle, mutta kertaakaan sitä ei ole tarvinnut miettiä sen jälkeen kun kuopuksen sain. Rakkautta lapseen ei tarvitse jakaa, sitä vaan riittää!
Tuntuu, että monesti asioita punnitaan ja mietitään vähän turhankin tarkkaan. Ei vain luoteta siihen, että asiat järjestyvät ja elämä kantaa. Itselläni on kaksi lasta kahden vuoden ikäerolla, molemmat ovat jo koulussa. Kumpaakaan en ole katunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sen vain tietää jos lasta tarpeeksi haluaa niin sitten se saa tulla. Joten neuvoni on että kadu mielummin sitä ettet tehnyt lasta kuin sitä että teit lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Pohdin aivan samaa! Tosin meidän lapsi on vielä alle vuoden ikäinen. Aattelisin niin että ehkä sitten kun esikoinen on 4-5 vuotias. Olisi jo järkeäkin päässä enemmän. Hankalia asioita. Entäs jos toinen lapsi repisikin alapään ihan hajalle ja mahaan ilmestyisi kamalasti raskausarpia? Jos olisikin koliikki tai refluksivaivainen. En tiedä kestäisinkö, kestäisitkö sinä?
Meidän ainokainen oli koliikki- ja refluksivaivainen, joten toisen tekemistä ei tarvinut edes miettiä. Hyvä ratkaisu muutenkin kun ajattelee asiaa näin 10 vuotta myöhemmin.
Sitäkin olen paljon miettinyt, että kun jos joku kysyy pitäisikö tehdä abortti, monien ohje on se, että jos epäilyttää, niin älä tee. Mietin vain päteeköhän tässä sama asia. Kuitenkin hiukan epäilyttää, niin ehkä sitten pitäisi olla tekemättä. Aikaa minulla kuitenkin on punnita.
Ap
Kyllä yleensä 2 lasta voittaa nujakassa 1 lapsen, jos on saman ikäisiä.
Kaksi ja ikäero kaksi vuotta paras. Kun piempi täytti 2 v. niin sen jälkeen ei ole tarvinnut leikkiä mukana ellen ole halunnut. Nyt ovat 8 ja 6 v.
Minulla on yksi lapsi. Hyvinä puolina näen elämän helppouden. Meillä on helppo, kiltti ja taitava lapsi, jonka kanssa voi mennä lähes minne vain. Ikää nyt himpun alle neljä. Aamut, illat, ruokailut ja matkustaminen ovat niin paljon helpompia vain yhden kanssa. Vertailukohtaa minulla on kaveriperheiden kanssa tehdyistä reissuista sekä entisestä ammatissani lastentarhanopettajana. Lisäksi lapsen kanssa olemiseen ja hänen mielenkiinnonkohteisiinsa ehtii ja jaksaa nyt syventyä. Lisäksi rahaa menee tietysti vähemmän kuin kaksilapsisessa perheessä. Taloudellinen helppous on mielestäni tärkeä asia hyvinvointimme kannalta.
Huonona puolena näen sen, että tyttäreni kaipaa tällä hetkellä todella paljon pikkusiskoa ja leikkikaveria. Tuntuu pahalta, kun hän ei tule sellaista saamaan. Mutta en vain voi tehdä toista lasta sen takia, että esikoinen haluasi pikkusiskon. Kyllä meidän vanhempienkin sitä pitäisi haluta. Eikä kumpikaan meistä halua enempää lapsia.
Niin ja lisään vielä sen, että tahdon lapset pienellä ikäerolla, niin vauva-aika tulee sitten ns. samaan syssyyn. En tahdo, että esikoinen on 7v ja sitten taas uudestaan kaikki pikkulapsi jutut.
Ap