Muita joiden äiti kertoo aina kaikki asiasi muille. Ja liiotellen.

Jooooo! Täällä! Tosin äitini ei (tietääkseni) liioittele tai paisuttele, mutta että minun (ja kaikkien muidenkin läheisten) asiat ihan kahvipöytäkeskusteluissa lämpimikseen höpötellään muille. Ei ehkä edes tajua, ettei koskaan juttele ystävilleen OMISTA asioistaan vaan lörpöttelee läheistensä tekemisistä ja edesottamuksista. Esim. olen hyvin tietoinen sisareni ja hänen miehensä käynneistä gynellä, jossa on pohdittu sisareni mahdollisuutta ehkä hankkiutua raskaaksi. Ja aikoinaan mun raskausajan vaivoista (kuten esim pahasta ummetuksesta) oli jutellut kosmetologinsa kanssa. Joo, nämä mainitut nyt ei ollu isoja juttuja, mutta MIKSI? Puhuisi omista lääkäri- ja vessareissuistaan, jos ne on hänen mielestään fine keskustelunaiheita tuntemattomille. Ja joskus jos jostain sanoo jälkikäteen, että oliko tämä nyt ihan sellainen aihe, josta tarvi lörpötellä, niin ihmetellään että oliko se salaisuus. Ihan niinku kyseessä olisi kahta vaihtoehtoa: salaisuuksia tai täysin julkista tietoa KAIKILLE. Ei mitään harmaan sävyjä näiden ääripäiden välillä...

Nykyään en enää kerro hälle mitään mitä en esim Facebookiin laittaisi. Ja itkeskelee myös sitä, että kun en ole hänen kanssa läheinen samoin kuin hän itse oli äitinsä kanssa... jaa-a, miksiköhän...?

Aivan kuin meillä! En halunnut, että esim. kertoo keskenmenosta _kellekään_, niin olipahan kertonut. Ja perusteluna se, että _hänen_ mielestään näiden ihmisten _piti_ tietää. Voi jumalauta. Mun jutut on kerrottu jo ihan vauvasta asti kaikille, mm. hänen työpaikallaan. Luojan kiitos, silloin ei ollut somea. Nimittäin kun tulin eka kertaa fritsu kaulassa kotiin, niin äiti _soitti_ asiasta tutuilleen..!!! 

Tuo keskenmenosta kertominen aiheutti sen, etten halunnut kertoa raskaudestakaan sitten seuraavalla kerralla. Toki hän asian sitten jossain vaiheessa huomasi, mutta vannotin, ettei kerro kenellekään, koska mulla pelotti, että miten raskaudessa käy. Oli sitten kuitenkin kertonut _juuri_ sille henkilölle, jolle vielä erikseen kielsin kertomasta. Tuo oli mulle viimeinen pisara. Sen jälkeen on ollu viileät tunnelmat. En siis kerro enää mitään omia asioitani ja olen opettanut lapsenikin siihen, että kertovat vain asioita, joita haluavat kuulla sitten kiertoteitse muualta. Eli ei mitään henkilökohtaista.

Ilmeisesti mulla ei hänen mielestään ole oikeutta yksityisyyteen. Niinpä hänellä ei mun mielestä ole oikeutta tietää minusta mitään yksityistä. Surullistahan tämä on, mutta pakko opettaa kovemman kautta.

Onneksi anoppi on toista maata. Hänelle voi puhua mistä vaan <3.

Minun äitini kertoo kaikki minun asiani eteenpäin ja sanoo sitten että no minä sitten kuitenkin kerroin. Eikä yhtään ymmärrä miksi pahoitan mieleni. Naurettavinta on että hän aina vannottaa että hänen asioistaan ei saa kertoa kenellekään mitään. Aivan kuin joku olisi niistä kiinnostunut tai että minä jostain ihmeen syystä haluaisin hänestä jollekin kertoa.

Äiti on valtavan utelias ja pyytää kysymään milloin keneltäkin milloin mitåkin esim ettå kysy onko se yksi uutistenlukija sen sinun tutun sukulainen kun on sama sukunimi.

Mutta olen vuosia sitten lopettanut kertomasta äidille yhtään mitään. Ja minulla on valtavia murheita. Puhun niistä sitten kahden hyvän ystävän kanssa. Heihin voi luottaa.

Täällä. Äitini kertoo asiakkailleen todella yksityiskohtaisia asioita minusta (mm. osoitteen, terveystietoja, mieheni asioita, lasteni asioita jotka keksii itse...)

Raskaudestani kertoi samassa talossa asuneelle naapurille (vaikka kielsin kertomasta kenellekään), joka suurieleisesti onnitteli tulevasta vauvasta niin että piha raikui. Ei me oltaiskaan miehen lapsille haluttu itse kertoa.

Mutta kun hänellä on oikeus kun minä olen hänen lapsi ja minun lapset on hänen lapsenlapsia niin kaikki meidän asiat kuuluu hänelle ja hänellä on oikeus niitä kertoa.

Yksi asiakkaansa tuli sättimään minua kun en anna lapsia äidilleni hoitoon koska olen kuulemma vain niin itsekäs.

Ei vitsi, ihanaa että muillakin! Tai siis ei oikeasti ihanaa, mutta ku oon luullu olevani ainut! T:1

Joo sama. Opin jo teininä ettei äidille voi kertoa mitään.. Omalle tyttärelleni aion olla erilainen äiti.

Up

Kun kuukautiseni alkoi teini-iässä niin johan puhelinlinjat kävi kuumina, tädit piti soittaa läpi.....

Tutulta kuulostaa. Tosin mun äiti ei keksi omasta päästä juttuja mutta juoruilee tehokkaasti kaikki tietoonsa tulleet asiat eteenpäin ja puhuu ihmisistä negatiiviseen sävyyn.

Itse olen jo kauan sitten oppinut olemaan avautumatta äidilleni yhtään mistään asiasta.

Sama minulla. Äitini on kunnon kusipää, joka on lörpötellyt asiani aina heti eteenpäin. Naapureille juostiin kertomaan kuukautisista ja kun eka poikaystävä jätti. Veljilleni valehtelee tekemisiäni ja jättää sitten tietyt asiat kertomatta, kuten kaiken sen avun jota on ruvennut tarvitsemaan vanhemmiten. Haukkuu minua usein veljilleni ja olen siitä ärähtänytkin, mutta hän tietenkin kieltää kaiken. Viimeisin oli, kun kerroin plussanneeni, ja sanoin että älä nyt puhu vielä kelleen... Ette usko mutta se eukko oli jumalauta rynnännyt kertomaan sen TYÖPAIKALLENI!!!! Uskomatonta!

Samaa tekee anoppi, kerron jotain niin sitten rynnätään nettiin tutkimaan asiaa ja soitetaan muillekin asiasta, ja hetkenpäästä koko suku " tietää" että mulla on HIV ja lapsella ruusu vaikka todellisuudessa mulla olikin raskauden ajan saga- bakteeri.

Ihme etten luota naisiin vähääkään..

Up

Hämmentävä aloitus. Oletko siskoni? Luulin nimittäin että kellään muulla kuin meillä ei ole tuollaista äitiä. Siis että kun emme kerro äidillemme asioitamme juoruilun pelossa, niin hän keksii niitä itse päästään ja juoruilee eteenpäin noita keksimiään asioita. Ja sitten saan kuulla joltain perhetutulta miten olen muka ollut paikassa X tai kärsin sairaudesta X. Ja kun ällistyneenä kysyn tuolta perhetutulta että "miten niin, en minä siellä paikassa ikinä ole käynyt" niin yhtä ällistynyt perhetuttu sanoo, että "olethan, äitisi juuri kertoi". Ja tämä on toistunut sata kertaa.

up

Ei itselläni mutta työpaikallani on nainen, joka kertoo kaikki poikansa perheen asiat. Tiedämme, että on mennyt huonosti, eroa on harkittu, miniän vanhemmat on köyhiä, eivät osaa hoitaa raha-asioitaan, ei siivota, lakanat vaihdetaan todella harvoin eikä edes mankeloida! Sairaudet ja kaikki kertoo. Mitäköhän poika vaimoineen ajattelisi jos tietäisi.

Täällä!

Ainoa ratkaisu on ottaa etäisyyttä reilusti ja pitää huoli siitä ettei vahingossakaan kerro mitään, ei kivoja eikä ikäviä asioita. Itse päädyin lopulta katkaisemaan välit kokonaan kun tajusin miten kuluttavaa oli varoa jokaista sanaa ja pelätä hänen reaktioitaan (äidilläni siis lisäksi mielialaongelmia ja hän arvosteli valintojani todella ilkeästi).

 Kyllä, sitten hän keksii juttuja omasta päästään plus tietysti valittaa jokaiselle jota vain huvittaa kuunnella miten ilkeä ja julma tytär hänellä on, mutta ihan tuulesta temmatut jutut eivät sittenkään ahdista yhtä paljon kuin jos todelliset asiat jotka haluan pitää yksityisinä leviäisivät pitkin valtakuntaa. Jos nämä ihmiset joille minusta on puhuttu puutaheinää joskus tapaisivat minut, totuus kyllä selviäisi aika nopeasti, mutta yksityiselämästä luvatta levitettyjä tietoja et saa takaisin millään. Kahdesta paskasta vaihtoehdosta on pitänyt valita se pienempi paha.

Minulle on suuri suru, etten voi koskaan saada normaalia äitiä jolle voisi kertoa luottamuksella esim. tuen tarpeestaan, tai edes soitella silloin tällöin, kyläillä jne. Näillä on kuitenkin pakko mennä, ei tilannetta parantaisi yhtään se että jatkaisin itseni satuttamista kertomalla asioitani ja pettymällä miljoonannen kerran. Jos lörpöttelemisen kieltäminen tai suuttuminen tepsisi, se olisi tepsinyt jo kauan sitten.

Voimia kohtalotovereille!

Up

Meillä asioita ei juorua eteenpäin äiti, vaan anoppi. Hiljalleen opin, etten kerro mitään, mitä en haluaisi kertoa mm. mieheni siskon ex-anopille. Samalla tavalla mä saan kuulla jokaisen tuttavan ja kylänmiehen sairaudet ja avio-ongelmat.

Jep, täällä. Ja välillä pakotti minut itseni kertomaan sukulaisille jotain, aivan järkyttävän nöyryyttävää. En ole kymmeniin vuosiin kertonut hänelle mitään elämästäni, eikä suhteemme ole koskaan ollut läheinen. Todella harmillista koska sellaista äitiä olisin halunnut, jolle voi jakaa kaiken.

Minun äitini kuoli jo 10 vuotta sitten sairauteen, mutta yhdessä vaiheessa jo sairastuttuaan kertoi kaikki kertomani asiat isälleni. Isä sitten käytti noita tietoja minua vastaan väittäen minun vain rasittavan äitiäni.

Mulla sama juttu iso-äidin kanssa. En ole moneen vuoteen kertonut hänelle yhtään mitään henkilökohtaista, kun aina paisuttelee asioitani ja juoruaa eteenpäin.

Esimerkkinä vaikka kun minulla on yksi todella läheinen ystävä joka kuuluu lähes päivittäiseen elämääni, ja teininä asui laitoksessa. No, mummo sai kerran tietää asiasta ja kovasti tivasi että miksi hän sielä asui. En tietenkään toisen asioita lähtenyt levittämään niin mummo oli kaikille sukulaisille kovaan äänen voivottellut ja arvioinut miten kamala lapsuus kaverillani varmaan on, täynnä huumeita ja hyväksikäyttöä! Että jotain epäilyttävää taustalla pitää olla koska eihän terveet lapset laitoksessa asu! Yritä nyt siinä sitten selittää ettei tuollainen pidä paikkaansa, ja sitten kun joku kysyy totuutta niin ei voi sanoa mitään...

Ai että kun sapettaa vieläkin, vuosia myöhemmin.

En ole pystynyt kertomaan mitään seurustelusuhteistani (tällä hetkellä vuosia ollut suhteessa miehen kanssa jolla lapsia) tai muutenkaan siis yhtään mitään elämästäni. Mummo juoruillut kaikille kuinka olen niin yksinäinen elämässä kun luulee että olen sinkku, ja koska olen työtön (osittain totta, mutta olen myös kotiäiti) ei minulla ole mitään harrastuksia tai iloa elämässä, kuulemma makaan sängynpohjalla päivästä toiseen (koska eihän työttömillä ole kavereita tai tekemistä). Ja sitten saan kestää puolituttujen sääliviä katseita. Hohhoijaa.